21.12.2020

★ Joulun tunnelmia 2020 ★


Jouluaatto lähestyy ja olenkin nyt ollut joulutunnelmissa jo monta viikkoa. Minusta on ihana valmistella ja suunnitella joulupöydän antimiakin jo ihan ajoissa. Ja kun ajoissa suunnittelee ja hankkii vaikkapa jouluaaton ruokaostokset, niin ei tarvitse sitten kulkea jouluhulinoissa ja ihmispaljoudessa. Kuvassa meidän Anttiina Oy:n valmistama Valhall -ruokapöytä, jolla onkin edessään nyt ensimmäinen joulu meidän perheessä. :-) Joulupöydän tunnelmia muutama päivä ennen aattoa... tästä se alkaa, pikku hiljaa. 

Tykkään hyöriä keittiössä ja valmistaa itse joulupöydän antimia, niin paljon kuin mahdollista - ja niin paljon, kuin viitsin. Muistan, kun mietin vuosia sitten, että tekisinkö joulupöytään lanttu- ja perunalaatikot itse ja pelkäsinkin, että ne ovat niin vaikeita ja aikaa vieviä, että osaankohan... mutta kun rohkeasti lähdin vaan tekemään, niin huomasin, että ei nämä joulupöydän ruoat olekaan niin vaikeita. Aikaa vieviä jotkut niistä kylläkin ovat. 


Laitoin aitasta hakemani ja pestyt jouluverhotkin jo muutama päivä sitten paikoilleen. Jännä, kuinka tunnelma muuttui heti, kun tuli tuollaista väriä, meillähän kun on ihan valkoiset verhot ollut tuossa yleensä. Verhojen sävy sopii kivasti tuohon Valhall -pöydän sävyyn, mielestäni sellainen ihanan rustiikkinen ja jouluinen tunnelma jo nyt.


Nyt on myös aika tutkailla taas jouluisia ruokaohjeita niin netistä kuin kirjoistakin. Yksi oma ruokaohjeiden lähde on ollut lapsena saamani vanha ruokaohjekirja. Kirjasta puuttuu kansilehdetkin, mutta sisältö on yhä luettavissa ja sisältää mielenkiintoisia ruokaohjeita ja ihan jännää ajan kuvaa. Kirja on luultavasti 1900 -luvun alkupuolelta. Mummonikin oli tämän saanut itse joskus nuorena ja halusi antaa tämän silloin aikoinaan sitten minulle.

Keittiössä touhuaminen ei mielestäni ole mitenkään vakavasti otettavaa tai että pitäisi otsa rypyssä stressata. Jos jokin ruoka menee vähän mönkään, niin eihän se haittaa. Jokainen tekee, mitä ja miten itse tykkää, eikös!


En ole mikään taituri keittiössä, mutta nautin ruoanlaitosta ja siitä, että omia tekeleitä voikin jopa syödä :-) Kokeiluja on kiva tehdä ja sovellan yleensä mielelläni reseptejä meidän perheen makumaailmoihin sopiviksi. Tänä jouluna aion kokeilla ihan uusiakin juttuja, kuten ranskalaista nougatia. Saas nähdä, kuinka onnistuu. 

★ Joulupöytä 2020 

Tehdään itse:

Porkkanalaatikko
Lanttulaatikko
Imelletty perunalaatikko
Maksalaatikko
Riisipuuro
Keitetyt perunat

Ostetaan valmiina tai puolivalmiina:

Piparkakut (taikina)
Rosolli
Graavilohi
Lasimestarin silli
Kinkku

Uusia juttuja joulupöytään 2020:

Ranskalainen nougat
Joulutäytekakku suklaa - karpalo



Kokeilin tehdä näitä nyt niin paljon hehkutettuja "sulaneita lumiukko" -pipareita ja oli kyllä kiva taas touhuta tällaista pikkutarkkaa koristeluhommaa ja onnistuivat ainakin omasta mielestä ihan kivasti. Tässä ohjeet pipareiden tekoon: Kaulitse valmis piparitaikina ja käytä pyöreää muottia tai lasin reunusta, kuten itse tein. Paista piparit uunissa.


Aseta jokaisen piparin päälle toffifee -karkki nurin päin, ei ihan keskelle vaan hiukan lähemmäksi piparkakun reunaa, jotta saat valkoisen kuorrutteen levitettyä paremmin.


Valmista kuorrute yhden kananmunan valkuaisesta, tomusokerista sekä pikku tipasta etikkaa. Mitä enemmän tomusokeria, sen paksumpaa kuorrutteesta tulee. Levitä kuorrute toffifeen päälle ja levitä sitä myös piparille kuvan mukaisesti.


Värjää pieni osa kuorrutetta oranssilla elintarvikevärillä ja pursota lumiukoille nenät. Tein pienet pursottimet itse leivinpaperista. Lumiukon silmät, suun, napit ja "risukädet" tein sulatetusta tummasta suklaasta ja pursotin ne paikoilleen. Ja pitihän niitä kissamaisia pipareitakin tehdä, kuten tuossa seuraavassa kuvassa näkyy.


★ Oikein ihanaa joulun aikaa sinulle ja palaillaan taas pian! ★

t: Kati

10.12.2020

Katin kirjanurkka: Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen


Petra & Piia Hintikainen: Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen, Maaelo 2016, 112 s.

Joulukuun puoliväliä mennään ja puutarhajutut ovat jo mielessä, eikö olekin jännä juttu. Mutta ei ole ollenkaan tavatonta, että jo tuossa tammikuussa laitetaan ensimmäisiä siemeniä multaan, kuten chilin ja paprikan siemenet. Itse asiassa jotkut laittavat jo näin joulukuussa kasvamaan ensi kesän kyseiset siemenet. Varsinkin chilillä ja paprikalla on siemenestä kylvettäessä niin pitkä kasvuaika, joten aikaisella kylvöllä sitten varmistetaan sato. Mutta kevätkylvöt sikseen ja nyt talvivalkosipulin "kimppuun".


Kirjanurkassa pääsee esittelyyn mielenkiintoinen kirja, jonka aiheena on talvivalkosipuli: Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen. Jos avaan vähän ensin tuota talvivalkosipulin määritelmää. Eli kyseessä on syysistutuksesta hyötyvä valkosipulilaji ja talvivalkosipuli nimensä mukaisesti istutetaan maahan myöhään syksyllä tai alkutalvesta mutta kuitenkin niin, että maa ei ole vielä jäässä ja sipulin istutettavat kynnet pääsevät hiukan juurtumaan. Kuulostaa erikoiselta mutta näin saa omia valkosipuleita helposti. 


Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen on pehmeäkantinen ja sivuja on 112. Kirja on kirjoitettu ihanasti tarinamaiseen muotoon ja napakkaa sekä asiantuntevaa tietoa talvivalkosipulin kasvatuksesta on siellä täällä ripoteltu mukaan kirjan tarinaan. Mutta siis kirja on ihan must, jos haluaa tietoa ja kokemuksen ääntä. Kirjaan kun on tiivistetty kolmen eri henkilön yli 20 vuoden kokemus talvivalkosipulin kasvatuksesta eri puolella Suomea. Tässä kuvassa kirjan sisältöä.


Tietoiskuja talvivalkosipulin kasvattamisesta on kirjassa paljon ja ne ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Tiesitkö muuten, että talvivalkosipuliin muodostuu isompia ja aromikkaampia kynsiä, kuin tavalliseen valkosipuliin. Eikö olekin jännä. 


Itse istutin tänä syksynä kasvulavaan talvivalkosipulia, lajiketta nimeltään "Aleksandra", jonka ostin markkinoilta. Se on kotimaista kantaa ja kannattaakin aina suosia - jos mahdollista, lähellä kasvaneita kantoja talvehtimisen sekä hyvän kasvun varmistamiseksi. Tässä kuva omasta kasvulavastani, jossa jo vähän luntakin satanut päälle. Siellä talvivalkosipulin kynnet lepäilevät odottamassa ensi kevättä. 


Kirjassa seikkailevia hahmoja. Itse ihastuin tietysti tuohon oikean alakulman Sissi-kissaan. 


Meidän kissakolmikon keskimmäinen, metsien mies, Topi. Topilla ei oikein kesällä ole tuo turkin "suojaväri" kaikkein paras mutta talvella, lumen tultua,  sulautuu sitten hienosti ympäristöön. ♥


Kirjan kuvitusta. Kauniita ja värikylläisiä kuvia on paljon. ♥


Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen -kirjassa opastetaan talvivalkosipulin istuttamiseen ja hoitoon sekä lopulta sadonkorjuuseen. Kirjassa on mukana tietoa myös kuun vaikutuksesta ja varsinkin sitä kuuluisaa "vanhan kansan" tietoa, että milloin kannattaa istuttaa juuri talvivalkosipuli maahan... yläkuulla vai alakuulla. Muutoinkin kirja antaa ihanasti vinkkejä luonnonmukaiseen kasvinhoitoon ja sitä kun itsekin harrastan on tämä aivan ihana kirja. Ja vink, vink, aivan ihana joululahjaidea puutarhahommiin hurahtaneille!


Kirjassa on mukana myös useita ruokaohjeita ja reseptejä. Ei muuta kuin kirjaa tutkailemaan ja ihania lukuhetkiä Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen -kirjan parissa. Käy kurkkaamassa myös Puutarhaponin Facebook-sivut, sieltä löytyy ajankohtaista tietoa kirjan tekijöiltä, Petra ja Piia Hintikaiselta mm. kuun kierrosta, heidän kirjoistaan sekä kaikkea muutakin ihanaa. Lämmintä joulun aikaa sinulle ja palaillaan pian.  


-Kati-

6.12.2020

Ihana jouluarvonta ♥ Clarins Easy Looks Collection

*Tuotteet saatu: Clarins* Olen ollut niin jouluisissa tunnelmissa, kuin vaan taas tällainen jouluihminen voikin tähän vuodenaikaan olla. Joululahjaostaokset on nyt melkein jo tehty ja tein ne jälleen suurilta osin verkkokauppojen kautta. Se on ensinnäkin niin helppoa ja ei tarvitse lähteä tuonne kauppoihinkaan sitten kummemmin kiertelemään. Joulupöydän ruokatarvikkeet ja raaka-aineet käyn vielä ruokakaupasta hakemassa tässä pian, hyvissä ajoin.


Olen ollut Clarinsin luomiväripalettien lumoissa viime päivinä. Nämä ovat kosmetiikan aatelia ja ovat nuo rasiatkin niin kauniita ja kullanhohtoisia. Rasiassa on mukana peili sekä kaksipäinen applikaattori. Näissä Clarins Palette Ombre 4 Couleurs -luomiväripaleteissa on nimensä mukaisesti neljä värinappia: mattapintainen, satiini, hohtava ja glitter.


Tässä oma mielisävyni Clarins Palette Ombre 4 Couleurs -luomiväripaleteista, sävy 06 Midnight. Tummin paletin sävy on tarkoitettu silmän ulkonurkkaan, eli tässä paletissa tuo vasen, alimmainen, joka on lähes musta. Glittersävy, joka tässä on tuo hopeansävyinen, on tarkoitettu mm. luomen sisänurkkaan. Tykkään kontrasteista ja näillä sävyillä saa kivan "syvyyden" silmämeikkiin.


Tässä kauniita sävyjä. Vasemmalta sävyt 01 Fairy Tale Nude, keskellä 03 Flame sekä 04 Brown Sugar.


Ja tässä näkyy tuo applikaattori ja kuinka se on jännästi tuollaisessa kirkkaassa suojalevyssä kiinni. Applikaattorissa on kaksi päätä, leveä ja kapea ja se on miellyttävän pehmeä ja levittää luomivärin kiitettävästi luomelle. Nämä Clarins Palette Ombre 4 Couleurs -luomivärit sisältävät E-vitamiinia, joka suojaa luomia antioksidanttisesti. ♥



Nämä luomivärit ovat siitä erilaisia, että näissä on jo valmiina pohjustustuote, tässä tapauksessa bambupuuteri, joka parantaa meikin kestoa ja ylläpitää ihon mattamaisuutta. Tosi kätevää, kun yleensähän luomelle levitetään pohjustuvoide tai vastaava ennen luomivärin levittämistä ja nyt sitä ei enää tarvita näiden luomivärien kanssa.


Tässä vihertävänsävyinen luomiväripaletti sävy 05 Jade. Meikkaamisessa ei omasta mielestäni ole mitään sääntöjä, ja anna mennä vaan, niin kuin itse tykkäät. Joitakin ohjenuoria voi sitten halutessaan noudattaa, mutta ei kuitenkaan orjallisesti. Oma luovuus ja tyyli ensin, eikö! ♥


Osallistu ihanaan jouluarvontaan! ♥ 

Arvonta on päättynyt...tadaa...onnea...
Janika S.!

Laitan sinulle pian viestiä.

Voita itsellesi kuvassa näkyvä Clarins -luomiväripaletti, sävy 01 Fairy Tale Nude.

Kommentoi tähän postaukseen ja kerro kuinka vietät tulevaa jouluaattoa.
Toisen arvan saat, kun seuraat blogiani ja 
kolmannen, kun kommentoit myös 

Arvonta päättyy ensi viikon lauantaina 12.12. klo 18.
Onnea arvontaan!


-Kati-

2.12.2020

Kuun lumoissa


Paungger & Poppe: Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa, 
Yläkuu kustannus 2008, 185 s.

Joulukuu on jälleen täällä ja tänä vuonna on alkanut varsin vähälumisena. Kuopion korkeuksilla ollaan totuttu hiukan suurempaan lumimäärään, mitä nyt viime vuosina ollaan tänne näin alkutalvesta saatu, mutta jospa tuo uusi vuosi "paikkaisi" tilannetta taas. Olen ollut tässä kirjojen lumoissa viime aikoina ja erityisen mielenkiintoisten sellaisten. Aiheena nimittäin on taivaankappale, nimeltään kuu.


Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa on perimätietoon perustuva teos, joka kertoo kuun vaiheista, kuten uusi- ja puolikuusta sekä täysikuusta ja kaikkien näiden kuun eri vaiheiden vaikutuksesta eri asioihin elämässämme. Kyseessä on alan klassikkoteos. Kirjan sisällysluettelo on laaja ja tässä kuvassa kirjan alkupuolen sisältöä. 


Kuu on kaunis taivaankappale ja siinä on jotain todella lumoavaa, mielestäni varsinkin täysikuun aikaan. Kuu on ollut aikojen saatossa merkittävä monessa kulttuurissa ja sillä onkin ollut suuri vaikutus eri kansojen mytologiaan sekä tietysti suoraan myös ajanmittaukseen. Myös täällä meillä Suomessa kuun vaiheita ja vaikutuksia on aikoinaan voimakkaastikin seurattu elämän eri vaiheissa, mutta nyt ihan viime vuosisadan aikana tuo vaikutus on jäänyt unohduksiin suurelta osin. 


Itseäni kiinnostaakin juuri tuon vanhan kansan tieto ja tämä kirja on sitä pullollaan. Esimerkkinä vaikkapa ajoitus. Kirja opastaa, milloin kannattaa kylvää kasvisten tai juuresten siemeniä ja missä kuun vaiheessa, jotta saadaan paras sekä tervein sato. Tai toinen esimerkki... kirja opastaa, milloin puu kannattaa kaataa, jotta se käyttötarkoitukseensa on sopivin. Eri kuun vaiheessa tukkipuut ja eri kuun vaiheessa polttopuut... ja nyt ajankohtaisena eli milloin ja missä kuun vaiheessa se joulukuusi kannattaakaan kaataa...


Kuulla on suuri vaikutus meriemme vuorovesien muodostamisessa painovoimansa johdosta.  Tuo painovoima ja sen vaikutus näkyy siten myös kaikessa muussakin. Kuun rytmin vaikutukset näkyvät, kun niitä oppii havainnoimaan. Perimätietoa täynnä oleva kirja vie mennessään ja tuleekin mietittyä, että mitä vanhan kansan viisauksia ja hyväksi havaittuja tapoja olemmekaan jättäneet taaksemme.



Kirjassa on ohjeita ja esimerkkejä mm. yrteistä, hyvinvoinnista, puutarhanhoidosta, maanviljelystä, metsänhoidosta, rakentamisesta ja kotitöistä. Näissä kaikissa tietysti sitten kuun vaiheet huomioidaan eri tavoin. Kuusta kertovia teoksia ja tämäkin teos löytyy Yläkuu kustannuksen verkkosivuilta, johon pääset tästä.


Suosittelen kirjaa kaikille perimätiedosta sekä kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille ja tietenkin - taivaankappaleista sekä kuusta tietoa halajaville. Ja vink, vink, tämä kirja on aivan mahtava joululahjaidea!


Siinäpä meidän seinällä on Wanhan ajan Kuukalenteri vuosimallia 2021. Tässä vasta mallailen tätä kalenteria seinälle ja tämä pääsee paikallensa sitten lähempänä vuodenvaihdetta. Avasin kalenterista helmikuun esille, tuo kuun kuva kun on niin kaunis ja sopii hyvin tähän postaukseen. 



Seinäkalenteri on kätevä käyttää ja kalenteriin voi merkata omat tärkeät päivät ja menemiset. Tämä Wanhan ajan Kalenteri 2021 onkin sitten hiukan erilaisempi versio, tässä kun on mukana myös kaikki kuun vaiheet tulevan vuoden 2021 osalta. Kalenterin kruunaa upeat kuvat erilaisista taivaan ilmiöistä. 


Kuukalenterissa on merkattuna myös eri töiden parhaat tekoajat kuun vaiheiden mukaan. Kylvö, istutus, kitkeminen, yrttien keruuaika, vastan tekeminen, puiden kaato ja myös joulukuusen kaatoaika... sekin on merkattuna kalenteriin. Kun joulukuusen kaataa oikeaan aikaan kuun vaiheeseen verrattuna, puu kestää kauemmin, säilyy vihreänä ja pitää neulasensa paremmin. Eikö kuulostakin jännältä. Kuulla tuntuu olevan melkoinen vaikutus ja ei muuta kuin katsetta taivaalle, kun kuu siellä pilkahtaa... ihanaa joulukuuta sinulle ja palaillaan taas pian.


Yhteistyössä: Yläkuu kustannus


-Kati-

23.11.2020

Unelmien pöytä osa 2 ♥ by Anttiina


*Yhteistyössä Anttiinan kanssa* Marraskuussa jo mennään. On kyllä mennyt jotenkin tosi nopeasti tämä kuukausi ja ajatella... kohta alkaa jo joulukuu. Ihanaa, kun pääsee taas laittamaan pikku hiljaa joulua kotiin. Nyt pääsen esittelemään tätä meidän keittiömme keskipistettä, ruokapöytää by Anttiina, joka nyt on ollut meidän perheen käytössä jo muutaman viikon. Muuten, meillä on muutama joulutonttukin jo hypännyt tähän meidän ruokapöydälle, siitä sitten tämän postauksen lopulla. 


Tykkään tosi paljon laitella kotia ja täytyy myöntää, että olen välillä tosi tarkka tai voisi sanoa, että vaativainenkin kotiimme tulevien huonekalujen ja sisustusesineiden suhteen. Ja jos siltä tuntuu, niin näin sen pitää ollakin, koti kun kuitenkin on se elämän tärkein paikka ja jokainen tekee siitä sitten omanlaisensa. Meillä keittiö on kodin sydän, siellä vietetään tosi paljon aikaa, tietysti myös kokkaillaan ja syödään. Meillä keittiö on vieläpä yhdistettynä myös olohuoneeseen ja kokonaisuus on sellaista avointa tilaa. 


Mieheni kanssa meillä menee tyylit ja toiveet aina tosi kivasti yhteen ja yhdessä mietitään myös näitä sisustusasioita. Tavoitteenahan on tietysti, että molemmat viihtyvät kotiympäristössä hyvin. Kuten näistä kuvista huomaa, niin meillä seinien väri on tuollainen murrettu sävy, jossa on vivahteita harmaasta ja vihreästä. Seinien väri näyttäytyy aina hiukan erilaisena riippuen valon määrästä ja laadusta. Luonnonvalossa sävy on erilainen kuin sähkövalon alla. Sisustuksessa me olemme sekoittaneet modernia tyyliä mm. antiikkihuonekaluihin ja se toimii meillä kivasti. 


Tämä Valhall-pöytä kotiutui meille ja on Anttiinan mallistoa. Kurkkaahan Anttiinan sivuille, siellä on ihania huonekaluja.  Pöytä on pituudeltaan 180 cm ja leveys on 90 cm. Eli kyseessä on kuudelle hengelle sopiva pöydän pituus ja leveys on myös mukavan kokoinen. Valhall-pöytää on saatavissa ainakin kahdeksassa eri sävyssä ja viime postauksessa esittelin sävyvaihtoehtoja tarkemmin, tuohon postaukseen pääset kurkkaamaan tästä. Tämä sävy, johon me mieheni kanssa ihastuimme on nimeltään Classic ja tämä tumma sävy hiveli meidän sisustussilmää eniten. 


Kuvassa näkyy pöydän kaunis, eläväinen ja rouhea pinta. Tykkään tästä pinnasta tosi paljon.


Tässä kuvassa näkyy, kuinka tuo pöydän sävy on lähellä meidän laminaattilattian sävymaailmaa. Jotenkin nämä sävyt tuntuvat sopivan yhteen nyt niin hyvin. Valhall-pöydän taso on ikään kuin rakennettu kolmesta jykevästä lankusta ja tämä tuo jännästi sellaisen jykevyyden tunnun mukanaan. Ja pöytähän siis on todellakin jykevä ja paksuuttakin tuosta pöytälevystä löytyy kiitettävästi.


Eikö olekin aivan upeat jalat tässä Valhall-pöydässä. Mielestäni niin uskomattoman kauniit muodollisesti. Olen täällä blogissa useaan otteeseen maininnut, että tykkäämme mieheni kanssa lukea skandinaavista historiaa ja mytologiaa käsitteleviä teoksia ja tästä pöydästä tuleekin jotenkin mieleen viikinkien maailma. Siitäköhän se johtuukin, että me niin ihastuttiin tähän pöytään. :-) Kuvasta näkyy nyt myös tuo pöytälevyn rakenne hyvin. 


Tässä pöytä vielä ilman tuoleja. Muotokieli on kaunis ja täytynee kyllä mainita tuo imurointi ja siivousasia. Imuroidessa nimittäin tuntuu, että tällainen pöydän jalan muoto on todella paljon kätevämpi siivotessa. Entinen pöytämme oli nelijalkainen ja tuntui, että aina sai pujotella jalkojen ympäri imurin suuttimen kanssa miten sattuu, ja varsinkin, jos tuolit olivat paikoillaan.

Tässä ennen ja jälkeen kuvat pöydistä, joita lupailin viime postauksessa laittaa tähän:


Vanhan ja tämän uuden Valhall-pöydän sävyero on huomattava ja entisen pöytämme oranssimainen sävy sai nyt väistyä uuden tieltä. Vanhat tuolimme jäivät silti käyttöön, ja maalasin ne Valhall-pöydän sävyyn sopiviksi.


Ensilumi tuli tänne Kuopion korkeuksille pari päivää sitten ja saatiin nauttia talvisista keleistä muutama päivä. Nyt lumet ovat jo melkein taas sulaneet pois. Kynttilöitä olen myös poltellut taas oikein urakalla, ne tuovat ihanaa tunnelmaa ja lämpöä kotiin.


Mainitsinkin tuolla postauksen alussa, että meillä on jo muutama joulutonttukin jo hypännyt ruokapöydän päälle ja tässäpä tämä punanuttuinen ja parrakas kolmikko on tuomassa joulun tunnelmaa. Seuraavissa postauksissa ollaankin sitten jo joulun tunnelmissa... ihanaa marraskuun loppua sinulle ja palaillaan taas pian.

Ihanassa yhteistyössä: Anttiina Oy


-Kati-