6.7.2019

Katin kirjanurkka - Saunan kansa

Satu Laatikainen: Saunan kansa, SKS 2019, 384 s.

No nyt taidetaan päästä kyllä suomalaisuuden ytimeen. Yksi sana, yksi paikka: sauna. Saunominen on vaan niin rentouttavaa ja rauhoittavaa ja no tietenkin puhdistavaakin. Lapsuudesta tulee mieleen monetkin saunomiskokemukset ja muistan vieläkin oikein hyvin, kuinka mummon siirtolapuutahamökkialueen yhteisessä naisten saunassa otettiin yhdessä kovia löylyjä ja sitten juostiin kovaa vauhtia laituria pitkin järven viileän veden syleilyyn.   


Nyt esittelyyn kirjanurkassa pääsee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valikoimasta löytyvä Saunan kansa. Kirja on kovakantinen ja sivuja on 384. Kuvassa osa kirjan sisällöstä.


Noinhan sitä monessa paikassa vielä nykyäänkin viedään vettä saunaan lämpiämään ja pesuvedeksi. Tuntuu, että saunomiskulttuuri on loppujen lopuksi melkoisen vähän muuttunut ammoisista ajoista - sähkösaunan tulo markkinoille tietysti on muuttanut kokemusta. Löylyt ovat aina omanlaisensa ja aivan kuin jokaisella saunalla olisi oma sormenjälkensä, niin erilaiset löylyt saunoissa vaan on!



Saunan lämmössä on todellakin mielestäni jotain keholle hyvää tekevää. Tietysti kokemuksia on monia. Saunan kansa -kirjasta poimittua:


"Parannussauna lämmitettiin usein varta vasten, sillä ajateltiin, että löyly, jossa oli jo kylvetty, ei enää tauteihin tepsinyt. Myös saunan lämmittämisessä oli taikansa: kun kylpy kuumeni ukkosen halkomilla haloilla, lähti moni tauti tiehensä, ja niin ikään erityinen voimansa oli pihlajassa, koivussa ja kelopuussa parannuslöylyn lämmittäjänä. Jos saunan erehtyi lämmittämään tuoreilla puilla, oli tuloksena vain hikinen löyly."


Saunan kansa -kirjan kuvitusta. 


Juhannusta juhlittiin vähän aikaa sitten joten muistithan tehdä juhannustaikoja! :-) Tiesitkö muuten, että juhannusta juhlittiin muinoin säänjumala Ukon kunniaksi, koska sillä haluttiin varmistaa tulevat sadot ja hedelmällisyys. Juhannus -sana tuli mukaan vasta myöhemmin, kristinuskon mukana.


Ihanaa heinäkuun aikaa ja oikein ihanaa kesää! 


Yhteistyössä:

-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!