Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

4.2.2019

Istutusta by Chilitarvike


Talvi on juuri nyt niin luminen kuin olla ja voi ja lunta tulee ihan taivaan täydeltä koko ajan lisää. Jäätiekin aukesi Kuopion Kallavedellä muutama päivä sitten, joten luulisi, että kesän sato ei olisi vielä näin voimakkaasti mielessä - mutta kyllä se vaan on. En malta odottaa kesää, kasvihuoneen laittoa ja omaa tomaatti-, kurkku- ja chilisatoa. Kuvassa istutusta helpottavat, superkätevät ROOT!T -tuotteet ja myös muutama siemenpussi chilejä, latva-artisokkaa ja tomaattia, jotka löysin viime shoppailureissulla.


ROOT!T on Chilitarvikkeen valikoimista löytyvä mielenkiintoinen tuotemerkki. ROOT!T -tuotteet liittyvät nimensä mukaan juurruttamiseen sekä siementen kasvattamiseen. Erilaiset tuoteperheen tuotteet tukevat tätä harrastusta. Kuvassa ROOT!T First Feed eli ns. kasvien ensiravinto. Nämä tuotteet löydät Chilitarvike.fi:n verkkokaupasta ja Tampereella on muuten sitten ihan Chilitarvikkeen kivijalkakauppakin, jos siellä päin satut liikuskelemaan!


ROOT!T First Feed on nestemäinen tiiviste, jota lantrataan veteen. Tämä ensiravinto antaa siemenille sekä taimille parhaan mahdollisen alun kasvulle. First Feed myös auttaa kasvia juurtumaan paremmin, tehden kasvista vahvemman ja hyväkuntoisen. Neste sisältää mm. erilaisia ravinteita ja hivenaineita, jotka tukevat kasvien kasvua.


Pieni ja kätevä, tietoa tihkuva kirjanen tulee paketin mukana. Ohjeistukset löytyvät englanniksi sekä siementen kasvattamiseen että pistokkaiden juurruttamiseen.



ROOT!T istutussetti sisältää tukevan pienoiskasvihuoneen, jossa on 24 -paikkainen alusta, pienet pussukat juurrutusgeeliä ja ensiravintoa sekä 24 kappaletta ROOT!T Juurrutussieniä.


ROOT!T Rooting Gel (kuvassa oikealla) on geelimäisessä muodossa ja on tarkoitettu lähinnä pistokkaiden juurruttamiseen mutta soveltuu myös siemenille. Geeliä voidaan annostella suoraan kasvualustaan. ROOT!T Rooting Gel muodostaa pistokkaan leikatun varren ympärille "suojan" ja antaa pistokkaalle sen tarvitsemia ravinteita.


Pienoiskasvihuone on tukevaa tekoa ja kupu on kirkasta muovia. Kuvussa on ilma-aukko, jonka voi säätää pyöräyttämällä kiinni tai auki.


Näitä erikoisia juurrutussieniä pääsin kokeilemaan nyt ensimmäistä kertaa. Todella mielenkiintoinen tuote. Juurrutussienet on valmistettu turpeesta, kaarnasta sekä vesipohjaisten polymeerien seoksesta ja ne ovat täysin biohajoavia. Näiden sienten vedenottokyky on todellakin erinomainen ja eivät mene muuten sitten rikki helposti, vaan kestävät todella hyvin käsittelyä. Tykkään!


Liotin juurrutussienet hetken aikaa vedessä, johon lisäsin tilkkasen ROOT!T First Feed -nestettä. Ja sitten sujautin sienet omille paikoilleen alustaan. Kätevää, kun nuo reiätkin on jo näissä sienissä valmiina... niihin voi tiputtaa siemenen tai asettaa pistokkaan niin helposti!


Siinäpä chilin siemeniä menossa ensimmäiseen määränpäähänsä, tällä kertaa ROOT!T -sieneen, joka on kyllästetty vedellä ja ensiravinnolla. Siemen koloseen ja repäisin pienen palasen tuota sientä kolon tukkeeksi. Nyt vaan jännityksellä odottamaan kasvutuloksia ja sitten pian pääsevät kasvivalon alle lepäilemään. Kasvivaloista kerronkin täällä blogissa lisää piakkoin, pysythän kuulolla!


Ihanassa yhteistyössä:
Chilitarvike


-Kati-

22.1.2019

Siemeniä & suunnitelmia


No niin. Nyt se on taas alkanut. Nimittäin kevätkylvöjen suunnittelu ja siementen hypistely. Eipä tarvinnut kauaa odotella vuodenvaihteen jälkeen, kun alkoi jo kasvukausi kummitella mielessä. Ja hihittelen täällä, että I-H-A-N-A-A! :-)


Viime kesänä keräsin siemeniä tulevan varalle ja kuvissa muutamia, kuten karhunjuurta, chiliä, herneitä ja melonia(!), josta muuten viime kesänä saatiin satoa ja oli kyllä jännä syödä itse kasvattamaa melonia, ihan hyvääkin oli. Viime kesä oli kyllä ihanteellinen kasvatushommiin, kun oli niin lämmintä ja aurinkoista - toivottavasti ensi kesäkin olisi yhtä ihana.


Löysin viime viikonloppuna honkkarista nämä niin söpöt istutusmerkit alelaarista. Oli pakko napata nämä mukaan.


Nyt kun kohta jo päästäänkin ihan istutushommiin, ainakin jo muutaman lajikkeen kera, niin tänä keväänä pääsenkin testaamaan myös erilaisia kasvivaloja... jee! ♥ Meillä täällä pohjoisessa on kevätkausikin niin pimeä, että tällaiset kasvivalot ovat hyvä lisä valon määrän lisäämiseen mutta kasvivaloja voi muuten pitää myös vaikka huonekasvien yläpuolella, valon lisääjänä ja ihan vaikka ympäri vuoden.


Taimivalaisin Starlight on kooltaan 57 cm x 37,5 cm ja valaisimeen kiinnitetään kaksi 55 W loisteputkea joiden värilämpötila on 6500K. ♥


Kuvissa hiukan esimakua tulevasta ja mielenkiinnolla muuten odotan, millaisia tuloksia näiden kasvivalojen kanssa tulee, kirjoitan niistä sitten täällä blogissa tarkemmin. Tämä Nelson Gardenin 15W kasvivalaisin on 60 cm pitkä ja valot ovat LEDejä. Tämäkin kasvivalaisin pääsee pian kovaan käyttöön ja valaistushommiin. ♥



♥ Mukavaa viikkoa sinulle! ♥

 

-Kati-

20.5.2017

Keväisiä pihatouhuja


Nyt voi pikku hiljaa alkaa uskomaan, että se kesä oikeasti on kohta jo täällä Kuopionkin korkeuksilla. Olen niin odottanut näihin pihatöihin pääsemistä, mutta kun se lumi ei vaan meinannut ensin sulaa ollenkaan ja sitten kun se vähän suli, niin uutta tuli heti taivaan täydeltä tilalle. Pionien alut ovat vasta näin pieniä...


Löysin näin kauniin väriset pelargoniat meille tänään Prisman kesäpihalta. Oikea väripilkku pihalle.


Tilasin jälleen kyltin, tällä kertaa meidän talon numero pääsee ulkosaunan seinään. Kyltti on muovia, valkoisella pohjalla on tumman sininen numero. Näitä samantapaisia kylttejä voi tilata Kylttimaxin kautta ja siellä verkkosivuilla pystyy tuunaamaan omanlaisensa kyltin tosi helposti. :-)


Etupihan perennapenkki näyttää edelleen aika vaisulta... tuo metallinen korento tuo nyt edes vähän elävyyttä penkkiin... nooh... eihän tässä kiire ole. :-)


Tuo numerokyltti käy mielestäni kivasti ulkosaunan nurkkaan, näkyy sitten talon numero myös tuohon ajotielle, jos sattuu kyläilijöitäkin poikkeamaan. Ihanaa... nautitaan nyt tästä kevään ajasta ja kohtahan se on jo kesäkin!


-Kati-

27.4.2016

Pihalla kasvaa ruohosipuli


 Sataa, sataa ropisee...Tuntuu, ettei tästä sateesta tule loppuakaan. Meidän 
pihalla on muutama elon merkki, ruusun silmut ovat ihan pian aukeamassa 
ja tulppaanien ensilehdet mullan pinnalla. Pihalla on muutama kasa 
luntakin vielä. Tule, tule kesä...tule pian!


Ainakin ruohosipuli kasvaa jo aika hyvin. Istutin viime kesänä nämä 
ruohosipulit vanhaan ja ruostuneeseen ratakseen. Kierrätystä puutarhaan!

Ihanaa kesän odotusta!

-Kati-