Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvihuone. Näytä kaikki tekstit

22.7.2018

Puutarhassa tapahtuu ♥ kasvihuone by Preeco


Kesä, kumpa et päättyisi koskaan... en vaan kestä ajatusta tulevasta syksystä, koska syksyn saapuminen tietää jälleen sitä, että joudun olemaan taas loputtomia pimeitä ja vilpoisia viikkoja ja kuukausia pois mieliharrastukseni parista - yllätys, yllätys - nimittäin puutarhan hoidosta. No joo, ei ehkä kuitenkaan ihan vielä kannata vaipua synkkyyteen, kesää kun on vielä jäljellä. Nyt pääsen esittelemään teille, ihanat lukijani, tällaisen ihanuuden. Kyseessä on minikasvihuone, joita pihallamme komeileekin kaksin kappalein by Preeco.


Hyötypuutarhan ja kasvimaan hoito on kesäisin itselleni ihan ykkösjuttu ja se kun vieläpä palkitsee aina, kun saa samalla myös maukkaita makuelämyksiä - paitsi, kun joskus onnistun vähän eri tavalla näissä kasvatushommissa, ei aina nimittäin mene ihan niin putkeen kuin strömsössä. Mutta virheistä oppii ja seuraavalla kasvatuskaudella onnistuu taas vähän paremmin. Kasvihuone kuuluu myös vahvasti puutarhaharrastukseen, meillä onkin pihamaalla pinta-alaltaan noin 5 neliömetrin kasvihuone ja harrastuksen kasvaessa isompi huone olisi pian paikallaan. Isojen kasvihuoneiden lisäksi on olemassa tällaisia kivoja, matalia minikasvihuoneita. Kuvassa komeilee Preecon minikasvihuone, luukku auki ja jossa tällä hetkellä kasvaa sekä salaatti että piakkoin kukkiva kruunutilli.


Kuvassa herneenalkuja. Hernettä laitoin kasvamaan toukokuun lopulla kasvihuoneen taakse ihan kokeilumielessä ja hyvin kasvaa tämäkin lajike, joka on luomusiementä. Kuvassa komeilee Hyötykasviyhdistykseltä saamani aikainen lajike, silpoydinherne Kelvedon Wonder. En käytä lainkaan minkäänlaisia keinotekoisia aineita puutarhassani ja keskitynkin nykyään vain luomukasvatukseen. 


Tässä kuva alkavasta kokoamisprojektista. Preecon kasvihuone ja sen osat purettuna pahvilaatikosta. Ja mukana myös suomenkieliset ohjeet. Kaikki siistissä, kosteudelta suojaavissa kääreissään. Olen meidän perheessä se, joka aina kokoaa kaikki, huonekalut ja muut ja nyt pääsikin vuoroon minikasvihuoneet. Tässä vaiheessa olin ihan innoissani, kun ei vielä tiedä millainen siitä lopputuloksesta livenä tuleekaan. Kasvihuoneen kuvat olin kyllä nähnyt Preecon verkkokaupan sivuilla ja onhan siellä selkeät tiedot ja mitatkin, mutta aina vähän jännittää. Ja näitä koottavana nyt siis kaksin kappalein, joten kasvualaa on kaksin verroin. ♥


Näitä minikasvihuoneita on Preecon verkkokaupassa saatavilla useaa kokoa ja valitsin meille L-kokoiset minikasvihuoneet.  Preecon valikoimissa on rutkasti erilaisia kasvihuoneita, kannattaa käydä kurkkaamassa tuota todella mukavan laajaa valikoimaa, jos siellä olisi vaikka juuri teille sopiva kasvihuone. Tämä minikasvihuone on 100 cm leveä ja 100 cm syvä ja kokonaiskorkeus on n. 48 cm. Pinta-ala on siis yksi neliömetri. Kasvihuoneen "ikkunat" ovat vahvaa, kennomaista polykarbonaattilevyä, joiden paksuus on 4 mm. Tällaisessa levyssä on mielestäni hyvänä puolena se, että painoa ei ole paljon, eikä ole myöskään sellaista rikkoontumisen vaaraa, kuten lasisissa versioissa.



Polykarbonaatin valon läpäisykyky on todella hyvä ja levy pitää myös sitä kasvihuoneeseen kaivattua auringon tuottamaa lämpöä hyvin. Kuvassa näkyy levyjen pintojen päällä oleva ohut, asennettaessa poistettava muovi. Levyjen toinen puoli kun on vieläpä UV-suojattu ja se puoli tulee asentaa ulospäin, kuten muovissa lukeekin.


Kasvihuoneen runko-osat valmiiksi lajiteltuna ja kokoaminen voi alkaa. Runkomateriaali on alumiinia. Nyt ohjevihkonen esiin ja katsomaan, että kaikki osat ovat tallessa. Rungon osat on selkeästi merkattu pienillä tarroilla ja joihinkin runko-osiin on myös painettu numerosarja, josta selviää, mikä osa on kyseessä. 


No niin. Vaihe yksi on saavutettu. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että voihan sitä tehdä itselleen haasteita tuon kokoamisalustan tasaisuuden kanssa mutta hyvin sitä nurmellakin tämä kokoaminen onnistui. :-) Tässä valmistuu pikku hiljaa kasvihuoneen sivuseinien tukirakenne ja pohja. Osat "loksahtavat" paikoilleen ja sitten vaan ruuveilla kiinni toisiinsa. Helppoa.


Valoa läpäisevät kasvihuoneen seinälevyt pujotetaan ylhäältä alaspäin paikoilleen. Tässä vaiheessa on hyvä varmistaa, että se UV- suojattu puoli tulee varmasti ulospäin eli poistin siitä kertovan suojamuovin seinien päältä vasta tässä asennusvaiheessa.


Sitten on ruuvausta ja ruuvausta ja kahden kansilevyn kokoaminen käy hetkessä. Mutta siinä se nyt on... vielä kuvan musta ja vahva muovinen tukiosa asetetaan kaikkien kulmien päälle. Kokosin nämä kasvihuoneet itse ja tein superhitaasti, kun lomalla ei ole kiirettä. Minulta meni kokoamiseen yhteensä muutama tunti, joka kylläkin venyi hiukan, kohtuuttoman pitkien lepotaukojen vuoksi, lomalla kun näitä kokosin, niin mitäpä sitä kiirehtimään. :-)


Kasvihuoneen luukkuja voi pitää halutessaan auki ja varsinkin kuumimpana aikana päivästä kannattaa luukut olla niin auki kuin mahdollista. Kätevä tuo pidike ja tukevan oloinen. Luukut voi asettaa näin pidikkeiden varaan, jolloin ilma pääsee hyvin kiertämään tai sitten aivan auki, luukkujen osoittaessa kohtisuoraan ylöspäin, jolloin myös sadevesi kulkeutuu kasvihuoneeseen.


Kasvihuone on kevyt siirrellä ja itse asetin nämä minikasvihuoneet vierekkäin, puusta rakentamieni lavojen päälle. Kasvihuoneet voi asentaa myös suoraan maahan, koska ruostumisen vaaraa ei ole, runko-osat kun ovat vahvaa alumiinia. Ihan kuinka itse tykkää. Puisiin lavoihin saan kuitenkin hyvin tilaa kasvualustalle eli mullalle ja näin multa ei tule kasvihuoneen seiniä vasten. Eikä sekään varmasti huono vaihtoehto ole, itse vaan tykkään näin. ♥ Kasvihuone on ihana lisä pihamaalle, terassillekin ja vaikka parvekkeelle.


Kasvihuoneen luukut kokonaan auki, jolloin luukut tukevat toinen toisiaan. Luukku pysyy kuitenkin myös yksinään tässä asennossa. Kätevää.


Ihanaa kasvukautta on vielä jäljellä oikein hyvin. Uusintakylvöä ajattelin tehdä vielä nopeasti kasvavalla retiisillä ja suunnitelmissa on myös uuden mansikkamaan perustaminen versojen avulla. Nyt nautin tästä sadosta, jota näissä minikasvihuoneissa kasvaa.

♥ Ihanaa kesää! ♥


Ihanassa yhteistyössä:
Preeco ♥


-Kati-

16.6.2018

Puutarhatouhuja ♥ Blumat kastelujärjestelmä osa 2.


Ihana kesä! Pihatouhut ovat taas edenneet ja nyt saa taas tuoksutella näitä meidän pihalla kasvavia valkeita ruusujakin, näissä on todella voimakas ja huumaava tuoksu.


Yrttikavalkadia, eli punasaviruukussa meidän uusi tulokas, rosmariini ja oma mieliyrttini, korianteri kasvaa tuossa vaaleassa ruukussa oikealla. Korianteri on voimakkaan makuinen ja käy mielestäni todella hyvin mm. aasialaisiin ruokiin ja jasmiini- tai basmatiriisin mausteeksi. Niin, niistä pihatouhuista myös sen verran, että on tullut nyt asennettua kasvihuoneeseen kastelujärjestelmäkin. Jos haluat kurkata, niin Blumat -järjestelmästä tekemääni ensimmäiseen postaukseen pääset tästä.


Tästä asennus alkaa. Kuvassa Blumat 8 mm säiliöliitin, joka kiinnitetään isoon vesiastiaan porattuun reikään. Blumat-järjestelmähän toimii kokonaan ilman sähköä, mikä on mielestäni todella hyvä ominaisuus eli ei muuta kuin fysiikan lait käyttöön. 


Uhrasin oman Blumat-kastelujärjelmäni käyttöön aitan nurkasta löytyneen vanhan 30 litraisen valkoisen muovisaavin. Pesin saavin ja porasin sen alaosaan, muutama cm alareunasta, säiliöliittimen mentävän reiän.


Ja sitten vaan liitin paikoilleen. Saavin sisäpuolelle jää myös liittimen pehmeä tiivisteosa, joten liitin pysyy hyvin paikoillaan, ei vuoda ja on oikein jämäkän oloinen. 



Musta kasteluletku toimii veden pääkuljettajana koko järjestelmässä. Tähän letkuun liitetään sitten myös kaikki anturit, joilla itse kastelu tapahtuu.



Jämäkkää kasteluletkua tulee pitää lämpimässä vedessä, mieluiten n. 60 °C, muutaman minuutin ajan, jotta siitä tulee elastisempi ja leikattavampi. Siten se on helpompi asetella paikoilleen. Letku voi haljeta, jos sitä vääntelee ilman tuota lämmitystä.


Vesiastiasta lähtevään letkuun voi liittää tällaisen sulkuventtiilin mutta tämä ei ole järjestelmän toimivuuden kannalta oleellinen. Mutta itse tämän laitoin ja on kätevä varsinkin silloin, kun vesi täytyy "katkaista" esim. anturin vaihtoa varten. Kuvassa letku kiinni vasta venttiilin toisesta päästä.


Sulkuventtiili paikoillaan. Olisihan tuon voinut vähän ylemmäksikin asentaa. :-)


Kasteluanturi avattuna.


Antureista otetaan kierrekorkillinen kasteluosa pois ja anturit lupotetaan veteen noin tunniksi jotta keraaminen lieriö kastuu kunnolla.


Tämän jälkeen vihreä kasteluosa ruuvataan takaisin anturiin. Takaisinruuvauksessa koko anturi tulee olla veden pinnan alapuolella, jotta anturin sisään jää vettä ja siitä tulee täysin ilmatiivis.


Sitten viimeistään miettimään mistä se vesi tippuu ja minkä kasvin juurelle sitä kastelua haluaa. Kuvassa L-päätyliitin. Tuohon paksumpaan liitetään musta kasteluletku ja ohuempaan itse anturi.


Liittimiä on erilaisia joiden avulla järjestelmän voi kasata omia tarpeitaan vastaavaksi. 


Kasvihuonekurkut, melonit ja tomaatit ovat vielä tässä vaiheessa pieniä. Kohta päästään testaamaan, tuleeko sitä vettä näistä kasteluantureista... Kuvasta huomaa, että tuo multa on aivan litimärkä ja niin kasvualustan kuuluu ollakin, kun anturit laitetaan paikoilleen. 


Se toimii! Anturissa on hyvä, kun se tunnistaa jos multa käy kuivaksi. Tällöin se alkaa automaattisesti tiputtamaan vettä. Kyseessä on nk. imuvoima. Kun maa on kuiva, se imee keraamisesta anturista veden pois. Samalla Blumat-anturin sisälle kehittyy imujännitys ja se alkaa ottamaan vettä järjestelmästä. Tippuletku alkaa pikku hiljaa kastelemaan anturin viereistä maa-ainesta.


Tässä kuvassa järjestelmä ottaa vielä ensi askelia.


Ja tässä ollaan nyt. Kasvu on todella voimakasta myös hyvän vedensaannin ansiosta.


Pieni keltainen kurkun kukka.


♥ Ihanaa kesää! ♥



Yhteistyössä:


-Kati-

18.5.2018

Puutarhatouhuja ♥ Blumat kastelujärjestelmä


No niin. En ehkä kestä tätä jännityksen ja hypetyksen määrää, kun pääsen tätä systeemiä asettelemaan kasvihuoneeseen. Ei ole tullut muuten tässä vuosien saatossa laskettua sitä vesimäärää tai sitä kastelukannullisten määrää, jota olen kantanut kasteluvedeksi omille tomaateille, kurkuille, chileille ja muille ihanuuksille.


No, paljon on tullut vettä kannettua mutta nyt tässä aloittelen Blumatin kastelujärjestelmään tutustumista lähemmin ja tämä olisi nyt tarkoitus asentaa lähiaikoina lopulliseen muotoonsa. Tämä helpottaa kummasti kasvien hoitoa ja varsinkin tomaatin, joka on super nirso ja myös erittäin janoinen. Kuvassa Blumatin kastelujärjestelmän anturi, jonka alaosa on keramiikkaa.


Tämä järjestelmä toimii täysin ilman sähköä! Siitä plussa, koska pidän juurikin tällaisista ekologisista ratkaisuista. Vesiastia, josta nämä anturit imevät veden asetetaan tarpeeksi ylös ja painovoima tekee tehtävänsä. Blumatin anturit on tehty keramiikasta ja systeemi tunnistaa kasvin veden tarpeen, jolloin anturin suutin alkaa tiputtaa automaattisesti vettä kasvin juurelle tai mihin se sitten onkaan asennettu.


Blumat- kastelujärjestelmän osaset odottelevat vielä kiltista paketeissa avaamista ja sitä, että pian pääsevät multakylpyyn.


Kasvihuoneessa ei oikein vielä tässä vaiheessa näytä olevan elämää mutta kyllä siellä jo istutuksia on, kuten kasvihuonekurkkua, Tigerella -tomaattia, chiliä ja muutama kukka pölyttäjiä keräämässä.


Kasvihuonekurkku kasvaa narua pitkin.


Tigerella -tomaatti ja kolme kehäkukkaa... tänä kesänä kasvavat isossa ruukussakin, vielä pieniä mutta tanakoita. Sitten vähän tunnelmakuvia pihamaalta...



Hämähäkki on kutonut verkon kahden tulppaanin väliin. Verkko näkyy nyt hyvin, kun koivun siitepölyä on tarttunut siihen.



Rosmariini.


Punaherukka kukkii.


Tuomi kukkii myös ja ihana tuo tuoksu!



Valkovuokkoja.



Siinä ne ovat odottelemassa... esittelen täällä blogissa tämän Blumat -kastelujärjestelmän asennusta, käyttöä ja tunnelmia.




No on kyllä todella hyvä, että ohjeet ovat myös suomen kielellä! Se auttaa niin paljon selkeitten kuvien lisäksi!




Näillä jämäköillä tikuilla tuo alemmassa kuvassa oleva musta kasteluletku kiinnitetään multaan.




Jännä, kuinka erilaisia ja jokaiseen tarpeeseen näitä Blumatin osia on. Tämä anturi sopii hyvin isoon ruukkuun, syvälle asennettuna.


Mitähän ne nämä meidän nokkavat neidit mahtaa tuumata taas näistä puutarhatouhuista. Mielenkiinnolla ainakin seurailevat koko ajan meidän touhuja. 

Ihanaa viikonloppua!



Yhteistyössä:
Blumat


-Kati-