26.1.2019

Katin kirjanurkka - Oma kirjani

Oma kirjani, Kustannusosakeyhtiö Otava 2018, 192 s.

Meillä onkin ollut kunnon paukkupakkasia nyt viime päivinä täällä Kuopion korkeuksilla. Kylmyyden ja tuiskun keskeltä kuitenkin siintää jo tuo niin odottamani, mielestäni paras vuodenaika eli kevät. Valon määrä lisääntyy koko ajan ja se tuo hymyn huulille. 


Hymyn tuo myös tämä mielenkiintoinen täytettävä kirja, Oma kirjani, joka kuljettaa täyttäjänsä matkalle omaan itseen, menneisyyteen, nykyisyyteen sekä tulevaan. 


Kirjan takannen esittely kertoo kaiken oleellisen. 


Oma kirjani on kovakantinen ja mielestäni kauniin ulkomuodon omaava. 


Sisältö paljastaa, että mitä kirjaan voi kirjoittaa. Tämä Oma kirjani on ihana vaikka lahjaksikin. Mietin myös, että valmiiksi täytettynä olisi aivan mahtava lahjaidea vaikka lapsenlapselle tai omalle lapselle.



Mitäs kirjoittaisit tähän kohtaan? Minä kirjoittaisin, että oma perheeni, eli lapseni ja mieheni...


Tätä piti ihan miettiä - eka ulkomaanmatka...taisi olla lapsena ja muistaakseni Venäjälle, paitsi, että siihen aikaan se oli vielä Neuvostoliitto ja Moskova oli kohteena. Mummoni kanssa mentiin yhdessä ja muistan kun kävimme siellä ainakin eläintarhassa ja sirkuksessa.


Tämä Oma kirjani on ihana kirja ja varsinkin, kun sen sivuilla pääsee oikeasti sukeltamaan omaan itseensä ja pääsee myös pohtimaan asioita omasta elämästään. Mikä tekee minän... hmmm... siinäpä taas pähkinää purtavaksi. :-) 


Yhteistyössä:


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!