10.12.2020

Katin kirjanurkka: Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen


Petra & Piia Hintikainen: Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen, Maaelo 2016, 112 s.

Joulukuun puoliväliä mennään ja puutarhajutut ovat jo mielessä, eikö olekin jännä juttu. Mutta ei ole ollenkaan tavatonta, että jo tuossa tammikuussa laitetaan ensimmäisiä siemeniä multaan, kuten chilin ja paprikan siemenet. Itse asiassa jotkut laittavat jo näin joulukuussa kasvamaan ensi kesän kyseiset siemenet. Varsinkin chilillä ja paprikalla on siemenestä kylvettäessä niin pitkä kasvuaika, joten aikaisella kylvöllä sitten varmistetaan sato. Mutta kevätkylvöt sikseen ja nyt talvivalkosipulin "kimppuun".


Kirjanurkassa pääsee esittelyyn mielenkiintoinen kirja, jonka aiheena on talvivalkosipuli: Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen. Jos avaan vähän ensin tuota talvivalkosipulin määritelmää. Eli kyseessä on syysistutuksesta hyötyvä valkosipulilaji ja talvivalkosipuli nimensä mukaisesti istutetaan maahan myöhään syksyllä tai alkutalvesta mutta kuitenkin niin, että maa ei ole vielä jäässä ja sipulin istutettavat kynnet pääsevät hiukan juurtumaan. Kuulostaa erikoiselta mutta näin saa omia valkosipuleita helposti. 


Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen on pehmeäkantinen ja sivuja on 112. Kirja on kirjoitettu ihanasti tarinamaiseen muotoon ja napakkaa sekä asiantuntevaa tietoa talvivalkosipulin kasvatuksesta on siellä täällä ripoteltu mukaan kirjan tarinaan. Mutta siis kirja on ihan must, jos haluaa tietoa ja kokemuksen ääntä. Kirjaan kun on tiivistetty kolmen eri henkilön yli 20 vuoden kokemus talvivalkosipulin kasvatuksesta eri puolella Suomea. Tässä kuvassa kirjan sisältöä.


Tietoiskuja talvivalkosipulin kasvattamisesta on kirjassa paljon ja ne ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Tiesitkö muuten, että talvivalkosipuliin muodostuu isompia ja aromikkaampia kynsiä, kuin tavalliseen valkosipuliin. Eikö olekin jännä. 


Itse istutin tänä syksynä kasvulavaan talvivalkosipulia, lajiketta nimeltään "Aleksandra", jonka ostin markkinoilta. Se on kotimaista kantaa ja kannattaakin aina suosia - jos mahdollista, lähellä kasvaneita kantoja talvehtimisen sekä hyvän kasvun varmistamiseksi. Tässä kuva omasta kasvulavastani, jossa jo vähän luntakin satanut päälle. Siellä talvivalkosipulin kynnet lepäilevät odottamassa ensi kevättä. 


Kirjassa seikkailevia hahmoja. Itse ihastuin tietysti tuohon oikean alakulman Sissi-kissaan. 


Meidän kissakolmikon keskimmäinen, metsien mies, Topi. Topilla ei oikein kesällä ole tuo turkin "suojaväri" kaikkein paras mutta talvella, lumen tultua,  sulautuu sitten hienosti ympäristöön. ♥


Kirjan kuvitusta. Kauniita ja värikylläisiä kuvia on paljon. ♥


Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen -kirjassa opastetaan talvivalkosipulin istuttamiseen ja hoitoon sekä lopulta sadonkorjuuseen. Kirjassa on mukana tietoa myös kuun vaikutuksesta ja varsinkin sitä kuuluisaa "vanhan kansan" tietoa, että milloin kannattaa istuttaa juuri talvivalkosipuli maahan... yläkuulla vai alakuulla. Muutoinkin kirja antaa ihanasti vinkkejä luonnonmukaiseen kasvinhoitoon ja sitä kun itsekin harrastan on tämä aivan ihana kirja. Ja vink, vink, aivan ihana joululahjaidea puutarhahommiin hurahtaneille!


Kirjassa on mukana myös useita ruokaohjeita ja reseptejä. Ei muuta kuin kirjaa tutkailemaan ja ihania lukuhetkiä Tanen opas talvivalkosipulin kasvatukseen -kirjan parissa. Käy kurkkaamassa myös Puutarhaponin Facebook-sivut, sieltä löytyy ajankohtaista tietoa kirjan tekijöiltä, Petra ja Piia Hintikaiselta mm. kuun kierrosta, heidän kirjoistaan sekä kaikkea muutakin ihanaa. Lämmintä joulun aikaa sinulle ja palaillaan pian.  


-Kati-

4 kommenttia:

  1. Topilla on ruskeankin seassa valkoista. Se on kuin huurteinen turkiltaan. Kivaa viikonloppua Topille ja kumppaneille :)

    VastaaPoista
  2. Varmasti hyödyllistä tietoa, minä olen yrittänyt kasvattaa valkosipulia ainakin kolme vuotta ja huonolla menestyksellä. Tänä vuonna en edes siihen ryhtynyt. En ymmärrä mikä voi mennä aina pieleen 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen sellainen kokeilija, saapas nähdä, jospa nyt ensi vuonna saisin minäkin satoa. :-) Nyt laitoin ensi kertaa hevosenlantaa, saas nähdä, jospa se auttaisi asiaan. :-)

      Poista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!