6.3.2016

Sisustustarroilla uutta ilmettä kotiin ja ARVONTA!!!


Mielivuodenaikani, kevät, saapuu pikku hiljaa. Kerroinkin jo aiemmin, että olen jo ostellut kesäkukkien ja kasvistenkin siemeniä, pian saan laittaa niitä kasvamaan. En malta odottaa, että pääsen puutarhahommiin. Yksi kevään merkki on myös, kun sisustuskärpänen puraisee ja nyt se puraisi minua.
  
Kodissamme on kauttaaltaan tummansävyiset seinät. Muistan, kun mietimme pitkään, mitä väriä haluamme seiniin ja päädyimme erikoiseen harmaanvihreään sävyyn. Halusimme poiketa tutusta ja turvallisesta vaaleasta sävystä. Listat, katto ja ovet ovat kuitenkin valkoiset. Olemme olleet tyytyväisiä värivalintaan, vaikka alussa olikin totuttelemista.


Uutta ilmettä on helppo tuoda kotiin tekstiilien avulla ja myös sisustustarrat ovat yksi vaihtoehto helppoon ja nopeaankin kodin muutokseen. Sisustustarroja on tarjolla vaikka minkälaisia ja tarran kokoon ja väriin voi itse vaikuttaa tilausvaiheessa.

Designtarrat.fi on verkkokauppa, joka on erikoistunut erilaisiin sisustustarroihin. Tuoteryhmiä on paljon ja mikä ihaninta, tarran voi saada myös omalla valitsemallaan tekstillä, jos valinta valmiiden tarrojen joukosta tuntuu vaikealta. Värivaihtoehtoja on yhdeksän erilaista, eli valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin!

Löysin Designtarrat.fi:n verkkokaupasta tekstitarran, joka on mielestäni iätön, kaunis ja sanomaltaan positiivinen: Live Well, Laugh Often, Love Always. Tarran tekstin väriksi valitsin valkoisen, siten se sopii hyvin kotimme värimaailmaan ja niin myös tarran teksti erottuu hyvin taustastaan. Tarra on mielestäni kuin tehty tuohon kohtaan eteisessä, sen positiivinen viesti näkyy meille pitkin päivää mm. kotoa lähtiessä, kotiin tultaessa ja portaita alas ja ylös kiivetessä. 


Tarra tarttui todella hyvin karheaan, maalattuun kipsilevypintaan. Kiinnityspinta oli epätasainen ja sen takia tarrapintaa piti painella asennuksen jälkeen huolella, jotta se todella tarttuu kiinni alustaansa. Loppujen lopuksi, kuinka näin vaivattomasti voikin saada ison muutoksen kodin ilmeeseen!

ARVONTA!!! 

Ota osaa arvontaan ja voita vapaavalintainen sisustustarra Designtarrat.fi -verkkokaupasta! Osallistu arvontaan kommentoimalla, mikä Designtarrat.fi:n sisustustarroista on sinusta mieluisin! Tutustu valikoimaan osoitteessa www.designtarrat.fi. Toisen arvan saat tykkäämällä Designtarrat.fi:n facebook-sivuja ja kolmas arpa lähtee, kun seuraat blogiani joko Bloggerin tai Bloglovinin kautta. Ilmoita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana tässä ihanassa arvonnassa.
Arvonta päättyy sunnuntaina 13.3. klo 18, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti!
Arvonta suoritettu ja voittaja on...Henna73, onnea paljon!!!

Onnea arvontaan!


Kiitos aivan ihanasta yhteistyöstä,
www.designtarrat.fi

-Kati- 

22 kommenttia:

  1. Mieluisin sisustustarra olisi viherkasvi 4: http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/VK4/SubProducts/704-0006
    Kolmella arvalla osallistun. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa. Ja minä valitsisin julisteen jossa on pääskyset. Paljon on ihania. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kolmella arvalla mukana! Pitkään olen haaveillut tästä Einstein-seinätarrasta: http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/Einstein/SubProducts/%22Einstein%20K1MU57x19%22

    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  4. http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22T%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%20VE%22/SubProducts/%22T%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%20VE%20K1MU54x18%22 tää olis paras. Yhdellä arvalla mukaan.
    nelliina(@)Yahoo.com

    VastaaPoista
  5. Suosikkini on Lintuparvi:
    http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/Lintuparvi/SubProducts/"Lintuparvi MU83x56"&nosto=nosto-vilkas-category2
    Arvontaan osallistun yhdellä arvalla. T:Marja
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Mä ottaisin varmaan tuon 'Always kiss me goodnight' -tekstin, aivan ihana! ansku.ja@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Kolmella tarralla. Valinta on kultainen oma teksti. :) tarja.m.miettinen(at)gmail.com. Ihana blogi!

    VastaaPoista
  8. Kolmella arvalla mukana.
    Suosikkini on New York-tarra :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Vaikea valinta, ottaisin joko tekstitarran Self Service Kitchen Open 24 hours tai kuvatarran linnut langalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Valintani on tämä: http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22Tervetuloa%20MK%22/SubProducts/%22Tervetuloa%20MK%20K1MU57x6%22
    Kolmella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Löytyypäs ihania tekstitarroja! (: Lempparini on tämä Löydä onnesi -sisustustarra <3: http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22L%C3%B6yd%C3%A4%20onnesi%22/SubProducts/%22L%C3%B6yd%C3%A4%20onnesi-K1MU50X28%22

    Mukana yhdellä arvalla.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Suosikkini on "Lintuparvi" tai joku muu linuaiheisista :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla osallistun arvontaan, valitsen http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22Kolme%20lintua%22/SubProducts/%22Kolme%20lintua%20K1MU37x28%22, jos onnistaa arvonnassa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kauris lastenhuoneeseen olisi hieno. Mukana kahdella arvalla.http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22Kauris%20lastenhuone%22/SubProducts/%22Kauris%20lastenhuone%20MU52x120%22
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla blogger-lukija mukana

    Mun suosikki on http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22Maailman%20K%22/SubProducts/%22Maailman%20K%20K1MU85x39%22

    Tuohon ois kiva merkkailla missä sitä onkaan matkustanut

    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22Maailman%20K%22/SubProducts/%22Maailman%20K%20K1MU85x39%22&nosto=nosto-vilkas-category2
    Tämä ihana sopisi meille :) Yhdellä mukana!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Yksi arpa!Pääskyset mustana. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kolme arpaa :)
    Ja mun valinta ois iso maailmankartta

    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. "Vahvuus on kätkössä heikkouden alla" -teksti on suosikkini. Yhdellä arvalla mukana! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Teksti "We create ou tomorrow by what we dream today" sopisi meille hyvin. :) Yhden arvan kera osallistun! juhtimus(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  21. Kolmella mukaan

    Tää ois kiva: http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/%22Dr%C3%B6m%2C%20Minns%2C%20Lev%22/SubProducts/%22Dr%C3%B6m%2C%20Minns%2C%20Lev%20K1MU30X28%22

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. http://www.designtarrat.fi/epages/vilkas02.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111022-11092-64795-1/Products/"Älä%20tee%20M"/SubProducts/"Älä%20tee%20M-K1MU55X19"
    Mukaan kahdella arvalla!
    sari.lamminpaa@gmail.com

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!