29.11.2022

Astrologinen tulkinta ♥


Astrologinen tulkinta saatu: Unio Mystica ♥ Aika menee kyllä tosi nopeasti ja ajatella, pian on jo joulukuu! Tuo ihana joulun odotus on siis jo hiipinyt mieleen ja kotikin alkaa pikku hiljaa näyttämään jouluiselta. Mietin tuossa, että voisi jo laittaa joulukuusenkin, hmm... jos vaikka viikonloppuna sen laittaisi koristamaan kotia. Joulun lisäksi mielessä on ollut myös tämä kuvassa komeileva mielenkiintoinen kirjanen, joka tipahti postilaatikkoon viime viikolla.

 
Tämän Astrologisen tulkinnan tilasin kotimaisen Unio Mystican verkkokaupasta. Unio Mysticalla on myös kivijalkakauppa Helsingissä ja näin kuopiolaisena "immeisenä" verkkokaupan kautta pääsee mukavasti shoppailemaan ihania tuotteita. ♥ Valikoimasta löytyy runsaasti mm. erilaisia henkiseen kasvuun ja myönteiseen ajatteluun liittyviä kirjoja sekä myös kortteja - ja tietysti astrologiaan liittyviä kirjoja ja näitä jänniä tulkintoja.
 
 
Amerikkalais-brittiläisen kirjailija, psykologi ja astrologi Liz Greenen Astrologinen tulkinta sisältää 20 sivua syväluotaavaa tekstiä mm. omista luonteenpiirteistä ja psykologisista piirteistä. Tulkinta pohjautuu omaan tarkkaan syntymäaikaan kellonaikoineen sekä myös syntymäpaikkaan, ne täytyy syöttää verkkokauppaan tilausvaiheessa. Tämän tulkinnan tekstiä oli jännä lukea ja käydä läpi ihan ajan kanssa. Tulkinta on hyvin yksityiskohtainen ja tarkka, mikä tekee siitä hyvin henkilökohtaisen ja siten hyvin merkityksellisen. ♥
 
 
Kirjasen sisältö koostuu johdannosta ja sen jälkeen sisällöstä löytyy psykologinen tyyppisi, luonne ja varjo, perhe- ja sukutausta, ihmissuhdemallit sekä viimeisenä kappaleena on kohti eheämpää elämää. Ja muuten, tämä on mielestäni myös aivan mahtava joululahjaidea! ♥ Ihanaa kuun vaihdetta sinulle ja palaillaan taas pian!
 

T:Kati

25.11.2022

Kissamaiset korvakorut ♥

 
Yhteistyössä: Talisa Design ♥ Marraskuun viimeinen viikko menossa. Pakkasta on ollut täällä Kuopion korkeuksilla muutamasta asteesta noin kymmeneen, eli ihan sellaiset sopivat pakkaskelit. Vähän on ollut jo joulutunnelmiakin ja laitoinkin jouluverhot jo ikkunaan alkuviikosta. Bongasin nämä niin suloiset kuvassa komeilevat kissakorvikset myös vähän aikaa sitten. Nämä korvakorut on valmistettu käsityönä ja ovat Talisa Designin valikoimasta... eikö olekin ihanat! ♥

 
Käytän korvakoruja päivittäin ja niitä onkin mukava vaihdella aina esimerkiksi asun mukaan. Yleensä arkisin korvissani on pienemmät nappikorvikset mutta nyt olen pitänyt paljon näitä Talisa Designin  Kasvot pimeässä-korvakoruja. Talisa Design toimii Keski-Suomessa, Jyväskylässä. Valikoimasta löytyy esimerkiksi kauniita tekstiili-, paperi- ja sisustustuotteita sekä upeita koruja.


 
Nämä korvakorut sopivat ihanasti korviin ja korvakorujen kissan kasvot ovat niin söpöt ja samalla sopivan näyttävät. Tykkään tuosta graafisesta ilmeestä ja korujen mustavalkoisesta väristä. Musta onkin yksi mielivärini asusteissa ja vaatteissa. Talisa Designin verkkosivuilla on muuten ihan oma osio kissakorvakoruille ja kurkkaa tuo ihana valikoima vaikkapa tästä.
 
 
Kasvot pimeässä-korvakorut ovat puuta, vaneria ja korujen painatus on molemminpuolinen. Helmenä on musta/kirkas särölasihelmi. Korvakorujen koukut ovat kirurginterästä. 
 
 
Korvakorut ovat mukavan kevyet korvissa, vaikka kokoa näissä onkin. Puuosan halkaisija on n. 4,2 cm. Kasvot pimeässä-sarjan korvakoruja on Talisa Designin valikoimassa erilaisia ja eri kokoisia. Löytyy muuten myös nappikorvakoruina, joiden halkaisija on 2 cm. Tällaisia tunnelmia täältä... ihanaa marraskuun loppua sinulle ja talven aikaa. ♥ Palaillaan taas pian! ♥


t:Kati

20.11.2022

Koruja ja kiviä ♥ Kolmas Silmä Puoti

*Yhteistyössä Kolmas Silmä ♥ Meille tuli jo ensilumi viime viikolla. Luonto on niin kaunis, kun sitä peittää valkea luminen peite. Toivottavasti tuo lumi nyt pysyisi maassa, se on niin kiva, kun se samalla kirkastaa maisemaa ja antaa valoa. Täällä on oltu jälleen kivien, kristallien ja korujen lumoissa. Nämä kuvan käsintehdyt ihanuudet ovat kotimaisen Kolmas Silmä Puodin valikoimasta. ♥

Tämä vegaanihapsuinen avaimenperä Aurinko & Kuu kulkee mukanani laukkukoruna ja kiva, kun tämä on niin monikäyttöinen. Tämän voi asettaa roikkumaan tuosta avattavasta karabiinilukosta. Tykkään tuosta metallisesta Aurinko & Kuu- symbolista ja sininen upea Lapis Lazuli-kivi ja mustat hapsut viimeistelevät kokonaisuuden niin kauniisti.

Lapis Lazuli on upean näköinen kivi. Sininen sävy on erikoinen ja kivi tunnetaan niin sanottuna hallitsijoiden kivenä. Lapis Lazuli oli arvostettu kivi mm. Mesopotamiassa ja Egyptissä. Kerrotaan, että Lapis Lazuli-kiveä kantoi korunaan mm. Egyptin Kleopatra.

Lapis Lazuli on vahva hyvän olon kivi, oikea voimakivi. Sen sanotaan avaavan tietoisuutta ja vahvistavan luontaisia lahjoja ja taitoja. ♥ Kolmas Silmä Puodin verkkokaupasta löytyy kauniita ja erilaisia kiviä ja kristalleja, käyhän kurkkaamassa!

Puuvillapussukan päällä on kaunis Voimakoru poronsarvella. Sarvikorun pituus on noin 5 cm. Hopeansävyisen ja ruostumattomasta teräksestä valmistetun ketjun pituus 60 cm ja vahvuus 2,5 mm. Koru on erityisen näyttävä ja sopii moneen asuun. Poronsarvi kuvastaa voimallista kasvua. "Voimasarvi" voi tuoda symboliikkaa erityisesti elämän uudistuksiin. ♥

Tämä koru, kuten myös tuossa aiemmin esitelty avaimenperä ovat käsintehtyjä. Saaga Saarnisolan upeita tuotteita on Kolmas Silmä- puodin verkkokaupassa useita erilaisia ja hän on Luonnonpakana® brändin perustaja ja Kolmas Silmä Puodin pitäjä. ♥ Muuten, aivan ihania joululahjaideoita nämä myös. ♥ Ihanaa marraskuuta sinulle ja palaillaan taas pian!

 t:Kati

13.11.2022

Tauluja seinälle ♥ Gallerix

Yhteistyössä: Gallerix ♥ Täällä sitä ollaan jälleen oltu sisustamisen pyörteissä. Sain valita Gallerixin verkkokaupasta mieleiseni julisteet ja tässäpä tämä meidän kotiin päätynyt setti. Nämä kolme julistetta kehyksineen pääsivät nyt meidän kodin seinälle.

Ollaan puolison kanssa sellaisia, että tykätään katsoa elokuvia todella paljon. Tämä päällimmäisenä oleva mustavalkoinen Marlon Brando juliste on kuva yhdestä kuuluisimmasta elokuvasta The Godfather (Kummisetä) vuodelta 1972. Julisteessa on elokuvan näyttelijä Marlon Brando hahmossaan nimeltä Vito Corleone. Gallerixin verkkokaupassa julisteet ovat omissa kategorioissaan ja halutessaan voi selailla valikoimaa sen pohjalta. Nämä elokuvajulisteet löytyvät ikonisten valokuvien kokoelmasta.

Nämä kaksi julistetta veivät sydämeni aivan saman tien, kun bongasin nämä Gallerixin verkkokaupasta. Nämä kuvat ovat japanilaisen taiteilijan Ohara Kosonin ja siinäpä on kuvassa kaksi upeutta: korppi sekä tiikeri. Vasemmalla Crow And Full Moon By Ohara Koson Juliste ja oikealla Roaring Tiger By Ohara Koson Juliste. Minua viehättää näissä kuvissa tuo tilan käyttö ja värit ovat niin kauniit ja samalla harmoniset - ja tuo kuu molemmissa kuvissa luo myös sellaista jännittävää mystisyyttä.

Julisteiden paperin laatu on hyvä ja tykkään myös tuosta pinnan mattamaisuudesta ja tunnusta. Painojälki on myös todella laadukas. Gallerixin julisteet on painettu korkealaatuiselle 200 gramman semimattaiselle paperille, ja paperi on paksuhkoa. Paperin on valmistanut ranskalainen Clairefontaine.

Julisteet pääsivät näihin niille sopiviin kehyksiin ja nämä oli helppo tilata julisteiden kanssa samasta paikasta, Gallerixin verkkokaupasta. Kuvassa kehykset vielä paketeissaan.

 
Ohara Kosonin 30 x 40 cm kokoisiin julisteisiin valitsin puiset, tammiset kehykset ja mustavalkoiseen kuvaan valitsin sopivan mustan metallisen kehyksen kokoa 21 x 30 cm. Kaikki Gallerixin kehykset voidaan ripustaa sekä vaaka- että pystysuunnassa.
 

Kehysten pleksilasin molemmilla puolilla on suojamuovi, joka suojaa lialta ja naarmuilta ja se on hyvä muistaa sitten poistaa asennuksen yhteydessä. ♥ Pleksilasi on kauniin lasimaisen kirkas ja kevyt materiaali.

 
Julisteiden asettelu kehyksiin on nopeaa ja helppoa. ♥

Siinäpä julisteet puisissa kehyksissään ja seinällä. Musta korppi pääsi vanhan puisen lokerikon vasemmalle puolelle ja tiikeri oikealle puolelle. Mielestäni tämä on niin kivan tasapainoinen kokonaisuus ja sävyt sopivat yhteen nätisti.

Olen miettinyt tuon seinän maalaamista jo vähän aikaa, jokin vanha taitettu vihreän sävy tai luonnon sävy kiinnostaisi kovasti. Tummempi seinän sävy varmastikin korostaisi myös siinä olevia tauluja. Tässäpä näitä tunnelmia meidän kotoa. Ihanaa marraskuuta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥

 t:Kati

7.11.2022

Katin CosmeticCorner ♥ Colosé ♥ ARVONTA

Yhteistyössä: Colosé ♥ Marraskuun alkua mennään. Toissa yönä tänne Kuopioon satoi jo ensilumi. Onneksi tuli vaihdettua talvirenkaat autoon viime viikolla niin voi ajellakin sitten huoletta tuosta lumen tulosta, tästä tämä talven aika sitten alkaa.

 
Talvi tuo mukanaan myös ihonhoidon haasteita ja oma ihoni tarvitsee aina kunnon kosteutusta. Blogin CosmeticCornerissa pääsee esittelyyn nämä kuvassa komeilevat ja aivan ihanat Colosén tuotteet. Vasemmalta Colosé Créme Vitalisante Hyaluronihappovoide 24H, Basic Alusmascara sekä Kasvien Kantasoluvoide matkakoossa. Ja vink, vink... osallistu tuon upean Colosé Créme Vitalisante Hyaluronihappovoiteen arvontaan Instagramin puolella tililläni @lasitupa!
 
 
Colosén kosmetiikkatuotteet ovat peräisin Sveitsistä ja tuotteet ovat erittäin laadukkaita. Tuotteiden raaka-aineet ja valmiit tuotteet noudattavat Maailman terveysjärjestön, WHO:n vaatimuksia. Colosé vaatii myös tuotteidensa ulkopuolisilta raaka-aineiden toimittajilta täydellistä eläinkokeettomuutta, ja tämä on mielestäni erityisen arvostettava seikka. Colosén oma tehdas noudattaa niin ikään myös valmiiden tuotteiden testausten osalta eläinkokeettomuutta. ♥ Colosén tuotteet soveltuvat hyvin myös herkkäihoisille ja tuotteissa ei ole lainkaan mikromuoveja... ihania tuotteita siis kaiken kaikkiaan!
 
 
Aloitan esittelyn tästä voiteesta, joka on muuten myös arvontavoittona. Colosé Créme Vitalisante Hyaluronihappovoide 24H on samalla sekä yö- että päivävoiteeksi soveltuva ANTI-AGE-tuote. Vitalisante on erityisesti aikuista ihoa ravitseva, suojaava ja syväkosteuttava voide.
 
 
Voiteessa on hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta sekä A-, E- ja C-vitamiinia, joka stimuloi kollageenin muodostumista. Voiteen koostumus on mielestäni oikein miellyttävä ja silkkimäinen.
 
 
Tätä voidetta on ihana levittää iholle ja voide soveltuu hyvin aikuiselle iholle. Purkissa on voidetta 50 ml. Voiteen tuoksumaailma on erittäin mieto ja miellyttävä. Voiteessa on passionhedelmän sisältämiä iholle tärkeitä omega rasvahappoja sekä solun rakenteita tukevia keramideja. ♥

 
Colosé Alusmascara on ihana ja tehokas kosmetiikkatuote. Alusmascara on väriltään valkoinen ja sitä käytetään pohjustustuotteena ennen varsinaisen ripsivärin levittämistä sen päälle. Tällä saa oikeaa supervolyymia ja taipuisuutta ripsiin. Tykkään, kun ripset ovat tuuhean oloiset ja pituuttakin ripsissä saa mielestäni olla aina runsaasti. Tämä alusmascara auttaa siinä ja antaa kivasti kaivattua ryhtiä.
 

Alusmascara sisältää mm. riisinlesevaha, oliiviöljy-, carnauba- ja candelillavahaa sekä palmuöljyä. Nämä raaka-aineet yhdessä kosteuttavat, hoitavat ja vahvistavat ripsiä. ♥ Kiva vinkki tämän alusmascaran käyttöön on, että tätä voi levittää ripsille myös yöksi, jolloin se yön aikana vaikuttaa ripsiin ravitsevasti. Alusmascara auttaa myös poistamaan ripsivärin hellästi ilman suuria hankauksia ja ripset tykkää!

 
Colosé Kasvien Kantasoluvoide, ANTI-AGE Plant Stem Cell 24H Repair Cream syväkosteuttaa ja korjaa ihon eri kerroksia.  Tämä voide soveltuu erinomaisesti juurikin 30+ ikävuodesta eteenpäin.  Ihosta tulee sileä, notkean taipuisa sekä kiinteä. Voiteen tuoksu on niin ikään hillitty ja kukkainen. ♥ 
 
Ja sitten se ihana arvonta! Ota osaa Colosé Créme Vitalisante Hyaluronihappovoiteen arvontaan Instagramin puolella tililläni @lasitupa! Osallistua voi lauantaihin 12.11. klo 18.00 saakka! Mukavaa marraskuuta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥
 
 
t:Kati

1.11.2022

Jouluisia tunnelmia ♥ Lovi + ALEKOODI

 

Yhteistyössä: Lovi ♥ Marraskuun alkupuolta jo mennään, ihanaa. Tämä kuukausi tuo mukanaan jo vahvan joulun odotuksen ja tunnelman myös meidän kotiin. Tykkään laitella kotia ja tähän vuodenaikaan sisustuksessa alkavat näkymään myös jo pienet tontut ja joulun ajan koristukset enenevässä määrin. Nyt esittelyyn pääsevät nämä niin kauniit Lovin ihanuudet. Sain teille jaettavaksi myös alekoodin Lovin verkkokauppaan, jolla saat alennusta -20 %!

 
Tämä Lovi-kuusi on kotimaista koivuvaneria ja puunvärinen ja on kyllä oikea katseenvangitsija sisustuksessa. Kuusi on korkeudeltaan 50 cm. Vanerinen kuusi koristeineen ja söpö punanuttuinen tonttu sekä harmaa poro sopivat kivasti yhteen. Olen aivan ihastunut tähän kokonaisuuteen. ♥ Nämä pääsivät meidän kodin olohuoneeseen, vanhan puisen arkkupöydän päälle. 


 
Lovi on kotimainen, Pohjois-Suomessa, Jäälissä sijaitseva yritys. Lovin valikoimaan kuuluu erilaisia kotimaisesta, laadukkaasta koivuvanerista valmistettuja tuotteita. Lovin ydinajatuksena on luoda hyvin suunniteltuja, kauniita tuotteita, joiden tuotannossa ajatellaan myös ympäristöä. Esimerkiksi tuotannossa käytetyt maalit ovat myrkyttömiä ja vesiliukoisia sekä muovin käyttö tuotannossa on minimoitu. Kuvassa Lovin itse koottavia tuotteita kartonkipakkauksissaan.
 
 
Lovin tuotteita voi lähettää muuten myös postitse, pakkaukset ovat litteitä ja kevyitä. Sisällä on ohut kuvioleikattu vanerilevy, josta sitten itse kootaan ohjeiden mukaan lopullinen tuote. Kartonkipakkauksissa on valmiina paikat vastaanottajan osoitteelle ja postimerkille. Aivan ihastuttava lahjaidea, vink, vink!
 
 
We plant trees! Puu on Lovin juttu ja onhan se kaunista, luonnonmukaista ja uusiutuvaa materiaalia. Lovin tuotteet valmistetaan kotimaisesta koivuvanerista, joka takaa korkean laadun, mutta lisäksi myös kestävällä pohjalla olevat materiaalihankinnat. Lovilla on myös upeita ajatuksia ja käytäntöjä toiminnassaan. Tuotteissa käytetty materiaali hankitaan hyvin hoidetuista ja uudelleen istutettavista, kotimaisista metsistä. Lisäksi uusia puita istutetaan maailman kuivuus-, eroosio- ja tulva-alueille yhteistyössä Eden Deforestation Projectsin kanssa. Vuodesta 2009 puita on istutettu jo lähes 180 000 kappaletta ja joka vuosi pieniä taimia istutetaan vähintään 50 000 lisää.
 

Lovin pieni tonttu istumassa kuusen alla, vieressään harmaa poro. Näitä Lovi-tonttuja on eri värisävyissä ja tämän itse valitsemani punaisen lisäksi on saatavilla harmaan- ja vihreänsävyiset tontut. Muotoilu on kaunis ja tykkään, kun tämän voi asetella istumaan tuohon kannen reunalle ja tontun jalat ovat ulkonevat. Lovi-poroja on myös saatavilla eri värisinä ja vaihtoehdot ovat tämän harmaan lisäksi punainen ja puunvärinen.
 

Lovin tuotteet ovat koottavia ja tykkäsin kyllä koota näitä ja olikin yllättävän helppoa, kiitos hyvien ja selkeiden ohjaiden. Tässä kuvassa Lovi-poro kokoamisvuorossa. Ensin otin osat varovasti irti vanerilevystä ja askel kerrallaan poro kasautui. Jännä oli myös nähdä tuo muutos kokoamisen edetessä, kuinka tämäkin ohut vaneri muuttui kolmiuloitteiseksi ja vieläpä poroksi.


Lovi-tonttu ja tässä kuva ennen kokoamista. Tontun kokonaiskorkeus on 12 cm.

 
Siinäpä tonttu ja poro juuri koottuna. ♥ Lovin koottavat tuotteet eivät tarvitse liimaa vaan palaset loksahtavat näppärästi paikoilleen. Tämä on kiva, kun nämä voi sitten halutessaan purkaa ja säilyttää pakkauksessaan odottamassa jälleen uudestaan kokoamista ja esille pääsyä.
 
 
Lovin kuusipuuta olen ihaillut jo pitkään ja nyt tämä komistus pääsi meidän kotiin. Lovin verkkokaupasta löytyy vanerisia, koottavia puita muitakin, kuten esimerkiksi kirsikkapuu ja vuodenaikapuita, joissa oma väri jokaiseen vuodenaikaan. Ihana idea.
 
 
Lovi-kuusen osat pakkauksessaan. Valitsin meille 50 cm korkean kuusen, se kun kooltaan sopii mukavasti meidän olohuoneeseen, pöydän päälle. Kuusia on verkkokaupassa monta eri kokoa ja suurin kuusi on upea ja näyttävä 180 cm korkea eli sopii vaikkapa sen perinteisen joulukuusen tilalle. Ihastuin tähän  puunväriseen versioon. Kurkkaa tästä Lovin verkkokaupan upeaa puuvalikoimaa!


 
Lovi-kuusen osat pöydälle levitettynä. Osia on yhteensä 15 kappaletta ja osat on selkeästi numeroitu. Kokoaminen olikin sitten juuri tuon selkeyden takia yllättävän nopeaa ja helppoa vaikka aluksi jännitinkin, miten onnistun. Kokoaminen aloitetaan puun alaosasta ja pikku hiljaa noustaan numerojärjestyksessä ylöspäin.
 
 
Ja pitäähän kuusessa koristeitakin olla, vai mitä! Nämä Lovi-pallot ovat halkaisijaltaan 3,5 cm ja sopivat oikein kivasti juuri 50 cm korkeaan kuuseen. Pakkauksesta saa koottua pieniä palloja yhteensä seitsemän kappaletta. ♥ Valitsin tähän kokonaisuuteen kauniit, punaiset pallot ja nämähän ovat todella monikäyttöisiä. Mietin, että sopisivat kauniisti myös vaikkapa joulupöydän koristeeksi.
 
 
Lovi-pallojen pakkauksessa on mukana myös ripustusnarut, jotka pujotetaan paikoilleen kokoamisvaiheessa.

Kuusen latvaan valitsin niin ikään punaisen pienen tähden. Tämä Lovi-tähti on halkaisijaltaan 5 cm ja se istuu nätisti paikoilleen. Tähden mukana pakkauksessa on myös ripustusnaru mutta sen jätin nyt kokoamisvaiheessa pois, kun halusin tästä latvatähden. Tällaisia ihanuuksia meidän kodin sisustuksesta löytyy ja näiden mukana täällä meillä ollaankin jo pikku hiljaa siirrytty joulun ajan tunnelmiin. Ihanaa marraskuun alkua sinulle ja palaillaan taas pian!

♥ ALEKOODI -20 %♥

Koodilla LASITUPA20 
saat 20 % alennuksen 
Lovin verkkokaupan tuotteista! 
 
 ♥
 
Koodi on voimassa 
sunnuntaihin 13.11. saakka. 
 

t:Kati