Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

16.6.2020

Autotalli saa muodonmuutoksen ♥ Elfa ♥ osa 3


*Yhteistyössä Elfan kera* Juhannusviikko on nyt menossa ja helteistä on saatu nauttia viime päivät täällä Kuopion seudullakin. Sääennustusteen mukaan koko kesäkuu olisi aurinkoinen ja erittäin lämmin. Siis aivan ihanaa, kun saa nauttia tällaisista oikein kunnon kesäkeleistä. 


Nyt pääsen esittelemään meidän autotallin muutosta. Se on nimittäin taas edennyt, nyt jo kolmanteen esittelyyn ja mieheni kanssa ollaan nyt asenneltu Elfan hyllykokonaisuuden osat seinälle. Arvatkaa, ollaanko me täällä innoissamme, kun saadaan se entinen autotallin kaaos nyt järjestykseen. Kurkkaahan se alkutilanne ensimmäisestä esittelystä, johon pääset tästä. Toisessa postauksessa päästiin asentelemaan jo turvakantokiskoja, siihen pääset tästä. Tässä kuvassa sovittelemme ja tuunailemme Elfan riippukiskoa tuohon yläosan turvakantokiskoon. Riippukiskojärjestelmä on mielestäni todella kätevä asennusvaiheessa, koska riippukisko asetetaan turvakantokiskon varaan ja sitä ei ruuvata seinään enää sitten kiinni. 


Riippukiskot ja turvakantokiskot ovat meillekin nyt rakentuvan hyllykokonaisuuden ns. "selkäranka" ja niihin voi sitten kiinnittää vaikka minkälaisia Elfan osia. Yleisin seinäkiskoon kiinnitettävä osa on varmastikin tämä Elfan lankahylly kannattimineen. Kuten huomaa, niin meille valikoitui Elfan valikoimasta platinan sävyinen kokonaisuus. Toinen vaihtoehto olisi ollut kaunis puhtaan valkoinen. Platinan harmaa sopii mielestäni hyvin varsinkin autotalliympäristöön.


Oikein innostuin, kun huomasin miten helposti näiden Elfan osien kokoaminen onnistui, vaikka tässä vaiheessa mieheni olikin jättänyt minut puuhailemaan itsekseni. Tässä näkyy nyt juuri asentamani syvyyksiltään erikokoiset Elfan meshkorit. Nämä ovat sellaisia käteviä ulosvedettäviä ja stopparit tietysti ovat myös mukana. Nuo stopparit estävät koria liukumasta telineestä liian pitkälle ulos. Ja muuten, vinkkaan tässä vaiheessa, että jos asennus omatoimisesti ei tunnu innostavalta, niin monelta Elfan jälleenmyyjältä voi tiedustella myös asennuspalvelua.


Kuvassa korin osat. Itse kori tuossa ylempänä ja sitten kaksiosainen ulosvedettävä korinkehys. Korikokonaisuus asennetaan sopivan syvyisten kannattimien kanssa riippukiskoon. Asennuksessa ei tarvitse työkaluja ollenkaan. Käyttäjää on ajateltu kyllä todella pitkälle näissä Elfan tuotteissa. Tykkään! ♥


Meshkorin asennusta: Kannattimet ensin riippukiskoihin paikoilleen ja sitten kannattimien loviin työnnetään meshkorin kehys paikoilleen... Asennettaessa kuluu klik - ja siinä se on.


... tämän jälkeen vieritetään tuo päällimmäinen kehys edellisen sisään... se liukuu nätisti paikoilleen renkaiden avulla.


... ja sitten lopuksi itse kori asetetaan muodostuneeseen kehykseen.


Loppuviimeistelynä meshkorien tai muiden vastaavien Elfan ulosvedettävien tuotteiden väleihin voi asentaa tällaiset jämäkät, muoviset kannattimien suojat. Nämä kannattaa asentaa, koska suojaavat sitten kokonaisuutta lialta ja pölyltä.


Kuvassa Elfan meshkorien välit ilman kannattimen suojaa.


Suoja napsautetaan kannattimen päälle useasta eri kohtaa.


Ja siinäpä se suoja on paikoillaan. Kyllä tämä kivasti muuttaa tuota ulkonäköä viimeistellymmäksi. Huomasin tuossa asennellessani näitä osia, että nämä ovat todella jämäköitä ja kovaa tekoa ja varmasti kestävät käytössä, kuten muutkin Elfan osat. 


Autotalliimme tulee työkaulujen säilytystä varten Elfan säilytystaulut ja niitä on yhteensä kuusi kappaletta. Säilytystaulu on todella kätevä pienten työkalujen ja tarvikkeiden säilytykseen. Taulu kiinnitetään napsauttamalla se kahden kiskon väliin ja myös suoraan seinään kiinnittäminen on mahdollista erillisten seinäkiinnittimien avulla. Säilytystauluja on saatavilla erikokoisia ja meillä 382 mm x 598 mm kokoiset. Näihin seinätauluihin on saatavilla sitten vaikka minkälaisia lisäosia, kuten koreja, koukkuja ja laatikoita.


Elfan kuuluisat kannattimet. Kannattimiin saa kiinnitettyä jos jonkinlaista hyllyä, vaatetankoa ja koria. Kannattimia on saatavilla eri syvyyksinä ja myös valkoisena. Kuvassa työtason kannattimet .Meille tuli 430 mm syvät platinansävyiset meshkorit kolmeen riviin ja päällimmäisten korien päälle sitten vielä 515 mm syvyiset tasot.  Tuollaista työtasoa ja laskutilaa on mielestäni hyvä olla paljon.


Työtason alapuoli jossa näkyy kiinnitysmekanismi.


Työtasojen asennusvaiheessa vastaan tuli valinnan vaikeus. Elfan riippukiskoissa on tuo aukotus aina tietyin välein ja mietin että mihin korkeudelle asetan nuo työtasot. Tässä kuvassa jää työtason ja säilytystaulun väliin pieni aukko. Mietin pitkään, kuinka työtasot asetan ja päädyin siihen, että aukkoa ei kannata jättää, siitä kun helposti ruuvit ja mutterit tipahtaisivat lattialle. Joten ei muuta kuin kannatinta ja tasoa yksi pykälä ylöspäin. 


Elfan työtaso on kokonaan metallista valmistettu ja harmaansävyinen. Taso painetaan jämäköiden kannattimien varaan. Näitä tuli meille vieri viereen viisi kappaletta. Yhden työtason leveys on 605 mm, joten nyt lasku- ja työtilaa on reippaasti. Tässä kuvassa aloitetaan päätyosan viimeistelyä.


Ja kuten meshkorien väleihin asennettiin aiemmin kannatinsuojat, niin työtason reunaan sujahti myös tällainen harmaansävyinen reunasuoja. Viimeistelee kivasti jälleen tuon reunan ulkomuodon ja samalla suojaa lialta ja pölyltä.


Tässä kuvassa näkyy jo tuota kokonaisuutta aika hyvin. Eli työtasot ovat nyt vieri vieressä paikoillaan ja kolmen keskimmäisen tason yläpuolella kahdessa rivissä ovat säilytystaulut. Nyt tason ja säilytystaulun välissä ei ole enää sitä pientä aukkoa. Säilytystaulujen yläpuolella kulkee lankahyllyt.


Sormet syyhyää jo päästä laittelemaan työkaluja ja muita tähän... mutta vielä on muutamaa viime silausta vailla tämä kokonaisuus. Teen tätä ihan ajan kanssa, kun kiirettä ei ole. Mieheni laittelee tallin toista seinää samalla siistiin kuntoon ja käydään läpi myös tavaroita, jotka ovat jo elämää nähneet ja ovat pois heitettäviä, kierrätykseen meneviä ja muuta. Näin tila siistiytyy kunnolla.


Mieheni pääsi jo fiilistelemään ja laittoi heti muutaman koukun, laatikon ja työkalunkin säilytysseinälle. Tästä se lähtee. Seuraavassa autotallin muodonmuutospostauksessa nähdään, miltä lopputulos näyttää koko komeudessaan. Ja ne ennen ja jälkeen -kuvat, niistä huomaa muutoksen hyvin. Ihanaa ja lämmintä kesää sinulle ja palaillaan taas pian! ♥


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

1.6.2020

Autotalli saa muodonmuutoksen ♥ Elfa ♥ osa 2


*Yhteistyössä Elfan kera* Kesä. Paras vuodenaika omasta mielestäni, vaikka muissakin on ne omat hyvät puolensa. Tykkään valosta ja lämmöstä ja niistä ollaankin nyt saatu nauttia muutamana viime päivänä. Ihanaa ja olisipa nämä kelit tällaisia koko kesän ajan. Me ollaan mieheni kanssa pakerrettu meidän autotallin kimpussa monet illat viime aikoina. Nyt tämä autotallin toinen seinä on tässä kuosissa eli siisti on ja putsattu tavaroista ja suoraan sanottuna kaikesta roinasta, mitä vuosien aikana tähän olikaan kerääntynyt. Eli autotallimme muodonmuutoksen ensimmäiseen osaan täällä blogissani pääset tästä. Käyhän kurkkaamassa sieltä, mikä lähtötilanne oli.


Autotalli on toiminut varastona monenlaiselle tavaralle ja jännä, miten sitä siivotessa huomaa, mitä sitä onkaan säilyttänyt. Toisaalta juuri viime viikonloppuna kiittelin mielessäni itseäni, että en ollut heittänyt aikoinaan roskiin vanhan sohvatuolin jousia. Siis jousia, luit ihan oikein....hih. Olen verhoilemassa ja kunnostamassa vanhaa sohvaa, reilut 100-vuotiasta kirpparilöytöäni ja siitä puuttui kaksi saman tapaista jousta. Onneksi olin ne säilyttänyt, niin projekti pääsi jatkumaan ilman huolen häivää.


Meillä tosiaan nyt on siis vierähtänyt useita iltoja autotallin kanssa ja nyt viimein tänä iltana päästiin muodonmuutoksen kaikkein odotetuimpaan vaiheeseen, nimittäin Elfan elementtien kimppuun. Kuvassa näkyy autotallin katon rajassa kulkeva palkki, johon mieheni on ruuvaamassa kiinni Elfan turvakantokiskoa. Kantokisko on superjämäkkää ja maalattua terästä. Meille valikoitui tällaiset platinansävyiset osat ja valkoinen olisi ollut toinen vaihtoehto. Tuntuu, että jotenkin tuo platina käy autotalliympäristöön hyvin, ainakin tänne meidän talliin. ♥


Siinä ensimmäinen Elfan turvakantokisko paikoillaan, ja mikä fiilis oli, kun tämä oltiin saatu paikoilleen... oikea voittajafiilis että tästä se nyt alkaa rakentumaan! Näitä turvakantokiskoja tulee tähän katon rajaan vieri viereen ja peräkkäin yhteensä kolme kappaletta. Kiskoja on saatavilla eri pituisina ja meille tuli alkuperäisen suunnitelman mukaan 195 cm pitkät kiskot. Tämä Elfan kiskojärjestelmä on kyllä niin helppo asentaa. Tuo kisko ruuvataan paikoilleen ja siihen asetetaan sitten riippukiskot roikkumaan tuohon alaosan väkäseen. Riippukiskoja pystyy tuossa kantokiskon "sisällä" liikuttelemaan sitten sivusuunnassa, tarpeen mukaan.


Tässä tämä suunnitelma meidän tulevasta Elfan kokonaisuudesta, joka on tehty Elfan verkkosivuiltakin löytyvällä suunnittelutyökalulla. Ja ihan ite tein ♥Tuolla ylimpänä ovat ne turvakantokiskot, joita tänään päästiin jo asentamaan ja ruuvailemaan kiinni katon rajan rakenteisiin.


Vielä muutama ruuvi paikoilleen...



Ja sitten pitihän sitä heti päästä kokeilemaan miltä tuo kokonaisuus nyt näyttää sitten näiden Elfan riippukiskojen kanssa. 



Riippukiskot ovat ihan hivenen liian pitkiä mutta tämä olikin tiedossa jo tilausvaiheessa. Ei muuta kuin vedenkestävä permanenttitussi kouraan ja merkkaamaan katkaisukohtaa.


Kulmahiomakone sai laulaa hetken ja niin oli pienet palat päistä poistettu.




Turvakantokiskoihin voi asentaa tällaiset suojat, ne viimeistelevät sitten lookin ja peittävät kantokiskosta roikkuvien riippukiskojen väliset tilat nätisti. Ruuvinkannatkin jäävät siististi piiloon. Ja värissä pysytään eli platinaa! Tällainen turvakantokiskon suoja on hiukan joustava, niin se sujahtaa helposti kiskon sisälle. Ihanaa, tästä on nyt kyllä hyvä jatkaa ja palaillaan taas pian. Ihanaa kesäkuun alkua sinulle! ♥


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

10.5.2020

Autotalli saa muodonmuutoksen ♥ Elfa ♥ osa 1


*Yhteistyössä Elfan kanssa* ♥Viime päivinä on ollut kyllä niin mahtava keli. Aurinko paistoi tänäänkin melkein koko päivän ja oli lämmintä. Ihana pieni maistiainen tulevasta kesästä. Päivät ovat tässä menneet pihatöissä, istutusten parissa ja tietysti autotallimme kimpussa, kun meille tulee sinne tänä kesänä oikea muodonmuutos.  Siihen kuuluu myös kuvassa komeileva Elfan pahvilaatikko. Muodonmuutoksesta enemmän kohta, tässä ensin kuvatunnelmia tältä päivältä...


Kauniit lilan sävyiset krookukset kukkivat meidän pihamaalla komeasti.


Meidän kissakolmikon vanhus, Vili, nauttii auringosta ja ihan kuin hymyilisi tässä kuvassa. :-)


Muodonmuutos meidän autotalliin on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeen. Kuva autotallin tämän hetkisestä kaaoksesta löytyy postauksen loppupuolelta. Skrollaahan alaspäin, jos haluat nähdä kuvan jo nyt. Elfan sivuilta saa sekä suunnitteluapua niin halutessaan mutta pääsee myös itse suunnittelemaan helppokäyttöisellä ohjelmalla oman Elfakokonaisuuden. Suunnittelin Elfan suunnitteluohjelmalla meidän autotallin pitkälle sivuseinälle nyt tämän tulevan kokonaisuuden ja oli kyllä kiva kokeilla ja suunnitella tuolla Elfan ohjelmalla. Jos jokin ei miellyttänyt niin pois vaan ja kokeilemaan toista elementtiä. 



Tässä kuva kaikista Elfan elementeistä, jotka kuuluvat suunnittelemaani kokonaisuuteen. Nämä ovat odottamassa alkavaa asennusvaihetta, josta tulen kertomaan täällä blogissani kesän aikana. ♥


Osaa meidän Topikin nauttia auringosta... oikeat kissanpäivät!


Elfa on tunnettu laadukkaista säilytystuotteista ja monelle ovatkin tuttuja varsinkin Elfan klassiset lankahyllyt, jotka kiinnitetään seinälle tulevaan kiskoon. Meille valikoitui platinansävyiset elementit, kun se sävynä jotenkin tuntui sopivan autotalliympäristöön, toisena vaihtoehtona olisi ollut valkoinen. Autotallista on puuttunut myös kunnon työtasot ja nämä metalliset työtasot tulevat varmasti kovaan käyttöön. 


Elfan koreja on saatavilla erilaisia ja erikokoisia. Meille valikoitui metalliset meshkorit, platinansävyisinä tietenkin. Tässä kuvassa suoraan seinälle tulevat pienet säilytyskorit.


Tässä yksityiskohtaa meshkorin seinämästä.


Elfan riippukiskot odottamassa asennustaan kantokiskoon. Eli näitä kiskoja ei kiinnitetäkään seinään vaan nämä tulevat roikkumaan kantokiskoon ja ovat siten helpompi asentaa. Siitä tarkemmin tulevissa postauksissa tarkemmin.



Tuossa nätissä rivissä Elfan elementtejä. Takana seinälle tulevat säilytystaulut, johon saa kiinnitettyä erilaisia pieniä säilytyselementtejä, kuten koreja ja koukkuja. Edessä ne kuuluisat Elfan lankahyllyt.


Ja tässä kuvassa meshkoreja, jossa säilytystauluun tulevat säilytyslaatikot sekä säilytyspussit.



Kannattimia on saatavilla eri syvyyksinä ja meille tulee kahta eri kokoa. Kannattimien avulla riippukiskoihin pystyy asentamaan erilaisia säilytysjärjestelmän osia.


Elfan pienosat pahvilaatikossa. Tässä on mukana mm. erilaisia telineitä, koukkuja sekä pidikkeitä työkaluille ja muulle pikkutavaralle. Alla olevassa kuvassa meidän autotallin hirvitysseinä! Miten tämä on päässytkin tällaiseen kuntoon... no, onneksi Elfa tulee ja pelastaa meidän kaaoksen! Pysyhän kuulolla ja palaillaan ja oikein ihanaa toukokuuta sinulle! ♥


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

1.5.2020

Tee itse pieni kori ♥ TuohiShop


Ihan ensimmäiseksi toivotan ihanaa vapun aikaa sinulle! Tämä kevät onkin ollut melkoisen erilainen aiempiin verrattuna, hui, mutta vapun kunniaksi leivoin eilen elämäni ensimmäisen kerran tippaleipiä ja tietysti myös munkkeja tuli leivottua aiemmin valmistamani siman kanssa nautittavaksi. 


Olen tässä päässyt näin kesän kynnyksellä jälleen käsitöidenkin pariin. Nyt esittelyyn pääsee nämä mielenkiintoiset koripohjat by TuohiShop, joihin voi virkata tai punoa ihan mitä mieleen juolahtaa.


Koripohjassa kulkee reunoilla nuo reiät, joihin voi pujottaa vaikka matonkuteita, erilaisia lankoja ja vaikka mitä, mistä voi punoa, solmia tai vaikka virkata sitten korin seinämää ylöspäin. Nämä koripohjat ovat kotimaista vaneria ja löytyvät TuohiShopin valikoimasta. Itse tykästyin tällaisiin pyöreisiin ja halkaisijaltaan 15 senttisiin. Saatavilla on kuitenkin erimuotoisia ja -kokoisia pohjia. Kurkkaahan koripohjien valikoimaan ja TuohiShopiin tästä!


Koripohjan paksuus on 3 mm ja pohja on tukeva ja jämäkkä.


Tästäpä projekti alkaa ja virkkuukoukkukin valmiina. Materiaaliksi valitsin näihin ensimmäisiin versioihin kierrätysmateriaalia eli vanhaa, mustaa muovipussia, jonka leikkasin pitkäksi n. 4 cm leveäksi soiroksi. Ja ei muuta kuin virkkaamaan!



Aloitin virkkaamisen pohjasta ja tavallisilla silmukoilla ensi pohjan ympäri ja siitä sitten seinämää pitkin ylöspäin. Virkkuukoukku olisi voinut olla tuota kokoa 4.0 isompikin mutta hyvin tällakin koolla onnistui. Tällaiset korit sopivat niin moneen käyttöön! Ei muuta kuin mielikuvitus valloilleen. Ihanaa toukokuuta sinulle! ♥


Yhteistyössä:
TuohiShop ♥


-Kati-