17.10.2024

Ihana Joulu 2024 ♥ Lehti täynnä tunnelmaa

 
Yhteistyössä:  Kolmiokirja Oy ♥ Ihanaa, joululehtikausi on jälleen alkanut! Tykkään paljon joulun ajasta ja tuntuu, että varsinkin tämä joulun odotus on tässä loppuvuodessa aina ihan parasta. Viime viikonloppuna laitoin jo ensimmäisen tähdenmallisen jouluvalon keittiön ikkunaan ja se tuo mukavasti valoa pimeisiin iltoihin. Tästä se siis alkaa. Nyt esittelyyn pääsee lehti, joka on täynnä joulun tunnelmaa.

 
Joululehdet kuuluvat joulun odotukseen. Lehtiä on kertynyt vuosien mittaan itselleni jo useita ja aina nämä vaan lämmittävät tällaisen jouluihmisen mieltä. Mukavaa on myös se, että niitä voi lukea useaan otteeseen, ne kun antavat aina uudestaan kivoja vinkkejä ja esimerkiksi ruokareseptejä joulun viettoon. Tämä Ihana Joulu 2024 -lehti löytyy muuten jo kauppojen lehtihyllyistä, joten tämän upean lukupaketin voi halutessaan jo hankkia itselleen. 
 

Ihana Joulu 2024 -lehden sisältö on jouluisen runsas ja monipuolinen. ♥

 
Lehdestä löytyy joulun ajan herkkujen valmistukseen myös erilaisia reseptejä. Tässä kuvassa komeilee kauniin kierteisellä vuoalla leivottu kuivakakku, jossa on mukana piparkakkumaustetta. Tämän ajattelin valmistaa meidän joulun ajan herkuksi. Tykkään tehdä joulupöytään kaikki ruoat itse ja ilolla niitä valmistan aina joulun aikaan. Jännä huomata, että siitä onkin muodostunut oma perinne. Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian! ♥

t:Kati

16.10.2024

Katin kirjanurkka - Tulitanssi

 Jaana Kouri: Tulitanssi - Askeleita samaanin polulla, SKS 2024, 360 s.

Oikein ihanaa lokakuuta sinulle, puolivälissä kuuta mennään ja syksyn tuntua on ilmassa jo oikein mukavasti. Nyt päästään jälleen kirjallisuuden pariin. Samanismin tutkija ja harjoittaja Jaana Kourin kirjoittama teos, Tulitanssi - Askeleita samaanin polulla vie lukijansa mukaan Kourin rehelliseen ja henkilökohtaiseen kasvuun kohti samaaniutta. 


 
 
Kirja on mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa kerrotaan henkilökohtaisen matkan lisäksi samanismin perusasioita ja esitellään esimerkiksi samanismin historiaa sekä samanismin nykyisyyttä. Kirja on kovakantinen ja sivuja on 360.
 
 
Tulitanssi - Askeleita samaanin polulla kirjan sisältöä. Kokemuksiin sijoittuvia tekstejä on aina jännä lukea. Aiheeseen pääsee silloin hyvin kiinni. Kyse on kirjoittajan näkökulmasta ja se vie lukijansa syvällisiin ajatuksiin. Kirjoittaja on kulkenut tällaisen matkan ja onkin todella hienoa, että kokemukset jaetaan.

 
Itselleni sana samanismi tuo ensimmäisinä mieleen rummun tasaisen ja tumman äänen, syvän luontosuhteen sekä henkisen polun. Samanismilla on pitkät perinteet ja kuten kirjassakin kerrotaan, samanismia on kutsuttu uskontojen äidiksi. Aihe on kiinnostava. Oikein ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian!
 
 
T: Kati

13.10.2024

Tee itse geelikynnet ♥ Depend Gel iQ Start Kit

 
Yhteistyössä Dependin kanssa ♥ Olen päässyt fiilistelemään jälleen ihanien Dependin kynsituotteiden kanssa. Lakkaan kynsiäni usein ja nyt kokeilin ensimmäistä kertaa lakata itselleni UV-valon avulla kovetettavat geelikynnet. Tämä olikin jännittävää ja yllättävän helppoa.
 
 
Dependin verkkokaupasta löytyy erilaisia kosmetiikkatuotteita ja myös paljon erilaisia kynsilakkoja sekä kynsien hoitotuotteita. Tämä kuvassa oleva pakkaus on Depend Gel iQ Start Kit. Tämä pakkaus sisältää kaiken tarvittavan geelikynsien tekoon itse. 
 
 
Gel iQ -lakkaus on erittäin kestävä ja säilyy oikeasti 14 päivän ajan tai kauemminkin. Kun kirjoitan tätä esittelyä, tämä lakka on ollut kynsissäni nyt parisen viikkoa. Lakka on kestänyt ja kulutusta ei ole tapahtunut paljaalla silmällä katsottuna siis lainkaan. Kynnet ovat kasvaneet ja sen takia lakkaan varmastikin pian kynteni uudelleen mutta en sen takia, että lakkapinta olisi jotenkin kulunut, mikä tuntuu ihan uskomattomalta.
 
 
Dependin tuotteet ovat tunnettuja niin kuluttajien kuin ammattilaisten keskuudessa. Yrityksen tausta alkaa jo 1950-luvulta ja Ruotsin maalta. Kurkkaa halutessasi edellinen esittelyni Dependin kynsilakoista tästä linkistä.
 
 
Depend Gel iQ Start Kit sisältää kaiken tämän: pohjalakka, päällyslakka, Pre Cleancer, High Shine Cleanser, kynsiviila, appelsiinipuutikku kynsinauhoja varten ja LED/UV-lamppu sekä adapteri. Värigeelilakat tulee sitten hankkia erikseen ja niiden sävyvalikoima on todella laaja. ♥

 
Kuvassa vasemmalta vegaaninen Gel iQ -poistoöljy geelilakkauksen hellävaraiseen poistoon sekä kaksi valitsemaani värigeelilakkaa. Nyt kynsiini pääsi tuo vaaleampi sävy, Pink Starfish, jonka sävystä pidän kovasti.
 
 
Jokaisen lakkakerroksen kovettamisaika UV-valon avulla on vain 30 sekuntia. Prosessi on nopea ja näin vuosien normilakan käyttäjänä aivan ihanaa, kun saa nauttia nopeasti kuivuvasta ja kovettuvasta lakasta kynsillä. Mahtava tuote ja ei muuta kuin kokeilemaan! Ihanaa lokakuuta sinulle ja palaillaan taas pian!


 T:Kati

2.10.2024

Pohjoisen polut ♥ ihana lehti luettavaksi

 
Yhteistyössä:  Kolmiokirja Oy ♥ Syyskuu kääntyi jo lokakuulle. Pari päivää täällä Kuopion korkeuksilla on ollut pakkasöitäkin. Nautitaan nyt näistä upeista syyskeleistä. Nyt esittelyyn pääsee upea, uutuuslehti, Pohjoisen polut, joka vie lukijansa luontoelämysten ääreen.
 
 
Luonto on itselleni tärkeä paikka ja varsinkin metsässä tulee samoiltua paljon. Tämä lehti on mukava lisä lehtivalikoimaan ja tukee luontoharrastusta. Luonto- ja retkeilyaiheisen Pohjoisen polut- lehden löydät useimpien kauppojen lehtihyllystä. Lehdellä on muuten myös kätevä tilattava verkkojulkaisu, jolloin lehteä voi lukea vaikka oman kännykän tai tietokoneen näytöltä. Verkkojulkaisu löytyy osoitteesta pohjoisenpolut.fi.
 
 
Pohjoisen polut- lehti on mielestäni visuaalisesti todella kaunis ja näyttävä. Kuvamaailma on runsas, värikäs ja mielenkiintoinen. Silmä oikein lepää tämän lehden sivuilla.
 
 
Tämä nyt esiteltävänä oleva numero on lehden ensimmäinen. Lehden sisällöstä löytyy esimerkiksi retkikohteita, retki- ja luontotarinoita sekä kerrotaan varusteista, eläimistä, kasveista ja ympäristöstä. Puolisoni pääsi myös lukemaan tätä lehteä ja piti siitä paljon. Plussaa myös siitä, että lehti on keskittynyt juurikin luonnon elämyksellisyyteen kokonaisuutena.
 
 
Tässä yksi esimerkkiaukeama lehden sisällöstä.Tämä juttu vei mukanaan. Autiosaunoissa retkeilijä voi saunoa ja levähtää.  Lehdestä löytyy myös kätevä kartta, johon on merkattu pohjoisen autiosaunoja. Tällainen autiosaunassa käynti voisi olla aivan mahtava lisäreissu omalle vaellusretkelle, joita yleensä teemmekin puolisoni kanssa lapissa.

 
Tällaisia tunnelmia tällä kertaa, oikein ihania luontoelämyksiä sinulle, palaillaan taas pian! ♥

 
T:Kati