27.10.2016

Katin kirjanurkka - Metsien kätkemä

Reetta Ranta & Antti Huttunen: Metsien kätkemä, Gummerus kustannus 2016, 144 s. 

Ajatella, ihan oikeasti, millaisessa maassa saammekaan asua ja elää! Tuntuu, että välillä tulee naristua ihan mitättömän pienistäkin asioista, mutta oikeasti, kun meillä täällä on kaikki niin hyvin, verrattuna moneen muuhun maahan. Ja kaiken lisäksi tämä uskomattoman upea luonto joka on vieläpä meille kaikille vapaasti nautittavissa!


Luonnossa liikkuminen vie ajatukseni yleensä aina ihan muualle ja samalla mielikuvitus alkaa kovaa vauhtia laukkaamaan. Saatan muka nähdä kiven kolossa jos jonkinlaisia maahisen pesiä ja puiden juurikasvustossa metsätonttujen asumuksia. :-) Joskus näköjään riittää, että ottaa kirjan käsiinsä ja saa samankaltaisia tuntemuksia ihan kotisohvallakin. Näin kävi minulle Gummerus kustannuksen tänä vuonna ilmestyneen Metsien kätkemä -kirjan kanssa.


Metsien kätkemä on luontoretkeilykirja, jossa yhdistyy uskomattoman upeat luontokuvat, mystinen tarinankerronta ja mytologia. Kirja on opas Suomen kauneimpiin kohteisiin.


Minä itse rakastan metsää. Olen joskus miettinyt, että en voisi elää paikassa, jossa en pääse metsän siimekseen ja ai että kun tuulen humina ottaa lehtipuiden oksastoon tai kuusikko humisee, se on jotain niin ihanaa. Toisaalta on jännä, miten jokin tietynlainen maisema on itselle niin merkittävä. Toiset arvostavat metsää, jotkut merenrantamaisemaa aaltojen äänineen ja eräät puutonta kalliomaisemaa...ja lista sen kun jatkuu.


Reetta Rannan ja Antti Huttusen kirja Metsien kätkemä on kovakantinen ja sivuja on 144. Samanniminen yhdeksänosainen ohjelmasarja alkoi TV1:llä kesäkuussa 2016 ja on nähtävissä myös Yle Areenassa. Ohjelma teki vaikutuksen kauniilla kuvaustyylillään ja rauhallisella otteellaan, kirjassa on myös samankaltainen tunnelma.



Kirjan upeat kuvat vievät mennessään ja myyttiset metsätarinat veivät minut ja mielikuvitukseni mukanaan. Tiesitkö muuten, että tammi on meille suomalaisille pyhä puu. Tammi mainitaan myös Kalevalassa, jonka mukaan tammi yhdistää maan, taivaan ja tuonelan. 

Kenpä siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen;
kenpä siitä latvan taittoi, se taittoi ikuisen taian;
kenpä lehvän leikkaeli, se leikkoi ikuisen lemmen.


Yhteistyössä:

http://www.gummerus.fi/fi/
-Kati-

26.10.2016

Katin CosmeticCorner ♥ Schwarzkopfin lahjaideoita ja hyväntekeväisyyttä


Meille tulikin tänne Kuopion korkeudelle ensilumi eilen, maa on valkoinen ja lunta on muutama sentti. Mietin eilen kotiin ajaessa, että onneksi on talvirenkaat alla - ja kukas ne autoon vaihtoikaan... ♥ miehenihän ne vaihtoi. Miesten maailma on naisnäkökulmasta melko mystinen ja samalla erittäin arvostettava. Olisi varmasti melkoinen kokemus elää yksi päivä miehenä. Sen olen kuitenkin huomannut, että miehille ei tämä kaupallinen markkinamaailma varsinkaan kosmetiikkatuotteissa ole niin antelias kuin meille naisihmisille.


Laitan tähän markkinatalouden yksipuolisuuteen vähän omaa liekkiä ja miesten tuotteiden esittely täällä blogissani jatkuu. Saanko esitellä; hiusalan ykkösbrändi Schwarzkopf Professionalin täysin miehille suunnattu sarja, [3D]MEN!


Schwarzkopf käynnisti lokakuun alussa hyväntekeväisyyskampanjan, joka yhdistää [3D]MEN-tuotteet ja leijonalegenda Kimmo Timosen. Schwarzkopf Professional lahjoittaa jokaisesta loppuvuoden aikana myydystä [3D]MEN-tuotteesta 0,25 € lyhentämättömänä Kime4Kids-yhdistykselle lasten ja nuorten hyväksi. Kime4Kids-yhdistyksen perustaja on Stanley Cup -voittaja ja leijonalegenda Kimmo Timonen.

 

Kime4Kids on v. 2009 perustettu hyväntekeväisyysyhdistys, joka tukee taloudellisesti sekä aatteellisesti Kuopion seudun lasten ja nuorten terveyttä ja urheiluharrastustoimintaa sekä edistää sairaiden lasten hoitoa ja harrastusmahdollisuuksia sekä urheiluharrastusten leviämistä paikkakunnalla. Verisairaudesta koko ikänsä kärsinyt Timonen tietää, miten tärkeää lasten ja nuorten terveyden tukeminen on. Ensimmäiset kuusi vuotta Kime4Kids-yhdistyksen lahjoituskohde oli Kuopion keskussairaalan lasten veri- ja syöpätautien osasto. Upeaa toimintaa! Lisätietoa kampanjasta löytyy osoitteesta: www.kime4kids.com


[3D]MEN-tuoteperheeseen kuuluu laadukkaita täysin miehille suunniteltuja hiustuotteita kuten erilaisia shampoita sekä hiusten muotoilutuotteita. Schwarzkopf on pitkän linjan hiusalan asiastuntija ja yrityksen juuret sijaitsevat Berliinissä, jossa Hans Schwarzkopfin apteekki perustettiin yli 100 vuotta sitten. Tänä päivänä näitä innovatiivisia tuotteita löytyy salongeista ja liikkeistä joka mantereelta.

Hair & Body Shampoo, joka on kaksoisvaikutteinen eli sopii hiuksille ja vartalolle. Runsas ja pH:ltaan tasapainotettu shampoo virkistää ja puhdistaa hellävaraisesti hiukset sekä ihon.
 
Hiusjuuria aktivoiva shampoo, joka parantaa hiustiheyttä ehkäisemällä hiustenlähtöä. Pantenoli, tauriini ja karnitiini ovat kolme avainainesosaa jotka toimivat hiuksessa, hiuspohjassa ja hiusjuuressa.

Syväpuhdistava shampoo, joka soveltuu rasvoittuvalle ja normaalille hiuspohjalle. Tekee hiuksista erittäin puhtaat, ja jättää ne samalla pehmeiksi ja käsiteltäviksi.

Hilseshampoo, joka poistaa tehokkaasti hilsettä hiuspohjasta. Mieto Shampoo sisältää tehokasta keratiinia, sinkkipyritionia ja allantoniinia. 

Kaikki nämä neljä shampoota tuoksuvat perheemme kaksilahkeisten mielestä miellyttävän miedolta. Shampoon koostumus on kaikissa silkkimäinen ja pieni määrä riittää joten ovat käytössä myös pitkäikäisiä. Schwarzkopfin tuotteista huokuu laatu ja lahjaideana nämä hiustuotteet ovat todella ihania. Mielestäni näiden shampoiden suositushinta 12,90 € on myös kohtuullinen laatuun nähden. Tuotteiden ulkonäkö miellytti koko meidän perhettämme ja minusta on niin mahtavaa, kun miehille on suunnattu täysin oma hiustuotesarja.



[3D]MEN-muotoilutuotteet vastaavat kolmeen miesten hiusmuotoilun haasteeseen: pitoon, rakenteeseen ja erotteluun. No kyllä nämä kaikki kriteerit täyttyivätkin ja perheemme testiryhmän suosikiksi nousi [3D]MEN Voimakas muotoilugeeli.Miesten hiusmateriaali on yleensä paksua ja tarvitsee voimakasta pitoa. Tämä geeli jättää myös mukavan näköisen, kiiltävän viimeistelyn hiusten pinnalle.



[3D]MEN Muovailuvaha ja [3D]MEN Texture Clay yllättävät molemmat varsinkin pidollaan.

[3D]MEN Muovailuvaha on muuten jännä tuote, se nimittäin uhmaa jo painovoimaakin. Muovailuvaha on uudelleen muotoiltava voidemainen vaha joka jättää kiiltävän viimeistelyn hiuksiin. Miesten suusta: "Toimii oikein hyvin, mukavan tuoksuinen tuote eikä jätä rasvaista tunnetta."


[3D]MEN Texture Clay antaa vahvaa pitoa ja jättää hiuksiin mattamaisen viimeistelyn. "Toimii!" - ytimekäästi ja lyhyesti, miesten suusta :-) 

Kaiken kaikkiaan upea tuotekokonaisuus ja mahtava lahjaidea niin isänpäiväksi kuin vaikka joululahjaksikin. Henkilökohtaisen kiitoksen haluan antaa Schwarzkopf Professionalille, miesten huomioonottamisesta tuotekehityksessä. Iso kiitos myös hyväntekeväisyydestä, se kantaa aina pitkälle ja asiakkaat varmasti muistavat nämä tällaiset yhteistyökuviot, kuten nyt Kime4Kids-yhdistyksen kanssa. Lisätietoa kampanjasta: www.kime4kids.com  


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

24.10.2016

Katin kirjanurkka - Tunturivaellusta & kartanlukua

Staffan Ekholm: Tunturivaellus, suomenkielinen toimitus: Mikko Lamminpää, Calazo 2016, 192 s.

Luonto ylipäätään ja varsinkin kotimme lähimetsät ovat minulle todella merkittäviä paikkoja. Jos minun täytyisi sanoa yksi ja se tärkein asia, jota luonnossa liikkumisessa arvostan, niin se on hiljaisuus. Luonnossa liikkuessa on mukanani usein joku kissakolmikostamme tai joskus kaikki kolme karvakuonoa seuraavat mukanani ja välillä myös sitten mouruavat, kun muka vaistoavat taas jotakin uhkaavaa, joka puiden siimeksessä vaanii.


Calazon uutuuskirja; Tunturivaellus (2016) on opas kaikille luonnosta, retkeilystä ja tietysti vaelluksesta kiinnostuneille. Kirja on pehmeäkantinen, 192 -sivuinen tuhti tietopakkaus, joka opastaa mm. varusteiden hankinnasta aina retkeilyn turvallisuusasioihin sekä antaa vinkkejä suosituimmista vaellusreiteistä. Kirjassa on myös mukavan kokoinen osio retkiruoan valmistamisesta. Maistuisiko kenties herkullinen oranssi porkkanakeitto, jonka voi valmistaa vaikka tunturin laella... Calazolta on muuten ilmestynyt myös Kuivaa ruokaa -opas, joka neuvoo kuivattamaan retkelle mukaan otettavia ruoka-aineita. Esittelin kirjan täällä blogissani vähän aikaa sitten, tästä pääset lukemaan kyseisen teoksen esittelyn.


Tunturivaellus -kirja on täynnä upeita ja samalla myös informatiivisia värikuvia. Kirja on jaoteltu seitsemään eri kategoriaan: tunturiluonto, vaelluskohteita, varusteet, vaeltamaan, reitinvalinta, turvallisuus ja retkiruoka. Arvostan kirjassa sitä, että asiat neuvotaan selkein ohjein ja kuin kädestä pitäen. Tällöin ei jää myöskään arvailuille varaa ja se jos mikä on hyvän oppaan merkki.


Makuupussi on tärkeä retkeilijän varuste ja kirjassa kerrotaan vinkkejä, millaisiin yksityiskohtiin kannattaa esimerkiksi pussin hankinnassa kiinnittää huomiota... untuvatäytteinen vai keinokuituinen... minkä kokoinen, huppu vai ei... kirjan ohjeilla jokaiselle löytyy varmasti juuri omaan käyttöön sopivat retkeilyvarusteet.


Sitten innovatiiviseen ja laadultaan kaipaamaani tuotteeseen - 100 % vedenkestävään(!), kevyeen ja huom... repeämättömään(!) karttaan. Voiko retkeilijä tai vaeltamassa oleva tai ylipäätään luonnossa liikkuja enempää toivoa kartalta, kuin kestävyyttä. Mieheni kanssa, esimerkiksi yhteisillä lomilla, matkustamme usein uusiin paikkoihin ja luontokohteet ovat meille molemmille tärkeitä.


Erilaiset kokoontaitettavat paperiset kartat ovat tulleet näinä vuosina tutuiksi ja voi että, kun niitä onkin joskus hankala lukea. Kartat yleensä repeävät helposti ja varsinkin juuri niistä taitekohdista. Luepa siinä sitten karttaa, kun juuri se tärkein kohta on tuhoutunut ja kartta käytännössä aivan lukukelvoton. 
 

Calazo on vastannut kysyntään ja tuonut markkinoille kestävän kartan. Valmistaja takaa karttamateriaalin kestävän jopa 20 000 taittokertaa. Ihastuin näihin Calazon vedenkestäviin ja repeytymättömiin karttoihin samantien ja täytyy kyllä sanoa, että upeaa tuotekehitystä. Yllätyin muuten myös, kuinka ohutta tuo karttamateriaali on, vaikka onkin samalla niin kestävä.


Tässä blogipostauksessani on esittelyssä tunturikartta, jossa alueena on tarkemmin Utsjoen Kevon kanjoni ja Paistunturit - on muuten aivan upea luonnonnähtävyys. Kanjonin kokee patikoiden 63 -kilometrisen vaellusreitin, joka kulkee rotkolaakson pohjalla ja reunoilla. Calazolta on saatavilla tunturikarttojen lisäksi myös erilaisia retkeily- sekä vesistökarttoja.


Pena, kissakolmikkomme nuorin, oli jälleen mukana luontoretkellä. Tällä kertaa ei ollut muuta uhkaavaa vaanijaa metsän siimeksessä, kuin Pena itse.  Tämä meidän oma peto toi vähän ajan kuluttua kuvan ottamisesta meille näytille hampaissaan pienen saaliinsa - metsämyyrän.


Calazon kartat ovat kaksipuoleisia, joten yhdelle kartalle mahtuu erittäin suuri alue. Kartalla näkyvä alue on myös rajattu siten, että vaellukselle tarvitsee mukaansa vain juuri sen yhden kartan. Karttoihin on merkitty reitit, tuvat ja muut retkeilypalvelut sekä myös seudun matkailupalvelut eli todella käytännöllisestä tuotteesta on kyse. Calazon kartat ovat kooltaan joko 50 cm x 70 cm tai 70 cm x 100 cm.
 



Ihanassa yhteistyössä:

http://calazo.fi/

 -Kati-

22.10.2016

Katin CosmeticCorner ♥ Nivea & lahjaideoita miehille


Isänpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja pari viikkoa vielä, niin päästään juhlistamaan perheen kaksilahkeisia. Meillä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (paitsi Tanskassa) vietetään isänpäivää marraskuun toisena sunnuntaina. Muualla maailmassa isänpäivän ajankohta vaihtelee, vietto huipentuu yleensä kolmanteen päivään kesäkuuta. Isien kunniaksi juhlimisen idea on syntyisin Yhdysvalloista ja jos äitienpäivää vietetään niin tietysti myös isänpäivä on aivan yhtä tärkeä. 


Isänpäivän juhlintaan kuuluu olennaisena osana pienet paketit - ja myös herkut. Perheen pienimmät usein askartelevat kouluissa ja päiväkodeissa lahjoja isälle tai vaikka isoisällekin. Entäs mitä sitä keksisi itse antaa lahjaksi... hmmm, siinä ikuinen dilemma... no tässä ainakin yksi ihana idea: Nivean miehille suunnattuja kosmetiikkatuotteita. Minusta on mahtavaa, että miehet otetaan huomioon myös kosmetiikkatuotteiden kehittelyssä ja Nivea on mielestäni todella paneutunut tuotekehityksen saloihin... pakkauksetkin ovat muuten aika miehekkään oloisia...


Muutaman asian olen näinä vuosinani sisäistänyt miesten aivoituksista, varsinkin erilaisia tuotteita kohtaan. Miehet tuntuvat pitävät kekseliäistä ja samalla myös jollakin tapaa teknisistä tuotteista. Nivean active Energy Morning Fix Face Gelissä yhdistyy nuo kaikki elementit ja varsinkin tuotteen korkki on niin jännästi suunniteltu toimimaan, että se yllätti meidän perheen miesväenkin.


Ja tuo korkki... metalliosasta kiinni ja pyöräytys vasempaan päin... ja naks... pumppuosa ilmestyy esiin. Mielestäni toimiva ja "supermiehekäs" systeemi. Tällaista korkkia en ole naisten purnukoissa nähnyt. Voide myös säilyy samalla hyvin, kun ei pääse niin helposti ilman kanssa tekemisiin.


Active Energy Morning Fix Face Gel on koko kasvoille (paitsi tietysti silmänympärysiholle) soveltuva kosteusvoide joka imeytyy mukavan nopeasti eikä tällöin jätä ilkeää rasvaista tunnetta iholle. Geeli sisältää pienen pieniä mikropigmenttihelmiä ja tuoksu on mukavan miehinen ja mieto. Kosteusvoide häivyttää iholta väsymyksen merkkejä ja saa ihon näyttämään terveeltä. Oiva isänpäivälahjaidea!


Nyt sitten miehisyyden ytimeen eli parranajoon, josta meillä naisilla ei ole mitään kokemuksen häivääkään. Vaikka meiltä naisiltakin löytyy monta aikaa vievää kasvoprojektia, niin sivusta seuranneena parranajo tuntuu kyllä aika työläältä. Tyylejä on monia ja pitää sitten sängestä, kokoparrasta tai ihan sileästä leuasta, niin tässä lahjaidea Nivea Men -tuotemaailmasta: kamomillauutetta, E-vitamiinia ja provitamiini B5:tä sisältävä Sensitive After Shave Balm -partabalsami.


Partabalsami rauhoittaa ihoa ja vähentää parranajon jälkeistä punoitusta sekä ihoärsytystä. Tärkeä ominaisuus on myös kosteutus, koska iho kuivaa herkästi parranajon jälkeen. Mieheni mielestä tämä on oikein hyvä tuote ja varsinkin alkoholittomuus tekee tuotteesta oikein miellyttävän käyttää eli se ei kirvele lainkaan. Itse pidin myös lasipullosta, joka tekee tästä tuotteesta arvokkaan oloisen.


Nivean Sensitive Cooling Moisturiser on miehille suunniteltu kosteusvoide. Voiteessa on kätevä pumppu ja itse voide levittyy iholle helposti. Tässä tuotteen ominaisuuksia, eikö olekin aika mahtava lista:
  • Ehkäisee ihon kuivumista
  • Viilentää ja virkistää välittömästi
  • 0 % alkoholia
  • Ei ihoärsytystä
  • Dermatologisesti hyväksytty miesten herkälle iholle 


Nivean Sensitive Cooling Moisturiseria testanneen mieheni arvio: raikas tuoksu, helppokäyttöinen, pakkauksella hyvä ulkoasu.


Sitten päästään aika tuttuihinkin lahjaideoihin eli miesten deodoranttiin ja suihkugeeliin. Vaikka ehkä lahjaideana ovatkin aika tuttuja niin tuotekehitystä tapahtuu koko ajan ja uutuuksia on saatavilla tasaiseen tahtiin. Nivea Men tuotteet Original Care Shower Gel sekä Dry Impact Spray ovat mielestäni kiva kaksikko.
Ensin oma naisnäkökulmani suihkugeelistä: tuoksu on mielestäni todella ihana, ehkä paras miesten tuotteessa ikinä, tarpeeksi mieto ja sopivan "pehmeä". Mieheni arvio suihkugeelistä: tuoksu ei hyppää lainkaan silmille ja jättää hyvän tunteen iholle.


Suihkedeodorantti taas pitää hienhajun loitolla ja tässäkin tuotteessa tuoksu on kivan miehekäs. Kaikenkaikkiaan mielestäni näistä Nivea Men -tuotteista saa oikein mukavan ja kattavan paketin omalle miehelle, vaikka nyt isänpäiväksi ja soveltuvathan nämä myös joululahjaksikin sinne pukinkonttiin... ♥


Ihanassa yhteistyössä:
www.nivea.fi 
 
http://www.nivea.fi/products/Mens-Care

-Kati-

18.10.2016

Katin kirjanurkka - Eränkävijän reseptejä & arvonnan voittaja

 Börje Salming: Luonnon suuri ruoka-aitta, suom. Elina Lustig, Gummerus kustannus 2016, 127 s.

No nyt päästiin sitten aika ytimeen. Rakastan ruokaohjekirjoja ja olenkin täällä blogissa monta kertaa hehkuttanut aiheeseen liittyviä uutuuskirjoja tai muuten vaan ihania kirjalöytöjä.  Mutta nyt sain kirjanurkkaani esiteltäväksi kirjan, josta oikeasti sekosi minun lisäkseni myös perheemme The erämies eli mieheni. :-)


Börje Salming -nimi ei kyllä sanonut itselleni mitään mutta mieheni tunnisti heti, että kyseessä on ruotsalainen jääkiekkolegenda ja joka onkin tämän kyseisen kirjan; Luonnon suuri ruoka-aitta -kirjan kirjoittaja. Kirjassa Börje Salming esittelee parhaita luonnonantimista valmistettavia ruokalajeja. Kirjan upeat, tunnelmalliset ja pohjoismaalaisuutta henkivät kuvat ovat Bruno Ehrsin kamerasta.



Kirjan läpi huokuu tekijänsä luonne ja kirjan alkusivuilla Börje Salming tunnustautuukin suureksi luonnonystäväksi, jolla on lapsesta saakka merkittäviä luontokokemuksia. Tuota olen usein itsekin miettinyt. Jännä, miten nuo luonnosta saadut muistot kulkevat mukana. Omatkin varhaisimmat lapsuusmuistoni liittyvät nimittäin luontoon. Vietin (silloin joskus aikoinaan) miltei kaikki lapsuuteni kesät mummoni siirtolapuutarhamökillä Jyväskylässä ja siellä poikien kanssa kiipeiltiin puissa, juoksenneltiin pitkin oikeita aarniometsiä ja olin muuten miltei aina onkimassa -saaliksi sain yleensä särkiä ja muuta ei niin herkullista syötävää.


Kuvassa yksi kirjan ohjeista; Paras juuresgratiini. Aineksina perunaa, porkkanaa, palsternakka, keltasipuli, omena, mausteita... hyvännäköinen ja varmasti herkullinen ruoka... nam!


Luonnon suuri ruoka-aitta -kirja on jaoteltu neljään kategoriaan: alkupalat, pääruoat, makeaa ja leivottua sekä mehuja ja hilloja. Ruokaohjeissa hyödynnetään riistaa, kalaa, sieniä, juureksia ja marjoja ja kaikki vielä mukavalla pohjoismaalaisella otteella. Itse kokeilin heti yhtä ohjetta ja leivoin kantarelli-juustopiirakan kirjan ohjeella. Helppotekoinen piirakka ja kantarellit ovat kyllä oikeita metsän aarteita. Tänä satokautena niitä syötiinkin miltei läpi koko kesän.


Erämaan kutsua ei voi vastustaa...

Sitten arvonnan voittajaan...blogissani olleen Lidlin Cien -arvonnan voittajaksi valikoitui...tadaa...
Nokkis_21 viestillään: 
"Kosmetiikan laatu merkitsee minulle ennen kaikkea vastuullisuutta ja luotettavuutta kosmetiikan tuottajan suunnalta. Ei eläinkokeita, ei huonoja olosuhteita työntekijöillä, ei epäilyttäviä mysteeriaineita tuotteissa. Ekologisuus ja luonnolliset ainesosat ovat aina iso plussa. Minun pitää voida luottaa siihen, että tuotteen käyttäminen ei ole minulle millään tavalla haitaksi, ja etten tuotetta ostamalla tue epäreilua tai kenellekään haitallista toimintaa. Toki jäljellä ja lopputuloksellakin on väliä, laatu onkin yhdistelmä luottamusta ja toimivuutta. :)"

Onnea Nokkis_21, iso Lidlin Cien-kosmetiikkatuotepaketti on sinun! 


Yhteistyössä:

http://www.gummerus.fi/fi/


-Kati-