14.7.2024

Taimitestaaja - kasvun seurantaa - Viherrinki ♥

 
Yhteistyössä: Viherrinki ♥ Heinäkuussa kesä on kukkeimmillaan ja kasvien kasvu on ollut voimakasta. Alkukesän lämpimät kelit tekivät hyvää kasveille ja meidän puutarhassa esimerkiksi kukinta on ollut rehevämpää kuin aiemmin. Jännä aina huomata, kuinka kasvuolosuhteet vaikuttavat kasveihin. Tässä jälleen tunnelmia meidän puutarhasta ja Viherringin Taimitestaukseen saamistani kasveista. Kuvassa upeasti kasvuun lähtenyt humala, joka nousee vanhan navetan seinään asetettuja naruja pitkin ylöspäin.


Meidän pieni pilariomenapuu tekee jo nyt istutusvuonnaan omenoita. En malttaisi odottaa, että pääsen maistamaan tätä lajiketta, kunhan omenat tuosta kasvavat ja kypsyvät! ♥
 
 
Istutin tämän pilariomenapuun aurinkoiselle paikalle ja satoa tuottavat hedelmäpuut tulisikin aina istuttaa hyvälle kasvupaikalle. Tämä lajike on nimeltään ’President’ ja siinä on oikein kauniin näköisiä omenan alkuja. Pilariomenapuut tuottavat satoa aika aikaisin, jopa kaksivuotiaana. Tykkään kovasti pilaripuista, ne eivät vie paljon tilaa ja ovat jotenkin kovin sympaattisen näköisiä. ♥ 
 
 
 
Karviainen on kasvanut myös oikein hyvin. Tämä lajike on nimeltään ’Captivator’ ja tässä karviaislajikkeessa piikkejä on vähemmän, kuin normaalisti. Se on hyvä piirre marjojen poimintaa ajatellen. Captivatorin kasvuvyöhyke on I-IV (V) ja tämän lajikkeen marjat ovat punaisia. Captivator on kasvutavaltaan hidaskasvuinen ja pensaasta tulee noin metrin korkuinen.

 
 
Topi nautiskelee lämmöstä ja auringosta. Silitin Topia tämä kuvan ottamisen jälkeen ja turkki oli aivan kuuma. Siinä hän köllötteli pitkän aikaa.

 
Loistokärhö ’Hot Love’ on kasvanut todella hyvin. Istutin tämän kasvin alun syvälle, vettä läpäisevään kasvualustaan. ’Hot Love’ kukkii aikaisin ja nyt kukat ovat jo muuttumassa tällaisiksi siemenkodiksi. Kärhön siemenkodat ovat kauniita ja erikoisia. Kasvuvyöhyke tällä ’Hot Lovella’ on I-II, joten täällä Kuopion korkeuksilla pitää miettiä loppusyksystä kasvin talvettamista.
 
 
Alppiruusu ’Double Kiss’ kukki kesäkuussa kauniin pinkein kukkasin ja on nyt kasvattanut paljon uutta kasvustoa. Kurkkaa muuten halutessasi edelliseen blogipostaukseen, siihen pääset tästä. Alppiruusu on ainavihanta kasvi.

 
Istutusvaiheessa on hyvä tietää kasvin kasvupaikasta, jotta kasvi pääsee sille ominaiseen paikkaan kasvamaan. Alppiruusu pitää happamasta, varjoisesta tai puolivarjoisesta kasvupaikasta ja liian aurinkoisessa ja kuivassa paikassa kasvi saattaa kärsiä. Kuvassa Alppiruusun kaverina kasvaa saniainen, joka niin ikään viihtyy varjoisessa paikassa.
 

Sain Viherringin  Taimitestaajana myös muutaman hedelmäpuun ja tässä niistä yksi, makeakirsikka ’Lönneberga’, jota kutsutaan myös nimellä ’Vaahteramäen Eemeli’. Nuori puu kannattaa suojata istutusvaiheessa jyrsijöiltä ja jäniksiltä... tässä kuvassa suojausta ei vielä ole. 
 

Makea- eli imeläkirsikat ovat suurimarjaisia ja makeita. ’Lönneberga’ tulee nuorena satoikään ja sitä odotellessa, ihastelen tämä kauniin puun kasvua. Pena köllöttelee tuossa viimeisessä kuvassa niin ikään soran päällä ja miettii varmaan jälleen, että miksi hänestä taas otetaan näitä kuvia... oikein ihanaa kesää sinulle ja palaillaan pian! ♥
 

t:Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!