31.1.2021

Katin kirjanurkka - Pähkinöitä omasta puutarhasta

Joel Rosenberg: Pähkinöitä omasta puutarhasta, Into Kustannus Oy 2020, 188 s.

Tästä se alkaa, nimittäin jokavuotinen, yleensä keväisin voimistuva, tulevan kesän istutusten suunnittelu. Ja jee... tänä kesänä aion istuttaa meidän pihamaalle pähkinäpensaan. Kun sain tämän kirjan hyppysiini, hurahdin aivan totaalisesti pähkinöihin. En nimittäin olisi edes uskonut että täällä meillä pohjoisemmassakin Suomessa voisi kasvattaa omia pähkinöitä mutta kylläpäs vaan voi. Ihanaa!


Pähkinöitä omasta puutarhasta -kirja on kovakantinen ja sivuja on 188. 


Kirjan sisältöä. Tämä onkin muuten ensimmäinen suomalainen pähkinäopas. Kirjassa kerrotaan, että ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kasvuvyöhykkeisiin ja myös siihen, että täällä meillä pohjolan perukoillakin voi paremmin kasvattaa nykyään ja tulevaisuudessa myös sellaisia lajikkeita, jotka eivät aiemmin ole oikein täällä selviytyneet, esimerkiksi saksanpähkinää.


Hyvät havainnekuvat ja piirrokset auttavat tällaista pähkinänkasvatuksessa ensi askeliaan ottavaa puutarhaharrastajaa. Olen jo vuosia kasvatellut omalla pihamaalla kaikkea syötävää (luomuna tietenkin) ja omavaraisuus kiinnostaa koko ajan enemmän. Nyt kun vielä pähkinöitäkin voisi kasvattaa itse niin kyllä vaan... hmmm... minkähän lajikkeen sitä hankkisinkaan.


Pähkinöitä omasta puutarhasta -kirjan on kirjoittanut metsäpuutarhuri ja luonto-opas Joel Rosenberg. 


Pähkinäpensaat kuuluvat koivukasvien heimoon ja lajeja on toistakymmentä. Aivan eteläisessä Suomessa Euroopanpähkinäpensaita kasvaa ihan luonnonvaraisena. Jalopähkinät taas ovat suuria ja näyttäviä puita, joihin kuuluu mm. Saksanpähkinä ja Amerikanjalopähkinä. Upea teos antaa paljon informaatiota ja tämä kirjan avulla pääsee suunnittelemaan vaikka sitä omaa pähkinäpuutarhaa. Ihania lukuhetkiä ja palaillaan taas.


t: Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!