29.12.2017

Katin CosmeticCorner ♥ J. Mäki Professional


Arvatkaas, kenen hiukset ovat taas talven jäljiltä melkoisen kuivakkaat... No omista pitkistä hiuksista voin kyllä sanoa, että kuivuutta löytyy. On se vaan jännä, kuinka tuo pakkanen ja ilman kuivuus vaikuttaa saman tien hiusten sähköisyyteen ja siihen, kuinka kauan saakin sitten "tapella" varsinkin aamuisin, kun yrittää saada hiukset edes jollakin tapaa hyvään kuosiin.


Nyt esittelyyn pääsee J. Mäki Professionalin hiustuotteita. Näitä olen testaillut juurikin nyt talven aikaan. Omiin hiuksiini nämä tuotteet soveltuivatkin oikein hyvin ja yllätyin ihan, kuinka sain myös sitä toivottua kosteuden tunnetta hiuksiin. Tällöin myös tuo hiusten käsittely helpottuu. Esimerkiksi tämä kuvan hiusmaski on yksi yllättäjä!


J. Mäki Professional on melko uusi tuotemerkki Suomen markkinoilla ja mahtavaa päästä esittelemään näitä ihanuuksia ensimmäisten joukossa. Aluksi kerronkin, että tuotteita ei ole missään valmistusvaiheessa testattu eläimillä eivätkä ne sisällä eläimiltä peräisin olevia tai eläimille haittaa aiheuttavia raaka-aineita! Respect! 

Kuvan korjaava hiusnaamio (200 ml) on oikea supertuote. Omat hiukset saivat kyllä kunnon elinvoimakäsittelyn ja ei ole ihmekään, kun tuote sisältää niin paljon hiuksia voimaannuttavia ja rakennetta parantavia ainesosia. 


Korjaava hiusnaamio sisältää mm. keratiinia (!) ja erilaisia öljyjä. Risiiniöljy ja panthenol yhdessä uudistavat kuivia hiuksia ja korjaavat juurikin niitä inhottavia vaurioita. Pidän tuotteen miedosta ja raikkaasta tuoksusta sekä silkkimäisen pehmeästä koostumuksesta. Omat hiukseni olivat hiusnaamiokäsittelyn jälkeen helposti kammattavat ja kiiltävät. Purkki myös riittää pitkään, koska pieni nokare tuotetta riitti omiin pyyhekuiviin pitkiin hiuksiin.



Keratiini on se Tuote isolla teellä, jos omaa rasittuneet tai vahingoittuneet hiukset. Keratiinipohjaisia tuotteita kannattaa toisaalta käyttää myös ihan ennaltaehkäisemään niitä vaurioita, joita hiuksiin helposti aina ajan myötä tulee. Keratiini on hiusten pääainesosa ja samalla hiusten rakennusmateriaali.


J. Mäki Professional Keratin on miedosti tuoksuvaa ja pehmeää. Tuote voidaan levittää sekä kosteisiin että kuiviin hiuksiin ja levittämisen jälkeen sitä ei huuhdella pois. Hiusten laatu sekä tietysti sitä mukaa myös hiusten ulkonäkö muuttuu paremmaksi keratiinin ansiosta. 


Kiva setti J. Mäki Professional -tuotteita! Korjaava hiusnaamio, pieni pullo keratiinia sekä korjaavat shampoo ja hoitoaine. Näillä pääsee kyllä sitten todella hyvään alkuun hiusten hoidon kanssa. Tuotteet eivät sisällä parabeeneja eikä sulfaatteja ja sopivat siten hyvin myös allergikoille sekä herkkäihoisille.


Korjaavaa shampoo (300 ml) sisältää keratiinia ja erilaisia öljyjä, kuten makadamiaa, joka tekee hiuksista paksummat ja taipuisammat. Shampoota on saatavissa 300 ml ja 750 ml pulloissa ja tämä ihanuus löytyy mm. J. Mäki Professionalin verkkokaupasta! J. Mäki Professional -tuotteissa on muuten myös UV-suoja, joten jos on tiedossa auringontäyteistä lomailua, niin otahan näitä sitten mukaan.



Korjaava hoitoaine (300 ml pumppupullo) toi mukanaan kyllä yllätyksen, sen voi nimittäin halutessaan myös jättää pestyihin märkiin hiuksiin! Käytän paljon erilaisia hiuksiin jätettäviä suihkeita ja hoitoöljyjä mutta tästä tykkään erityisesti, koska levittyvyys on omaa luokkaansa ja pidän myös aineen koostumuksesta. Se on paksuhkoa mutta levittyy kuitenkin helposti eikä jätä rasvaista tunnetta hiuksiin. Tämä hoitoaine sisältää mm. keratiinia, viinirypäleensiemenuutetta sekä panthenolia. ♥ 


Ovatko J. Mäki Professionalin tuotteet sinulle jo tuttuja? 
♥  

Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

27.12.2017

Katin kirjanurkka - Suuri suomalainen kummituskirja

Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja, Minerva Kustannus Oy 2016, 240 s.

Hui... kummituksia! No ainakin hurjia ja hyytäviäkin kummitustarinoita ja kotimaisia sellaisia tarjoaa Suuri suomalainen kummituskirja. Lapsena oli aina mielenkiintoista kuulla kummitusjuttuja jos jonkinmoisia ja pitikin sitten vielä tarinoitten lisäksi katsoa "vahingossa" joitakin kummituselokuvia... no eipä se paljon muuta tarvitse kun tuo mielikuvitus lähtee liikkeelle. 


Nyt esittelyyn pääsee kovakantinen ja reilut 200 -sivuinen Suuri suomalainen kummituskirja


Mielikuvituksesta puheen ollen, tämä kirja tarjoaa paitsi hyviä tarinoita, jotka varmasti vievät mielikuvituksen syövereihin mutta kirjassa on myös pohdintaa tapakulttuuristamme ja perinteistä. Löytyypä kirjasta hiukan etymologiaakin. Kirja kertoo:

"Kummitus on suomen kielessä vanha sana, se periytyy kaukaa. Kummitus on samaa sanaperhettä kuin vaikkapa kumma tai kummallinen, ja kummitukset ovat ennen saattaneet tarkoittaa monenlaisia outoja ja kummallisia asioita. Meillä on yhä sana "kummajainen" ja vanhoista murteista löytyy myös kaunis sana kummituinen."



Kirjan tarinat ovat lyhyitä ja pitävät lukijansa otteessaan. Itse en meinannut malttaa laskea kirjaa silmieni edestä, kun tuo teksti ja hurjatkin jutut veivät niin mukanaan. Tykkään myös siitä, että paitsi kummitustarinoita, käydään kirjassa läpi myös kertomusperinnettä sekä kuvataan syitä uskomuksiin ja vanhoihin tapoihin. 



Suuri suomalainen kummituskirja on mielenkiintoinen teos täynnä kotimaisia kauhutarinoita kautta aikojen. Hui... uskallatkos lukea?


Yhteistyössä:
Minerva Kustannus Oy


-Kati-

23.12.2017

Katin kirjanurkka - Annin ruokakirja

Anni Hautala: Annin ruokakirja, Kustannusosakeyhtiö Otava 2017, 128 s.

Monestikohan olen täällä blogissani jo maininnut, kuinka intohimoisesti suhtauden ruokaohjekirjoihin. Selailen näitä kirjoja todella mielelläni ja jo aikaa nähneistäkin löytyy usein ihan uusia, kokeilemattomia ohjeita, joita perheemme kanssa sitten pääsemme maistelemaan. Tykkään eniten ihan perusruoista ja esimerkiksi näin talven aikaan kaikki pataruoat ovat mieluisimpia - tietysti kyllä aikaa vieviäkin, mutta kuitenkin. 


Anni Hautala on tuttu tv-kasvo sekä radiojuontaja varmasti usealle meistä. Yllätyin, kun huomasin tämän Annin ruokakirjan Otavan valikoimissa ja innolla pääsenkin nyt esittelemään kirjaa jossa on paljon rennolla ja mutkattomalla asenteella koottuja reseptejä! 


Kirja on kovakantinen ja täynnä reseptejä, jotka ovat kirjoittajalle henkilökohtaisiakin ja Annin oman perheen suosikkiannoksia. Tässä kuvassa aukeama kirjasta ja ohjeena Hilma-mummon ohrarieska. Kirnupiimää, hiivaa, ohra- ja vehnäjauhoja sekä suolaa. Siinä se, nam! 


Meillä syödään lohta aika usein ja valmistamme sitä yleensä uunissa. Annin ruokakirjan ohje Nopea uunilohi on ylellisempi versio verattuna meidän pippurilla ja muilla mausteilla maustettuun filee-versioon. Tässä on nimittäin mukana lohen kaverina katkarapuja, tuorejuustoa ja smetanaa.


Annin ruokakirjan resepti, Elvi-mummon stroganoff. Miehenikin selaili mielenkiinnolla tätä kirjaa ja tokaisi, että onpas kiva kirja ja sisältää paljon sellaisia ohjeita, joita voisi kokeilla.


Makeita herkkuja unohtamatta, jälkiruokapuolen herkkuja on Annin ruokakirjassa kahdessa osiossa, on nopeita jälkkäreitä sekä kakkuja. Tässä piimäkakku, jota ajattelin nyt sitten seuraavaksi kokeilla. Annin mukaan tämä kakku on täydellistä syötävää ja kyllähän tuo siltä näyttääkin. :-)


Amerikkalaiset pannukakut ovat mielestäni vaan niin hyviä! Olipas jännä huomata, että en ole ainut joka lisää taikinaan kreikkalaista jogurttia, nimittäin Annikin kirjan mukaan tekee samoin. Itse tykkään jogurtin antamasta hiukan happamasta mausta. Tuota happamuutta taittaa sitten makea hillo tai vaikka kuvassa näkyvät tuoreet marjat.


Yhteistyössä:
Kustannusosakeyhtiö Otava


-Kati-

17.12.2017

♥ Kuulokkeet by Sudio Sweden & Alekoodi ♥


Saan musiikista todella paljon energiaa ja varsinkin hiukkasen menevämmät biisit tuovat sitä jalkojen vipatusta mukanaan. Kuuntelen melkein aina kuulokkeilla, no jos ei auton ratissa oloa lasketa, niin en ainakaan häiritse kanssaeläjiäni. 


Tässä vuosien myötä tuo erilaisten kuulokkeiden kokeilu onkin tullut jo tutuksi. Kyllä kuulokkeiden pitää olla hyvät, kun muutoin musiikki ei vaan kuulosta sellaiselta kuin pitäisi. Ja niitä eroja kuulokkeista oikeasti löytyy, joten kannattaa kiinnittää muutamaan seikkaan aina huomiota kuulokkeita hankkiessa. 



Nämä Sudio Regent on-ear -kuulokkeet ovat ruotsalaista muotoilua, kuten muutkin Sudion kuulokkeet. Meille päätyi mustat mutta näitä Regent -kuulokkeita on saatavana myös valkoisena. Kuulokkeissa toistuu mattamusta ja kulta ja kiiltoa näihin tuo mukanaan nuo kuulokekuoret. Niitä pystyy muuten sitten vaihtamaan erilaisiin ja voi halutessaan hankkia Sudion verkkokaupasta.


Sitten hiukan teknisiä tietoja:

Tyyppi: 50mm dynaaminen kaiutin
Herkkyys: 105 dB SPL @ 1kHz
Impedanssi: 47 ohmia @ 1kHz
Taajuusalue: 18Hz - 22kHz


Yksi mitä arvostan kuulokkeissa on monipuolisuus. Nämä Sudio Regent on-ear -kuulokkeet toimivat myös langattomina jolloin kantavuus on 10 metriä. Akunkesto on ihan omaa luokkaansa, ainakin verrattuna aiempiin kuulokekokeiluihini. Aktiivisena akku kestää 24 tuntia ja valmiustilassa jopa 20 päivää! Pikalataus kestää vain 10 minuuttia ja jos haluaa täyden akun, latauksen kesto on vain n. pari tuntia (120 min.)


Paketissa tulee mukana lataus- ja äänikaapeli, käyttö- sekä pikaoppaat sekä takuukortti.


Nämä vaihdettavat kuulokekuoret eli design-capsit ovat jännä yksityiskohta, joilla kuulokkeet saa tuunattua mielensä mukaan. Kuvassa Sudio Black Marble -capsit. Kuoret ovat helppo vaihtaa, naps vaan ja ovat tiukasti paikoillaan.


Tässä lähemmin capsien takaosaa, ne tosiaan vaan napsaistaan irti vetämällä ja asetetaan halutut capsit paikoilleen ja kierretään hiukan. Helppoa!


Kummastakohan capsista tykkään enemmän... hmm... aika kivoja molemmat!

♥ ALEKOODI! ♥

Sudio tarjoaa teille ihanat blogini lukijat,
oman alekoodin!



Syötä kassalla koodi
kati15
niin saat kaikista Sudion
tuotteista -15 % alennuksen ja
toimitus on myös ilmainen!



Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

14.12.2017

Design Joulu Pop Up ♥ Kuopio


Ihanaa! Nyt saa käydä ihastelemassa ja vaikka shoppailemassakin sitten sylin täydeltä suomalaista designia, kuten vaatteita, asusteita, koruja, kankaita, joulukortteja, sisustustuotteita, leluja ja vaikka mitä! Kiitos siitä kolmen kuopiolaisen naisen, Karoliina Luokkalan, Saara Lintulan ja Saija Vartiaisen luotsaaman Olomuoto ry -yhdistyksen. ♥


Yhdistyksen tarkoituksena on tukea kotimaisen designin tunnettavuutta ja myyntiä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näin joulun alla Olomuoto ry järjestää Kuopiossa DESIGN JOULU POP UP-kaupan, josta löytyy tuotteita sitten ihan kaiken ikäisille. Mukana on kaikkiaan 19 erilaista kotimaista design-yritystä.


Nämäkin ihanat leggingsit löytyvät tuolta Design Joulu Pop Up-kaupasta! Saanko esitellä, Karhu leggingsit by Putiikki Pietamo. Ihastuin näihin leggingseihin ja tuohon kankaan kuvioon saman tien. Karhu leggingsien materiaali on muuten suomalaisen design-yrityksen, PaaPii Designin kangasta ja kuosin suunnittelijana on toiminut Anniina Isokangas. Ihana kuosi ja I'm in love! ♥ niin ja tätä ja muita PaaPii Designin kankaita löytyy DESIGN JOULU POP UP -kaupasta!

Viimeistään silloin, kun pääsin näitä leggingsejä kokeilemaan ensi kertaa, olin aivan myyty. Housut ovat nimittäin todella pehmeät ja niin joustavaa materiaalia, että harvemmin näin ihoa myötäileviä ja samalla mukavan oloisia onkaan... ihanat!


Housujen kankaassa on mielestäni niin ihana kuvio, josta tykkään erityisen paljon. Kuviomaailmassa seikkailevat karhut sekä ketut... Tuo väri on tietysti myös ihan omiaan, mustan ja harmaan vaatetuksen ystävä kun olen. Ja tarvitseeko edes mainita sana laatu, joka on kyllä ihan super mahtavaa tasoa, ja tietysti niin, kun puhutaan suomalaisesta designista.


Putiikki Pietamo on v. 2016 perustettu tamperelainen ompelimo, kankaiden erikoismyymälä ja tietenkin myös ihana vaatemerkki ja Made in Finland! Suomessa valmistettujen Karhu leggingsien materiaalina on 95 % puuvillaa ja loput 5 % on elastaania.


Näiden leggingsien koko on M, jolloin vyötärön leveys on n. 74 cm ja lahkeen sisäsauman pituus on n. 75 cm. Kokoja on saatavilla S - XL joten varmasti löytyy juuri itselle sopivat Karhu leggingsit. 

Ei muuta kuin kauppakeskus Minnan toiseen kerrokseen perjantaina 15.12. ja sieltä erilaisia design-ihanuuksia pääsee bongaamaan aina 22.12. saakka! DESIGN JOULU POP UP-kaupan aukioloajat ovat ma-pe klo 10-18, la klo 10-17 ja su 12-16.

Ihanassa yhteistyössä:
♥ Olomuoto ry & Putiikki Pietamo ♥


-Kati-