13.8.2024

Taimitestaaja - elokuun kuulumisia - Viherrinki ♥

Yhteistyössä: Viherrinki ♥ Elokuuta mennään. Meidän puutarhassa kasvu ja vehreys on ollut runsasta ja kesä tuntuu jotenkin olevan nyt vehreimmillään. Tervetuloa jälleen mukaani puutarhaamme ja seuraamaan Viherringin Taimitestaajana saamieni kasvien kuulumisia ja niiden kasvua. Kuvassa pitelen yhtä ’Captivator’-karviaispensaan oksaa. Tästä kuvasta huomaa hyvin, että tässä karviaislajikkeessa piikkejä on vähemmän, kuin normaalisti karviaisissa, mikä on mukava piirre mm. marjojen keruuta ajatellen. 

 Tässä karviaispensas tällä hetkellä. Kurkkaa aiempi postaus tästä, niin huomaat kasvun hyvin.

 
Kevään ja kesän värikkäin kukkaloisto on nyt jo hiipunut. Tällä hetkellä kukkaan on päässyt meidän puutarhassa esimerkiksi tämä kaunis, kirkkaankeltainen perinneperenna, Kultapallo.

 
Nuorin kissamme Pena nauttii pihan penkillä auringon lämmöstä - kissan päiviä. ♥
 
 
Kuvassa yksi hedelmäpuista, jonka sain testaukseen ja isutettavaksi meidän puutarhaan: jättiluumupuu ’Golden Plum’. Kasvupaikka hedelmäpuilla on hyvä olla aurinkoinen ja kovalta tuulelta suojaisa. Viherringin myymälöiden kasvit ovat lähteneet erittäin hyvin kasvuun ja niin on tehnyt myös tämä puu. Satoa odotellessa. ♥

 
Tykkään paljon erilaisista köynnöksistä. Ne tuovat mielestäni kaunista vehreyttä ympäristöön. Tämän käpyhumalan (emikasvi) kasvu on ollut nopeaa ja sen lehdet ovat jo näin isoja. Humala on kaunis ja helppohoitoinen kasvi. Siitä voi halutessaan hyödyntää myös kukintoja vaikkapa oluen ja muiden juomien maustamiseen, kuten ennen vanhaan jo tehtiin. 

 
Alppiruusu ’Double Kiss’ on kasvanut uskomattoman hyvin ja kukinnan jälkeen se on tehnyt paljon uutta kasvustoa sekä kehittänyt uusia nuppuja ensi kasvukautta ajatellen. Kasvupaikka on kyllä niin tärkeää valita aina kasvin mukaan. Alppiruusu ei tykkää olla paahteessa ja siksi istutin tämän puolivarjoiseen ja suojaisaan, kosteahkoon paikkaan.
 
 
Alppiruusun lehdet loistavat tällä hetkellä vihreän eri sävyissä. 

 
Arvatkaas mitä! Täällä on nyt syöty ensimmäiset omat omenat pilariomenapuu ’President’istä! Nämä kauniin vihreät omput olivat niin mehukkaita ja hyviä. Meidän puutarhassa kasvaa erilaisia omenalajikkeita useita ja niitä on kiva aina maistella, kun makueroja näistä selvästi kuitenkin löytyy.
 
 
Aika jännä että jo nyt sain tästä puusta satoa vaikka istutin tämän vasta alkukesällä. Mutta nämä pilaripuut ovatkin kuuluisia tuosta, että alkavat tekemään satoa jo nuorena.
 
 
Väriloistoa meidän kukkapenkistä, kauniin punaisen sävyinen leijonankita kukkii nyt upeasti. Tuossa alakuvassa köllöttelee rakas Topi-kissamme. Tällaisia tunnelmia meidän puutarhasta tällä kertaa. Esittelen lisää jälleen muutaman viikon päästä, oikein ihanaa elokuuta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥ 


t:Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!