28.6.2020

Lankaa nokkosesta #1


Kohta alkaa jo heinäkuu ja kesä on nyt kukkeimmillaan. Ihana vuodenaika, ei voi muuta sanoa ja tänä vuonna ihan superlämmin ja aurinkoinen ollutkin tähän mennessä. Nyt alkaa seikkailuni luonnonkuitujen maailmassa ja tarkoituksena on kesän lopussa päästä keräämään luonnosta nokkosia ja tehdä niistä itse lankaa. Kuvassa Toikan verkkokaupasta löytyneet tarvikkeet, joilla pääsen nokkoslangan tekoon eli alapainoinen värttinä sekä karstat.


Tässäpä sitä kuituakin olisi tarjolla mutta antaahan näiden vielä kasvaa. Nokkonen on oikea "vanhan kansan kuitu", samoin kuin pellavakin ja niitä molempia on käytetty meillä täällä Suomessa kauan ja jääneet kyllä unohduksiin teollistumisen myötä. Varhaisimmat löydöt pellavakuidun käytöstä on pronssikaudelta, joka sijoittuu 1500 - 500 ennen ajanlaskun alkua. Nokkoskuidun käytöstä Suomessa on merkkejä löytynyt varsinkin rautakaudelta, joka alkoi pronssikauden jälkeen. Nokkoset kerätään kuitua varten vasta ihan loppukesästä, kun ne ovat pitkiä ja vahvavartisia, talteen kerättävä kuitu nimittäin sijaitsee nokkosen varressa.


Vili, meidän kissakolmikon vanhus tutkailee, että mitähän touhuilen taas, kun heilun pihalla kameran kanssa... tuo katse... :-)


Karstat ovat vanha käsityöväline ja yleensä näitä on käytetty ja käytetään lampaanvillan käsittelyssä. Karstojen avulla materiaalista saadaan kehruuta varten sopivan kuohkeita hahtuvia, joissa kuidut kulkevat samansuuntaisesti. Samalla myös saadaan poistettua materiaalista ylimääräiset roskat. 



Nämä karstat löytyivät Toikan valikoimasta. Kokoa näiltä löytyy 10 cm x 19 cm. Alussa uudenkarheat karstat voivat tuntua jäykiltä mutta siitä ne ajan myötä sitten tulevat joustavammiksi. Nämä karstat ovat puuta ja niissä on hyvän pituiset kahvat joista saa hyvän otteen.



Lankaa voi kehrätä monella tapaa. Rukki on varmasti tuttu väline, joka on kohtalaisen iso ja tilaakin vievä, nykyään on markkinoilla uudenmallisia, pienikokoisiakin rukkeja. Omistan yhden oikein antiikkisen rukin mutta en sillä oikein rohkene kokeilla nokkoslangan kehräystä, aloittelen värttinällä. Joten tämä kuvassa näkyvä, niin ikään Toikan verkkokaupasta löytynyt värttinä pääsee pian kehräämään nokkoslankaa.


Tämä Ashfordin Classic- mallinen värttinä on puuta ja ns. alapainoinen värttinä. Alapainoinen siten, että tuo puinen paino eli kehrä tulee tässä mallissa kivasti muotoillun puutangon alaosaan. Se on sitten makuasia tykkääkö käyttää ala- vai yläpainoista värttinää. Värttinän yläosassa on pieni koukku, johon kiinnitetään ns. alkulanka. Esittelen nämä työvaiheet tarkemmin, kun pääsen nokkoslangan valmistamisessa vauhtiin. 


Ashford Classic -mallisen värttinän paino on vain 90 grammaa. Paketissa tulee mukana myös englanninkieliset ja kuvalliset perusohjeet värttinän käyttöön ja pieni pala hiomapaperia, kaiketi tuo hiomapaperi on tuossa mukana vähän varulta, jos puu sattuu elämään ja sen pintaan tulisi tikkuja...


Ai että kun en meinaisi millään malttaa odottaa, että pääsen keräämään nokkosia ja tekemään niistä lankaa, samantapaisilla työvaiheilla kuin täällä meillä Suomessa jo aikoinaan tehtiin. Se muuten onkin sitten ihan omanlaisensa ja monivaiheinen työvaihe, että saa langan tekoa varten kuidut eriteltyä nokkosista. Jännä päästä kokeilemaan tätä... palaillaan taas pian, ihanaa kesäkuun loppupuolta sinulle!


Yhteistyössä:


-Kati-

2 kommenttia:

  1. No nyt kuulostaa jännittävältä! Pitääkin seurailla mitä syntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eikö vain ja olen kyllä ihan innoissani täällä... en meinaa malttaa odottaa, että pääsen kokeilemaan, saanko lankaa aikaiseksi. :-)

      Poista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!