12.1.2020

Eläinystävän teesiivilä by MARHA´s ♥ ARVONTA ♥

*Yhteistyössä MARHA'sin kanssa*


Tammikuuta porskutellaan pikku hiljaa eteenpäin ja jännä miten lauhat kelit ovatkin nyt olleet tänä talvena. Luin tuossa äsken, että jos on näin lauha alkutalvi niin toukokuussa satelee vielä kunnolla lunta. No toivotaan, että se kesä sieltä kuitenkin jossakin vaiheessa tulee, kun olisi ihana päästä puutarhahommiinkin sitten pikku hiljaa.



Nyt täällä blogin puolella pääseekin esittelyyn niin ihana ja käytännöllinen teesiivilä, jonka bongasin netin syövereistä. Ihastuin tähän kyllä ihan samantien. Ensin tietysti huomasin, että kyseessä on kissamainen teesiivilä, mikä jo itsessään on niin suloinen ajatus mutta sitten innostuin ihan toden teolla, kun tutustuin tuotteeseen enemmän.


Juon paljon teetä, koska kahvista en pidä lainkaan enkä ole koskaan pitänytkään. Kuivaan puutarhan satoa, kuten erilaisia yrttejä ja villivihanneksia. Teen itse myös erilaisia teemixejä. Mieluisin on mustaherukka-nokkonen ja tuo teemix maistuu kyllä aina yhtä hyvältä ja siihen vaikka loraus hunajaa... nam!


MARHA'sin siivilät sopivat monenkokoiseen kuppiin. Siivilän syvyys on n. 7,6 cm ja suuaukon leveys n. 6 cm.


En oikeasti meinaa malttaa uuden kasvukauden alkua, että pääsen maistelemaan tällä siivilällä haudutettua yrttiteetä. 




MARHA'sin verkkokaupasta löytyy näiden ihanien teesiivilöiden lisäksi myös erilaisia kahveja ja irtoteemakuja. Sain testiin mustan teen, nimeltään Taavin Taika ja vihreän teen, nimeltään Pipsan Samppanja.


Taavin Taika -teessä yhdistyvät musta tee, mango, papaija, persikka, ruusun lehdet sekä ruiskukka. Pussukassa on teetä 60 grammaa, joten riittää useampaankin kupilliseen. Pipsan Samppanjassa yhdistyvät vihreä sencha -tee, rusina, mansikka, ruusunnuppu, laventelinkukka ja samppanja-aromi.





MARHA'sin teesiivilät suunnitellaan Suomessa ja siivilät on valmistettu elintarvikelaatuisesta teräksestä. Siivilän muodoissa seikkailevat mm. kissa, koira ja hevonen. Ihana eläinystävän toive-esine ja lahjaksikin muuten oikein sopiva.



Siivilän silmäkoko on erityisen pieni, joka on kyllä niin plussaa ja kiva, kun käyttäjää on näiden teesiivilöiden suunnittelussa mietitty. Itsekään en tykkää yhtään, jos teessä on paljolti sattumia... no nytpäs ei enää ole, kun noista pienistä rei'istä ei sattumat pääse teeveteen mukaan. Ihanaa. 



♥ ARVONTA 

Arvonta on suoritettu
ja oikein paljon onnea:
MINNA O!

Kommentilla:
"Tykkään juoda Karibian aurinko teetä koska kaipaan aurinkoisia ja helteisiä kesäpäiviä ❤"

Osallistu ihanaan arvontaan ja voita ikioma ja niin
ihana MARHA's kissa-aiheinen teesiivilä!



Osallistumisohjeet:
 Osallistut arvontaan jättämällä kommenttisi tähän postaukseen.
Kerro kommentissasi, millaista teetä tykkäät juoda.


Voit liittyä samalla blogini lukijaksi Bloggerin tai Lasituvan Facebookin kautta.
Tutustu myös MARHA'sin Faceen tästä.

Arvon voittajan maanantaina 20.1.2020 klo 18.
Onnea arvontaan!

Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

34 kommenttia:

  1. Eniten tykkään vihreästä teestä ja rooiboksesta.

    Nuo teet vaikuttaa maistuville!

    VastaaPoista
  2. Tiikerin päiväuni on lempiteeni :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään irtoteestä, varsinkin minttutee ja muut rauhoittavat ja stressiä alentavat teelaadut on suosikkeja!

    VastaaPoista
  4. Musta perustee on parasta ja maidon kanssa nautittuna.

    VastaaPoista
  5. Tämän hetken suosikki on takeT:n Jäniksen vuosi. Siinä on vihreää teetä, valkoista teetä, sokeroituja papaijan paloja, malvan terälehtiä, ruusun terälehtiä, mansikan paloja, vadelma rakeita. Nam!

    VastaaPoista
  6. Tykkään juoda sekä vihreää että mustaa teetä, suosikkimaku on ollut kinuski-karpalo.

    VastaaPoista
  7. Melkeinpä kaikki teet menee.Juon sekä irtoteetä, että pussiteetä

    VastaaPoista
  8. Tykkään vihreästä teestä. Pussiteetä tulee juotua enempi. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Itse rakastan mustaa teetä, yleensä sekoitan perinteisiä mustan teen makuja marjoihin tai vaniljaan hauduttaen.

    VastaaPoista
  10. Tykkään vihreästä teesta, jossa on hedelmää mukana

    VastaaPoista
  11. Mustaa ja vihreää ja myös maustettuja teesekoituksia kiva maistella erilaisia yrittitee makuja. Joku kiinan yogi tee oli joskus ym. Tuo sihti on kivan kokoinen, tykkään. Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  12. Earl Grey teestä Mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Minä juon vähän mielialan ja fiiliksen mukaan kaikenlaista teetä, valkoinen, vihreä ja musta, kaikista löytyy hyviä, useimmiten ehkä kuitenkin maustamattomina.

    VastaaPoista
  14. Kaikkiruokainen juomien suhteen.

    VastaaPoista
  15. Irtoteetä, hyvin haudutettua, sokerilla ja tipalla maitoa.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  16. Jopas onkin suloinen teesiivilä. Minä juon monenlaista teetä, mutta sitruunalla höystetty on parasta.

    VastaaPoista
  17. Forsman teet a.haukkajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mustaa teetä, marjaiset maut erityisesti mieleisiä ja maidon kera.

    Mari.H_84@netti.fi

    VastaaPoista
  19. Kanelitee, inkivääritee ja kamomillatee :)

    VastaaPoista
  20. Juon pitkin päivää maustettua vihreää teetä, mutta iltaisin valitsen yrttiteen :).
    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Onpas ihania :) Omat lempparini ovat mausteinen musta tee ja erilaiset valkoiset teet.

    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Erityisiä suosikkejani ovat valkoinen tee ja Nordqvistin makuteet.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Tykkään monesta teestä. Eniten tulee juotua marjaisia ja valkoista teetä. Maitoa laitan teehen.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  24. Onpa ihana! :) Vihreää ja valkoista :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Hedelmäiset/marjaisat teemaut ja vihreä tee.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Kaikki maistuu :)
    Suviblaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Vihreä tee jollain ihanalla mausteella (esim.vanilja) on parasta ��

    Sarakuk@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Mustaa maustettua teetä. Suosikkeja on paljon, mutta pääasiassa mustaa teetä siis.
    T. tiina.puustinen80@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Vihreää teetä tulee juotua päivittäin. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Vihreä tee hunajalla ja maidolla taitaa olla mun lemppari. (: saraana.makela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Omia lemppareitani ovat vihreä tee ja oolong. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kaikki menee! :)
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Yleensä juon aina mustaa teetä mutta joskus kyllä vihreätä. En vain ole löytänyt niistä suosikkiani.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Tykkään juoda Karibian aurinko teetä koska kaipaan aurinkoisia ja helteisiä kesäpäiviä ❤

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!