30.9.2018

Pyyhekuivain ♥ Sentakia


Syksy, tuo sateen ja viiman vuodenaika, joka on jälleen saapunut ja joka luo omat haasteensa pyykkihuoltoon ja varsinkin pyykin kuivaamiseen. Nyt blogissa pääseekin esittelyyn tämä kodinhoitohuoneemme seinällä näkyvä teräksinen Sentakia Oy:n kätevä pyyhekuivain, joka on ollut oikea helmi ja apu arjen askareissa.


Aloitetaan siitä, kun pyyhekuivain saapui kotiimme. Mikähän paketti se tämä mahtaa olla... tuumiskelee tässä kuvassa meidän kissakolmikkomme vanhin, jo kunnioitettavaan eläkeikään päässyt Vili. Paketti on tukeva, kuten kuvastakin huomaa, ja ei ollutkaan niin painava, mitä ensin paketin koon puolesta ajattelin. Sain oikein hyvin kannettua tämän paketin omatoimisesti ensin postista autoon ja sitten määränpäähän eli kotiin. 


Paketin avausoperaation jälkeen oli aika ihailla sisältöä. Paketista löytyi kotimaisen, v. 2000 perustetun Sentakia Oy:n sähkötoiminen pyyhekuivain, malli nimeltään XY-4 R sekä asennusohjeet ja tarvikkeet seinäkiinnitystä varten. 


Ihana tietää, että jatkossa tämän kuivaimen avulla pääsen pyyhkeiden ja pikku pyykin kuivaamisessa helpommalla. Kuivain toimii muuten myös kivana lämmönantajana ja kuivaa samalla kosteaa, ympäröivää ilmaa esimerkiksi kylppärissä ja kodinhoitohuoneessa, siellä, minne kuivaimen sitten haluaakin kiinnittää. Pintalämpötila kuivaimessa sen päällä olessa on n. 43 °C - 47 °C.


Hyvin pakattu tuote kertoo valmistajastaan aina vain positiivisia seikkoja. Kuvassa pyyhekuivaimen alaosan "jalat" tiukasti pahvisuojaan pakattuna.


Pakkauksessa tulee mukana tarvittavat ruuvit ja kiinnikkeet pyyhekuivaimen asennusta varten. Meillä kuivain asennettiin kodinhoitohuoneen seinälle, kipsilevyyn, joten nuo muoviset tulpat ovat tällöin tarpeen. Tämä malli XY-4 R on valmistettu ontosta, ruostumattomasta ja kiillotetusta teräsputkesta. Teline ei itsessään paina paljoa mutta kiinnitettäessä kannattaa ottaa huomioon, että painoa tulee lisää pyyhkeiden ja pyykkien muodossa.



Valitsimme kotiimme "oikeakätisen" version eli pistokejohdon lähtö on meidän telineessä ylhäällä oikealla. Hyvä, kun on vaihtoehtoja, koska jokainen koti ja tarve on erilainen. Halutessaan kuivaimen saa myös ilman tuota johtoa ja pistotulppakytkentää, jolloin sähkömies voi tehdä kiinteän asennuksen. Tällöin johto ei jää näkyviin. Meille tällainen johdollinen teline käy oikein mainiosti ja tämä oli niin vaivaton ja helppo asentaa. Johdon pituus on 120 cm.


Pyyhekuivaimen yksityiskohdat ovat laadukkaita ja tukevia ja tuo kiiltäväksi kiillotettu teräspinta on mielestäni todella kivan näköinen. Sentakia Oy:n pyyhekuivain XY-4 R on leveydeltään 55 cm, korkeus on 87 cm ja syvyys 20 cm. Kuivaimen sähkönkulutus on mukavan pieni; 50 wattia (W). ♥


Tässä kuivainmallissa on mielenkiintoinen ja käyttäjää ajateltu muotoilu. Alaosa on nimittäin muotoiltu kapenemaan seinään päin jolloin pyyhkeet ynnä muut riippuvat vapaasti, nopeuttaen kuivumisprosessia. Plussaa on myös tuo yläosan kiinteä hylly, joka niin ikään lämpenee kuivaimen ollessa päällä. Tällainen hyllytila on todella kätevä esimerkiksi kenkien kuivaamisessa ja sitä kyllä tarvitaan varsinkin näin syksyn ja tulevan talvenkin aikaan.


Kuivain laitetaan päälle ja suljetaan yläosan on-off-kytkimellä. Kytkimessä palaa valo kytkimen ollessa on-asennossa eli päällä. Tykkään tästä kuivaimesta todella paljon ja on aina ihana löytää omaan kotiin sopivia, arkea helpottavia tuotteita. Sentakia Oy valmistaa koteihin ja julkisiin tiloihin erilaisten pyyhekuivaimien lisäksi myös vesipumppuja ja ilmansuodattimia. Kurkkaa www.sentakia.com josta löytyy paljolti erilaisia kuivainvaihtoehtoja ja myös jälleenmyyjien tiedot löytyvät sivustolta. 

♥ Oikein ihanaa syksyn aikaa! ♥


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

23.9.2018

Katin kirjanurkka - Pohjolan voimaeläimet

Maaretta Tukiainen & Markus Frey: Pohjolan voimaeläimet, Tuuma-kustannus 2018, 216 s.

Olen näiden vuosien aikana täällä blogin kirjanurkassa päässyt tutustumaan mitä erilaisimpiin kirjoihin ja on tämä ollut kyllä ihanaa seikkailua upeiden teosten parissa! Nyt kirjanurkkaan onkin päässyt oikea... voisiko sanoa, kirjojen aatelinen. Pohjolan voimaeläimet on kyllä aivan upea yksilö. Kovakantinen ja reilut 200-sivuinen teos vei minut mennessään jo heti kantta katsomalla.


Kirjan on kirjoittanut tietokirjailija Maaretta Tukiainen ja kirjan tuoma mystinen tunnelma, mielenkiintoiset tarinat ja uskomattoman upea kuvitus on sellainen yhdistelmä, että oksat pois. 


Pohjolan voimaeläimet -kirjan sisältöä. Laaja ja mielenkiintoinen sisältö, josta nostan esiin mielelläni varsinkin eläinmytologian taustaosion. 


Suomalaisten eläinmytologia, muinaisten suomalaisten maailmankuva ja silloinen luontosuhde antavat mielenkiintoista näkökulmaa kirjan lukemiseen ja tapojen ja uskomusten ymmärtämiseen.


Olen aina tykännyt kuvien tuomasta tunnelmasta ja kuvilla on todellakin iso rooli ja merkitys lukuelämyksen luomisessa. Kirjan upeasta kuvituksesta vastaa graafinen suunnittelija Markus Frey. Kuvassa susi ja kirja kertoo:

"Lukuisten muinaiskansojen myytit tunnustavat sudessa piilevät voimat. Yhden teorian mukaan ihminen on alkujaan syntynyt sudesta. Näin uskoi muun muassa pelätty Tšingis-kaani..."



Pohjolan voimaeläimet -kirja on uudelleentulkinta muinaisten suomalaisten eläimiin liittyvistä uskomuksista ja näin eläinrakkaana voin todeta, että kirjan kertomukset ovat todella mielenkiintoista ja opettavaistakin luettavaa.



Kirjan aukeama ja naali. Naalin ulkoisiin ominaisuuksiin kirjan mukaan kuuluu varsinkin sirous ja tämä Suomen uhanalaisin nisäkäs on todella pienikokoinen. Säkäkorkeuskin on vain 30 cm. Mutta tuota siroutta peittää upea ja pörröinen turkki, jonka vuoksi naali metsästettiin lähes sukupuuttoon Suomessa 1900 -luvulla. Tällä hetkellä naali on rauhoitettu ja kantaa yritetään elvyttää.


Jokaisen voimaeläimen kohdalla on myös pohdittavaa, tässä kuvassa naalin sivuilla olevat kysymykset. Kirjaan nimittäin liittyy myös Pohjolan Voimaeläinkortit, joiden avulla saa omaan elämään tukea ja näkökulmaa ja kortteja voi käyttää mm. myös ryhmätyöskentelyssä. Mikähän se oma voimaeläimeni onkaan... hmm... kirjasta valikoitui mystinen korppi, joita täällä kotimme lähellä aina välillä lentelee. Ihana ja mystinen lintu, joka omaa hurjasti mystiikkaa. Mikä on sinun oma voimaeläimesi?


Yhteistyössä:


-Kati-

21.9.2018

Korvakorut ♥ BCS Of Fashion


Muistan vieläkin, vaikka siitä on jo ihan hirmuisen monta vuotta, kun sain korvanlehtiin reiät ja ne ihka ensimmäiset korvakorut. Korvakoruja olenkin sitten käyttänyt tässä vuosien varrella ihan urakalla, niin roikkuvia kuin nappiversioitakin.


Oma koruvarasto onkin nyt sen näköinen, että on muutama koristus tullut vuosien varrella hankittua. Nyt esittelyyn pääsee kauniit ja mielestäni niin yksinkertaisen tyylikkäät Edbladin Dottie-korvakorut by BCS Of Fashion. ♥ 


BCS Of Fashionin verkkokaupassa www.bcsfashion.fi on todella laaja valikoima ja myynnissä onkin ihanuuksia yli kolmeltakymmeneltä eri tuotemerkiltä. Muotia, asusteita, koruja ja myös ekologisia tuotteita löytyy erilaisia. BCS Of Fashionilla on myös myymälä, josta löytyy niin ikään näitä upeuksia. Myymälä sijaitsee Helsingissä Aleksanterinkadulla, Kluuvin kauppakeskuksessa ja on avoinna päivittäin.


Edblad -koruja löytyy erilaisia, kuten korva- ja rannekoruja, sormuksia sekä kaulakoruja. Kaikkia Edblad -koruja yhdistää kestävien materiaalien käyttö ja laadukkuus. Korut ovat ruotsalaista designia ja tuotemerkin suunnittelijoina toimivat pariskunta Hans ja Cathrine Edblad. Näiden Dottie -korvakorujen materiaali on nikkelivapaata kirurgin terästä, joka ei aiheuta allergisia reaktioita.


Pidän korvakorujen tyylikkään hienovaraisesta ja röpelöisestä kimallepinnasta, joka on täynnä pienen pieniä zirkoneita. Kimalletta ei ole liikaa vaan pinta kiiltelee sieltä täältä. Muutoin korvakorujen pinta on lähes peilikiiltäväksi hiottua. Edblad -tekstilogo on kaiverrettu pienin kirjaimin korun sivulle.



Dottie -korvakorujen halkaisija on 8 mm ja kooltaan sopivat mielestäni hyvin eri tilanteissa käytettäviksi. Vaikka korut ovatkin täyttä terästä, on paino sopiva korvissa käytettäviksi... nimimerkillä: kokemusta löytyy myös liian painavista korviksista. Näiden Dottie -korvakorujen paksuus on 3 mm ja koru istuu oikein kivasti ja napakasti korvaan. 


Ihastuin näihin korvakoruihin ihan saman tien kun löysin ja näin nämä BCS Of Fashionin verkkokaupassa, asusteet -osiossa. Edbladin koruja on sivustolla paljonkin erilaisia ja löytyyhän tuolta verkkokaupasta muitakin ihanuuksia todella paljon, joista vielä paria tulen piakkoin esittelemään täällä blogissakin. Ja on se muuten vaan jännä, miten joku tuote puhuttelee ja heti tietää, että on juuri sitä omaa tyyliä, niin kävi juuri näiden korvisten kanssa. I´m in love. ♥ 


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

18.9.2018

Katin CosmeticCorner ♥ Revlon Professional & ALEKOODI -20 %


Mitenkähän saisinkaan hiukseni aisoihin, jos hiustenhoito- ja muotoilutuotteita ei olisi olemassa. No ainakin haasteita se toisi. Omaan pitkät, suunnilleen lapaluihin ulottuvat hiukset, jotka ovat yleensä kiinni joko löysällä nutturalla pään laella tai ponnarilla, vähän fiiliksen mukaan. 


Pitkissä hiuksissa onkin mielestäni juuri mukavaa se, että kampausta sekä tyyliä voi vaihdella mielin määrin ja siinä vaiheessa tulevat kyllä mukaan toimivat ja laadukkaat muotoilutuotteet, joita ilman en vain pärjää.


Näin syksyn kunniaksi otettu kuva, saanko esitellä, Revlon Professional Style Masters hiuskiinne ja muotovaahto. Luonto on nyt kaunis, kaikkine värineen ja syksyn tuoksuineen. Tästä kuvasta saa muuten melko hyvin tuntua näiden pullojen koosta. Kyseessä on nimittäin isokokoiset yksilöt -ja siten myös riittoisat. Ja se alekoodikin on muuten tässä postauksessa, tuolla alhaalla odottamassa. Koodilla saat - 20 % www.kosmetiikkapuoti.fi:n normaalihintaisten tuotteiden valikoimasta!


Aloitetaan tarkempi esittely muotovaahdosta. Revlon Professional Style Masters Modular Mousse on keskivahva hiusten muotovaahto. Pullo on tilavuudeltaan 300 ml ja pienen ravistelun jälkeen valmista pursotettavaksi kämmenelle ja siitä sitten vaan kampauksen tekoon. Muotovaahto on hyvä levittää kosteisiin hiuksiin. 


Heti ensimmäisenä kävi silmään tämä todella innovatiivisesti muotoiltu suutin.


Leveäksi muotoiltu ja samalla ohut suutin levittää vaahdon mielestäni niin erinomaisesti ja tekee siitä samalla todella kuohkean. Tuoksu on sopivan mieto ja kampaamosta tuttu, ei mitenkään pistävä, kuten joissakin hiustenmuotoilutuotteissa on. Vaahto on myös mielestäni ihanan hienojakoista ja huomaa, että kyse on laatutuotteesta. Tykkään. ♥



Revlon Professional Style Masters Hairspray Modular on keskivahva hiuskiinne (kuvassa oikealla), jota suihkutetaan kuiviin hiuksiin antamaan pitoa ja muotoa. Pullossa on 500 ml hiuskiinnettä ja tuoksu jälleen mielestäni ihanan mieto. 


Suihke on erittäin hienojakoinen ja leviää siten hiuksiin mukavan tasaisesti latistamatta niitä millään tavalla. Kauhulla muistelen niitä aikoja, kun hiuskiinnettä suihkuttaessa hiuksista tuli aivan sen näköiset, kuin olisi ollut hetken vesisateessa...no onneksi ne ajat ovat ohitse. Nyt puhaltavat uudet tuulet ja kehitystä niiden teinivuosieni jälkeen on todellakin tapahtunut. Nämä ihanat Revlon Professional Style Masters tuotteet löydät kampaamoista ja www.kosmetiikkapuoti.fi -verkkokaupan uumenista. ♥


♥ ALEKOODI! ♥

Kosmetiikkapuoti tarjoaa teille ihanille
blogini lukijoille oman alekoodin, jolla...


...saat kaikista
www.kosmetiikkapuoti.fi:n
normaalihintaisista
tuotteista -20 % alennuksen
30.9.2018 saakka!


Syötä kassalla koodi:
ALE20%


Ihanassa yhteistyössä:
Revlon Professional & Kosmetiikkapuoti


-Kati-

14.9.2018

Ihana seinähylly ♥ UuttaKotiin.fi


On se vaan ihanaa sisustaa omaa kotia ja en varmaan ikinä tule kyllästymään kodin laittamiseen ja pienten sekä isompienkin yksityiskohtien tuomiin muutoksiin. Loppujen lopuksi myös aika vähällä saa helposti uutta ilmettä kotiin ja jo järjestyksen muuttaminenkin huonekalujen suhteen tuo raikasta ilmettä. 


Nyt esittelyyn pääsee meidän kodin uusin tulokas, saanko esitellä, musta North -seinähylly by Bloomingville ja UuttaKotiin.fi. Tähän hyllyyn pääsi nyt aluksi pieni keraaminen Lomonosovin pandafiguuri, tuikkukupit sekä filigraanilasikoriste mutta tässähän on vain mielikuvitus rajana, mitä hyllyille haluaa laittaa. ♥


UuttaKotiin.fi on suomalainen verkkokauppa täynnä ihanuuksia kotiin. Valikoimista löytyy mm. erilaisia huonekaluja, valaisimia, sisustustuotteita, kalkkimaaleja ja muuta ihanaa. Sivusto on selkeä ja helppokäyttöinen, mikä tekee shoppailustakin siten entistä mukavampaa. ♥


Siinä hyllyn osat juuri purettuna pakkauksestaan, kaksi reunakappaletta, jotka toimivat samalla hyllynkannattimina sekä kaksi hyllyä. 


Bloomingville North seinähyllyn kannattimet ovat metallia ja hyllyt mattamustaksi maalattua mdf -levyä. Hylly toimitetaan tukevassa pakkauksessa kokoamisohjeineen ja kiinnitystarpeineen. Ja kokoaminen on niin helppoa kuin olla ja voi. Seinäkiinnikkeet ruuvataan seinään kiinni, mittaamisessa kannattaa olla tarkkana. Sitten vaan hyllyt paikoilleen ja naps, siinäpä se.



Hyllytasot pysyvät hyvin ja samalla siististi paikoillaan niissä olevien syvennysten avulla. Näitä Bloomingvillen hyllyjä on saatavilla www.uuttakotiin.fi -verkkokaupassa useita eri värejä, mustaa ja valkoista sekä myös kaunista roosan sävyistä ja vaaleansinistäkin. Ihania värivaihtoehtoja! ♥


Itse tykkään aina muunneltavuudesta todella paljon ja tässä hyllyssä pystyy niin helposti vaihtamaan hyllyjen paikkaa, tarpeen mukaan ja ihan kuinka itse tykkää. Ja tuo musta väri on vaan itselleni niin omiaan. Meillä on sisustuksessa muutenkin paljon harmaan eri sävyjä. No tällä hetkellä on tällainen kausi meneillään ja saas nähdä milloin se väri-iloittelu sitten alkaa. :-) Ihanaa syksyä ja iloa sisustukseen! ♥


Ihanassa yhteistyössä:
www.uuttakotiin.fi


-Kati-