Yhteistyössä Biolanin kanssa ♥ on ollut aivan ihana kevät ja kesähän se jo kolkuttelee tuolla "nurkan takana". Täällä ollaan oltu puutarhapuuhissa jo monta viikkoa. Kylvin tomaatin ja chilin siemenet multaan tuossa helmi-maaliskuussa ja muitakin siemeniä sekä taimia. Nyt on aika antaa taas kasvunvoimaa eli lannoitetta näille pienille.
Kuvassa Biolanin Yrtti- ja taimilannoitetta. Lannoite on jauhemaista ja sopii oikein hyvin yrteille, salaateille ja taimille. Oletko huomannut muuten myös aiemmat postaukseni näistä Biolanin tuotteista, joita sain keväällä esittelyyn. Postauksia löytyy myös instagram-tililtäni @lasitupa, käy sielläkin kurkkaamassa.
Biolanin Yrtti- ja taimilannoitetta voi antaa kasveille monella tapaa. Tässä levitän jauhetta suoraan vielä pienille pinaatin taimille, jotka kasvavat avomaalla, lavassa. Tämän jälkeen kunnon kastelu, jotta lannoite sekoittuu kasvualustaan. Kasvatan itse syötäväksi vain luomua ja tämä Biolanin lannoite soveltuu erinomaisesti luomuviljelyyn, mikä on hieno juttu.
Kasvihuoneeseen siirtämäni tomaatintaimet saivat Biolanin Yrtti- ja taimilannoitetta varastolannoitteena. Varastolannoite annetaan näin:
Kaiva varoen taimen juuriston viereen kuoppa ja laita kuoppaan
lannoitejauhetta. Salaatilla ja yrteillä helpointa on tehdä kylvörivin viereen
vako, johon annostellaan lannoite. Peitä lannoite kasvualustalla.
Varastolannoite on todella helppo tapa lannoittaa ja kasvi hakee siitä sitten itse tarvitsemansa ravinteet.
Kanankakkaakin saa raemuodossa ja tämäkin lannoite sopii luomuviljelyyn. Kanankakka sopii erityisesti huone- ja parvekekasvien sekä kesäkukkien lannoitukseen.
Itse käytän Biolanin kanankakkarakeita niin, että liuotan rakeet kasteluveteen suoraan kastelukannussa. Annostus ja suhde on näin lannoitettaessa 1 ruokalusikallinen rakeita yhteen litraan vettä. Sen jälkeen rakeiden annetaan liueta parisen tuntia...
...ja sitten kastelupuuhiin. Vesi muuttuu rakeiden myötä ruskean sävyiseksi liuokseksi, joka on täynnä elinvoimaa kasveille.
No nyt oli tämä kuvaaja niin innoissaan täällä lannoittamassa, että pussikin unohtui kuvata ennen sen avaamista. Kuvassa Biolanin Hevonkakkalannoite. Lannoite on kuivattu ja raemuodossa, joten sitä on helppoa ja siistiä käsitellä.
Pussissa on rakeita 10 litraa eli kasvunvoimaa on paljon.
Biolanin Hevonkakkalannoite soveltuu erityisen hyvin perennoille, ruusuille, kärhöille sekä puille ja pensaille. Tykkään kyllä näistä Biolanin lannoitteista, näitä on niin helppo käyttää ja annostella. Kuvassa annan kärhölle hevonkakkalannoitetta varastolannoitteena. Oikein ihania ja aurinkoisia päiviä sinulle ja palaillaan taas pian!
t:Kati













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!