19.12.2023

Teen ihania makuja ♥ Arvonta

 
Yhteistyössä: Forsman Tee ♥  Tykkään juoda teetä ja varsinkin näin talviaikaan tee myös lämmittää mukavasti. Nyt esittelyyn pääsevät aivan ihastuttavat Forsman Teen tuotteet ja ihana päästä esittelemään myös omaa suosikkiteetäni valikoimasta. Ota osaa myös arvontaan, ohjeet osallistumiseen löytyvät tuolta postauksen loppupuolelta.
 

Kotimainen Forsman Tee on varmasti monelle tuttu. Forsman Teen arvoihin kuuluu halu edistää suomalaista teekulttuuria tarjoamalla hyvälaatuista irtoteetä. Vastuullisuus on myös suuressa roolissa ja teet tulevat pääasiassa suoraan viljelijöiltä. Näin voidaan varmistaa, ettei tuotantoketjussa ole ylimääräisiä välikäsiä ja tee vastaa laatuvaatimuksia. Forsman teet ovat luonnonmukaisesti viljeltyjä. Kuvassa erilaisia Forsman pyramiditeepakkauksia.
 
 
 
Forsman Pyramiditeessä on käytetty isoa teenlehteä ja se antaakin aidon irtoteen maun. Pyramidipussit valmistetaan maissista, joten ne eivät sisällä mikromuoveja ja pussi on siten biohajoavaa luonnonkuitua. Tämä on aivan mahtava seikka. 
 

Kuvassa teepussit vanhassa lasipurkissa. Pussit on hyvä säilyttää pimeässä ja ilmatiiviisti omassa astiassaan tai pakkauksessaan eli tähänkin kansi kiinni ja kaappiin. Tuo kirpputorilta löytämäni valkea keraaminen pannu sopii mukavasti myös teen hauduttamiseen.
 

Kuvassa oma suosikkiteeni Forsman Teen valikoimasta: Matcha Vanilja Valkoinen & Vihreä pyramiditee. Tykkään valkoisesta teestä ja se on muuten kaikista teelaaduista vähiten käsiteltyä. Siksi sitä pidetäänkin terveellisimpänä teelajina.

 
Kuvassa setti erilaisia Forman Teen irtoteepusseja. Irtoteemakuja on valikoimassa paljon. Forsman Teen verkkosivuilta löytyy muuten hyvin erilaisia vinkkejä mm. teen hauduttamiseen.

Jos teestä voi sanoa, että se on kaunista niin nämä pienet teehelmet ovat sellaisia. Forsman Vaniljahelmi on valkoista käsinpoimittua teetä, jossa teenlehdet on punottu helmen muotoon. Yhteen kupilliseen teetä menee maun mukaan 6-8 teehelmeä, jotka aukeavat kauniisti kupissa. ♥

 
Teesihti on irtoteen valmistamisessa kätevä. Keitän veden ja annan sen jäähtyä hieman. Laitan sihtiin haluamani määrän irtoteetä ja kaadan hiukan jäähtyneen veden sihdin läpi kuppiin. Annan teen tekeytyä hetken ja nostan sihdin pois.
 
 
Arvonta!
 
Osallistu arvontaan, josta voit voittaa 
kolme pussia jouluista Forsman irtoteetä:
-Talven Taika
-Iloinen Jouluporo
ja
-Luomu Vihreä Joulutee
 
Arvontaan voit osallistua
Lasituvan Instagramissa @lasitupa.

Arvonta päättyy torstaina 21.12.2023 klo 18.
Ihanaa, kun osallistut ja oikein paljon onnea arvontaan!

 
t:Kati

17.12.2023

Katin kirjanurkka - Kundaliinijooga


Irene Hopkins: Kundaliinijooga - sisäisen voiman lähde, Delfiini Kirjat 2002, 207 s. 

Oman itsensä tunteminen - ja oman sisäisen äänen kuuleminen on arvokas taito, jota voi myös opetella. Jokaisella meillä on se oma paikka, johon on mukava mennä ja jossa voi hiljentyä ja rauhoittua. Oma paikkani on metsä, puiden ympäröimänä tunnen olevani kaikkein omimmillani ja oikeassa paikassa. Nyt esittelyyn pääsee tämä mielenkiintoinen teos, Kundaliinijooga, joka opastaa kokonaisvaltaisen henkisen hyvinvoinnin tiellä. Kirja löytyy mm. Unio Mystican kirjakaupasta.
 
 
Kirjan sisältöä. Kundaliinojooga on tuhansia vuosia vanha joogamuoto, jonka avulla voi tulla tietoisemmaksi omista henkisistä voimavaroistaan. Kundaliinijooga-kirjassa käydään läpi mm. joogamuodon historiaa, opetetaan hengityksen hallintatekniikoita, tunteiden merkityksiä ja erilaisia kehollisia joogasarjoja. 

 
Kundaliinijooga ja muutkin joogamuodot rauhoittavat myös mieltä. Itseäni kiinnostaa fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kehittäminen ja niiden tasapainon saavuttaminen. Kundaliinijoogaa kutsutaankin tietoisuuden joogaksi, sillä sitä harjoittamalla ihmisen tietoisuus kasvaa. Mielenkiintoisia lukuhetkiä sinulle ja ihanaa joulun aikaa. Tämä kirja sopii oikein hyvin myös aloitteleville joogeille ja tässäpä muuten aivan ihana joululahjavinkki!

 
t:Kati

13.12.2023

Palaset Fantti säästölippaat & ARVONTA

 
Kaupallisessa yhteistyössä Palaset kanssa ♥ Lunta on satanut viime päivinä hiljalleen ja sitä on kertynyt tänne Pohjois-Savoon oikein mukavasti. Valkea lumipeite tekee ympäristöstä niin kauniin ja jotenkin unenomaisen. Nyt täällä blogissa esittelyyn pääsevät nämä kuvassa komeilevat, valkoiset Palaset Fantti-säästölippaat. Ota osaa myös ihanaan arvontaan, ohjeet osallistumiseen löydät tuolta postauksen loppupuolelta.


Kotimaisia Palaset-tuotteita valmistetaan edelleen yhdessä maailman pohjoisimmassa muovitehtaassa, Plastepilla,  Kuortissa. Tuotteet ovat tunnettua designia myös maailmalla ja reilut 60% valmistetuista Palaset -tuotteista menee vientiin. Meille kotiutuivat nämä oikeat klassikkotuotteet, Palaset Fantti -säästölippaat, joita on valmistettu jo vuodesta 1975. Muotokieli Palaset Fanteissa on mielestäni kaunis ja skandinaavinen. Nämä sopivat hyvin tällaisenaan sisustuselementeiksi ja tietenkin myös ihan käyttöönkin säästölippaina.
 
 
Palaset Fantti -säästölippaita on saatavilla useissa eri väreissä ja valitsin meidän kotiin valkoiset Fantit. Kokovaihtoehtoja on kaksi, pienempi Medi Fantti, jonka korkeus on 7,7 cm ja isokokoinen Maxi Fantti joka on 20 cm korkea. Fantit valmistetaan elintarvikekelpoisesta, BPA-vapaasta materiaalista, joka on kierrätettävissä energiajätteessä.
 
 
Palaset Medi Fantti säästölippaan aukko.
 
 
Meidän kodin sisustus on sekoitus uutta ja vanhaa. Valkoinen väri on neutraali ja sopii hyvin moneen tyyliin. Mietin myös värivaihtoehdoista vihreää ja mustaa. Palaset Fantteja voisikin kerätä eri värejä ja useamman Fantin pesueen.



 
Fantin pohjassa on avattava luukku, josta pääsee tarvittaessa sitten käsiksi sisältöön. Säästölippaiden mukana tulee metallinen lukon avain. Tällainen lipas on ihanan nostalginen ja soveltuu hyvin lahjaksikin, vink, vink, kun joulukin on tuossa jo nurkan takana.
 
 
Arvonta!
 
Osallistu jouluiseen arvontaan, josta
voit voittaa kuvassa komeilevan suloisen vaaleanruskean
Palaset Karhu-säästölippaan. Karhu on sonnustautunut näin 
joulun kunniaksi punaisen sävyiseen kaulaliinaan.

Arvontaan voit osallistua
Lasituvan Instagramissa @lasitupa.

Arvonta päättyy lauantaina 16.12.2023 klo 18.
Ihanaa, kun osallistut ja oikein paljon onnea arvontaan!
 
 
T:Kati

29.11.2023

Klassikko - Taru Sormusten herrasta

J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta (tarkistettu suomennos), suom. Kersti Juva & Eila Pennanen ja Panu Pekkanen, WSOY 2023, 1077 s. 

Mahtavaa päästä esittelemään klassikkoteosta, joka on yksi fantasiakirjallisuuden merkkiteoksista. Englantilainen J. R. R. Tolkien kirjoitti teosta useamman vuoden ajan. Taru Sormusten herrasta julkaistiin alun perin kolmiosaisena 1950-luvulla. Taru Sormusten herraa pidetään yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimpana teoksena. Tarina on innoittanut vuosien saatossa myös mm. elokuvantekijöitä ja näytelmäkirjailijoita.
 
 
Yli 1000-sivuisen fantasiaeepoksen, Taru Sormusten herran ensimmäinen osa Sormuksen ritarit ilmestyi suomenkielisenä (suom. Kersti Juva) ensi kertaa 1973. Seuraavat osat olivat Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu. Tämä kuluva vuosi 2023 on suomenkielisen laitoksen 50-vuotisjuhlavuosi ja tämä uusin ilmestyi näin juhlavuotena. Erikoisen tästä laitoksesta tekee se, että tämä sisältää Kersti Juvan tarkistaman suomennoksen. 
 
 
Taru Sormusten herra-teoksen sisältöä ja tässä kuvassa näkyy vain osa siitä. 
 
 
Tarina vie lukijansa aivan omaan maailmaansa. Itse kirja on taitettu upeasti ja on kaunis myös ulkopuolelta. Väritys miellyttää silmää ja kannen kultaiset yksityiskohdat lumoavat. Kirjan sivujen reunat on värjätty punaisiksi ja niissä on näkyvissä muinaista haltiatekstiä, haltiariimua. Samainen teksti taitaa muuten löytyä myös siitä niin kuuluisasta sormuksesta...
 

 
Tämän uuden laitoksen kuvituksena on 30 Tolkienin omaa, upeaa piirrosta ja maalausta. Kuvitus tuo  Tolkienin tarinankerronnan ja tämän teoksen maailman lähemmäksi ja lukunautinto saa mielestäni myös siten uusia sävyjä ja merkityksiä.
 

Kirjan takakannessa on mukana myös avattava kartta. Tässä muuten jälleen aivan mahtava lahjaidea, kun tuo joulukin kolkuttelee jo ovilla. Tämä kirja on kuin koru niin ulkomuodoltaan kuin sisällöltäänkin. Upeita lukuelämyksiä sinulle ja palaillaan taas pian!
 

t: Kati

26.11.2023

Katin kirjanurkka - Saven & kasvien hoitavia vaikutuksia ♥

 
Kirjat saatu: Biokustannus ♥ Mielenkiintoisen luettavan äärellä ollaan jälleen. Sain kotimaisen Biokustannuksen kirjavalikoimasta luettavaa ja nyt esittelyyn pääsevät nämä kuvassa näkyvät teokset, nimeltään Savihoidot sekä Kasvien metafyysiset ominaisuudet ja parantavat voimat.
 
 
Biokustannus on toiminut vuodesta 1982 alkaen ja laajaa kirjavalikoimaa pääset selaamaan  helposti Biokustannuksen verkkokaupasta. Biokustannuksen kivijalkakauppa löytyy Helsingistä Mannerheimintiellä ja on nimeltään Biokustannuksen Tibet Shop. Kuvassa Savihoidot-kirjan sisältöä. Savihoitoja on käytetty historian saatossa pitkään ja kirjaan on koottu saven erilaisia hyvää tekeviä ominaisuuksia ja niiden käytötapoja.
 
 
Biokustannuksen kirjavalikoimasta löytyy aiheita mm. filosofiasta, henkisestä kasvusta, Tiibetin kulttuurista ja ihmisoikeuksista, rajatiedosta ja eri uskonnoista. Tibet Shopista on saatavilla myös erilaisia tiibetiläisiä tuotteita, kuten seinävaatteita, julisteita ja käsintaottuja soivia kulhoja. Biokustannuksen verkkokauppaan pääset kurkkaamaan vaikka tästä.
 
 
Molemmat teokset ovat pehmeäkantisia. Savihoidot on 75-sivuinen ja Kasvien metafyysiset ominaisuudet ja parantavat voimat 17-sivuinen.

 
Kasvien metafyysiset ominaisuudet ja parantavat voimat sisältää tietoa kasvien parantavista voimista, kuten lääkinnällisistä ja homeopaattisista taipumuksista. Franz Harmannin kirjoittaman teoksen takakannessa on kaunis lause; Missä on elämää, siellä on rakkautta, valoa ja tietoisuutta. Ihanaa marraskuuta sinulla ja palaillaan taas pian! ♥

 
T:Kati

19.11.2023

♥ Meikki-ihanuuksia & Kauneutta Luonnosta ALEKOODI ♥

 
Yhteistyössä: Kauneutta Luonnosta ♥ Nyt on vietetty mukavan kirpeitä marraskuun päiviä ja ihanaa, kun valkea lumi peittää maata. Lumi tuo valoa tähän pimeään vuodenaikaan. Nyt esittelyyn pääsevät omat meikkisuosikkini. Nämä meikki-ihanuudet löytyvät kotimaisen verkkokaupan www.kauneuttaluonnosta.fi:n valikoimasta. Sain teille jaettavaksi lisäksi aivan ihanan alekoodin, jolla saat -20 % alennusta, nappaa se itsellesi käyttöön tuolta postauksen loppupuolelta.
 
 
Meikkaan lähes päivittäin ja kiva päästä esittelemään meikkejä, jotka kuuluvat omaan meikkipussiin. Nämä meikit löytyvät kotimaisesta verkkokaupasta www.kauneuttaluonnosta.fi ja valikoimiin kuuluu mm. laadukasta, ihoa hoitavaa luonnonkosmetiikkaa, erilaisia tuoksuja sekä vartalonhoitotuotteita. Kuvassa laadukkaat ja eläinkokeettomat (!) LOOkX-meikit: ripsiväri, meikkivoide sekä puuteri.

 
LOOkX:n viimeistelypuuteri on vegaaninen ja sisältää luonnollisia ainesosia ja E-vitamiinia. Tykkään käyttää puuteria kasvomeikin loppuvaiheessa, viimeistelemään ihon mattamaisen olemuksen. Yleensä levitän puuterin isohkolla puuterisiveltimellä koko kasvojen alueelle. LOOkX -meikkejä ei ole testattu eläimillä, mikä on jälleen se tärkeä pointti ja siihen kiinnitän paljon huomiota meikkien hankinnassa.

 
Omaan vaaleahkon ihon ja tämä omasta meikkipussistani löytyvä LOOkX viimeistelypuuteri on sävyltään Pure Beige. Saatavilla on muutama muukin sävy.
 
 
Musta ripsiväri on luottotuote ja kuvassa LOOkX ripsiväri Boost+. Kasvipohjaisten vahojen yhdistelmä pitää ripset taipuisina ja senkin takia tätä ripsiväriä on mukava levittää. Tämä ripsiväri on muuten ihan huippu, koska tästä löytyy sellaisia ainesosia, jotka stimuloivat ripsien luonnollista kasvua.
 
 
LOOkX Mat Perfection -meikkipohja on mielenkiintoinen meikkivoide, sillä se tekee ihosta mattapintaisen, vaikka onkin nestemäisessä muodossa levitettävä. Ja hyvä niin, itse en tykkää, jos kasvot kiiltelevät ja mitä mattaisempi lopputulos, sen parempi. Luonnollisia ainesosia sisältävä ja vegaaninen meikkipohja on kätevässä pumppupullossa ja tämä tuote on niin ikään eläinkokeeton.♥ Tämän meikkipohjan sävy on Nude.
 
 
Ja sitten kulmakynän pariin ja kulmakynää käytän kulmien viimeistelyyn ja se kuuluu meikkipussini vakituiseen sisältöön.
 
 
LOOkX kulmakynä sisältää C- ja E-vitamiineja ja on vedenkestävä. Itse tykkään tämän kulmakynän koostumuksesta, se levittyy tarkasti ja väri on mukavan hillitty, vaalean ruskea. Kynä sisältää itseteroittuvan kulmakynän ja kynän toisessa päässä on joustava kulmakarvaharja.

 
PANDHY’S mineraalipuuteri luo kasvojen iholle kevyen ja kauniin peittävän meikkipohjan. Mineraalipuuterin INCI eli ainesosaluettelo on lyhyt ja tuote sopii erityisen hyvin herkkäihoisille. 

 
Mineraalit ovat tulehduksia estäviä ja auttavat rauhoittamaan ärtynyttä ihoa eli aivan ihana meikkituote. Mineraalit ovat myös sellaisia, että ne eivät voi allergisoida eikä bakteerit voi elää niissä. Tämän puuterin sävy on Paula112, ja sävy soveltuu hyvin vaalealle iholle. PANDHY’Sin tuotteita ei muuten myöskään ole testattu eläimillä.
 
 
 
Ihana ekologinen valinta on käyttää kasvojenpuhdistukseen tällaisia kestovanulappuja. PANDHY’S kestovanulappuja on pakkauksessa 10 kappaletta ja ne ovat uudelleen käytettäviä aina pesun jälkeen ja nämä voi pestä vaikka pesukoneessakin. Vanulaput on kätevä säilyttää pakkauksessa mukana tulevassa, ilmavassa verkkopussissa. Tällaisia ihanuuksia tällä kertaa. ♥

 
Ja sitten se ihana alekoodi: koodilla KATI20 saat -20% alennusta koko Kauneutta Luonnosta-verkkokaupan upeasta valikoimasta. Koodi on voimassa 1.12. saakka. Ei muuta kuin shoppailemaan ja vaikka lahjaksi! Ihania marraskuun päiviä sinulle ja palaillaan taas pian! ♥ 

t: Kati