15.2.2023

Puutarhakalenteri 2023 ♥

Puutarhakalenteri 2023, Satokausi Media, 167 s.
 
Puutarhakalenteri 2023: Satokausi Media ♥ Helmikuun puolivälissä ollaan. Tulevan kasvukauden puuhien suunnittelu on jo hyvällä mallilla. Tein ensimmäiset esikasvatuskylvötkin ja chilin siemenet pääsivät multaan tuossa pari päivää sitten. Toivottavasti ne nyt kerkeävät kasvaa hyvin ja saadaan satoakin kunnolla kesän aikana. Tomaatin siemenet menevät sitten seuraavaksi multaan tässä piakkoin.
 
 
Puutarhakalenteri 2023 on ihastuttava, kompaktin kokoinen tietopakkaus ja samalla kalenteri, joka soveltuu varsinkin kaikille meille puutarhassa möyryäville. Kierrenidottu kirja on kooltaan sopivasti taskuun mahtuva 14 cm x 16 cm, joten sitä voi helposti pitää mukana puutarhapuuhissa. Kuvassa Puutarhakalenteri 2023:n sisältöä.
 
 
Puutarhakalenteri on mukavan monipuolinen. Kalenterissa on tietoa ja vinkkejä, kuten mitä milloinkin kannattaa kasvattaa. Puutarhakalenterista löytyy lisäksi yli kymmenen ammattipuutarhurin laatimaa artikkelia. Niissä käydään läpi esimerkiksi kasvisten elinkaari, se oikea kasvualusta juuri tietylle kasville ja kerrotaan mm.  kompostista, viljelykierrosta, tärkeistä kasvuvyöhykkeistä sekä kumppanuuskasveista.♥
 

Tässä kalenterin aukeama. Vuosien kokemuksella täytynee sanoa, että kun istutat jotain, niin pistä se aina muistiin. Itse en ole aina muistanut niin tehdä ja sitten olenkin saanut arvuutella jälkeen päin, että mitä sitä tulikaan pihamaalle tai ruukkuun istutettua. Puutarhakalenteri 2023:n sivuilla on mukavasti tilaa omille muistiinpanoille, suunnitelmille ja vaikka säähavainnoille... ihan mitä sitten haluaakin kirjoittaa ylös.

Kalenteri on jaoteltu kuukausiin ja koko vuosi 2023 on yksissä kansissa. Puutarhaneuvojen ja -ideoiden lisäksi kalenterista löytyvät myös Vuoden 2023 kalenteritiedot viikkoalmanakka-muodossa, eli nimipäivät, juhlapyhät, liputuspäivät sekä kuun vaiheet, jotka on hyvä huomioida istutus- ja kasvatusasioita ajatellen. ♥ Oman Puutarhakalenteri 2023:n voi tilata vaikka täältä ja se tipahtaa postilaatikkoon muutaman päivän sisällä.

 
Puutarhakalenterista löytyy myös Satokausikalenterin tieto-osioita, jotka sisältävät kuukausittaisia vinkkejä kotimaisiin kasviksiin liittyen. Tämäkin on kiva lisä kalenterin sivuille. Kasvikset voivat olla esimerkiksi itse kasvatettavia, luonnosta kerättäviä tai kaupasta tuoreena ostettavia. ♥ Tällaisia puutarhatunnelmia tältä erää.... ihanaa helmikuuta sinulle ja palaillaan taas pian!

T:Kati

12.2.2023

Kylvetään chilejä ♥

 
Chilit ja muut siemenpussit: Siemenkauppa.com ♥ No niin. Tästä se lähtee ja ensimmäiset siemenet on nyt sitten kylvetty... ihanaa! Jännä nähdä, kuinka nämä kasvavat ja miten saadaan tänä kesänä satoa näistä chileistä!

Siemenkauppa.com:in valikoima on laaja ja verkkokaupasta löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Tällaisia käteviä siemensettejä on saatavilla useita erilaisia ja näitä voi tilata Siemenkauppa.com:in verkkokaupasta. Tässä Holy heat -setissä on kolmen erilaisen chilin ja yhden jalapenolajikkeen siemeniä. Itse tykkään kasvattaa erilaisia chilejä kasvihuoneessa ja kasvatan chilien lisäksi yleensä myös esimerkiksi tomaattia ja viidakkokurkkua.

Holy heat -kuoren sisältä löytyy pienissä pussukoissa siemeniä ja lajikkeet ovat sitruuna-arominen Lemon drop, supertulinen Moruga Scorpion, Aji Benito sekä Jalapeno Mariachi. Kiva, kun pussukoissa on nuo paperit, joissa on kuvat sekä tulisuusaste, ne sitten myös muistuttavat, mitä onkaan kasvattamassa. Vähän jännittää tuo supertulinen Moruga Scorpion, jännä maistaa, miten tulinen se onkaan...

 
Ja tästä alkaa kylväpuuhat tämän vuoden osalta. Ensin kylvömultaa muovisiin taimikasvatusastioihin ja astiat olen yleensä laittanut tällaiseen muoviseen mustaan isoon alusastiaan. Kun tuo alusastia on iso, niin mullan kastelu on mielestäni helpompaa.

 
Ennen kylvöä tarkistin jokaisen lajikkeen kylvöominaisuudet, ne on aina hyvä tarkistaa, jotta onnistuu paremmin kasvatuspuuhissa. Sitten kastelin mullan. Näistä tuo Lemon drop-lajike vaatiikin valoa itääkseen, joten sen siemenet kylvin mullan pinnalle ja vain vähän painoin sen siemeniä multaan pintaan kiinni. Muut siemenet kylvin n. 0,5 cm:n syvyyteen.
 
 
Yksi tärkeä juttu, mikä kannattaa muistaa on tuo merkitseminen, mitä missäkin kasvaa. Konsteja on monia ja voi käyttää vaikkapa jäätelötikkuja, joihin merkataan lajike ja mikä kasvi on kyseessä. Myös päivämäärä on hyvä merkata muistiin.
 

Lopuksi laitoin kelmun astioiden päälle. Pistelin kelmuun muutamia pieniä reikiä, jotta ilma vaihtuu astioissa. Asetin koko komeuden ikkunalaudalle valoon ja nyt vaan odottelemaan, milloin ensimmäiset alut näkyvät mullan päällä. Sitten täytyykin vielä ottaa kasvivalo avuksi, jotta kasvu alkaa kivasti.

 
Itse pääsen chilien lisäksi keväämmällä kokeilemaan näitä Siemenkauppa.com:ista löytyneitä siemenlajikkeita, kasvihuonekurkkua Baby F1 sekä jännältä kuulostavaa lehtikasvia, Komatsunaa. Laittelen näiden chilien lisäksi pian myös tomaatit kasvamaan, jotta sato kerkeää kypsyä kunnolla kesän aikana. Tänä vuonna kokeiluun pääsevät ainakin keltaoranssi Pihvitomaatti Arancia sekä Kirsikkatomaatti Black berry. ♥ Ihanaa helmikuuta sinulle ja palaillaan taas pian!

T:Kati

5.2.2023

Tyynyjä sisustukseen ♥ Snugg

Yhteistyössä: Sisustuskauppa Snugg ♥ Olen ollut jälleen viime aikoina sisustuksen pauloissa. Jotenkin minulla yleensä näin vuodenvaihteen jälkeen ja kevään kynnyksellä tulee aina inspiraatio sisustamiseen. Nyt esittelyyn pääsevät nämä kuvassa komeilevat, meidän kodin uudet sisustustyynyt. Nämä tyynyt löysin kotimaisen sisustuskauppa Snuggin verkkokaupan ihanasta ja persoonallisesta valikoimasta. ♥

 
Snugg on suomalainen perheyritys ja toimii Kirkkonummelta käsin. Snugg tarjoaa valikoimassaan huolellisesti ja ajan kanssa valikoituja sisustustuotteita ja tarjoaa myös sisustuspalveluita. Valikoima henkii kaunista ja seesteistä keskieurooppalaista tyyliä. Valikoimasta löytyy esimerkiksi eettisesti tuotettuja kokopuisia huonekaluja, mattoja, valaisimia, kuriositeetteja sekä piensisustustuotteita. Kuvassa meille nyt esittelyyn pääsevän  sisustustyynyn yksityiskohta, gepardi viidakossa. ♥

 
Tämä musta sisustustyyny on nimeltään Norsu viidakossa. Tyyny vei sydämeni saman tien, kun bongasin tämän Snuggin verkkokaupasta. Tämä on niin uniikki ja tyynyn kuviointi on mielestäni todella kaunis kokonaisuus. Kuviointi on tyynyssä molemminpuolinen. Tyynyn kangas on pehmeää ja lyhytnukkaista polyestersamettia. Kokoa tällä sisustustyynyllä on 60 x 40 cm.

 
Norsu viidakossa -sisustustyynyn reunoja kiertää kullansävyinen hapsutus, mikä on kiva yksityiskohta ja tekee mielestäni tyynystä myös ylellisen oloisen.
 
 
Snuggin sisustustyynyihin tulee muuten tilatessa mukana myös sisätyyny valmiiksi, mikä on todella kiva ja kätevää. Eikö olekin söpö pieni apina ja tästä tyynystä tulee kyllä hyvälle mielelle! ♥
 
 
Meidän kissakaksikon vanhin, valkea Topi-kissa ihastui Snuggin tyynyihin ja nojaileekin kuvassa mustaan, muhkeaan sisustustyynyyn. Tämä tyyny on nimeltään BY-BOO Wuzzy Black. Tyynyn materiaali on erittäin pehmeää polyesterisamettia ja pinnan tuntu onkin oikein silkkimäisen pehmeä.

BY-BOO Wuzzy Black -tyyny on kooltaan 50 x 50 cm. Tyynyn pinta on aaltomainen ja siinä on tikatut raidat.

Topi-kissa ihastui laillani tämän tyynyn pehmeyteen. Snuggin sisustustyynyjä on useita erilaisia ja kurkkaa Snuggin ihana sisustustyynyvalikoima vaikka tästä. Tällaiset ihanuudet olivat esittelyssä tällä kertaa. Oikein ihanaa helmikuun alkua sinulle ja palaillaan taas pian! ♥

                                                                           t:Kati                                                                       

1.2.2023

Katin kirjanurkka - Kansallispuistot - Maamme luonnon helmet

Tea Karvinen: Kansallispuistot - Maamme luonnon helmet, Docendo 2022, 271 s.
 
Kirja saatu: Docendo ♥ Huomenna alkaa jo helmikuu. Täällä on tullut lunta aivan hurjasti ja on kyllä kiva, kun lämpötila on tuolla muutaman pakkasasteen hujakoilla. Saa nähdä, tuleeko niitä paukkupakkasia enää tänä talvena. Nyt esittelyyn pääsee teos, joka vei minut ja puolisoni jo kesän kotimaan matkasuunnitelmien pariin. Kyseessä on Tea Karvisen Kansallispuistot - Maamme luonnon helmet.


Luonto merkitsee itselleni todella paljon. Oma sielunmaisemani on luonnonmukainen ja vanha koivumetsä tai muu lehtipuumetsä, jossa kasvaa heinikkoa ja kukkia. Puolisollani se taas on lapin tunturimaisemaa tai kalliota mäntypuineen. Jokaisella on se oma sielunmaisemansa. Vanhoja luonnonmukaisia metsiä löytyy nykyään aika vähän, mikä on todella harmi, mutta kansallispuistot tarjoavat onneksi vielä ympäristön, jossa tuntee olevansa "kotona".
 
 
Kansallispuistot - Maamme luonnon helmet on upea valokuva- ja tietoteos kaikille luonnonharrastajille ja matkaajille. Kirjassa on myös upea kuvitus, jonka mukana pääsee näkemään Suomen kauniin luonnon monimuotoisuuden. Kuvassa näkyy kirjassa käsiteltävät kansallispuistot kartalla.
 
 
Ja tässä kaikki kirjan kansallispuistot lueteltuna, joita on Suomessa kaikkiaan 41 kappaletta. Kirja vie lukijansa upealle kuvamatkalle ja kertoo myös kunkin kansallispuiston tarinan, erityispirteet sekä upeimmat kohteet. Tea Karvisen ottamat kirjan kuvat ovat mielestäni aivan upeita ja samalla ne myös selkiyttävät puistojen luonnetta.

 
Kansallispuistoista kerrotaan selkeästi ja jokaisen kohdalla on infolaatikko, josta saa mukavastiselkeän kuvan mm. puiston sijainnista sekä sen pinta-alasta.



Kuvassa Rokuan kansallispuistosta kertova aukeama. Rokuan kansallispuisto on perustettu 1956 ja se on Suomen kolmanneksi pienin kansallispuito. Pinta-alaltaan Rokua on 17 neliökilometriä. Rokualla kulkee n. 20 kilometrin pituinen, kuvan mukainen hiekkainen harju- ja dyynimuodostelma. Tuonne ajattelimme matkata puolisoni kanssa jo perinteeksi muodostuneella retkeilyreissullamme ja matkaan käymme tulevana kesänä. Voi että, kun tuo kuvan polkukin on niin kutsuva, olisipa jo kesä.

 
Ihania lukuhetkiä sinulle ja palaillaan taas pian! ♥
 
 
t:Kati