30.7.2023

Treenivaatteet by Bulkkinen ♥ Alekoodi

 

Yhteistyössä: Bulkkinen ♥ Nyt kesän aikaan on tullut liikuttua paljon. Asun Kuopion seudulla ja meidän kotipihasta lähtee hyvät tiet esimerkiksi juoksemiseen ja muuhun liikkumiseen. Nyt esittelyyn pääsevät nämä kuvassa näkyvät treenivaatteet, jotka tilasin Bulkkisen verkkokaupasta. Nappaa samalla itsellesi tuolta postauksen loppupuolelta alekoodi, jolla saat -15 % alennusta tilatessasi upeita Bulkkinen -tuotteita.


 
Liikun paljon ja paitsi hyötyliikuntaa niin  tykkään juoksemisesta ja käyn myös salilla. Varsinkin juostessa pääsen sellaiseen sopivaan flow-tilaan ja se myös rentouttaa niin mieltä kuin kehoa. Kuvassa kotimaiset Bulkkinen-merkkiset treenivaatteet: toppi, leggingsit sekä treenitakki. Arvatkaa vaan valitsinko jälleen mielivärini eli mustat vaatteet. Värivalikoimasta löytyy mustan lisäksi esimerkiksi kivoja pastellinsävyjä.


Kuvassa toppi Cross Shape Top, johon ihastuin ensi näkemältä ja varsinkin tykästyin noihin selkäpuolelta ristiin meneviin nyöriin. Päällä toppi on todella napakka ja tukee lisäksi hyvin, mikä on liikkuessa tärkeää. Topissa on toppaukset valmiina.
 
 
 
Tässä lähdössä juuri juoksulenkille ja päällä Bulkkinen-treenivaatteet. Lightweight Training Jacket-treenitakki on tyköistuvaa mallia ja takissa on vetoketju. Tykkään kun nuo takin hihat ovat pitkät ja hihojen suissa on myös peukalonaukot. Tämä on nyt mielitakkini myös vapaa-ajalla. ♥
 

Lightweight Training Jacket-treenitakki on kevyttä materiaalia ja muovautuu mukavasti päälle kankaan joustavuuden takia. Bulkkinen-tuotteet ovat juuri omiaan liikkumiseen ja tuotteet onkin suunniteltu myös käyttäjien palautetta kuunnellen. Verkkokaupan valikoimasta löytyy vaatteiden lisäksi yksilöityjä treeniohjelmia sekä verkkovalmennusta.

 
Nämä leggingsit ovat nimeltään Shape Up 2.0 ja nämä ovat korkeavyötäröiset ja niissä on korostava rypytys, joka näkyy tuossa kuvassa. Nämä leggingsit sopivat kivasti tuon valitsemani topin kanssa yhteen. Materiaali on sopivan jämäkkää ja samalla joustavaa. 


Ja sitten se ihana alekoodi by Bulkkinen. ♥ Koodilla lasitupa15 saat -15% alennusta verkkokaupan tuotteista, joten käy kurkkaamassa upeaa valikoimaa osoitteesta www.bulkkinen.fi. Tällaisia tunnelmia tällä kertaa, ihanaa alkavaa elokuuta sinulle ja mukavia shoppailuhetkiä. Palaillaan taas pian!


t:Kati

26.7.2023

Katin kirjanurkka - Tinkimätön kuolemaan saakka

 Kai Sadinmaa: Tinkimätön kuolemaan saakka, Bazar Kustannus 2022, 320 s.

Kirjojen parissa ollaan jälleen ja nyt pääsee esittelyyn tämä kuvassa komeileva teos, Kai Sadinmaan Tinkimätön kuolemaan saakka. Tämä kirja kiinnosti kovasti jo ennen kuin sain sen hyppysiini. Kirjassa tekstiin kietoutuu Kai Sadinmaan omat kokemukset samanarvoisuuden puolestapuhujana sekä hänen talvisodassa kaatuneen Feliks-pappansa muistokuvat. Kirjassa kerrotaan lisäksi Arndt Pekurisesta, joka ei koskaan tinkinyt aatteestaan ja sen tähden menetti henkensä jatkosodan aikana.

Lukiessani kirjaa, sen rehellisyys ja avoimuus tekee minuun vaikutuksen, kirja pitää hyvin otteessaan. Tekstissä kietoutuu mielenkiintoisia kohtaloita. Yhdistävä tekijä, tinkimättömyys, kulkee koko kirjan matkan.

 

On tärkeää että ympärillämme on erilaisia ajatuksia ja ne kuuluvat vahvasti yhteiskunnan rakenteisiin. Kirjassa käydään läpi myös uskontoon liittyviä aiheita, liittyen Sadinmaan taustaan.
 

 
Kiitos Arndt Pekuriselle tinkimättömyydestä. Hänen liekkinsä sammui aikanaan surullisesti mutta upeaa on, että Pekurisen perintö elää yhä. Pekurisen aseistakieltäytyminen sai aikanaan julkisuutta ja vaikutti Suomen ensimmäisen siviilipalveluksen mahdollistavan lain säätämiseen vuonna 1931. Tinkimättömyydellä voi olla se oma hintansa, mutta se voi myös antaa jotain kovin suurenmoista. Mielenkiintoisia lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian!

t:Kati

23.7.2023

Julisteita kotiin ♥ Alekoodi

Yhteistyössä: Gallerix ♥ Näin heinäkuun loppupuolella puutarhatouhut ovat jo vähän hellittäneet. Kodin sisustaminen on vienyt nyt vaihteeksi taas mukanaan. Meidän kotiin tuli kivasti uutta ilmettä näillä kuvassa komeilevilla julisteilla, jotka tilasin Gallerixin verkkokaupasta. Nappaa tuolta postauksen lopusta itsellesi myös alekoodi Gallerixin verkkokauppaan, jolla saat julisteista alennusta -30 %!

 
Gallerixin verkkokaupasta löytyy satoja erilaisia julisteita ja kehyksiäkin on valikoimassa useita. Vaihtoehtoja on mielestäni mukava selailla ja julisteen koon saa myös valita. Tykkään, kun sivuilla on valmiita inspiraatio- ja sisustuskuvia julisteista ja niiden yhdistelmistä, niistä saa mukavasti ideoita omaankin kotiin. Valittavana on myös jänniä karttajulisteita, joita voi itse muokata vaikkapa paikan koordinaattien mukaan. Itse ihastuin tähän pöllöjulisteeseen, nimeltään White Owl, ja se sopii mielestäni todella kivasti sävymaailmaltaan tuon isomman maisemajulisteen kanssa. 
 

Usvainen metsä on mielestäni aina kaunis. Tämä juliste onkin nimeltään Forest In Mist eli metsä sumussa.  Julisteen koko on 50 x 70 cm. Gallerixin julisteet painetaan laadukkaalle 200 g/m2 paksulle mattapaperille, joka on FSC- ympäristösertifioitua.

 
Kuvassa näkyvät mustat puukehykset, jotka tilasin julisteiden kanssa yhdessä. Kehyksissä on pleksilasi.
 
 
Gallerixin kehysten taustalevyssä on aina kiinnitettynä kaksi ripustussysteemiä ja kehykset voidaan asettaa sekä vaaka- että pystysuoraan. Kehyksiä on saatavilla puisina sekä metallisina ja värivaihtoehtojakin on useita. Tykästyin mustiin puukehyksiin ja ne sopivat mielestäni kivasti meidän kodin muuhun värimaailmaan. 

Kehysten taustassa on kätevät, kääntyvät pidikkeet, joten juliste on nopeaa ja helppoa asettaa kehyksiin. Ja sitten se ihana alekoodi. Koodilla: lasitupa30 saa -30% alennusta Gallerixin julisteista. Tällaisia sisustustunnelmia tällä kertaa, ihanaa heinäkuuta sinulle ja palaillaan!

t:Kati

17.7.2023

Katin kirjanurkka - Poika, myyrä, kettu ja hevonen

 Charlie Mackesy: Poika, myyrä, kettu ja hevonen, suom. Juhani Lindholm, Nemo 2023, 192 s.

Heinäkuun puolessa välissä ollaan ja ihanaa, kun on kesä. Nyt heinäkuussa olen ollut paljon ulkona puutarhapuuhissa ja viettänyt lomaa. Nyt esittelyyn pääsee juuri lukemani ja upeasti kuvitettu - ja sanoitettu teos: Poika, myyrä, kettu ja hevonen. Ja täytyy sanoa, että tämä teos toi tunteita esiin.

 
Lukeminen on minulle mieluista ja välillä lukiessa on oikeaa tunteiden myllerrystä. Riippuen tietysti teoksen aihepiiristä, niin tunteet vaihtelevat kovasti. Herkistyin aivan lukiessani tämän kirjan kauniita lauseita. Poika, myyrä, kettu ja hevonen- teos on tulvillaan voimaannuttavia viestejä.

Poika, myyrä, kettu ja hevonen -teos on kovakantinen. Kirja on kaunis ja sopii hyvin myös lahjaksi. Kirjan tarina kertoo pienestä eksyneestä pojasta, joka ystävystyy matkallaan myyrän, hiljaisen ketun sekä lempeän hevosen kanssa.

 
Poika, myyrä, kettu ja hevonen -teos ilmestyi ensi kerran Englannissa vuonna 2019. Teoksen mukaan tehty lyhytanimaatio voitti Oscar-palkinnon 2023 ja tämä kirjan suomenkielinen painos on kuvitettu tuon voitokkaan elokuvan mukaan. Kuvitus on upea ja unenomainen.

 
On niin kovin lohdullista,  kun maailma on ollut ja on myllerryksissä, että kirjoitetuista sanoista voi edelleen saada itselleen hyvää mieltä ja toivoa. Tuossa taitaa juuri piillä se lukemisen taika.

 
Me kaikki olemme arvokkaita juuri sellaisena, kuin olemme. Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian!

 
t:Kati

11.7.2023

Taimitestaaja osa 3 ♥ Viherrinki

Yhteistyössä: Viherrinki ♥ Tässä postauksessa kerron taas pitkästä aikaa kuulumisia meidän puutarhasta. Näin heinäkuussa puutarha on rehevimmillään ja tässä pikku hiljaa odotellaan jo satoa kasvihuoneestakin. Pääsin Viherringin Taimitestaajaksi alkukesästä. Taimitestaajana sain puutarhaamme istutettavaksi pilariomenapuun, pilaripäärynäpuun, tarhakellokärhön, puistoatsalean sekä punakoivun. Kerron näiden kasvien kasvusta meidän puutarhassa tässä vuoden 2023 aikana.

 
Terassillamme kasvoi heinäkuun alussa ruukussa kukkien lisäksi pienen pieniä hämähäkin poikasia. Näiden pienten touhuja oli mukava katsella. Ja pieniähän nämä olivat eli noin yhden millimetrin kokoisia. Pienokaiset tuntuivat harjoittelevan verkolla liikkumista ja välillä tipahtelivat ja nousivat seittiä pitkin uudelleen ylös. Olen tainnut näköjään tottua näiden maaseudulla vietettyjen vuosien aikana hämähäkkeihin, koska nämä olivat mielestäni söpöjä.


 
Meidän puutarhaan olen hankkinut vuosien aikana perennoja eli monivuotisia kukkia esimerkiksi kasvikirppareilta sekä saanut kukkien juurakoita sukulaisten ja tuttavien puutarhoista. Tämä violetti vanhan ajan perenna on nimeltään Ukonkello ja on todella vahvakasvuinen.
 
 
 
Pilaripäärynäpuu "Decora" kasvaa oikein hyvin. Hedelmäpuut kannattaa istuttaa aina aurinkoiseen paikkaan. Puu kukki muutamalla valkealla kukalla istuttamisen jälkeen ja luulisin puun kasvun ja ulkomuodon suhteen, että tämä on tyytyväinen kasvupaikkaansa. 



 
Sain Viherringin Taimitestaajana testiin myös tämä kauniin ja herkän oloisen tarhakellokärhön, jonka lajike on ’Hanajima’. Tämä alkoi kukkimaan vasta vähän reilu viikko sitten ja kukkii kuulemma myöhäiseen syksyyn saakka. Kukka on kaunis kellomainen ja vaaleanpunainen. Toivottavasti tämä leviäisi rutkasti, on mielestäni sen verran kaunis. ♥

 
Kivipenkki odottaa istujaansa puutarhan metsänurkkauksessa.
 
 
 
Puistoatsalea ’Oxydol’ kukki kesäkuussa kauniisti ja kukat olivat suuret ja valkeat. Nyt kukat ovat jo kuihtuneet ja pensas kasvaa kauniin rehevänä. Kurkkaa halutessasi edelliseen Taimitestaaja osa 2 -postaukseeni, jossa näet tämän pensaan komeassa kukassaan. Puistoatsalea kasvaa mielellään happamassa ja kuohkeassa maassa.

 
Pilariomenapuu ’Triumf’ kasvaa aurinkoisella paikallaan. Lähellä runkoa kasvoi pari pienen pientä omenan alkua. Alut tipahtivat pois muutama päivä sen jälkeen kun ne huomasin eli ei vielä tänä kesänä päästä nauttimaan tämän puun sadosta mutta jospa ensi kesänä sitten.
 
 
Tällainen pieni sammakko löytyi hyppelemästä, söpöliini tämäkin. Alakuvassa erikoinen punertavalehtinen Punakoivu "Hekla". Istutin punakoivun puolivarjoiseen paikkaan kivimuurin viereen. Puu on kasvanut hyvin ja uusia lehdenalkuja on paljon. Punakoivun voi kasvattaa halutessaan myös yksirunkoisena. Tällaisia tunnelmia tällä kertaa, ihanaa heinäkuuta sinulle ja palaillaan taas pian!

 
t:Kati

3.7.2023

Katin kirjanurkka - Kesyttömät

Kaisa Pulakka: Kesyttömät - Eläinjumalia, hirviöitä ja ihmisen parhaita ystäviä, Atena 2023, 221 s. 

Näin kesälomalla tulee luettua ja varsinkin kun viime päivinä on ollut viileää säätä ja sadetta, niin kirja löytää hyvin lukijansa. Nyt lukuvuorossa on ollut tämä kuvan teos, Kaisa Pulakan Kesyttömät - Eläinjumalia, hirviöitä ja ihmisen parhaita ystäviä. Kirjassa on juuri niitä aiheita, joista tykkään lukea eli tapakulttuuria, historiaa ja myyttejä.

 
Kesyttömät -kirjan sisältöä. Kirjassa esitellään 19 ihanaa kanssaeläjäämme sekä historiaa ja uskomuksia. Oli jännittävää lukea esimerkiksi elättikäärmeistä, koirankuonolaisista ja jänisjumalattarista.

Kesyttömät -kirja on kovakantinen, kauniisti kuvitettu teos, joka ilmestyi maaliskuussa 2023. Sivuja kirjassa on 221.

Muistan, kun nuorempana pääsin silittämään lemmikkikäärmettä ja kokemus on jäänyt mieleeni. Käärme tuntui lämpimältä ja silkinpehmeältä ja pohdin silloin, miksi joitakin lajeja pelätään ja toisia taas ei. Miksi ihmiset luovat niin helposti eriarvoisen lähestymistavan muunlajisiin. Teksti laittoi myös pohtimaan sitä ikuista toivetta samanarvoisuudesta, saavutammekohan sitä koskaan. Kaikki elämä on arvokasta.

 
Kaisa Pulakka kirjoittaa kirjassaan ihanan rehellisesti omakohtaisia kokemuksiaan ja tuntojaan ja tuo myös samalla esille paljon ajatuksia herättäviä asioita ihmisen ja eläimen suhteesta. Kesyttömät on upea teos. Mielenkiintoisia lukuhetkiä sinulle, palaillaan taas pian!


 t:Kati