18.6.2024

Taimitestaaja - Kasvua ja kukintaa - Viherrinki ♥

Yhteistyössä: Viherrinki ♥ Kesä tuntuu olevan tällä hetkellä kukkeimmillaan ja onhan se jo juhannusviikkokin. Kelit ovat olleet aurinkoisia ja lämpimiä ja se on selvästi vaikuttanut kasvien kasvuun positiivisesti. Tässä tunnelmia meidän puutarhasta ja esittelyssä jälleen myös Viherringin Taimitestaajana saamieni kasvien kasvua. Kuvassa niin upeasti kukkivan Alppiruusu ’Double Kiss’in väriloistoa.


Topi-kissan kesäisiä tunnelmia. ♥
 
 
Viherringin Taimitestaajia valittiin jälleen keväällä ympäri Suomen ja on iso ilo saada olla mukana myös tällä kasvukaudella. Taimitestaajana pääsen esittelemään kasvien kasvua ja vointia täällä blogissa sekä Instagramin puolella tililläni @lasitupa. Kävin noutamassa esittelyyn tulleet kasvit Viherkeskus Focuksesta, joka sijaitsee Kuopion kupeessa. Kuvassa yksi kasveista, upeaan kukintoon päässyt loistokärhö ’Hot Love’, jonka kukat ovat todella näyttäviä ja suurikokoisia.
 

Istutin loistokärhön aurinkoiselle kasvupaikalle suoraan maahan ja se pääsee kiipeämään ylöspäin tukea pitkin. Sen voi istuttaa myös ruukkuun, jolloin sen talvettaminen on helppoa, kun ruukun voi viedä syksyllä vaikka kellariin. Maa on tuossa kohdassa hiekansekaista muhevaa multamaata, mikä on kärhölle hyvä kasvualusta. Kärhö on kasvanut muutaman viikon aikana todella hyvin ja on jo melkoisen korkealle kiivennyt.  Kärhössä on kukkia sekä paljon nuppuja. ’Hot Love’ loistokärhön kasvuvyöhyke on I-II. ♥
 
 
Kuvassa karviainen ja lajike ’Captivator’. Tässä karviaislajikkeessa piikkejä ei ole yhtä paljon, kuin normaalisti ja hyvä niin, kun aika monesti muiden marjoja kerätessä on tullut pistettyä vahingossa sormenpäihin ja kädet naarmuille. Karviainen on yksi mielimarjani ja ihana kokeilla, kuinka tämä lajike viihtyy meidän puutarhassa... toivottavasti hyvin ja pitkän aikaa. Captivatorin kasvuvyöhyke on I-IV (V).

 
Istutin karviaisen puutarhan aurinkoiselle paikalle, muhevaan ja lannoitettuun multaan.  Istuttamisen jälkeen täytyy muistaa kastella usein ja runsaasti. Näin pidetään huolta, että kasvi pääsee juurtumaan hyvin ja kasvu lähtee käyntiin mallikkaasti.

 
Pena-kissa tutkii voikukkaa ja nauttii kesän auringonpaisteesta puutarhassa.

 
Pilariomenapuut ovat jotenkin niin sympaattisen oloisia. Pilaripuut kasvavat ylöspäin ja ne ovat kapeita, joten niitä voi istuttaa vaikka aidanteeksi. Pilaripuu kasvaa hyvin myös ruukussa ja sopii vaikka terassille tai aurinkoiselle parvekkeelle.  Tämä pilariomenapuun lajike ’President’ on tehnyt jo pieniä omenan alkuja, vaikka kasvaa meidän puutarhassa vasta ensimmäistä vuottaan, mutta pilariomenapuut tuottavatkin satoa aika aikaisin, jopa kaksivuotiaana. ♥ 


Pilariomenapuu 'President' on myöhäinen kesäomena ja kasvuvyöhyke tällä lajilla on I-III.
 
 
Humala on upea, kestävä, voimakaskasvuinen ja ruohovartinen köynnös. Sen kuihtuneet versot leikataan maata myöten pois kevään alussa. Kasvi on kaunis koristeena ja se on myös hyötykasvi. Humalan kukintoja eli käpyjä käytetään nimittäin vielä nykyisinkin mm. oluen valmistuksessa antamaan juomaan makua ja kirkkautta.

 
 
Käpyhumala vielä ruukussaan, odottamassa istuttamista maahan. Istutin tämän taimen meidän pihapiirissä olevan vanhan kivinavetan seinän viereen. Paikka on puolivarjoinen ja maa on muhevaa multaa. Kiinnitin lisäksi rakennuksen katonrajaan muutaman rautalangan, jota pitkin humala pääsee kiipeämään helposti ylös. Humala kasvaa hyvin kasvuvyöhykkeillä I-VI. Tällaisia Taimitestaajan tunnelmia tällä kertaa. Oikein ihanaa juhannuksen aikaa sinulle ja palaillaan taas pian! ♥ 
 

t:Kati

13.6.2024

♥ Tarvikkeita neulontaan ja ihanat rasiat by Succaplokki ♥ Alekoodi & Arvonta

 
Yhteistyössä: Succaplokki ♥ Ihana kesä on täällä ja kelit ovat olleet kyllä todella lämpimiä. Olen istuttanut monenlaisia kukkia puutarhaan ja myös näitä kuvassa näkyviä orvokkeja. Yksi lilan sävyinen orvokki pääsi myös kauniiseen vaneriseen rasiaan. Nyt esittelyyn pääsevät kotimaisen Succaplokin ihanat, kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet. Nappaa itsellesi tuolta postauksen loppupuolelta alekoodi Succaplokin verkkokauppaan ja sieltä löydät ohjeet myös arvontaan!

 
Succaplokki on kotimainen pienyritys ja tuotteet suunnitellaan, valmistetaan ja pakataan Paimiossa. Tuotteiden valmistamiseen käytetään erilaisia kierrätysmateriaaleja. Kuvassa setti Succaplokin ihastuttavia neulontatarvikkeita, jotka sujuvoittavat neulomista ja viimeistelevät valmiin neuleen. Esittelyssä on myös Succaplokin uutuustuote, vanerista valmistettu minimalistisen tyylikäs rasia, nimeltään Cotelo, johon sain itse valita myös sisäosan värin ja mieleiseni tekstin.
 
Tykkään tehdä erilaisia askarteluja ja esimerkiksi virkkaaminen ja neulominen ovat vieneet minut mennessään jo vuosia sitten. Viimeisin neulontatyöni oli miesten villapaita ja sen neulominen olikin helpompaa, kuin ensin ajattelin. Neulomiseen on saatavilla myös todella käteviä apuvälineitä. Kotimainen Succaplokki valmistaa kauniita ja käteviä tuotteita juuri tähän tarpeeseen. Kuvassa vasemmalla Succaplokki SilmuccaSTOP,  ja vieressä Succaplokki Soul Band-silmukkamerkit.
 
 
Arvostan tuotteita, joiden ulkonäkö ja tietysti myös materiaali on mietittyä. Succaplokin tuotteet miellyttävät silmää ja ne valmistetaan erilaisista kierrätysmateriaaleista, mikä on todella hienoa. Succaplokin SilmuccaSTOP on vanhasta pähkinäpuisesta keittiötasosta valmistettu stoppari, jossa on kaksi puusta valmistettua osaa ja niiden välissä on kuminauha. SilmuccaSTOP asettuu vahvasti neulepuikkojen päihin, estäen silmukoiden hukkumisen. Kuminauhan ansiosta puikkojen pituus voi vaihdella 15-20 cm välillä.
 
 
Succaplokki Soul Band- silmukkamerkit rivissä. Soul Band- silmukkamerkit valmistetaan teollisuuden kierrätysmuovista. Settiin kuuluu neljä kevyttä silmukkamerkkiä. Nämä ovat kauniin värisiä ja hymy nousi, kun nämä ilmestyivät pakkauksesta, nämä  merkit ovat niin sympaattisen näköisiä. ♥

 
Puikkomitalla on helppo tarkistaa minkä paksuiset puikot ovat. Nämä kaksi kierrätetystä puumateriaalista valmistettua puikkomittaa ovat niin kauniita. Pitkänomainen Succaplokin Tanco Puiccomitta sisältää 11 eri kokoa 2,5 mm - 6 mm ja perhosen muotoisessa Helena Puiccomitassa on 16 kokoa 2-8 mm. Nämä puikkomitat on valmistettu vanhasta valkotammisesta keittiötasosta ja pinnat on käsitelty kasvipohjaisella öljyllä.♥

 
 Kuvassa näkyvät Cotelo- rasiat ovat Succaplokin uutuustuotteita.
 
 
Succaplokin Cotelo- rasia on ulkomitoiltaan 75 x 75 mm. Materiaalina on kotimainen 100% kierrätetty koivuvaneri. Rasian ulkomuoto on minimalistinen ja kaunis.

Kuvassa kolme Succaplokin Coteloa. Vanerista valmistetut Cotelot ovat kauniita ja viimeisteltyjä. Tuo on jännä, että Cotelo- rasian kantta ei heti huomaa. Cotelon kansi pysyy lujasti kiinni magneeteilla.

 
Cotelon sisäpohjan värivaihtoehtoja on seitsemän: avokadon vihreä, koivu, musta, oranssi, pinkki, punainen ja sininen. Kuvassa näkyvät kolme Coteloa ja niihin valitsemani värit: musta, avokadon vihreä ja koivu. Cotelon sisäpohjaan voi myös saada oman, yksilöllisen kaiverretun tekstin ja lausahdus "Huomaa hyvyys ympärilläsi" tuli itselleni mieleen. Se koristaa nyt mustalla sisäpohjalla olevaa rasiaa. 

 
Succaplokin Cotelo on muuten myös aivan ihana lahjaidea ja omavalintaisella kaiverretulla tekstillä sen voi tuunata mieleisekseen. ♥ Kierrätetyn materiaalin monipuolisuus yhä vaan yllättää ja nämä Succaplokin tuotteet ovat niin kekseliäitä - ja samalla kauniita. Ja sitten se ihana alekoodi, jonka sain teille jaettavaksi eli käytä alekoodia LASITUPA, jolla saat 15 % alennusta Succaplokin verkkokaupassa 30.6.2024 saakka! Osallistu myös arvontaan Instagramin puolella, tililläni @lasitupa, palkintona on 20 € lahjakortti Succaplokin verkkokauppaan! Kurkkaa Succaplokin verkkokaupan valikoimaa tästä. Oikein ihanaa kesäkuuta sinulle ja palaillaan taas pian!


 T:Kati