17.2.2019

♥ Esikasvatusta & valoa versoille ♥


Iik, en meinaa taas kestää, miten ihanaa! Kevät ja siemenet ja kylvöt ovat juuri nyt nimittäin niin vahvasti mielessä ja hyppysissäkin, että olla ja voi. Ja on kyllä taas niin superia, että kasvatuskausi on jälleen saapunut ja tätä iloa saa taas jatkaa pitkän talven jälkeen. Kasvun iloa kestääkin sitten ainakin tuonne kesän alkuun asti, kun avomaallekin pääsee kylvämään omat syötävät, kuten salaatit ja muut. 


Nyt siis siementen idättämisen syövereihin sekä chilien ja latva-artisokan versojen sekä aivan ihanan Nelson Gardenin 15 W LED -kasvivalon ja ripustimen pariin, johon valon saa kätevästi asetettua roikkumaan. Kasvivalo on hyvä apu valon saantiin, varsinkin kun kasvukauden alussa valon saanti on luonnostaan meillä täällä pohjoisessa niin niukka. Nyt siis esittelyyn pääsee Nelson Gardenin kasvivalo muuntajineen sekä imukuppiripustin by Siemenkauppa.com.


Olen jo vuosia kasvattanut näin kevään aikaan siemenistä erilaisia hyötykasveja, yrttejä, kesäkukkia ja parennoja ja siis vaikka mitä. Laitoin kasvamaan tässä hetki sitten erilaisia chilejä sekä latva-artisokkaa, jonka kasvattaminen ja hoito on ollut aiempina vuosina itselleni todella haasteellista. Toivottavasti tänä kesänä onnistuisin paremmin tuon latva-artisokan kasvattamisen kanssa, ja jos kasvun alku on hyvä, on kasvikin yleensä rotevampi ja terveempi. 


Tuohon kasvun alkuun auttaa kovasti myös valon määrä, se kun tekee taimesta sopusuhtaisen ja terveen. Liian vähäinen valo kun saa taimen varret kovin honteloiksi ja pitkiksi. Kuvassa Nelson Gardenin kasvivalon imukuppikiinnitteinen ripustin. Imukupeilla tämä kokonaisuus on helppo kiinnittää ikkunaan.


Tämä kasvivalo ja ripustin löytyivät Siemenkauppa.comin valikoimista ja sieltä verkkokaupan puolelta löytyykin vaikka mitä ihanuuksia ja tarvikkeita oman sadon kasvattamiseen. Erilaisista siemenistä ja kasvualustoista alkaen, aina vesiviljelytarvikkeisiin ja näihin kasvivaloihinkin saakka... ja ihan kaikkea siltä väliltä. ♥ Siemenkauppa.comin verkkokauppa on myös todella selkeä ja sieltä on helppo löytää tarvitsemansa. I like it!



Kasvivalopaketin mukana tulee kaksi kiinnitysklipsiä, jotka napsautetaan haluttuun kohtaan kasvivalon taustaan. Klipsien avulla kasvivalon voi laittaa roikkumaan tai yhtenä vaihtoehtona on kiinnittää ensin klipsit mm. hyllyn alapintaan ruuveilla ja työntää valolista kiinni klipseihin.


Imukuppeja on ripustimessa kaksi kappaletta. Metalliset ketjut liitetään kiinni kasvivalon klipseihin ja toiset päät asetetaan ripustimen runkoon.


Imukuppiripustin asetettuna keittiön ikkunaan, ja hyvinhän tämä pysyy paikoillaan! Sitten ketjut paikoilleen ja valolista roikkumaan. Tuo valolista on siro ja kevytrakenteinen ja n. 10 cm korkeudelta sen LED-valot valaisevat n. 75 cm x 30 cm kokoisen alueen. Valolistaan voi muuten halutessaan kytkeä kaksi samanlaista listaa, jos haluaa lisätä tuota valaistavaa aluetta. Kätevää.



Siinä kasvivalo nyt on, antamassa 15 W valoaan chileille ja latva-artisokan taimille. Tykkään tästä Siemenkauppa.comin valikoimista löytyneestä kasvivalosta ja ripustimesta. Tämä kasvivalo on 25 mm leveä ja pituutta on 615 mm. Kokonaisuutta on myös helppo tuon ripustimen imukuppien ansiosta nostaa myös ylemmäksi, sitä mukaa kun taimet kasvavat pituutta.


Tässä vaiheessa tämän kasvivalon alla on vielä aika vähän kasvatettavia, mutta odotetaanpas vähän aikaa niin kaikki meidän kodin ikkunanaluset ja muut vapaat paikat ovat pullollaan kasvatettavia! Ihanaa, en malta odottaa, että pääsen laittamaan kohta lisää siemeniä kasvamaan!


Ihanassa yhteistyössä:

-Kati-

2 kommenttia:

  1. Pitää kyllä nyt hankkia tämä kun oli hyvä esittely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kuulla, ja on kyllä hyvä apu varsinkin esikasvatukseen! Suosittelen! :-)

      Poista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!