24.10.2021

Katin CosmeticCorner ♥ Revers Cosmetics


*Tuotteet saatu Makeupshop.fi* ♥ Kuopion korkeuksille satoi jo pari päivää sitten ensilumi. Lunta tuprutti koko päivän tasaisesti ja illan suussa näytti siltä, että lumipyry jo hiukan tyyntyy. Tuo satanut lumi sulaa pois, mutta se toi mukanaan taas ihanan tuulahduksen tulevasta talvesta. Tykkään jotenkin tosi paljon, kun lumi peittää maan, se valkeus on niin puhdasta ja samalla kaunista. Lumen ihailun lisäksi olen päässyt ihailemaan tätä postin tuomaa Makeupshop.fi:ltä saamaani Revers Cosmeticsin settiä, joka pääsee nyt esittelyyn. ♥


Eikö olekin mahtavan näköinen setti kosmetiikkaa. Tässä olisi muuten vaikka joululahjaideakin, setti erilaisia tuotteita lahjapussukkaan, eikö! Olen kyllä jo ihan joulun pauloissa, laitoin muuten meille jo jouluvalotkin, hih... aikainen lintu madon nappaa, vai miten se menikään. Nämä Reversin kosmetiikkatuotteet on ihan uusi juttu Suomessa ja itsekin pääsin nyt fiilistelemään näitä ensi kertaa. Ensivaikutelma on oikein hyvä. ♥


Aloitan Reversin ihanuuksien esittelyn tästä Revers FIX MAT Mattifying kivipuuterista. Kuten tuo puuterin nimikin jo sanoo, tämä puuteri jättää ihon mattamaiseksi ja on siksi tosi hyvä iholle, joka on rasvaisuuteen taipuvainen tai sekaiho. Tuntuma tästä puuterista on, että se on erityisen hienojakoinen, mikä tekee levittämisestä miellyttävää ja on myös runsaspigmenttinen. Tuoksua ei ole lankaan, mikä on hyvä juttu. 

Revers FIX MAT Mattifying kivipuuteria on saatavilla neljä eri sävyä ja itselleni valitsin sävyn nro 03. Sävy sopii vaalealle iholle hyvin. Kivipuuteria voi käyttää ihan tällaisenaan tai myös meikkipohjan päälle, pidentämään muun meikin kestoa ja antamaan mattamaisen pinnan iholle.

Ja aurinkopuuterista seuraavaksi. Aurinkopuuteri sopii hyvin kesäiholle paitsi nyt alkaa talvi jo kolkuttelemaan. Aurinkopuuteria voi hyvin käytää nimittäin myös contourmeikkiin. Nämä tummemmansävyiset aurinkopuuterit saavat iholle mukavasti väriä ja ikään kuin ruskettuneen sävyn hienovaraisesti levitettynä.


Itse käytän aurinkopuuteria myös ihan perusposkipunan sijaan ja mikä ettei, meikkaamisessa kun ei ole sääntöjä, eikös! Tämän Revers Pharaon Earth Aurinkopuuterin sävy on 11 ja valikoimissa on kuusi eri sävyä.


Tässä vielä sekä Revers Pharaon Earth Aurinkopuuteria ja Revers FIX MAT Mattifying kivipuuteria runsain mitoin sormen päissä. Sävyn näkee näistä nyt suunnilleen, iholle levitettynä ei tietenkään ole sitten aivan näin voimakkaat kontrastit. :-)


Kuvassa meikkipohjaan sopivia tuotteita eli meikinpohjustusvoide, meikkivoiteet sekä tuossa pällimmäisenä pieni kultakorkkinen ripsiseerumi. 


Ripsiseerumi ravitsee ja vahvistaa ripsiä ja seerumilla on myös ripsiä pidentävä vaikutus. Itse käytän seerumia iltaisin ja levitän seerumia aivan yläripsien tyveen, iholle. Revers Long Vitalash Ripsiseerumin vaikuttavat ainesosat ovat kasvipohjaisia ja Pro-vitamiini B5 parantaa ripsien rakennetta ja lisää ripsien joustavuutta ja kiiltävyyttä. 



Ripsiseerumi on väritöntä ja se levitetään aivan yläripsien tyvelle, ihoon. Saas nähdä, kuinka omien ripsien pituuskasvun käy, tulokset näkyvät tuossa kolmen viikon kuluttua käytön aloittamisesta ja näyttävimmät tulokset sitten noin 12 viikon jälkeen.  ♥


Meikkivoide kuuluu luottotuotteisiini ja voiteella saa helposti kuulaan ja varsinkin tasaisen sävyisen ihon. Tuo sävyä tasoittava ominaisuus on itselleni se tärkein ominaisuus ja siksi käytän meikkivoidetta. Reversillä on useita erilaisia meikkivoiteita valikoimissaan. Valitsin valikoimasta nämä kaksi, Revers Mineral Perfect Meikkivoiteet, sävyt Natural (vasemmalla, vaaleampi) ja Beige.



Revers Mineral Perfect Meikkivoide on kätevässä pumppupullossa. Ja kuten nimikin kertoo, tämä meikkivoide jättää ihon kauniin mattapintaiseksi. Pullossa on voidetta 40 ml, joten riittänee pitkäksi aikaa. Meikkivoiteen levittämisessä kannattaa olla tarkkana, jotta ei jää rantuja eli muista häivyttää kunnolla mahdolliset rajakohdat iholla. Meikkivoidetta kannattaa käyttää myös kohtuullisesti... käytössä pätee se tuttu lause, vähemmän on enemmän. :-)


Meikinpohjustusvoide antaa iholle tasaisen pinnan muuta meikkiä varten ja se myös samalla lisää meikin kestoa. Revers Matte Meikinpohjustusvoide on miellyttävän tuntuista ja imeytyy ihoon kiitettävän nopeasti. Tämä voide soveltuu lähes tulkoon kaikille ihotyypeille, normaalille, rasvaiselle ja sekaiholle.


Meikinpohjustusvoide on valkeaa ja levitettynä antaa iholle miellyttävän, mattamaisen ja pehmeän, läpinäkyvän pinnan. Tuo pumppupullo on kyllä tosi kätevä käytössä.


Sitten päästään huulille tarkoitettuihin tuotteisiin. Revers Contour & Matt Huultenrajauskynä sekä niin ihanan tuoksuinen Revers Sweet Balm Huulivoide ja vivahteena huulivoiteessa on Passion Fruit. Käytän huulivoiteita päivittäin ja tämä Reversin voide on kyllä yksi suosikkini heti ensikokeilusta alkaen. Voide levittyy hyvin, on tarpeeksi rasvainen ja tuo passionhedelmän maku ja tuoksu ovat tosi ihanat, ei yhtään liian voimakkaat tai pitkäkestoiset.


Revers valmistaa kosmetiikkatuotteita ja 100 % suomalaisen Makeupshop.fi:n verkkokaupassa tuotteita pääsee silmäilemään ja myös hankkimaan itselleen, omaan meikkipussiin. Reversin kosmetiikkatuotteet valmistetaan Euroopassa. Valitsin Revers huultenrajauskynien valikoimasta sävyn Nude 06. Tuo teroitin tuossa korkissa on kyllä superkätevä.  ♥


Tässä vielä tuo sävy Nude 06 iholla. Pigmenttiä on kivasti ja kynä on muuten pitkä kuin mikä, joten riittänee pitkäksi aikaa! Ja mattapinta on nyt näköjään tämä mun juttu tällä hetkellä.


Sitten tietysti, mitä se meikkipussin sisältö ei olisi ilman ripsiväriä ja kulmakynää. Reversin valikoimasta löytyy ripsareitakin joka lähtöön. Valitsin esiteltäväksi tämän Revers BOOSTER ALL & ONE ripsivärin. Ripsarin alla on Revers Eye Brow Stylist kulmakynä, sävynä vaaleanruskea. Kulmakynän korkissa on pieni harja ja värin koostumus on vedenkestävä ja pitkäkestoinen.


Tämä ripsari on pidentävä ja tuuhentava ja näissä on merkittävässä osassa myös ripsivärin harjan muotoilu. Kuvassa näkyy, että ripsivärin harja on tuuhea ja paksu. Ultra musta pigmentti on myös se mun juttu, tykkään! Alakuvassa vielä lähikuvaa kulmakynän sävystä. Kaiken kaikkiaan aivan ihania nämä Reversin tuotteet. Hinnat ovat myös näissä todella yllättäviä ja todella kohtuullisia. Kurkkaa lisää infoa tuolta Makeupshop.fi:n puolelta! Ihanaa lokakuuta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥


t: Kati

12.10.2021

Kynsilakkojen syksy ja ARVONTA ♥


*Tuotteet saatu: Depend* Ihana syksy ja lokakuu on kohta jo puolessa välissä, hurjaa. Meidän puutarha on täynnä pudonneita syksyn lehtiä, jotka hurmaavat väreillään. Tässä kuvassa koivunlehtipedillä on upea setti Depend O2 -kynsilakkoja. Näitä pääsen nyt esittelemään teille ja tuolla postauksen lopussa on muuten myös ohjeet arvontaan osallistumiseen. Arvonnan palkintona on ihana kolmen lakan setti tästä uudesta Rococo Loco -kokoelmasta
 

Tässä tämä Depend O2 Rococo Loco Syksy 2021 -kokoelma. Kokoelmaan kuuluu 12 eri sävyä. Itse tykkään näistä Dependin O2 -lakoista todella paljon ja sarjan lakkoja on tullut käytettyä jo vuosia. Tykkään, kun lakka levittyy vaivatta ja suti, se on tosi hyvä olla sellainen sopivan tuuhea ja leveä, jolloin lakkausjäljen saa tasaiseksi. Mitkäs on sinun lempparivärit tästä kokoelmasta? Omani ovat tuossa seuraavassa kuvassa...


Tässä omat suosikit kokoelman sävyistä näin syksylle 2021. Edessä heleän nudemainen, vaaleanpunainen sekoitus nro A677, keskellä kellertävä A676 ja taaimpana sinertävä A699.



Ja kynsiin pääsi tällä kertaa tuo heleä ja nudemainen vaaleanpunainen A677. Levitettäessä huomaa, kuinka paljon pigmenttiä näissä O2 -lakoissa on. Tässäkin levitin lakkaa vain yhden kerroksen kevyesti ja lakka peittää kauniisti ja tasaisesti kynnen oman pinnan. Lakka myös kuivuu kiitettävän nopeasti. ♥

Kynsissäni on yleensä aina jokin lakka tai pintakoristus. Tykkään tosi paljon vaihdella kynsilakan sävyä. Menen vähän mielen mukaan ja millainen fiilis on juuri sillä hetkellä. :-) Tällaiset vaihtelevat kokoelmat ovat kivoja, kun sävyjä on sitten erilaisia. Depend O2 -kokoelman sävyt vaihtelevat ja trendien mukaan koottu uusi kokoelma ilmestyy aina kolme kertaa vuodessa.

♥ Arvonta! ♥
Arvonta on suoritettu ja voittajaan oltu yhteydessä instagramin puolella! 
Kiitos kaikille osallistujille instassa ja onnea voittajalle!

Ota osaa ihanaan Depend kynsilakkakolmikon 
Kuva lakoista tuossa yllä.

Ohjeet:

*Seuraa Lasituvan Instatiliä @lasitupa
*Kommentoi, mikä sävy kynsilakoista on sinulle mieluisin.
Depend O2 -lakkojen maailmaan pääset kurkkaamaan tästä.

Arvontaan voit osallistua
Lasituvan Instagramissa @lasitupa ja 

Arvonta päättyy lauantaina 16.10.2021 klo 18.
Ihanaa, kun osallistut ja paljon onnea arvontaan!


t: Kati

8.10.2021

Sadevesitynnyri talviteloille ♥


*Yhteistyössä Tynnyrimiehen kanssa* Meidän puutarhassa tapahtuu näin syksyn aikaan tosi paljon. Olen leikannut "syksyn kunniaksi" runsain mitoin pihamaan pensaita ja istutin viime viikonloppuna jo talvivalkosipulitkin lavaan. Saa nähdä millainen sato niistä tuleekaan. Nyt on aika laittaa myös tämä meidän pihan komistus, eli sadevesitynnyri talviteloille ja odottelemaan taas tulevaa kevättä ja kesää.


Olen tykännyt tästä 50 litran sadevesitynnyristä ja tuosta jalustasta tosi paljon. Ulkomuoto tällä tynnyrillä on kuin se olisi vanha puinen tammitynnyri. Oikeasti tämän tynnyrin materiaali on erittäin säänkestävää kierrätysmuovia ja vaikka säänkestävää onkin, niin laitan tämän tynnyrin nyt odottelemaan ensi vuotta katon alle ja lumelta suojaan. 
Pääsin esittelemään tätä Tynnyrimiehen verkkokaupasta löytyvää sadevesitynnyriä ensimmäistä kertaa kesäkuun alussa ja kurkkaa halutessasi aiempia postauksiani tynnyristä noista linkeistä. Sieltä löytyy materiaalia ja tunnelmia mm. tynnyrin käytöstä ja asennuksestakin:




Syksy on näyttäytynyt upeana ja ruskan värit ovat olleet todella lumoavia tänä vuonna. Tässä tunnelmia meidän pihamaalta ja tässä kuvassa ilta-auringon säteet osuvat horsman haituviin.


Pihlajanmarjat loistavat kirkkaanpunaisina.


Sadevesitynnyrin voi kiinnittää suoraan syöksytorveen, jolloin tynnyri täyttyy helposti katolta ohjatulla sadevedellä. Sadevedenohjaimia löytyy myös tuolta Tynnyrimiehen verkkokaupasta ja tämä oli helppo asentaa. Syöksytorveen porattiin sedevedenohjainsetin mukana tulleella pyöreällä poraan kiinnitettävällä reikäsahalla reikä ja samanlainen reikä myös itse tynnyriin. Sitten vaan nuo osat paikoilleen ja siinäpä se. Kuvassa irroitushommat käynnissä.


Sadevedenohjaimessa on kesä- ja talvitoiminto. Nuoli rännin suuntaan käännettynä ohjain on talviasennossa. Tällöin vesi rännin sisällä ohjautuu suoraan rännistä ulos ja ohjain ei kerää vettä. Kesäasennossa taas nuoli käännetään osoittamaan tynnyriin menevään yhdistysputkeen päin eli meidän tapauksessa nuoli osoittaa oikealle, jolloin se on vedenkeruuasennossa. 



Sadevesitynnyri lähtee nyt talviteloille ja siksi tyhjensin sen vedestä.




Sadevesitynnyri jalustoineen pääsee talviteloille meidän kasvihuoneeseen. Sitten kansi vielä varulta päälle, jotta pieneläimet tai muut eivät tipu vahingossa tynnyrin pohjalle, sieltä kun on varmasti vaikea sitten päästä pois. Näin jäädään odottelemaan tulevaa kevättä... odotus on pitkä mutta sieltä se tulee sitten aikanaan. Ihanaa lokakuun alkua sinulle! 


t: Kati