23.11.2020

Unelmien pöytä osa 2 ♥ by Anttiina


*Yhteistyössä Anttiinan kanssa* Marraskuussa jo mennään. On kyllä mennyt jotenkin tosi nopeasti tämä kuukausi ja ajatella... kohta alkaa jo joulukuu. Ihanaa, kun pääsee taas laittamaan pikku hiljaa joulua kotiin. Nyt pääsen esittelemään tätä meidän keittiömme keskipistettä, ruokapöytää by Anttiina, joka nyt on ollut meidän perheen käytössä jo muutaman viikon. Muuten, meillä on muutama joulutonttukin jo hypännyt tähän meidän ruokapöydälle, siitä sitten tämän postauksen lopulla. 


Tykkään tosi paljon laitella kotia ja täytyy myöntää, että olen välillä tosi tarkka tai voisi sanoa, että vaativainenkin kotiimme tulevien huonekalujen ja sisustusesineiden suhteen. Ja jos siltä tuntuu, niin näin sen pitää ollakin, koti kun kuitenkin on se elämän tärkein paikka ja jokainen tekee siitä sitten omanlaisensa. Meillä keittiö on kodin sydän, siellä vietetään tosi paljon aikaa, tietysti myös kokkaillaan ja syödään. Meillä keittiö on vieläpä yhdistettynä myös olohuoneeseen ja kokonaisuus on sellaista avointa tilaa. 


Mieheni kanssa meillä menee tyylit ja toiveet aina tosi kivasti yhteen ja yhdessä mietitään myös näitä sisustusasioita. Tavoitteenahan on tietysti, että molemmat viihtyvät kotiympäristössä hyvin. Kuten näistä kuvista huomaa, niin meillä seinien väri on tuollainen murrettu sävy, jossa on vivahteita harmaasta ja vihreästä. Seinien väri näyttäytyy aina hiukan erilaisena riippuen valon määrästä ja laadusta. Luonnonvalossa sävy on erilainen kuin sähkövalon alla. Sisustuksessa me olemme sekoittaneet modernia tyyliä mm. antiikkihuonekaluihin ja se toimii meillä kivasti. 


Tämä Valhall-pöytä kotiutui meille ja on Anttiinan mallistoa. Kurkkaahan Anttiinan sivuille, siellä on ihania huonekaluja.  Pöytä on pituudeltaan 180 cm ja leveys on 90 cm. Eli kyseessä on kuudelle hengelle sopiva pöydän pituus ja leveys on myös mukavan kokoinen. Valhall-pöytää on saatavissa ainakin kahdeksassa eri sävyssä ja viime postauksessa esittelin sävyvaihtoehtoja tarkemmin, tuohon postaukseen pääset kurkkaamaan tästä. Tämä sävy, johon me mieheni kanssa ihastuimme on nimeltään Classic ja tämä tumma sävy hiveli meidän sisustussilmää eniten. 


Kuvassa näkyy pöydän kaunis, eläväinen ja rouhea pinta. Tykkään tästä pinnasta tosi paljon.


Tässä kuvassa näkyy, kuinka tuo pöydän sävy on lähellä meidän laminaattilattian sävymaailmaa. Jotenkin nämä sävyt tuntuvat sopivan yhteen nyt niin hyvin. Valhall-pöydän taso on ikään kuin rakennettu kolmesta jykevästä lankusta ja tämä tuo jännästi sellaisen jykevyyden tunnun mukanaan. Ja pöytähän siis on todellakin jykevä ja paksuuttakin tuosta pöytälevystä löytyy kiitettävästi.


Eikö olekin aivan upeat jalat tässä Valhall-pöydässä. Mielestäni niin uskomattoman kauniit muodollisesti. Olen täällä blogissa useaan otteeseen maininnut, että tykkäämme mieheni kanssa lukea skandinaavista historiaa ja mytologiaa käsitteleviä teoksia ja tästä pöydästä tuleekin jotenkin mieleen viikinkien maailma. Siitäköhän se johtuukin, että me niin ihastuttiin tähän pöytään. :-) Kuvasta näkyy nyt myös tuo pöytälevyn rakenne hyvin. 


Tässä pöytä vielä ilman tuoleja. Muotokieli on kaunis ja täytynee kyllä mainita tuo imurointi ja siivousasia. Imuroidessa nimittäin tuntuu, että tällainen pöydän jalan muoto on todella paljon kätevämpi siivotessa. Entinen pöytämme oli nelijalkainen ja tuntui, että aina sai pujotella jalkojen ympäri imurin suuttimen kanssa miten sattuu, ja varsinkin, jos tuolit olivat paikoillaan.

Tässä ennen ja jälkeen kuvat pöydistä, joita lupailin viime postauksessa laittaa tähän:


Vanhan ja tämän uuden Valhall-pöydän sävyero on huomattava ja entisen pöytämme oranssimainen sävy sai nyt väistyä uuden tieltä. Vanhat tuolimme jäivät silti käyttöön, ja maalasin ne Valhall-pöydän sävyyn sopiviksi.


Ensilumi tuli tänne Kuopion korkeuksille pari päivää sitten ja saatiin nauttia talvisista keleistä muutama päivä. Nyt lumet ovat jo melkein taas sulaneet pois. Kynttilöitä olen myös poltellut taas oikein urakalla, ne tuovat ihanaa tunnelmaa ja lämpöä kotiin.


Mainitsinkin tuolla postauksen alussa, että meillä on jo muutama joulutonttukin jo hypännyt ruokapöydän päälle ja tässäpä tämä punanuttuinen ja parrakas kolmikko on tuomassa joulun tunnelmaa. Seuraavissa postauksissa ollaankin sitten jo joulun tunnelmissa... ihanaa marraskuun loppua sinulle ja palaillaan taas pian.

Ihanassa yhteistyössä: Anttiina Oy


-Kati-

15.11.2020

Kierrätystä kerrakseen


*Tuotteet saatu* Marraskuun puoliväliä kohti ollaan menossa ja tuntuu ihmeelliseltä, että lunta ei ole tullut täällä Kuopion korkeuksilla vielä juuri ollenkaan. Muutamana aamuna on saanut hangata auton ikkunat kuurasta ja pari lumihiutaletta laskeutunut maahan ihan satunnaisesti. Vaikka maa ei olekaan valkoinen, niin joulupuuhat ovat olleet silti mielessä jo tovin. Olen kyllä niin jouluihminen kuin olla ja voi ja jotenkin tähän pimeään vuodenaikaan tuo joulutouhotus tuo kivasti virtaakin mukanaan. Tässä kuvassakin komeileva upea Karhu Aito Tuote -neule sekä saman brändin sukat pääsevät tällä kertaa esittelyyn täällä blogissa.


Kierrättäminen ja luonnon arvostaminen ovat tärkeitä asioita ja mediassakin on näkynyt viime aikoina varsinkin tekstiilijätteestä paljon juttuja ja uutisia. Pelkästään meillä täällä Suomessa tekstiilijätettä muodostuu jopa 100 miljoonaa kiloa vuodessa. Siis aivan järjetön määrä, mutta hyvä, että näistä asioista puhutaan ja erilaisia toimenpiteitä kehitetään jatkuvasti varsinkin kierrättämisen kannalta. 


On myös hyvä huomata, että itsekin voi vaikuttaa vastuullisesti omalla ostokäyttäytymisellä. Nykyään kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita on markkinoilla enenevässä määrin. Tämä Karhu Aito Tuotteen neule on valmistettu 100 % kierrätysmateriaalista, 60 % kierrätettyä puuvillaa ja 40 % kierrätettyä polyesteriä.


Siinäpä tärkeä viesti...


Karhu Aito Tuotteen verkkokaupasta löytyy erilaisia tuotteita, kuten erilaisia vaatteita ja asusteita, saunatuotteita ja jopa kännykkäkuoria. Tuotteista löytyy jollakin tavalla aina tuo Karhun logo ja tässä unisex neuleessa logo löytyi pienestä merkistä toisen hihan keskivaiheilta. 


Tässä merkissä näkyy kivasti kuvitettuna tuo materiaalin kierrätysprosessi. Puuvillan tuotanto vie suuria määriä myös vesivarantoja maailmalla. Tuntuu ihan uskomattomalta, että 1 kilogramman määrä puuvillaa tarvitsee tuotantoketjussaan 11 000 litraa vettä. Ei kovin kannattavalla pohjalla luontoa ajatellen tämä maailman tekstiilituotanto, eikös. 

Karhu Aito Tuotteen verkkokaupassa tämän neuleen kohdalla lukeekin, että tämä vaate on ympäristötietoisen valinta ja yhden neuleen avulla säästyy tuotannollisista syistä 6900 litraa vettä.


Mieheni tykästyi tähän neuleeseen ja materiaalin tuntuun ja neule pääsi heti käyttöön. Kalastajaneuletyyppinen neulos tuntuu miellyttävältä ja materiaali on mukavasti joustavaa. Istuu siis hyvin. Kokotaulukosta kannattaa sitten tilatessa katsoa sopiva koko, tämä neule on nimittäin sellainen slim-mallinen. Ja vink, vink... jouluhan se lähestyy ja tässä kiva lahjaidea ja pehmeä paketti vaikka sinne pukinkonttiin!


Sukat ovat kyllä oikea superkäyttötuote tekstiileissä. Nämä sukat ovat kotimaiset, Orivedellä valmistetut ja näille on myönnetty Avainlippu-merkki. Sukat ovat 85 prosenttisesti biopuuvillaa ja mukana on myös 15 % polyamidia sekä 5 % elastaania. 


Biopuuvilla on myös miellyttävän oloinen materiaali, sillä sen valmistamisessa ei käytetä lainkaan ihmisille tai eläimille haitallisia torjunta-aineita. Hurjaa miettiä, että mitä tekstiilien tuotannossa tapahtuukaan niin raaka-aineiden kuin työolosuhteiden takia. Hyvä, että näihin seikkoihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja hienoa, että meille kuluttajille on tarjolla myös näitä parempia vaihtoehtoja. Itse koko ajan enemmän ja enemmän kiinnitän näihin seikkoihin huomiota ja hyvä niin.


Sukissa huomasin heti tuon neuloksen tunnun ja laadun tuntee ihan hyppysissään. Kiva lahjaidea muuten nämäkin sukat, kun joulu se lähenee sieltä pikku hiljaa, vink, vink! Ihanaa marraskuun loppua sinulle, pysy lämpimänä ja palaillaan taas pian!


Yhteistyössä:


-Kati-

10.11.2020

ARVONTA by Alisev-koru

 

Muista osallistua ihanaan arvontaan!

Ota osaa ihanaan Alisev-korun arvontaan. 
Kommentoi alkuperäiseen postaukseen, mikä koru on 
Alisev -korun valikoimasta mieluisin. 
Verkkokauppaan pääset tästä: www.alisevkoru.fi.
Ja siihen alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.

Voittaja saa valita kahdesta vaihtoehdosta:
1. Upea helmiavainkoru valitsemallasi sävyllä ja riipuksella.


2. Korusetti 



Arvonta päättyy lauantaina 14.11.2020 klo 18.00.

Onnea arvontaan! 


Ihanassa yhteistyössä:

-Kati-

2.11.2020

Löytöjä nettikirpparilta ♥ Vähänkäytetty.fi


Siinä se paketti on... ja juuri aukaistu... tämä hetki on aina ihanin, kun pääsee tutkimaan paketin sisältöä. Tämä paketti on tullut nettikirpparilta, joka on Suomen suosituin ja jossa on ihan mielettämästi erilaista shoppailtavaa. Kyseessä on Vähänkäytetty.fi ja tämä paketti sisältää sieltä tilaamiani erilaisia vaatteita ja laukkuja...


Tässä paketin sisältö kokonaisuudessaan ja... noh, minut tietäen, rakastan mustia vaatteita ja se nyt näkyy tässä paketin sisällössäkin. Huomaa, että vaatteet on merkattu teipein, joissa numeroita, sekä myös koodit ovat kiinni tarralapuilla. Nämä ovat Vähänkäytetty.fi:n omia koodeja. Nämä teipit ja tarrat irtoavat nätisti irti, jonka jälkeen tuotteet ovatkin sitten valmiina käytettäviksi. Kaikki tilaamani tuotteet tulivat samassa paketissa vaikka ostinkin Vähänkäytetty.fi:stä uselata eri myyjiltä tuotteita. Kätevää.


Tällainen kasa koodeja, mutta vaatteita tässä olikin monta ja laukkujakin kolme, kun innostuin shoppailemaan ihan urakalla. Halusin koota itselleni asusetin, jossa olisi vähintään housut, paita sekä takki ja laukku. Vähänkäytetty.fi:n verkkosivuilla vietin jonkun aikaa, kun innostuin selailemaan valikoimia. Pelkästään laukkuja on satoja erilaisia mutta verkkokaupan rajausmahdollisuus on todella kätevä, näin valikoimaa pystyy selailemaan vaikkapa värin tai merkin perusteella.


Tässä kuvia omasta asusta, jonka tilasin kokonaisuudessaan www.vahankäytetty.fi:n nettikirpparilta. Mustat leggingsit ja ihana syystakki merkiltään Urban Classics, joka on ollut yksi mielivaatemerkkini jo vuosia. Tilasin kolme erilaista laukkua ja tämä kuvan asusetissä oleva on Marimekon musta Urbaani. Sekin siis löytö Vähänkäytetty.fi:stä... ihanaa! Tällä asusetillä mennään nyt sitten, ennen kovia pakkasia.


Tuossa takin alta näkyy myös tuo Yvetten musta pusero, jonka tilasin ja koko on ihan nappiin. Muutoinkin kaikki koot meni juuri oikein, ihan yllätyin positiivisesti. Itse katsoin tuotetiedot tarkasti ja materiaalikin jo kertoo vähän, onko jokin joustavaa jne. Sillä voi vaikuttaa asiaan. Se on ehkä se nettishoppailun kääntöpuoli, kun ei pääse kokeilemaan shoppailemiaan vaatteita, niin koko saattaa joskus mennä mönkään. Jos koko onkin ihan väärä niin Vähänkäytetty.fi:stä kun tilaat, on tuotteilla kiitettävä 15 vuorokauden palautusoikeus pienellä toimitusmaksulla.  Eli ei muuta kuin huoletta shoppailemaan!


Tässä kuvassa laukut, kaikki kolme löytöäni... oikealla musta Marimekon Urbaani, Mangon musta shopperi tuossa alimmaisena ja ylimpänä Guessin käsilaukku. Tuo Guessin laukku pääsi nyt arkikäyttöön ja sinne mahtuu yllättävän hyvin tavaraa. Tuntuu välillä, että käsilaukut eivät vaan voi olla liian isoja ja tietysti ne laukun pikku lokerot ovat aina plussaa, niihin kun saa sujaustettua vaikka avaimet tai huulirasvan ja löytyykin sitten nopeasti tarvittava. Tuo Marimekon laukku on ihana ja tosi monikäyttöinen ja siinä on kiva tuo leveä olkahihna. Erilaisia laukkuja eri tarpeeseen on aina hyvä olla -ja laukkuja ei koskaan voi olla liikaa, eikös! :-)


Vaatteita löysin myös tuolta Vähänkäytetty.fi:n nettikirpparilta. Tässä kuvassa Yvetten pusero.


 Harmaa Noomin pitkä villatakki, aivan älyttömän ihana ja monikäyttöinen.


Linkin mustat, hiukan kiiltäväpintaiset kevyet leggingsit ja alakuvassa Urban Classicsin takki.


Tässä nämä ihanuudet, nettikirpparilöytöni... ja en kestä, olen näistä kyllä todella mielissään. Koot ihan nappiin, vaatteet tuoksuivat paketista otettaessa juuri pestyiltä ja laukutkin todella siistikuntoiset. Tällä kokemuksella uusi tilaus lähtee kyllä taas jossain vaiheessa. Ja nyt kun on tämä poikkeuksellinen aika meillä ja maailmalla niin verkkoshoppailu on tosi järkevä vaihtoehto. Ihanaa marraskuun alkua sinulle ja palaillaan taas pian! 

Ihanassa yhteistyössä: Vähänkäytetty.fi


-Kati-