22.10.2016

Katin CosmeticCorner ♥ Nivea & lahjaideoita miehille


Isänpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja pari viikkoa vielä, niin päästään juhlistamaan perheen kaksilahkeisia. Meillä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (paitsi Tanskassa) vietetään isänpäivää marraskuun toisena sunnuntaina. Muualla maailmassa isänpäivän ajankohta vaihtelee, vietto huipentuu yleensä kolmanteen päivään kesäkuuta. Isien kunniaksi juhlimisen idea on syntyisin Yhdysvalloista ja jos äitienpäivää vietetään niin tietysti myös isänpäivä on aivan yhtä tärkeä. 


Isänpäivän juhlintaan kuuluu olennaisena osana pienet paketit - ja myös herkut. Perheen pienimmät usein askartelevat kouluissa ja päiväkodeissa lahjoja isälle tai vaikka isoisällekin. Entäs mitä sitä keksisi itse antaa lahjaksi... hmmm, siinä ikuinen dilemma... no tässä ainakin yksi ihana idea: Nivean miehille suunnattuja kosmetiikkatuotteita. Minusta on mahtavaa, että miehet otetaan huomioon myös kosmetiikkatuotteiden kehittelyssä ja Nivea on mielestäni todella paneutunut tuotekehityksen saloihin... pakkauksetkin ovat muuten aika miehekkään oloisia...


Muutaman asian olen näinä vuosinani sisäistänyt miesten aivoituksista, varsinkin erilaisia tuotteita kohtaan. Miehet tuntuvat pitävät kekseliäistä ja samalla myös jollakin tapaa teknisistä tuotteista. Nivean active Energy Morning Fix Face Gelissä yhdistyy nuo kaikki elementit ja varsinkin tuotteen korkki on niin jännästi suunniteltu toimimaan, että se yllätti meidän perheen miesväenkin.


Ja tuo korkki... metalliosasta kiinni ja pyöräytys vasempaan päin... ja naks... pumppuosa ilmestyy esiin. Mielestäni toimiva ja "supermiehekäs" systeemi. Tällaista korkkia en ole naisten purnukoissa nähnyt. Voide myös säilyy samalla hyvin, kun ei pääse niin helposti ilman kanssa tekemisiin.


Active Energy Morning Fix Face Gel on koko kasvoille (paitsi tietysti silmänympärysiholle) soveltuva kosteusvoide joka imeytyy mukavan nopeasti eikä tällöin jätä ilkeää rasvaista tunnetta iholle. Geeli sisältää pienen pieniä mikropigmenttihelmiä ja tuoksu on mukavan miehinen ja mieto. Kosteusvoide häivyttää iholta väsymyksen merkkejä ja saa ihon näyttämään terveeltä. Oiva isänpäivälahjaidea!


Nyt sitten miehisyyden ytimeen eli parranajoon, josta meillä naisilla ei ole mitään kokemuksen häivääkään. Vaikka meiltä naisiltakin löytyy monta aikaa vievää kasvoprojektia, niin sivusta seuranneena parranajo tuntuu kyllä aika työläältä. Tyylejä on monia ja pitää sitten sängestä, kokoparrasta tai ihan sileästä leuasta, niin tässä lahjaidea Nivea Men -tuotemaailmasta: kamomillauutetta, E-vitamiinia ja provitamiini B5:tä sisältävä Sensitive After Shave Balm -partabalsami.


Partabalsami rauhoittaa ihoa ja vähentää parranajon jälkeistä punoitusta sekä ihoärsytystä. Tärkeä ominaisuus on myös kosteutus, koska iho kuivaa herkästi parranajon jälkeen. Mieheni mielestä tämä on oikein hyvä tuote ja varsinkin alkoholittomuus tekee tuotteesta oikein miellyttävän käyttää eli se ei kirvele lainkaan. Itse pidin myös lasipullosta, joka tekee tästä tuotteesta arvokkaan oloisen.


Nivean Sensitive Cooling Moisturiser on miehille suunniteltu kosteusvoide. Voiteessa on kätevä pumppu ja itse voide levittyy iholle helposti. Tässä tuotteen ominaisuuksia, eikö olekin aika mahtava lista:
  • Ehkäisee ihon kuivumista
  • Viilentää ja virkistää välittömästi
  • 0 % alkoholia
  • Ei ihoärsytystä
  • Dermatologisesti hyväksytty miesten herkälle iholle 


Nivean Sensitive Cooling Moisturiseria testanneen mieheni arvio: raikas tuoksu, helppokäyttöinen, pakkauksella hyvä ulkoasu.


Sitten päästään aika tuttuihinkin lahjaideoihin eli miesten deodoranttiin ja suihkugeeliin. Vaikka ehkä lahjaideana ovatkin aika tuttuja niin tuotekehitystä tapahtuu koko ajan ja uutuuksia on saatavilla tasaiseen tahtiin. Nivea Men tuotteet Original Care Shower Gel sekä Dry Impact Spray ovat mielestäni kiva kaksikko.
Ensin oma naisnäkökulmani suihkugeelistä: tuoksu on mielestäni todella ihana, ehkä paras miesten tuotteessa ikinä, tarpeeksi mieto ja sopivan "pehmeä". Mieheni arvio suihkugeelistä: tuoksu ei hyppää lainkaan silmille ja jättää hyvän tunteen iholle.


Suihkedeodorantti taas pitää hienhajun loitolla ja tässäkin tuotteessa tuoksu on kivan miehekäs. Kaikenkaikkiaan mielestäni näistä Nivea Men -tuotteista saa oikein mukavan ja kattavan paketin omalle miehelle, vaikka nyt isänpäiväksi ja soveltuvathan nämä myös joululahjaksikin sinne pukinkonttiin... ♥


Ihanassa yhteistyössä:
www.nivea.fi 
 
http://www.nivea.fi/products/Mens-Care

-Kati-

2 kommenttia:

  1. Morning Fix Face Gel, loistava nimi! ;) ;) Miesten kosmetiikka kasvaa vuosi vuodelta, mikä on hieno juttu. Nivean tuotteet ovat laadukkaita; myös meillä on niitä kokeiltu ja hyväksi todettu. Kiitos, tämä oli taas hyvä muistutus hyvästä lahjaideasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Kiitos ja kyllä sitä itsekin jotenkin niin tottuneesti hankkii niitä tuttuja juttuja lahjaksi. Ihan kiva välillä yllättää uusillakin lahjaideoilla. :-)

      Poista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!