Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste historia. Näytä kaikki tekstit

7.12.2018

Katin kirjanurkka - Viikinkimiekat Suomessa

Mikko Moilanen: Viikinkimiekat Suomessa, SKS 2018, 263 s.

Tutkimusmatkani Suomen historian syövereihin jatkuu ja tällä kertaa sukelletaan miekkojen maailmaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valikoimista löytyy tämä upea kirja, Mikko Moilasen Viikinkimiekat Suomessa, joka johdattaa lukijansa miekkalöytöihin Suomessa, viikinkiajan kulttuuriin, uskomuksiin sekä tapoihin.


Viikinkimiekat Suomessa -kirjan sisältöä. Kirja on kovakantinen ja sisältää paljon havainnollistavia värikuvia sekä piirroksia. Viikinkimiekat Suomessa on muuten ensimmäinen suomenkielinen (!) viikinkiajan miekkoja käsittelevä teos. Tämän upean tietoteoksen kirjoittaja, Mikko Moilanen on viikinkiaikaisiin miekkoihin erikoistunut arkeologi ja seppä.


Kirjassa esiteltävät miekat ovat Suomen Kansallismuseon kokoelmista. Ajallisesti kirjassa esitellään miekkoja myös ajalta ennen viikinkiaikaa ja myös viikinkiajan jälkeen. Nuo vuodet kun ovat aika häilyviä ja aikakaudet ovat kulkeneet yleensä jonkin matkaa myös päällekkäin.


Keitäs ne viikingit olivatkaan. Viikinkiaika on ajoitettu perinteisesti vuosien 800 - 1050 välille. Viikingit olivat ns. pohjanmiehiä. Kirja kertoo: "...viikingit muistetaan erityisesti valloittajina, mutta he olivat myös kauppiaita, löytöretkeilijöitä ja uudisasukkaita." Ei siis ihme, että viikinkiajan esinelöytöjä - ja myös miekkalöytöjä tehdään edelleen. Miekka oli kantajalleen erittäin arvokas esine ja miekoilla uskottiin olevan myös yliluonnollisia ominaisuuksia.


Kirjan kuvitusta. Kuvat selkiyttävät hyvin etenkin miekkojen muotoa sekä viikinkiajalle tyypillistä kuviomaailmaa ja koristelutyyliä. Aukeamalla on kaksi miekkaa, ylin on Hämeenlinnasta löydetty miekka ja se on ajoitettu olevan peräisin 900 -luvun puolelta. Miekka on muodoltaan kaunis ja sirokin, joten sitä on varmasti ollut hyvä käsitellä. Vasemman sivun miekka on löytö Nousiaisista.


Viikinkimiekat Suomessa -kirjassa kerrotaan miekan valmistuksesta viikinkiajalla sekä materiaaleista, raudasta ja teräksestä. Miekkasepän taidoilla on todellakin ollut aikoinaan suuri merkitys. Mielestäni kirjan kyseinen kappale on todella avartavaa luettavaa ja kirjan mukana pääseekin kosketuksiin miekan valmistuksen saloihin aina malminetsinnästä taontaan, teräosan karkaisuun ja kahvan koristeluun. 


Materiaalin ymmärrys myös kasvaa tämän lukukokemuksen myötä - ja samalla ymmärrys työtavoista sekä kulttuurista. Mielenkiintoinen fakta kirjan sivuilta: Suomesta on löytynyt 23 miekkaa pronssikaudelta ja pronssikausihan ajoittuu runsaasti ennen nk. viikinkiaikaa. Pronssikausi oli n. 1500 - 500 eaa!


Kiitos SKS:lle sekä Mikko Moilaselle upeasta teoksesta. Tällaisten tietokirjojen myötä ymmärryksemme omasta historiastamme saa sekä uusia muotoja että uria. Hieno teos vaikka joululahjaksi!

Yhteistyössä:

-Kati-

6.10.2018

Katin kirjanurkka - Suomessa selviytymisen historiaa

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa, Into Kustannus Oy, 300 s.

Suomessako voisi selviytyä... tässä kylmässä ja kohta jälleen niin pimeässäkin maailmankolkassa, jossa korpit lentelevät ja kytösavu palaa... no joo, kytösavu ei ehkä pala enää niin monella pellonalulla kuin ennen mutta kyllä me ollaan oltukin melkoisen sisukkaita -ja ollaan edelleen. 


Muun muassa juurikin tuosta sisukkuudesta ja selviytymisen halusta kertoo osaltaan myös tämä Ulla Koskisen mielenkiintoinen tietokirja; Suomessa selviytymisen historiaa.


Suomessa selviytymisen historiaa -kirjan sisältöä. Kovakantinen ja 300 sivuinen kirja täynnä mielenkiintoista tietoa entisajan elämästä. Painopisteenä kirjassa on on 1500 - 1700 -lukujen aikaväli. Kirjan kirjoittaja on historiantutkija Ulla Koskinen, joka on toiminut tutkijana Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa.


Suomessa selviytymisen historiaa -kirjan aukeama. Kirjassa on paljon värikuvia ja kuvissa esiintyvät tavarat auttavat hahmottamaan suomalaista kulttuuria ja perinteitämme. Kuvassa v. 1829 painetun opaskirjan; Eläinten Tauti-Kirjan sivuja. Kirjasta tuli suosittu ja siitä otettiin aikoinaan useita painoksia. 


Siinäpä kovin monelle tuttu esine, rautapata. Näitä näkee yhä joskus myytävän kirppareilla ja meilläkin muutama pata komeilee puutarhassa kukka-astiana. Padan tehtävä on tässä ajan satossa todellakin muuttunut.


Kartta Suomen asutuksesta ja eräalueista 1560-luvulla. Vihreä näyttää kiinteän asutuksen määrän, joka tuntuu keskittyneen tuohon aikaan kovasti rannikkoseuduille ja etelään. 


Tuo puukissa on niin ihana. Aina kun näen tällaisia esineitä, mietin, että kukahan tämän on tehnyt ja kenelle ja mikä esineen tarina on. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää. Iloa lukuhetkiin! 


Yhteistyössä:
Into Kustannus Oy


-Kati-

23.9.2018

Katin kirjanurkka - Pohjolan voimaeläimet

Maaretta Tukiainen & Markus Frey: Pohjolan voimaeläimet, Tuuma-kustannus 2018, 216 s.

Olen näiden vuosien aikana täällä blogin kirjanurkassa päässyt tutustumaan mitä erilaisimpiin kirjoihin ja on tämä ollut kyllä ihanaa seikkailua upeiden teosten parissa! Nyt kirjanurkkaan onkin päässyt oikea... voisiko sanoa, kirjojen aatelinen. Pohjolan voimaeläimet on kyllä aivan upea yksilö. Kovakantinen ja reilut 200-sivuinen teos vei minut mennessään jo heti kantta katsomalla.


Kirjan on kirjoittanut tietokirjailija Maaretta Tukiainen ja kirjan tuoma mystinen tunnelma, mielenkiintoiset tarinat ja uskomattoman upea kuvitus on sellainen yhdistelmä, että oksat pois. 


Pohjolan voimaeläimet -kirjan sisältöä. Laaja ja mielenkiintoinen sisältö, josta nostan esiin mielelläni varsinkin eläinmytologian taustaosion. 


Suomalaisten eläinmytologia, muinaisten suomalaisten maailmankuva ja silloinen luontosuhde antavat mielenkiintoista näkökulmaa kirjan lukemiseen ja tapojen ja uskomusten ymmärtämiseen.


Olen aina tykännyt kuvien tuomasta tunnelmasta ja kuvilla on todellakin iso rooli ja merkitys lukuelämyksen luomisessa. Kirjan upeasta kuvituksesta vastaa graafinen suunnittelija Markus Frey. Kuvassa susi ja kirja kertoo:

"Lukuisten muinaiskansojen myytit tunnustavat sudessa piilevät voimat. Yhden teorian mukaan ihminen on alkujaan syntynyt sudesta. Näin uskoi muun muassa pelätty Tšingis-kaani..."



Pohjolan voimaeläimet -kirja on uudelleentulkinta muinaisten suomalaisten eläimiin liittyvistä uskomuksista ja näin eläinrakkaana voin todeta, että kirjan kertomukset ovat todella mielenkiintoista ja opettavaistakin luettavaa.



Kirjan aukeama ja naali. Naalin ulkoisiin ominaisuuksiin kirjan mukaan kuuluu varsinkin sirous ja tämä Suomen uhanalaisin nisäkäs on todella pienikokoinen. Säkäkorkeuskin on vain 30 cm. Mutta tuota siroutta peittää upea ja pörröinen turkki, jonka vuoksi naali metsästettiin lähes sukupuuttoon Suomessa 1900 -luvulla. Tällä hetkellä naali on rauhoitettu ja kantaa yritetään elvyttää.


Jokaisen voimaeläimen kohdalla on myös pohdittavaa, tässä kuvassa naalin sivuilla olevat kysymykset. Kirjaan nimittäin liittyy myös Pohjolan Voimaeläinkortit, joiden avulla saa omaan elämään tukea ja näkökulmaa ja kortteja voi käyttää mm. myös ryhmätyöskentelyssä. Mikähän se oma voimaeläimeni onkaan... hmm... kirjasta valikoitui mystinen korppi, joita täällä kotimme lähellä aina välillä lentelee. Ihana ja mystinen lintu, joka omaa hurjasti mystiikkaa. Mikä on sinun oma voimaeläimesi?


Yhteistyössä:


-Kati-

8.1.2018

Katin kirjanurkka - Nälän vuodet

Miikka Voutilainen: Nälän vuodet - nälänhätien historia, Kustannus Atena Oy 2017, 261 s.

Historia kiehtoo ja varsinkin Suomen muinaishistoriaa käsittelevät teokset ovat mielilukemistani. Joitakin niistä teoksista olen esitellyt täällä blogissakin mutta välillä on hyvä avartaa katsettaan ja suunnata lukukokemukset hiukan uudempaan aikaan. Nyt esittelyyn pääsee Miikka Voutilaisen Nälän vuodet, joka vie lukijansa mielenkiintoiselle matkalle maailmanpolitiikan syövereihin ja sen mukaisesti myös ei-niin-mukavien lieveilmiöiden tykö. 


Miikka Voutilainen (FT, KTM) on väitellyt Suomen 1860-luvun nälänhädän yhteiskunnallisista ja taloudellisista taustasyistä. Ei mitään kovin kevyttä aihepiiriä mutta näistä historian kiemuroista on hyvä tietää ja Voutilainen antaa kyllä kirjan verran pohdittavaa. Oikeasti, mikä onkaan se voima, joka pyörittää tätä modernin maapallon valtakoneistoa.


Kirjan sisältöä.


Nälän vuodet on kovakantinen ja 261-sivuinen teos. Kirja vie lukijansa nälänhädän maailmaan, nälänhädän historiaan ja nykyisyyteen, nälänhätien ilmenemismuotoihin sekä taustasyihin. Kirja on ensimmäinen laaja ja itsenäinen suomenkielinen yleisesitys nälänhädistä ilmiönä.



Länsimaat vs kehitysmaat. Siinäpä se ja siinä myös aihe joka aina vaan jaksaa kummastuttaa. Mikähän se meidänkin länsimaisten osuus tässä kaikessa epätasapainossa maailman talouden ja sitä myötä nälänhädän kannalta onkaan.



Miikka Voutilaisen Nälän vuodet on teos, joka kannattaa lukea. Kirja avartaa omia näkemyksiä ja antaa tietoa yhteiskunnan omituisistakin poliittisista kiemuroista. Parasta antia on kuitenkin se, että kirja pistää oikeasti miettimään, kuinka nämä rattaat oikein pyörivät. Huh, huh, tässäpä melkoinen teos!


Yhteistyössä:
Kustannus Atena Oy


-Kati-

19.8.2017

Katin kirjanurkka - Hirvenvasa ja kerjäläinen

Lauri Eriksson: Hirvenvasa ja kerjäläinen. Ihminen ja eläin Suomen muinaisesineissä, Kustannusosakeyhtiö Nemo 2017, 160 s.

Tässä se nyt on. Teos, jota olemme mieheni kanssa odottaneet kuin kuuta nousevaa. Yhtenä syynä on se, että olemme jo vuosia sitten hurahtaneet historiaan ja varsinkin Suomen muinaishistoriaan. Olen samalla voivotellut sitä, että muinaishistoriasta ei rutkasti ole julkaisuja, usein kun nuo historiankirjat jostain syystä painottuvat Ruotsin vallan aikaan ja sen jälkeisiin tapahtumiin...



...harmi sinänsä mutta onneksi tietoisuus myös näistä meidän suomalaisten varhaisimmista ajoista on alkanut päästä pikku hiljaa esille. 


Nemo Kustannuksen kirja, Hirvenvasa ja kerjäläinen - Ihminen ja eläin Suomen muinaisesineissä on upea teos. Nyt nimittäin mennään kyllä sellaisella tasolla, että hiljaiseksi vetää. Kirjan kuvituksesta vastaa valokuvaaja Lauri Eriksson. Kirja on 160 -sivuinen ja sivukoko on aika iso, pikkuisen leveämpi kuin A4, jolloin kuvat pääsevät hyvin esille. Kirjan teksteistä vastaavat Lauri Eriksson, Markus Hiekkanen ja Visa Immonen.


Huittisten vuolukivestä valmistettu hirvenpääase on ajoitettu aikaan 5200 - 5000 eKr ja on samalla vanhin Suomesta löydetty kiviveistos. Asetta on arveltu käytettävän taisteluissa tai uskonnollisissa juhlamenoissa.


Tästä teoksesta voi sanoa, että on kyllä erittäin kaunis kirja. Kirjan taitto on tasapainoinen ja kaikki kirjan kuvat ovat erittäin hyvälaatuisia, taitavasti otettuja ja selkeitä. Tuo informatiivisuus samalla korostuu kuvien mielenkiintoisissa yksityiskohdissa.


Osa Hirvenvasa ja kerjäläinen - Ihminen ja eläin Suomen muinaisesineissä -kirjan kuvista on mustavalkoisia ja juurikin tuo värittömyys tuo jotenkin esineen muodon hienosti esiin. Tällöin valo on isossa osassa. Täytyy kyllä oikeasti nostaa hattua kirjan kuvaajalle, Lauri Erikssonille. Tässä kuvassa on savihahmon pää, joka löydettiin arkeologisten kaivausten yhteydessä v. 1966 Kotkasta.


Kuvassa mielestäni erittäin kaunis veitsenkahva, jossa upea lintu teräväkoukkuisine nokkineen, kyseessä on siis kotka. Veitsenkahva on ajoitettu ristiretkiaikaan (1050 -1300 jkr) ja löytynyt Räisälän pitäjästä, Karjalasta. Upeita esineitä... mitähän aarteita tämä maamme vielä pitääkin sisällään... 


Yhteistyössä:

-Kati-