27.2.2016

Katin kirjanurkka - Irti sokerista loppuiäksi

Varma kevään merkki - rupean miettimään omaa syömistä, jälleen kerran. 
Olen aina ollut aika nirso, varsinkin eläinperäisten tuotteiden kanssa. Tällä 
hetkellä pyrinkin vähentämään lihan syöntiä eettisistä ja terveydellisistä 
syistä. Sokeria tulee syötyä myös ihan liikaa.

Sarah Wilson: Irti sokerista-loppuiäksi, suom. Laura Haavisto, Pen & Paper 2015, 232 s.

Viime vuosina on ilmestynyt todella paljon erilaisia terveellisempään ruokavalioon 
ja elämäntapaan liittyviä teoksia. Australialaisen Sarah Wilsonin kirja Irti sokerista 
ilmestyi v. 2014. Kirja oli suurmenestys ympäri maailmaa ja sokerittomuus elämäntapana sai 
vankan kannattajajoukon kirjan innoittamana. Uudessa kirjassaan Irti sokerista - loppuiäksi Wilson kertoo hyvinvointifilosofiastaan sekä siitä, kuinka sokeriton ruokavalio toimii elämäntapana.


"Sokerista luopuminen on tapa elää ilman prosessoitua ravintoa"

Kirjan alussa käydään läpi erilaista tieteellistä tutkimusaineistoa. Mitä sokeri on ja mitä
vaikutuksia sokerin syömisellä on ihmisen terveydelle. Entä mitä kehomme tarvitsee oikeasti ravinnoksi pysyäkseen terveenä ja elinvoimaisena? Sarah Wilson käy kirjassaan läpi hyväksi havaittuja ravinnon ainesosia. Erilaiset rasvat, hiilihydraatit sekä proteiinit
ovat myös osa hyvinvointiamme


Irti sokerista - loppuiäksi tarjoaa lukijalleen myös 148 maukasta ja ravinteikasta 
ja huom!...täysin sokeritonta reseptiä. Ruoat esitellään kirjassa todella näyttävästi. 
Suuret värikuvat puhuvat puolestaan ja reseptit ovat mielestäni selkeästi kirjoitettu. 
Miltä kuulostaisi rapeaksi paahdettua kanaa bataattilaatikon kera tai kalaa 
makean chilihillon kera...entäs katsopas tuota ylempää kuvaa, siinä on 
herkkujäätelökakku, miten tuo voi olla sokeriton? On se! 


Kirjan loppupuolella käydään läpi Wilsonin suunnittelema neljän viikon 
hyvinvointiohjelma ateriasuunnitelmineen. Ohjelma on suunniteltu ajatuksella: 
löydä elämäntapa, joka sopii sinulle...
Kirja löytyy mm. kustantajan sivuilta: www.penandpaper.fi

Kiitos yhteistyöstä
Kustantamo Pen & Paper

-Kati-

24.2.2016

Pena & Topi


En olekaan laittanut pitkään aikaan kuvaa meidän kissoista. 
Meillä on kolme kissaa, tässä tuore kuva nuorimmaisesta, 
Penasta sekä taustalla näkyy Topi.

Our cats, Pena & Topi

-Kati-

23.2.2016

Blogiarvonta - Blog Giveaway

Kevät tuntuu jo melkein olevan täällä...mielivuodenaikani! Arvatkaa, olenko 
jo ostanut ekat siemenet...no olen! Istuttamaan pääsen  niitä kylläkin vasta parin 
viikon päästä, mutta fiilistelen jo puutarhahommia. 


Ajattelin näin kevään kynnyksellä pistää käyntiin blogiarvonnan!
Ota osaa kommentoimalla tähän postaukseen! Yhden arvan saat, kun olet blogini lukija. 
Toisen arvan saat kun seuraat Lasituvan miniatyyrien facebook-sivua ja kolmas arpa, kun jaat 
kuvan tästä arvonnasta omassa blogissasi tai facebookissa. Voit käyttää jakamiseen tuota 
alempaa kuvaa, jossa on blogiarvontateksti.
Kerro kuinka monella arvalla olet mukana!
 
Blog Giveaway!!!!
Take part by commenting on this post!  
You get one lottery ticket when you're a reader of my blog.
You get a second lottery ticket when you follow my facebook page and
a third lottery, when you share this post on your blog or facebook page.
 

Arvonnan voittajalle lähetän pieniä itse tekemiäni vaaleanpunaisia keramiikka-astioita 
(5 kpl) nukkekodin piristykseksi tai voihan näitä käyttää moneen muuhunkin, sopivat 
mm. koruiksikin tai mitä vain keksitkin. Arvonta on voimassa perjantaihin 
4.3. klo 18 saakka ja voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti, joten muista 
liittää sähköpostiosoitteesi kommenttiisi! :-)

The winner will get small pink pottery (made by me) 
(5 pieces) to brighten up your dollhouse. The draw is valid until Friday 4.3. at 18 pm.
please, add your email address to your comment so I can contact you if you win! :-)

-Kati-

22.2.2016

Katin kirjanurkka - Mad Success: elämäntaito-opas

Tuomas Milonoff & Riku Rantala 2015, Johnny Kniga Kustannus 296 s.

Sain äskettäin luettua kirjan Mad Success - Seikkailijan self help, 99 askelta menestykseen duunissa, reissussa ja elämässä. Kirjan kirjoittajapari, Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff ovat tuttuja televisiossa pyörineestä Madventures-sarjasta ja muistan joskus olleeni tyrmistynyt milloin mistäkin heidän kohtaamistaan outouksista retkillään...puhumattakaan ihmeellisistä syötävistä, mitä maiste-
livat maailmalla. Miehet olivat ohjelmassa todella rohkeita ja ennakkoluuloja rikkovia matkailijoita.
 

"Kaikki haluavat samoja asioita: rakkautta, onnea ja hyvää elämää. Mutta mikä saa yhdet menestymään ja toiset epäonnistumaan?"

Mad Success käsittelee seitsemää ihmisen perusheikkoutta (tai kuolemansyntiä):
ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, kohtuuttomuus sekä himo.
 

Mad Success pursuaa näppärää faktatietoa eri kulttuureista ja tavoista. Kirja antaa ohjeita myös seikkailijoiden oman elämän eri osa-alueille. Yllätyin, kuinka syvällinen kirja on. Anteeksianto, hyvyys, vaatimattomuus...muun muassa näistä hyveistä kirjassa kerrotaan ja tekstin ote on mielestäni  miellyttävän arkinen ja ihmisläheinen. Suosittelen todella, hauska ja erilainen lukuelämys!!!!

"Myötätuntoinen seikkailija antaa häntä kaltoin kohdelleille ihmisille anteeksi, koska viha hidastaa unelmien toteutumista. Anteeksianto on prosessi, joka aloitetaan antamalla itselle anteeksi."


MadCookie - pieni viisauden keksi...
näitä saa kirjan sivuilta useaan otteeseen ja viisaat lauseet ovat aivan omiaan seikkailijoille! :-)


Kiitos yhteistyöstä:

http://www.johnnykniga.fi/

-Kati-

19.2.2016

Nukkekodin karuselli - a miniature carousel 1:12


Sain tänään viimein valmiiksi pienen paperista tekemäni karusellin.
Tolpat ovat metallisia nuppineuloja. Ohjeen löysin aikoinaan netistä. :-)
-
I finally completed this small carousel. The posts are metallic pins and 
the rest is made out of paper.

-Kati-

14.2.2016

Katin kirjanurkka - Kissavieras

Takashi Hiraide: Kissavieras suom. Raisa Porrasmaa, Schildts&Söderströms 2016, 160 s. 

Japanilaisen Takashi Hiraiden romaani, Kissavieras, kertoo kolmikymppisestä 
kirjailijapariskunnasta, joiden elämään saapuu kaunis ja lumoava kissa, Chibi.
Chibin olemuksessa on jotakin salaperäistä ja mystistä. Pariskunnan arki muuttuu 
paljon tuon uuden ystävän myötä.

"...päivisin luumupuiden terälehdet takertuivat Chibin selkään sen leikkiessä 
puutarhassa, joka oli alkanut versoa kevään elinvoimaa ja kaaosta... "


Kissavieras on ollut myyntimenestys ympäri maailmaa. Tarina soljuu mielestäni miellyttävästi ja kiireettömästi eteenpäin ja kerrontaa on todella mieluisaa lukea. Takashi Hiraide on myös runoilija ja tekstistä sen huomaakin, hän käyttää paljon kauniita sanoja ja sävyjä.

"Eivätkö muuten elollisen olennon puuhat, kuten kulmauksesta kääntyminen ja oven raosta sisään livahtaminen, ole luonteeltaan samankaltaisia kuin liike, joka synnyttää pienen purosen? Päivittäiset tekomme muodostavat toistuessaan yhtenäisen virran, ja nuo kovin pienet purot yhdistyvät aikanaan suureksi joeksi."


Kirjan yllättävintä ja aivan ihastuttavaa antia on japanilaisen kulttuurin ja 
tapojen kerronta. Mielestäni on todella virkistävää lukea tarinan sisällä kulttuurin 
erilaisista tavoista ja niiden merkityksistä.
 
Olen ihaillut japanilaista kulttuuria jo pitkään ja lukiessani kirjaa tuntui
että astuisin itsekin tuohon hienovaraiseen ja kohteliaaseen idän maailmaan.
Aivan upea teos.




Kuvassa meidän oma "Chibi", ainakin väritykseltään saman-
kaltainen, hienostuneilta tavoiltaan taas ehkä ei niinkään. :-)

Kiitos ihanasta yhteistyöstä 
Schildts Kustannus Oy
www.kustantamo.sets.fi

-Kati-

11.2.2016

Aarteita ystävältä - mini treasures from a friend


Miniatyyriharrastaja-ystäväiseni, Jaana, lähetti minulle 
ihanan pienen vaaleanpunaisen paketin ystävänpäivän kunniaksi.
Kiitos Jaana!
Ihanaa Ystävänpäivää - Have a lovely Valentine's Day

-Kati-

9.2.2016

Katin kirjanurkka: Minikokoisia aarteita

McGuire Margaret, Schildts Kustannus Oy, 2012

Näperryksiä-minikokoisia aarteita itselle ja lahjaksi, on ihastuttava kirja.
Sivut pursuavat suloisia ohjeita kaikille miniatyristeille ja näpertelystä
kiinnostuneille. Kirjassa on paljon suuria värikuvia, joiden avulla työvaiheet ovat
todella selkeät. Erilaisten miniatyyrien teko-ohjeita löytyy laidasta laitaan ja ohjeet
ovatkin käsityöläisiltä ja suunnittelijoilta eri puolilta Yhdysvaltoja. Koska ohjeet ovat
monelta tekijältä, on niissä mielestäni samalla mukavasti vaihtelua,
eivätkä tuotokset toista itseään.


Haluaisitko kenties näperrellä itsellesi tai vaikka lahjaksi pienen huopakissan?
Tein kirjan ohjeilla kaksi pientä kissaa (yllättäen...). Näitä on mukava näperrellä
ja mukavan nopeitakin minijuttuja, vaikka lasten kanssa tehtäväksi!
Kirjan ohjeet ovat vaikeusasteeltaan eritasoisia.


...haluaisitko näperrellä tällaisen pienen hirviön tai entäs nuo
ihastuttavat korut, jotka on tehty pullonkorkeista (!)....
Materiaaleina ministelyssä voi käyttää melkein mitä vain ja myös tässä
kirjassa on otettu huomioon materiaalien moninaisuus.
Kangasta, kierrätystä, luonnonmateriaaleja jne.


....tai mites pikku nallen pikku pedissään...
voi että, kun nämä on söpöjä!!!!

Kirjaa voi tilata esimerkiksi osoitteesta:
sets.fi.
Kirja on kovakantinen ja 88-sivuinen.

Kiitos ihanasta yhteistyöstä 
Schildts Kustannus Oy


-Kati-

4.2.2016

Uutta näkökulmaa miniatyyreihini osa 2- A new perspective part 2



Nämä kasvot ovat osa keraamista teossarjaani, joka on työn alla.
Mitä mieltä olet näistä? :-)
-
These faces are part of my ceramic artwork, that I'm currently working with.
What do you think of these? :-)

-Kati-