Yhteistyössä: Viherrinki ♥ Ihana kesä ja heinäkuussa ollaan. Pihapuuhissa on mennyt mukavasti aika ja nyt on jälleen Viherringin ihanien kasvien esittelyn aika. Kasvua ja kukintaa on ollut nyt hienosti, kun nuo kelit ovat olleet ihanteellisia täällä Kuopionkin korkeuksilla. Puutarhakissa Pena on päässyt viettämään niin ikään kissanpäiviä. Tässä kuulumisia meidän puutarhasta. ♥
Kasvien kasvua on mielestäni mielenkiintoista seurata. Erilaiset ja monipuoliset lajikkeet tuovat myös mukavasti vaihtelua puutarhaan. Tässä kuvassa jo näin isoksi kasvanut Sinisade 'Blue Moon' (kasvuvyöhyke I-). Sinisade on köynnös ja on kiivennyt hienosti lankaa pitkin. Kukkien alkuja ei vielä näy. Kukkiessaan sinisade on upea nuokkuvine kukkaterttuineen. Kukat ovat sinivioletin sävyisiä.
Kävin toukokuussa noutamassa nämä ihanat kasvit Kuopion kupeessa sijaitsevasta Viherrinki-myymälästä, Viherkeskus Focuksesta. Viherringin myymälöitä löytyy ympäri Suomen. Kasvit ovat laadukkaita, terveitä ja lähtevät hyvin terhakkaasti kasvuun, mistä tällainen puutarhaharrastaja tykkää.
Istutin tämän vaarinlaukan toukokuussa maahan. Tämä yksilö on kasvanut hienosti, kuten näillä Viherringin kasveilla on tapana. Tällä hetkellä löytyy paljon puhkeamaisillaan olevia kukkia. Vaarinlaukan (kasvuvyöhyke I-V) kukkia ja lehtiä voi käyttää ruohosipulin tapaan. Hyöty- ja koristekasveja voi huoletta istuttaa samaan penkkiin, kuten itsekin teen. Kannattaa aina katsoa kuitenkin sopivin kasvupaikka kasville, toiset kun tykkäävät aurinkoisesta paikasta ja toiset varjoisemmasta. Vaarinlaukka kukkii vaaleanvioletein kukin loppukesästä - sitä odotellessa. ♥
Tässä toinen köynnös, joka pääsi kiipeämään meidän vanhan navetan kiviseinää pitkin. Palsamiköynnös 'Sadova' (kasvuvyöhyke I-V) eli ns. sitruunaköynnös kukkii alkukesällä ja tekee loppukesällä oranssinpunaisia, syötäviä marjoja. Mielenkiintoista ja jospa ensi vuonna pääsisi jo maistamaan. Marjojen maku on kuulemma hapan, sitruksinen ja yrttimäinen.
Sininen ruiskukka antaa kivasti kontrastia puutarhan vihreisiin sävyihin - ja pölyttäjätkin tykkäävät.
Olen päässyt esittelemään viherringin kasveja jo muutaman vuoden. Tässä kuvassa näkyy pari vuotta sitten istuttamani Punakoivu 'Hekla':n (kasvuvyöhyke I-V) jännän sävyiset lehdet. Lehdet ovat upeat, punaruskean sävyiset.
Viime kesänä istuttamani Viherringin Mustaselja 'Black Lace' (kasvuvyöhyke I-II(III)) on tehnyt ensimmäisen kukkatertun! Tämä on aina niin ihanaa. Kukat ovat vielä näin nupuillaan mutta aukeavat pian. Mustaseljan lehdet ovat erikoisen ja kauniin tumman purppuranpunaisen sävyiset. Kukat ovat vaaleanpunaiset.
Puutarhamme omenapuut notkuvat tällä hetkellä omenan aluista eli näyttää siltä että omenasatoa on tulossa hienosti. Nämä kuvan omenat ovat Viherringin pilariomenapuu 'Triumf':in. Istutin puun pari vuotta sitten meidän puutarhaan aurinkoiselle paikalle. Pilariomenapuu 'Triumf' on ns. myöhäinen
kesälajike, johon tulee kauniita punaisia omenoita ja lajike kestää
hyvin omenarupea.
Syysoliivi 'Pointilla Sweet&Sour' (kasvuvyöhyke I-III) kasvaa pensasmaisesti ja tykkää aurinkoisesta tai puolivarjoisesta kasvupaikasta. Syysoliivi tekee punaisia ja vitamiinipitoisia marjoja, maultaan kuulemma makeanhapokkaat. Miten sitä malttaa odottaa, vielä ei näy marjojen alkuja. Istutin tämän ihanuuden tänä keväänä.
Isabellansyreeni 'Miss Canada' ja nämä kukat aukeavat pian. Tuo pinkki sävy kukissa on mielestäni kaunis ja voimakas.♥
Kirsikkaluumu 'Kometa' on kasvanut puutarhassamme hienosti touko- ja kesäkuun aikana. Kurkkaa halutessasi postaukseni tämän puun istutuksesta tästä. Kirsikkaluumu on runsassatoinen lajike ja se tekee punaisia ja mehukkaita hedelmiä.
Kuva aitan nurkalta. Tällaisia tunnelmia meidän puutarhasta tällä kertaa. Me täällä puutarhakissa Penan kanssa jatketaan kasvun ihmettelyä ja ihastelemista. Oikein ihanaa heinäkuuta sinulle ja palaillaan taas pian! ♥
t:Kati









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!