Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkekoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkekoti. Näytä kaikki tekstit

20.7.2018

Katin kirjanurkka - Retroa nukkekotiin

Maria Malmström: Retroa nukkekotiin, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018, 192 s.

Ihania nämä Maria Malmströmin nukkekotikirjat, näitä on ilmestynyt jo muutama, erilaisiin teemoihin liittyen. Nyt esittelyvuoroon pääsee uusin tulokas, nimeltään Retroa nukkekotiin. Tammen kustantama kirja on kaikille nukkekotiharrastuksesta, pienen näpräämisestä ja askartelusta kiinnostuneille oikein oiva teos.


Kirja on kovakantinen ja runsaat 190 -sivuinen teos, jonka värikkäät kuvat vievät aikamatkalle retroilun pariin. 



Sisältö kertoo myös paljon, erilaisia ohjeita kirjassa on 37 kappaletta aina leipälaatikosta jalalliseen putkitelevisioon. Ohjeet ovat mittasuhteeltaan 1:12.


Ohjeet ovat selkeät ja niiden kuvitus auttaa hahmottamaan eri työvaiheita. Tässä ohjeessa valmistuu emalipannu. No ei aivan emalista vaan uunissa kovetettavasta, muovailtavasta massasta.


Jenkkikassi kuuluu niin retroiluun, eikö! Ja tällainen pieni versio on vieläpä niin söpö.



Retroa nukkekotiin -kirjan ohjeissa käytetään erilaisia materiaaleja ja työtekniikoita laidasta laitaan. Kiva, kun ei keskitytä vain muutamaan joten mielenkiinto pysyy yllä. Ohjeet ovat myös kivoja ja esineistö tuttua monenkin lapsuudesta tai mummolasta. Miltä vaikka Aino-tossut tai Livalin kattovalaisin kuulostaisi minikokoisina? Ei muuta kuin askartelemaan!


Yhteistyössä:


-Kati-

29.5.2018

Katin kirjanurkka - Pienenpieniä käsitöitä

Hanna Meronen: Pienenpieniä käsitöitä, Kustannusosakeyhtiö Moreeni 2018, 160 s.

Jos jostakin kirjan kannesta saa inspiraatiota omiin askarteluihin niin tämä ihana kansi on kyllä yksi niistä! Kuvassa komeilee Moreenin kustantama Pienenpieniä käsitöitä, joka on nukkekotiharrastaja Hanna Merosen toinen kirja. Enimmäinen ihanuus, Tee itse nukketalo, oli niin ikään upea ilmestys ohjeineen ja kuvineen. Kirjan esittelin pari vuotta sitten blogissani ja esittelyyn pääset tästä.


Pienenpieniä käsitöitä -kirja on pehmeäkantinen ja kuvia on paljon. Kirja sisältää pieniä miniatyyrien ohjeita yhteensä kuutisenkymmentä ja kokosuhteeltaan ne ovat 1:12, mikä on yksi yleisimmistä mittasuhteista nukkekotiharrastajien keskuudessa. 


Ensimmäinen sivu kirjan laajasta sisällöstä. Ohjeiden avulla voi valmistaa erilaisia miniatyyrejä mm. neulomalla, virkkaamalla ja huovuttamalla. Tee vaikka pieni käärmelelu tai matto nukkekodin lattialle.


Pienenpieniä käsitöitä -kirjan aukeama. Kauniisti aseteltu ja selkeä taitto on aina plussaa.


Kirja on pullollaan ohjeita ja erilaisia tekniikoita ja niitä ryydittävät havainnollistavat piirrokset.


Löytyihän sieltä kirjasta pienten miniatyyrikissojenkin ohje. Tässä pienet huovasta valmistetut söpöliinit kerällä nukkumassa. Ihania! ♥



Kun kirja vie mennessään, sivu sivulta, niin se on yleensä sen merkki, että kirja ei tule pölyttymään kirjahyllyssä. No, tämä teos pääsee kyllä kovaan käyttöön, kun pääsen vauhtiin neulomisen ja virkkaamisen lumoissa. Ja onhan sitä huovutustakin kokeiltava jossakin vaiheessa. No, tämän ihanan kirjan avulla ja ohjeilla aion sitäkin kokeilla. Jospa kokeilisin tehdä meidän Pena-kissan minikoossa!

Pena

Ei muuta kuin ministelemään! ♥


Yhteistyössä:
Kustannusosakeyhtiö Moreeni


-Kati-

12.2.2017

Katin kirjanurkka - Nukketalosta nukkekodiksi

Susanna Tunturi-Anttila: Nukketalosta nukkekodiksi, Kustannusosakeyhtiö Moreeni 2017, 136 s.

On siitä jo muutama vuosi vierähtänyt, kun nukkekotiharrastus vei mennessään. Vuosien varrella on tullut askarreltua jos minkälaista pientä ja viime aikoina keramiikkaminiatyyrit ovat vieneet mukanaan entistä enenevässä määrin. On ollut ihana huomata harrastuksen kasvaneen meillä Suomessakin jo sen verran, että upeita kotimaisia kirjoja aiheesta on pikku hiljaa putkahdellut kustantamoiden valikoimiin.


Kirjan kuvitusta: suloiset pienet laatikostot ja voi kun nuo söpöt kengät ovat myös niin ihanat...


Susanna Tunturi-Anttilan kirja Nukketalosta nukkekodiksi on täynnä upeita oivalluksia ja ohjeita, joilla voi omaa nukkekotiaan sisustaa. Sisältö on todella laaja ja materiaalin käyttö on kekseliästä ja luovaa. Ohjeiden kuvitus on myös mielestäni onnistunut todella hyvin... aivan ihana ideakirja!


Tämän ohjeen avulla saa aikaiseksi pikkuruisen kameran. :-)



Kirjan sivuilta löytyy myös perusohjeistusta esimerkiksi uunissa kovetettavan Fimo-massan käsittelyyn ja sävytykseen. Nukketalosta nukkekodiksi-kirja on upea tietoteos ja ideapakkaus jokaiselle mineilyharrastuksesta kiinnostuneelle! 


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

24.1.2017

Katin kirjanurkka - Onnelin ja Annelin nukkekotikirja


Maria Malmström: Onnelin ja Annelin nukkekotikirja, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2017, 176 s.

Maria Malmströmin nukkekotiaiheinen kirjasarja saa upeaa jatkoa tästä ihanasta askartelukirjasta; Onnelin ja Annelin nukkekotikirja. Kirja on kovakantinen, 176 -sivuinen ja värikuvia vilahtelee kirjan sivuilla kiitettävästi. Marian aikaisemmat nukkekotikirjat ovat olleet mielestäni järjestään upeita ja luovuutta ei sivuilta ole puuttunut. 




Pieni vaaleanpunainen tulppaanikimppu nukkekotiin. Onnelin ja Annelin nukkekotikirjan ohjeilla saa valmistettua myös nämä ihanuudet omaan nukkekotiin.


Maria Malmströmin kirjan ohjeilla voi valmistaa vaikka mitä pientä ja kivaa omaan nukkekotiin. Tee itse kattila pullonkorkista, ilmapalloja silkkimassasta tai vaikka kattolamppu hammastahnatuubista (!)... Erilaisia ohjeita on kolmisenkymmentä. Ohjeiden kuvitukset ovat selkeät ja ne auttavat omalta osaltaan ymmärtämään paremmin eri työvaiheita.


Onnelin ja Annelin nukkekotikirjan sivuilta löytyy kattavat ohjeet sekä irrallinen kaava-arkki oman nukkekodin valmistamiseen. Talon valmistamiseen kannattaa tietysti varata aikaa mutta valmiiksi saatuaan alkaa ainakin omasta mielestäni se ihanin vaihe eli sisustaminen. Ei muuta kuin ikioman Pikku-Rauhalan valmistamisen pariin! 



Yhteistyössä:
-Kati-

7.9.2016

Antique finds for my dollshouse - Antiikkilöytöjä nukkekotiini

 

Olen pikku tytöstä asti tykännyt vanhoista tavaroista. Mistä tuo kiinnostus on saanut alkunsa, on vaikea sanoa. Muistan, että jo ennen kouluikää menin lähiantikvariaattiin tutkimaan kaikkea vanhaa tavaraa ja varsinkin vanhoja kortteja, kirjeitä ja valokuvia. Pidin liikkeen hämyisestä ja hiljaisesta tunnelmasta ja siitä, kuinka nuo valokuvien mustavalkoiset ja usein surumielisetkin kasvot katsoivat kuvaajaansa.


Nukkekotiini olen tehnyt yksittäisiä löytöjä esimerkiksi antiikkimessuilta ja kirpputoreilta mutta aika vähän tällaisia miniatyyrejä liikkuu markkinoilla. Ainakaan itse en ole huomannut - tai sitten olen aina vaan myöhässä, kun muut ovat tehneet löytönsä...


Osa esineistä sopii mittakaavaan 1:12, kuten esimerkiksi nämä vihreän pöydän päällä olevat esineet. Osa taas on rutkasti isompaa kokoa ja löytää tiensä muuhun tarkoitukseen nukkeharrastukseni parissa.


Ihanat vihreät lasiset tuopit ja metallinen, punaiseksi maalattu paistinpannu. Kuinkahan vanhoja nämä esineet ovat?


-Kati-

6.7.2016

Nukkekodistani - from my dollshouse 1:12


Pitkästä aikaa nukkekotikuvia. Onkohan sitä aikaa liikaa, kun tein nukkekotiini uuden sisustuksen. Samalla poistin tavaraa ja siistin rakenteita. Edelleen kuitenkin tykkään tuosta vanhahtavasta tyylistä, siitä en taida päästä mihinkään...toisaalta viime aikoina olen tykästynyt retrotyyliinkin ja voisin kyllä sisustaa joskus yhden huoneen pelkästään retroväreillä ja -kuvioilla.



Arvontamuistutus

Vielä kerkiää osallistumaan, 
keskiviikkoon klo 18 saakka tästä!

Ihanaa loppuviikkoa!

-Kati-

15.4.2016

Kirppislöytöjä + ARVONTAmuistutus


No sitä käytiin taas kirpparilla, ja mukaan löytyi näin ihanat tuunauskohteet. 
Nukkekoti ja pieni söpö jakkara, jonka ajattelin tuunata nukkekodin alustaksi. 
Ainakin aluksi valkeaa maalia ja uutta tapettia pintaan.

Muistathan osallistua ihanan Coruun kaulakorun sunnuntaiseen arvontaan, osallistu tästä!

-Kati-