8.12.2024

Katin kirjanurkka: Tukea taiteesta

Miia Ojala: Tukea taiteesta, Minea Kustannus 2022, 152 s.

Taide on mielenkiintoista ja kokemukset taiteesta voivat oikeasti luoda hyvinvointia. Taiteen antamat tunteet ja elämykset voivat olla todella moninaisia. Tämä Miia Ojalan kirja, Tukea taiteesta pääsee nyt esittelyyn täällä blogini Kirjanurkassa.

 
Koen taiteen olevan tärkeää ja taiteella eri muodoissaan on ollut suuri merkitys myös omassa elämässäni. Tukea taiteesta -kirja on pehmeäkantinen ja sivuja siinä on reilut 150. Kirja sisältää mm. erilaisia harjoituksia jotka kuljettavat lukijansa pohtimaan omaa elämää taiteen sekä kirjoittamisen kautta. Harjoitukset auttavat käsittelemään asioita laajemmasta näkökulmasta.
 
 
Kun mietin omaa matkaani taiteen parissa, niin ensimmäiset lapsuusmuistoni liittyvät juuri taiteeseen ja sen kokemuksiin. Varhaislapsuudestani on jäänyt mieleen erityisesti yksi kirjan kuva, jota saatoin tutkia tuntikausia. Kuva oli pelottavalta näyttänyt keskiaikainen maalaus, joka sisälsi paljon yksityiskohtia. Myöhemmin aloin itsekin maalaamaan ja jotenkin se, kuinka luovuus vei mukanaan, avasi tien kohti sitä kuka ja millainen nyt olen.
 
 
Useat ammattilaiset hyödyntävät työssään erilaisia taidelähtöisiä menetelmiä, kuten esimerkiksi kuvataidetta eri muodoissaan tai vaikkapa teatteri- ja draamatyöskentelyä.  Tämä kirja toimii hienosti lähteeksi ja oppaaksi. Ja ei vain ammattilaisille, vaan meistä ihan jokainen pystyy käyttämään tämän kirjan harjoituksia itselleen sopivalla tavalla. Tämä kirja sopii hyvin muuten myös lahjaksi, kun tuo joulukin on tuossa nurkan takana. Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas!
 

t: Kati

1.12.2024

Kaiverruspakkauksia ♥ ARVONTA

 
Yhteistyössä: Toolcat ♥ Marraskuu on kääntynyt joulukuuhun, ihanaa. Tämä kuukausi menee mukavasti joulupuuhissa ja mietin jo kovasti, mitä antimia joulupöytäämme tänä vuonna laitetaan. Meillä näkyy joulun aika myös sisustuksessa ja siellä täällä lymyää varsinkin tonttuja. 
 
 
Nyt meillä on yksi puinenkin ja itse tehty. Kuvassa kotimaisen Toolcatin valikoimasta löytyvät kaiverrussarjat, tonttu sekä lusikka. Ota osaa myös oman kaiverruspakkauksen arvontaan, kurkkaa ohjeet postauksen lopusta!

 
Kotimainen Toolcat toimii erilaisten käsityökalujen maahantuojana ja tukkuliikkeenä. BeaverCraft valmistaa mm. tällaisia kaiverruspakkauksia, joista löytyy kaikki tarvittava. Tuotteet on valmistettu Ukrainassa ja niiden valmistamisessa käytetään laadukkaimpia materiaaleja. Tuotteet on luotu Eurooppalaisten standardien mukaan. Jokainen työkalu testataan ja käy läpi tiukan laadunvalvonnan. Työkalut ovat myös ammattimaisesti teroitettuja ja tulevat käyttövalmiina suoraan pakkauksesta. 

Pakkauksen mukana tulee kaikki tarvittava oman tontun tai velhon kaivertamiseen: BeaverCraft C2 kaiverrusveitsi, 3 puupalikkaa joista voi kaivertaa kolme pientä tonttua, mallipiirros, lyijykynä, suomenkielinen ohjekirja, suojateippiä sormille sekä laastareita, mikä oli minusta aivan ihana juttu.

 
Kuvassa BeaverCraft C2 kaiverrusveitsi sekä kolme puupalikkaa, joista muotoutuu kaivertamalla pienet tontut tai velhot. Veitsen terä on valmistettu korkealaatuisesta hiiliteräksestä, ja se toimii sekä pehmeän että kovan puun kanssa. Tämä veitsi kävi hyvin myös tällaisen pienikätisen kouraan ja onhan tuo puinen kahva tyylikkäästi muotoiltu. Kahva on puuta ja siitä saa hyvän otteen.

 
Käsitöiden tekeminen on mukavaa ja erilaisten materiaalin käytön opetteleminen on mielenkiintoista. Olen aiemminkin työstänyt jonkin verran puumateriaaleja ja nyt oli jännittävää päästä kokeilemaan kaiverrusta. Kuvassa suomenkielisen oppaan sivu. Ohjeet ovat selkeät ja kuvitetut, mikä auttaa eri työvaiheissa. 


 
Tämä BeaverCraft lusikka -kaiverruspakkaus sisältää kaiken tarvittavan puisen lusikan kaivertamiseeen. Upea lusikka, eikö vain! Tässä tuon lusikan kahvan voi kaivertaa omien taitojensa mukaan ja tämä pakkaus on tarkoitettu kokeneemmille kaivertajille tai uskaliaille aloittelijoille. ♥ 

 
Puisen lusikan pakkauksessa mukana tulee kaikki tämä: BeaverCraft kaiverrusveitsi sekä BeaverCraft koverrusveitsi, lehmuspuusta valmistettu esisahattu puupalikka, mallikuva, nahkainen hioma-alusta ja -aine, suojateippiä sormille, hiomapaperia viimeistelyyn, suomenkielinen ohjekirja, lyijykynä, sekä mitta.

 
Tässä vielä muistuttelen, että jos kaivertaminen kiinnostaa, niin kannattaa aina kiinnittää äärimmäistä huomiota kun käyttää ja teroittaa työkaluja, nämäkin BeaverCraft -kaiverrusveitset ovat äärimmäisen teräviä. Lapset eivät tietenkään saa käyttää työkaluja aikuisten valvomatta. Kuvassa laadukas, hiiliteräksestä valmistettu BeaverCraft koverrusveitsi.
 
 
BeaverCraft kaiverrusveitsi, joka tulee myös lusikka-pakkauksen mukana. Tämän sarjan tarvikkeita voi tietysti käyttää sitten myös mihin tahansa muuhun kaivertamiseen ja nämä kaiverrusveitsethän ovat todella kestävää laatua! Tällainen pakkaus on kiva antaa myös vaikka joululahjaksi.


 
Arvonta
 
Ota osaa ihanaan arvontaan, jossa
palkintona on Toolcatin Tonttu -kaiverruspakkaus!

Arvontaan voit osallistua
Lasituvan Instagramissa @lasitupa.

Arvonta päättyy lauantaina 7.12.2024 klo 18.
Ihanaa, kun osallistut ja onnea arvontaan!
 

 t: Kati

28.11.2024

Kerran elämässä Pohjois-Norja - Opas vuorille ja vuonoille


Ville Palonen: Kerran elämässä Pohjois-Norja - Opas vuorille ja vuonoille, Readme.fi 2024, 256 s.

Yhteistyössä: Readme.fi. Tähän kuvaan sain ikuistettua luntakin, joka on nyt jo sulanut pois ja näyttää kuvassa olevan muutamia kissan tassujenkin jälkiä. Nyt Kirjanurkassani esittelyyn pääsee tämä kuvassa komeileva Ville Palosen teos, joka vie lukijansa Pohjois-Norjan uskomattoman upeisiin maisemiin.
 
 
Kerran elämässä Pohjois-Norja - Opas vuorille ja vuonoille -kirja on pehmeäkantinen ja sivuja on reilut 250. Kirja on mukavan kokoinen ottaa reissulle mukaan.

 
 
Kirjan sisältö on kattava ja yksityiskohtainen. Havainnollistavia värikuvia on runsaasti.
 
 
Maisemat pohjoisessa ovat upeita ja jatkuvat soljuvasti Norjan puolelle. Pohjois-Norjassa on tullut käytyä tässä vuosien mittaan muutamaan otteeseen. Pohjoisessa luonto näyttäytyy voimakkaana monin tavoin.

 
Tämä kuva vei sydämeni kirjan sivuilta. Kuvassa on Skipssandenin upea hiekkaranta jonne pääsee patikoimalla sekä myös läheisen Støn kylän kautta. Tuonne matkataan jossain vaiheessa puolisoni kanssa, kunhan kulkumme käy jälleen pohjoiseen. Kotimaamme käsivarren päästä on Skipssandeniin matkaa muutama sata kilometriä, mutta onhan tietysti matkallakin paljon nähtävää ja koettavaa. Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian!
 

 t: Kati

21.11.2024

Sari Spåran perinteiset joulureseptit

Sari Spåra: Joulu-Sari Spåran perinteiset joulureseptit, Readme.fi 2024, 272 s.
 
Kirja saatu yhteistyönä: Readme.fi ♥ Joulun aikaan ja sen perinteisiin kuuluu olennaisena osana makuelämykset. Kaikilla on omat mieltymykset sekä mieliruokansa ja tarjonta on nykyään kiitettävän moninaista. Nyt täällä blogissa esittelyyn pääsee tämä upea teos, Joulu - Sari Spåran perinteiset joulureseptit.
 
 
Perinteet ovat arvokkaita ja niitä on hyvä vaalia. Ruokaperinteet ovat mielenkiintoisia ja vanhoja reseptejä on aina jännä kokeilla. Kirjahyllystäni löytyy useampi vanhan ruokaohjekirja. Maut joulun perinneruoissa ja tarjottavissa voivat tuoda muistoja mieleen. Ne tuovat myös sitä joulun tuoksua ja makua ehkä parhaiten kotiin.
 
 
Meidän perheen jouluperinteet ovat muovautuneet pikku hiljaa uomilleen tässä vuosien varrella. Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa, ja perinteeksi onkin muodostunut, että joulun aikaan tehdään paljon itse. Tässä kuvassa kirjan sisältöä. Ohjeita ja reseptejä on rutkasti - se on aina hyvä juttu.
 
 
Kuvamaailma on lumoava ja tunnelmaa ei näiltä kirjan sivuilta puutu. ♥
 

Imelletty perunalaatikko on joulupöydän tarjottava, jonka kanssa olen kamppaillut vuosien aikana ehkä eniten. Kun se onnistuu hyvin, massa on tasaista ja imellys on muodostunut juuri oikein. Oman kokemuksen mukaan oikea perunalajike on tärkeässä osassa - ja se lämpötila, jossa seos sitten imeltyy.
 
 
 
Tässä kirjan kuvassa näkyy niin ihanat Hanna-tädin kakut. Näitä teen usein ja myös muulloin, kuin joulun aikaan. Hanna-tädin kakkuja on helppo valmistaa ja nämä ovat tosi hyviä, pieniä tarjottavia.

 
Nämä keksit pääsevät nyt ensimmäisinä kokeiluun tästä kirjasta. Kuvassa vaaleat ja mureat joulutähdet. Tähtikuvio muodostuu esimerkiksi piparimuotin avulla. Tällaisia ihania joulun ajan kirjoja on mukava lukea, näistä saa inspiraatiota myös omaan joulupöytään. Ja onhan tällainen kirja myös upea antaa joululahjaksikin. Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian!


 t: Kati

15.11.2024

Rentoutusta keholle ♥ Spa Stones

 
Yhteistyössä: SAWO Oy ♥ Täällä Kuopion korkeuksilla odotellaan kovasti jo jouluista ja lumista talvitunnelmaa. Tänään satoi vähän vettäkin mutta kyllä se talvi sieltä tulee. Tässä odotellessa pääsin tutustumaan kotimaisen SAWOn valikoimasta löytyvään Spa Stones -settiin, joka sisältää neljä kaunista, muotoon hiottua kiveä sekä telineen.
 
 
SAWO tulee sanoista Sauna World. Yrityksen toiminta alkoi jo 1990-luvulla ja on kasvanut hienosti vuosien varrella. SAWO on tänä päivänä yksi alansa suurimmista sauna- ja höyrytuotteiden valmistajista. Valikoimista löytyy kiukaiden ja vastaavien lisäksi myös näitä ihania Spa-tuotteita.



 
Kivi on mielenkiintoinen ja uskomattoman monikäyttöinen materiaali. Erilaisia kiviä käytetään paljon myös hyvinvointiin liittyen, esimerkiksi kivihierontaan ja on olemassa myös kiviterapiamuotoja. Kuvassa yksi SAWOn Spa Stones -setin kivistä. Kiven pinta on sileä ja miellyttävä.
 
 
Spa Stones -settiin kuuluu neljä erikokoista kiveä, jotka on hiottu hiukan kolmiomaiseen muotoon ja ovat sileitä pinnoiltaan. Kivien mukana tulee puusta valmistettu teline. Kokonaisuus on mielestäni kaunis.


 
Spa Stones -setin kiviä voi käyttää esimerkiksi selän ja niskan alueen hieronnassa. Kivihieronta rentouttaa kehoa kokonaisvaltaisesti. Kivet ovat lämpiminä miellyttävän tuntuisia ihoa vasten ja ne voi lämmittää vaikka vesihauteessa. Sopiva lämpötila on 50-60 C°, kannattaa olla tarkkana, että ne eivät ole liian kuumia iholle laitettaessa. Jotta kivi liukuu hyvin ihoa vasten, käytetään usein lisäksi myös öljyä.

 
Kivet ovat halkaisijaltaan hiukan reilusta 7 cm:stä vajaaseen 9 cm:iin. Muodoltaan ja kooltaan kivet mukautuvat hyvin kämmenelle. Kivien muoto pyöristettyine kulmineen on sellainen, että kivestä saa hyvän otteen, mikä on hieronnan aikana tärkeää.

 
SAWOn Spa Stones -setti on kokonaisuutena aivan ihana. Ja tämä setti on muuten mukava antaa vaikka lahjaksi, kun tuo joulukin on tulossa. Oikein ihania talvipäiviä sinulle ja palaillaan taas pian!
 

 t: Kati

13.11.2024

Ihanat Joululehdet täynnä tunnelmaa ♥

 
Joululehdet saatu yhteistyössä: Kolmiokirja Oy ♥ Pääsin tänään laittamaan jälleen vähän lisää ulkovaloja meidän kodin edustalle. Valot tuovat samalla tunnelmaa ja kaivattua pilkettä tähän pimeään vuodenaikaan. Nyt esittelyyn pääsevät nämä kuvassa komeilevat joulun ajan lehdet.
  
 
Tämä lehti on nimeltään Leivotaan - Hyvää joulua. Lehdessä on herkullisia ja helppojakin leivontaohjeita sekä reseptejä. Tykkään leipoa ja varsinkin pikkuleivät kuuluvat omiin bravuureihini, niitä on yleensä helppo tehdä - ja onhan niitä tietysti myös mukava syödä.

 
Leivotaan - Hyvää joulua -lehden sisältöä. Lehdessä on rutkasti ohjeita. Nostan sisällöstä mm. perinteisen kahvipöydän tarjottavat sekä leivontakoulussa opetetaan kuinka leivotaan piparkakkuja. Sivuilta löytyy lisäksi kahvikakkujen ja joululeipien reseptejä. Eli on kyllä mukavan laaja tarjonta.

 
Lehti on täynnä upeita kuvia.
 
 
Kaikkien aikojen kuudes Joulun Tarinat -lehti keskittyy tänä vuonna Rakkautta & joulun lämpöä -teemaan. Lehti tarjoaa lukijalleen mukaansa tempaavia joulunovelleja reilun 80 sivun verran.

 
Näiden tarinoiden parissa voi vaikka rentoutua ja vaipua joulun maailmaan. Kirjoittajia on useita ja heistä mainitakseni esimerkiksi Sara Storm, Anu Ojakylä sekä Eero Ilmari.
 
 
Voiko lehden kansi olla enää tätä söpömpi! Kannen virkatut jouluhiiret ovat niin suloiset ja näidenkin ohje löytyy tästä lehdestä. Kauneimmat joulun käsityöt -lehti on täynnä mitä ihanimpia ohjeita ja tällainen käsityöihminen on näistä aivan innoissaan.
 
 
Nämä hauskat joulusukat löytyvät lehden sivuilta. Ohje vaikuttaa siltä, että uskallan ottaa nämä jossain vaiheessa kokeiluun. Muutamat sukkaparit olen tässä vuosien varrella neulonut, kuviollisia vähemmän. Nuo tontut ovat kyllä tosi sympaattisen näköisiä.

 
Minusta on aivan ihana juttu, että tästä lehdestä löytyy useita ns. "retro-ohjeita", kuten tämä punainen virkattu joululiina. Tämä ohje on aiemmin ilmestynyt samaisessa lehdessä vuonna 1987! Näissä on sitä jotain, aivan ihana.

 
Käsityön ABC -lehdet ovat tunnettuja varsinkin sukkaohjeistaan ja uusista ideoista neuleharrastukseen. Lehdestä löytyy myös muutamia virkkausohjeita. Tämä uusin numero on teemaltaan tietenkin jouluinen.

 
Käsityön ABC - Neuleiden joulu -lehden sisältöä.

 
Nyt tulee valinnan vaikeus, että mikä neuleohje vie voiton. Nämäkin sukat ja lapaset ovat niin kauniit. Joululehdet kuuluvat joulun aikaan ja näihin sivuihin on aina mukava palata vuodesta toiseen. Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥


 t: Kati