30.9.2021

Katin kirjanurkka - Sähkön pitkä historia

Ismo Lindell: Sähkön pitkä historia, Otatieto 2017, 3. painos, 454 s.

*Kirja saatu kustantajalta* Ihana syyskuu on näyttäytynyt niin kauniina ja ruska on saapunut jo tänne Kuopion korkeuksille. Varsinkin aurinkoisina päivinä puiden lehtien oranssit sävyt oikein loistavat. Nyt päästään taas kirjanurkkaan ja tällä kertaa esittelyssä on oikein tuhti tietopakkaus sähkön historiasta. 

Mielilukemistani ovat dekkareiden lisäksi erilaiset historiaan ja kulttuurihistoriaan ja vanhoihin tapoihin liittyvät tekstit. Nyt pääsin ensi kertaa lukemaan sähkön historiasta. Sähkön pitkä historia on pehmeäkantinen kirja ja sivuja teoksessa on 454. Kirjasta saa kyllä erityisen hyvän tuntuman tähän matkaan, jonka ihmiskunta on ottanut saavuttaakseen melkoisia saavutuksia tieteen, tekniikan ja tietysti juurikin sähkön saralla.

Kirjan sisältöä. Taäytynee antaa tunnustus erittäin seikkaperäisestä ja todella mielenkiintoisesta tekstistä. Kirja avaa selkeästi ja aikajanallisesti todella miellyttävästi ja järjestyksessä historian vaiheet, alkaen aivan sieltä egyptiläisten ja Meksikonlahdella sijainneiden Olmeekkien kulttuureista tuhansien vuosien takaa ennen ajanlaskun alkua. En kerro enempää, lukaisehan itse, kuinka esimerkiksi magnetismin havaitseminen on vaikuttanut siihen, että sitten pikku hiljaa päädyttiin aikojen saatossa sähkön tuottamiseen.

Kirjan sisältöä... Sähkön pitkä historia -kirjan teksti painottuu noin kolmen vuosituhannen ajalle ja selvittää, kuinka sähkön ja magnetismin tuntemus onkaan kehittynyt tuona aikana. Ja onhan se kehittynyt valtavasti ja ottanut välillä suuriakin harppauksia. Tämä teos sopii muuten hyvin myös tekniikasta, tekniikan historiasta ja tieteestä kiinnostuneille.


Anna pusu ja saat sähköiskun. Kirjan kuvitusta (E.T. Canby: Electricitet) ja tässä kuvassa vietetään kansanhuvia 1740-luvulla. Tuolloin erilaiset sähkökokeet ja sähköesitykset olivat suurta muotia. Kirjan mukaan majataloissa kiertelevät luennoitsijat esittivät demonstraatioita aamusta iltaan. Erityisesti tässä piirroksessa näkyvä "sähköinen suudelma" oli suosiossa. Neito oli varattu sähköllä ja hänen seistessään eristelevyllä innokas ihailija sai neidon huulilta sähköistetyn napautuksen.


Kirjaa lukiessa havahduin siihen, kuinka monia ihmisiä ajan saatossa onkaan yhdistänyt tiedonjano, uuden kokeilu ja tahto saavuttaa suuria. Osa on jäänyt kunniakkaasti historiaan ja osa taas syyttä suotta jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka kunnia heille kuuluisikin. Kirjan kuvitusta ja tässä Sabatellin maalauksessa Alessandro Volta esittelee Napoleonille koetta. Volta oli italialainen fyysikko ja hän keksi nykyaikaisen pariston vuonna 1800. Tämän kunniaksi Napoleon antoi Voltalle kreivin arvon. Sähkön pitkä historia on erittäin mielenkiintoinen ja tuhti tietoteos ja vei minut kyllä aivan mukanaan. Kiva tietää nykyisin niin arkipäiväisen asian historiasta ja kehityksestä näin seikkaperäisesti.

Ihanaa syksyn aikaa sinulle ja mukavia lukuhetkiä, palaillaan taas pian!


t: Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!