30.4.2016

Katin kirjanurkka - siemenaktivismia

Josie Jeffery: Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen, Suom. Irina Siimes ja Lauri Niskanen, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013, 128 s.

 Puutarha-aiheiset kirjat ovat taas inspiraation lähteenäni. Kirjahyllyssäni niitä on montakin ja aina selaillessa saan uusia istutusideoita omaan pihaan. Olen itse aika aktiivinen keräämään siemeniä talteen ja aina kasvukauden lopulla säilön niitä ilmaviin paperipussukoihin odottamaan seuraavaa kevättä. Oma säilytysniksini on muuten suodatinpussi!


Tämän kevään siemeniä olen jo laittanut kasvamaan. Esikasvatuksessa ovat mm. kirsikkatomaatti, kuukausimansikka ja meirami. Pian multaan pääsevät avomaankurkku ja kurpitsa. 

Sain hyppysiini Kustannusosakeyhtiö Nemon mielenkiintoisen kirjan; Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen. Tietoteos on englantilaisen siemenaktivisti ja puutarhuri Josie Jefferyn kirjoittama.


Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen -kirja kertoo: "Siemenaktivismi on kasvava, maailmanlaajuinen viljelijöiden ja puutarhureiden liike, joka uskoo siementen vapaaseen 
keräämiseen ja vaihtamiseen, ilman suuria siemenyhtiöitä."

Kirjan alkupuolella on kattavasti tietoa erilaisten siementen istutuksen ja kasvatuksen perusteista. Teos antaa myös hyvät ja selkeät ohjeet siementen omatoimiseen keräämiseen ja säilyttämiseen.


 Kirjan antoisin osio on mielestäni siemenluettelo ohjeineen, jossa esitellään erilaisia vihanneksia, yrttejä, salaattiaineksia ja kukkia. Ohjeilla voi poimia talteen viidenkymmenen kasvin siemenet, esimerkiksi porkkanan, punajuuren, nauriin tai basilikan. nyt on kasvukausi alussa ja kirjan ohjeilla taidan kerätä ensimmäiset omat porkkanan siemenet talteen kesän lopulla.


Kiitos ihanasta yhteistyöstä:


-Kati-

29.4.2016

Katin CosmeticCorner ♥ NordicFeel - meikkisiveltimet


Muistan, kun pikkuisena tyttönä kokeilin salaa äidin kirkkaan punaista huulipunaa. Ei ihan mennyt huulirajaa pitkin. Ripsivärin ensimmäiset levitysyrityksetkin olivat pitkin silmäkulmia...no niistä ajoista on menty eteenpäin.

Meikkaan lähes päivittäin ja arkena meikkaamiseen menee muutama minuutti, kun sipaisen kasvoille meikkipuuteria, ripsiväriä ja kulmat...siinä se. Mutta entäs, kun voikin laittautua pitkään, silloin menee kyllä aikaa ja mekkiäkin rutkasti enemmän.


Meikkisiveltimet ovat olennainen osa meikkaamista ja hyvät välineet näkyvät myös lopputuloksessa. Sain kokeilla näitä kuvissa näkyviä NordicFeel Beauty Tools -meikkisiveltimiä. Siveltimet ovat erittäin pehmeäharjaisia ja miellyttäviä käytössä. Itseäni miellytti eniten myös siveltimien keveys, designiin on selkeästi satsattu.


Vuonna 2006 verkkokauppana aloittanut NordicFeel toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja meillä Suomessa. NordicFeelin verkkokaupan valikoima on todella laaja, yli 200 erilaista tuotemerkkiä 
ja noin 15 000 erilaista kauneudenhoitotuotetta.


NordicFeel Beauty Tools "SOS Brush"
pieni ja tiivis meikkisivellin

sopii silmämeikkiin,
meikkivoiteen levittämiseen
sekä rajauksiin ripsien tyveen
Valmistettu korkealaatuisesta 
synteettisesta materiaalista 

 
NordicFeel Beauty Tools "Angled Blush Brush"
viisto poskipunasivellin

sopii poskipunan levittämiseen
sekä kasvojen varjostamiseen
Sivellin on valmistettu 
vuohenkarvasta 

NordicFeel Beauty Tools "Flat Top Foundation Brush"
tasapäinen, tiivis meikkisivellin 

sopii nestemäisen 
meikkivoiteen levittämiseen
Valmistettu korkealaatuisesta
synteettisesta materiaalista


 Yhteistyössä:

http://www.nordicfeel.fi/

-Kati-

27.4.2016

Pihalla kasvaa ruohosipuli


 Sataa, sataa ropisee...Tuntuu, ettei tästä sateesta tule loppuakaan. Meidän 
pihalla on muutama elon merkki, ruusun silmut ovat ihan pian aukeamassa 
ja tulppaanien ensilehdet mullan pinnalla. Pihalla on muutama kasa 
luntakin vielä. Tule, tule kesä...tule pian!


Ainakin ruohosipuli kasvaa jo aika hyvin. Istutin viime kesänä nämä 
ruohosipulit vanhaan ja ruostuneeseen ratakseen. Kierrätystä puutarhaan!

Ihanaa kesän odotusta!

-Kati-

24.4.2016

Katin kirjanurkka - VEGE! Kasvisruokaa kiitos!

Alex Nieminen & Riikka Sukula: VEGE!, Kustantaja: Readme.fi 2016, 404 s.
 
Viime aikoina olen taas pohtinut enemmän syömääni ruokaa, ruoan eettisyyttä sekä terveyttäni. 
Kait se on niin, että kun ikää tulee, niin nousee mieleen terveysasiatkin ihan eri tavalla kun 
silloin aikoinaan... :-) 

Olen aina ollut erittäin eläinrakas ja muistan, kuinka 16-vuotiaana olin kasvisruokavaliolla yli vuoden verran ja ihan täysin eettisistä syistä. Mielestäni lihan syönti ei ollut oikein. Retkahdin sitten porsaankyljyksen edessä ja sen jälkeen olen kunnostautunut sekasyöjänä, mutta...
  

...yhä mietin syömisiäni ja viime aikoina taas todella aktiivisesti. Asiaa ei auta ollenkaan kaikkien niiden teurastamo- ja eläinoikeusaktivismivideoiden katselu netistä. Viimeinen niitti lihan syönnin vähentämiseen tuli viime kesänä. Otimme meille asustamaan lemmikkikanoja. Kun olen nyt nähnyt, kuinka silminnähden onnellisia kanat ovat, kun pääsevät kuopimaan vapaana pihamaata, mietin, että miksi. Miksi nykyaikaisen, tehokkaan ruokateollisuuden täytyy olla niin raakaa...noh tästä voisin paasata vaikka kuinka. Nyt siirryn esittelemään tätä aivan huikeaa keittokirjaa nimeltä:
VEGE! -tuoreita makuja kotikeittiöstä. Vuorossa on jo suositun kirjan neljäs painos!


Alex Niemisen ja Riikka Sukulan VEGE! on huikea teos. Kirjassa on kaikkiaan 404 sivua (!) konstailemattomia ja kekseliäitäkin ruokaohjeita. Kirja painottuu pelkästään kasvisruokaan, mikä ei ole yhtään huono asia. Näin sekasyöjänäkin kirjan reseptit tuntuvat olevan erittäin kokeilunarvoisia. 
Maistuisiko vietnamilaiset kesärullat ja sataykastike tai entäs lämpimät avokadoleivät ja pico di 
gallo -salsa...entäs kukkakaalinlehtikääryleet ja jälkiruoaksi italialainen marenki...nam...

Keittokirjoja olen selaillut vuosien aikana useita ja VEGE! on visuaalisesti mielestäni yksi parhaista. Kirjan kuvat ovat uskomattomia. Ne ovat ensinnäkin todella kauniita mutta myös informatiivisia ja selkeitä. Kuvaajana on toiminut brittiläissyntyinen Andy Taylor. Hatunnosto hänelle kuin myös kirjan kirjoittajille, Alex Niemiselle ja Riikka Sukulalle. Tämä kirja ei tule pölyttymään kirjahyllyssäni...vaan tulee samantien kovaan käyttöön ja perheemme ruokalistojen iloksi!


 Kirja sisältää mm.

Salaatit
Brunssi
Keitot
Pizzat
Leivät, burgerit ja piiraat
Mezet ja muut lähi-idän herkut
Risotot
Liemet
Pastat
Pestot
Lasagnet ja uunipastat
Pääruoat
Eteläintialainen illallinen
Kasvissyöjän "rapujuhlat"
Jälkiruoat


Kiitos ihanasta yhteistyöstä, 
Kustantamo readme.fi!

http://readme.fi/main.php

-Kati-

23.4.2016

Täydellisten farkkujen metsästys


Verkkokauppojen kuvissa vaatteet ovat upeiden mallien päällä ja näyttävät niin istuvilta ja
sopivilta. Onko tuttua: "Uups, ei ihan olekaan nuo housun lahkeet sen pituiset kuin sillä
 mallilla oli siinä kuvassa siellä verkkokaupan nettisivuilla -tai mites tämä pusero onkin näin
paksu ja ihan vääränvärinen...eihän nämä istu itselleni nyt ollenkaan".

Haastoin itseni: löydä sopivat farkut ja vieläpä netistä. Nämä farkut tilasin
Hersecret.fi -verkkokaupan valikoimista ja olen housuihin enemmän kuin tyytyväinen!
Housujen istuvuus ja materiaalin pehmeys ja joustavuus osuivat nyt kyllä ihan nappiin.
Hersecret.fi -verkkokaupan sivusto on mielestäni hyvin suunniteltu. Vaatteista on nähtävillä
useampi kuva ja ne tärkeät koko- sekä materiaalitiedot ovat näkyvillä selkeästi.


Hersecret.fi -verkkokaupassa myydään erittäin naisellisia, kauniita vaatteita ja asusteita.
Pelkästään naisten housuja on sivustolla reilusti yli sata erilaista, puhumattakaan muista
ihanuuksista. Halusin kokeilla korkeavyötäröisiä housuja ja suht tiukkalahkeisia ja se
väri...harmaan sävyinen tietenkin, en välitä yleensä käyttää muun värisiä vaatteita.

 

 Entäs se lahkeiden pituus. Kokeilin housuja myös korkkareiden kanssa 
ja juuri sopivan pituiset. Housujen lahkeita voi kesällä sitten rullata 
ylöspäin, sopivat sitten vaikka avokkaiden kanssa mukavasti.


Kiitos ihanasta yhteistyöstä
ja aivan upeista housuista:


https://www.hersecret.fi/

-Kati-

21.4.2016

Katin kirjanurkka - Tee itse maistuvia juomia!

Hood & Moyle: Janoisen puutarhurin opas, suom. Oona Juutinen, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2016, 176 s.

Vappu häämöttää ja suunnitelmissa olisi taas kotoisten herkkujen valmistus. Leivon vapuksi yleensä sokerimunkkeja mutta siman valmistaminen ei ole kuulunut vahvuuksiini koskaan. Joko laitan vahingossa simaan liikaa hiivaa tai en anna sen tekeytyä tarpeeksi kauan...vai olisiko, että se alkaakin jo olla liian "kypsää". Nyt kirjaesittelyssä on uutuuskirja, joka antaa hyvät ohjeet ja reseptit omien juomien valmistamiseen: Janoisen puutarhurin opas. Mukana on myös meidän suomalaisten oma vappujuoma -sima!
 

Siman ainekset kirjasta
Janoisen puutarhurin opas

2 litraa vettä
4 vahaamattoman sitruunan mehu ja kuori
100 g valkoista sokeria
100 g ruskeaa sokeria
hiivaa
pieni kourallinen rusinoita
2 tl sokeria per pullo 


 Nick Moyle ja Richard Hood ovat englantilaisia puutarhureita, jotka kirjoittavat suosittua juoma-aiheista blogia. Janoisen puutarhurin opas sisältää kaksikon parhaita reseptejä, jotka on suunniteltu uuden sukupolven kotikeittelijöille. Ennakkoluulot pois ja kokeilemaan!


Kirjassa neuvotaan mm. juomanvalmistukseen tarvittavat välineet sekä työtavat. Useimmat reseptit ovat kekseliäitä ja uudenaikaisia. Tarpeet kirjan juomiin löytää kaiken lisäksi omasta puutarhasta. Miltä maistuisi raparperiviini...entä ruusunmarjasiideri tai vaikkapa nokkosolut...


Janoisen puutarhurin opas on mukava lisä keittokirjojen ja puutarhakirjojen välimaastoon. 
Kirjan reseptejä myötäillen voit käyttää myös oman puutarhan ylijäämän hyödyksi. Älä heitä kompostiin vaan käytä juomien maun antajana. 

Itse aloittelen siman valmistamisella ja taidanpa kokeilla tämän kirjan ohjetta. 
Nyt aion onnistua. Tänä vappuna juodaan kotitekoista ja maistuvaa simaa.


 Kiitos ihanasta yhteistyöstä,


http://www.nemokustannus.fi/

-Kati-

18.4.2016

Upeaa designia tulossa Kuopioon: Mayn & Musta5101 + ARVONTA


 
Välillä huomaa kuinka sitä tekee asioita niin rutiininomaisesti. Toisinaan on hyvä pysähtyä ja nauttia ihan niistä elämän pienistäkin asioista...

Suomalaisen Zinotin tuotteet ovat syntyneet samantapaisen ideologian pohjalta. Zinotin tuoteperheet ovat Mayn ja Musta5101. Mayn-sarja pitää sisällään mm. erilaisia metallilankakoreja, servettejä sekä tarjottimia. Musta5101-sarjan tuotteet ovat mm. myrkyttömiä puhdistusaineita, joissa tuoksuna on raikas mustikka. Ehkä tunnetuin Musta5101-sarjan tuote on tiskiharja, jossa runko on kokonaan kierrätysmateriaalia ja harjasosa on pehmeää luonnonmateriaalia.


Suomessa valmistetut Zinotin tuotteet ovat skandinaavista vahvaa designia, joissa yhdistyy käytettävyys, korkea laatu sekä kierrätys niin materiaalien kuin tuotteen elinkaarenkin suhteen. Esimerkiksi loppuun käytetyn Musta5101-tiskiharjan voi palauttaa Zinotille uudelleenkierrätettäväksi.

Yläkuvassa on Mayn puinen tarjotin "Starlet"sekä samaa sarjaa olevia servettejä. Itse olen usein aika tarkka kattauksenkin yksityiskohdista, joten tämä parivaljakko pääsee kyllä loistamaan tulevissa illanistujaisissa. Kuvio on upean graafinen.


Mayn metallilankakorit ovat huippulaatuisia ja todella jämäkän tuntuisia. Saatavilla on useita eri kokoja ja värivaihtoehdot ovat modernit musta sekä valkoinen. Koreihinhan voi laittaa mitä vain...halusin fiilistellä ja hypistellä näitä tuotteita yhdessä, joten koreihin pääsivät servetit sekä puhdistusaineet.


Kuopiossa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Design Week. 
18.-24.4. aikana erilaisia tapahtumia suomalaisesta muotoilusta kiinnostuneille. 
Ja arvaa mitä...upeita Mayn- ja Musta5101-sarjan tuotteita löydät

23.-24.4.2016 klo 10-17
Kuopion muotoiluakatemia, 
Piispankatu 8.

http://www.kuopiodesignmarket.fi/


ARVONTA!

Ota osaa upeiden Musta5101-tuotteiden arvontaan!
Palkintona Musta5101 -keittiösuihke mustikka sekä Musta5101-tiskiaine mustikka.
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla, mikä Mayn tuote on mielestäsi ihanin!
Tutustu valikoimaan osoitteessa www.mayn.fi.

Tykkää myös Musta5101 Facebook-sivuista ja kun seuraat blogiani joko 
Bloggerin tai Bloglovinin kautta saat kolmannen arvan arvontaan. 
Ilmoita kommentissasi, monellako arvalla osallistut tähän ihanaan arvontaan.

Arvonta päättyy sunnuntaina 24.4. klo 18.
Arvonta on päättynyt ja voittajaksi valikoitui:
Piiuli! Onnea oikein paljon, laitan sinulle viestiä. 

Kiitos kaikille osallistujille!

T: Kati

Tutustu upeisiin tuotteisiin:
 
http://mayn.fi/

 -Kati-

17.4.2016

Katin kirjanurkka - Parsaa omasta pihasta

Kinnunen, Hanne: Parsaa omasta pihasta, Minerva Kustannus Oy 2016, 150 s.

Täällä Kuopion korkeuksilla oma kasvimaa on vielä kokonaan lumen alla. Viime kesänä istutin parsaa siemenestä ja nyt odottelen, että missä kunnossa heräilevät talvilevostaan. Viime kesän aikana pienet parsan alkuni kasvoivat 10 cm korkeaksi, eli ensi askelia otan tässä parsaharrastuksessa!


Innostuin vähän aikaa sitten oikein toden teolla, kun huomasin, että parsankasvatuksesta on ilmestynyt kokonaan oma teos ja vielä suomenkielisenä! Hanne Kinnunen: Parsaa omasta pihasta ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa Minerva Kustannus Oy:n kustantamana.


Parsa on monivuotinen, erittäin terveellinen vihannes, jonka juurakosta nousevat versot ovat syötäviä. Istutin omani pikkuruisista siemenistä viime kesänä ja saan odotella ensimmäistä pienehköä satoa ainakin kolme vuotta kylvöstä. Sitten parsa kyllä antaa satoa, kymmeniä vuosiakin, oikein hoidettuna. 


Parsaa omasta pihasta -kirja on oikea tietopaketti parsan kasvattamiseen ja hoitoon. Kirjassa käydään läpi mm. oikeanlainen kasvupaikka, maarakenne, kylvö siemenestä ja  juurakosta, hoitotyöt, sadonkorjuu ja mahtavana lisänä kirjassa on loppupuolella vielä useita erilaisia ja herkullisia parsareseptejä; maistuisiko parsa-savulohiohratto valkoviinillä ja parmesaanilla höystettynä...entä grillattua parsaa pekoniin pyöräytettynä pehmeän hollandaisekastikkeen kera...


Paistettua parsaa ja ripaus suolaa, yksikertaisesti herkkua...nam...

Kiitos ihanasta yhteistyöstä
Minerva Kustannus Oy
www.minervakustannus.fi 
 
http://www.minervakustannus.fi/
-Kati-