31.7.2018

Sisustus ♥ Gide & ARVONTA


Sisustaminen on ihanaa ja ihan niillä pienilläkin esineillä ja valinnoilla voi tehdä kotiinsa jotain silmiä hivelevää ja kaunista. Kuvassa Giden verkkokaupan valikoimista löytyneet ihanuudet, ja tästä kotimme uudesta yksityiskohdasta tuli mielestäni aivan ihana. Musta metallinen hylly, joka tässä kuvassa on aseteltuna tason päälle mutta jonka saa halutessaan myös seinälle, siitä vaihtoehdosta kuva tuolla hiukan alempana. Hyllyn päällä komeilee ehkä ihanin taulu ikinä. Ja mikäs muu kuin kissataulu - se kun sopii meidän kissatalouteen oikein mainiosti. Taulun vieressä kaksi tuoksukynttilää luo vienoa tuoksumaailmaa tuohon kokonaisuuden ympärille. Love it! ♥


Klintan valmistamat lasikupissa olevat tuoksu- ja hierontakynttilät ovat ihania. Kynttilöiden tuoksu on todella miellyttävä ja luonnollinen. Valitsin meille kaksi erilaista, kuohuviini & roosa greippi ja vadelma & kvitteni -tuoksut. Nämä kynttilät ovat täysin kasvipohjaisia ja ainesosina on käytetty mm. ekologista soijavahaa. Steariinia, parafiinia, väriaineita tai muita haitallisia aineita näissä ei ole lainkaan. 


Nämä kynttilät eivät muutenkaan ole aivan tavallisia, nimittäin kynttilän kasvipohjaista ja öljyistä koostumusta voi levittää iholle ja tässä öljyssä on vieläpä sitä kuuluisaa iholle hyvää tekevää, pehmentävää E-vitamiinia! Ohjeen mukaan kynttilän annetaan palaa n. 10-15 minuuttia, jonka jälkeen se sammutetaan. Pehmennyt öljy on helppo hieroa iholle. Jännä tuote ja kiva lahjaidea. 


Giden verkkokaupassa näitä Klintan kynttilöitä on kahta eri kokoa, pieni palaa n. 16 tuntia ja isompi palaa n. 45 tuntia. ♥ Giden ihanuuksia löytyy muuten verkkokaupan lisäksi myös ihan kivijalkakaupoistakin. Giden myymälät sijaitsevat Espoossa Ison Omenan kauppakeskuksessa ja Tampereella Tullintorin sekä Ratinan kauppakeskuksissa. Vink, vink... kivijalkakaupoissa tuota valikoimaa onkin sitten rutkasti, joten ei muuta kuin piipahtamaan ja ihailemaan!


Tämä ihanuus on metallinen seinätaulu, jota hallitsee kissan musta siluetti ja teksti "Cats do speak, but only to those who know how to listen". Tykkään tästä taulusta todella paljon sen selkeyden ja mustavalkoisuuden vuoksi ja tietysti siksikin, kun nyt sattuu kuvana olemaan juuri kissa. ♥


Taulun koko on n. 26,5 cm x 35 cm joten ihan kivan kokoinen, ei liian pieni muttei myöskään liian hallitseva. Taulun reunat on käsitelty vanhan ja kuluneen näköisiksi ja sopiikin mielestäni hyvin tuohon metallimateriaaliin, josta taulu on valmistettu.


Taulunhan voi asettaa vaikka nojaamaan seinää vasten tai laittaa myös seinälle roikkumaan. Kuvassa taulun takana olevat kaksi kiinnikettä, metallia nekin. Ihana kissataulu löytyy Giden verkkokaupasta ja kissa-aiheen lisäksi valikoimissa on myös ihania koiratauluja ja muita seinälle ripustettavia. ♥



Tähän lahja- ja sisustusliike Giden valikoimista koottuun kokonaisuuteen kuuluu myös oleellisena osana tämä niin tätä päivää oleva musta ja metallinen seinähylly. Nythän on ollut jo aika pitkään sisustuksessa in nämä graafiset ja selkeät muodot, joita korostetaan värillä tai linjoilla. Tässä hyllyssä yhdistyy kyllä kaikki edellä mainitut.


Kyseessä on Villa-seinähylly, pienempi versio kahdesta Giden verkkokaupasta saatavilla olevasta koosta. Hyllyn mitat ovat n. 40 cm x 20,5 cm ja syvyys n. 17 cm. 



Hyllyn saa kiinnitettyä seinälle ja hyllyssä onkin kiinteästi molemmissa ylänurkissa kiinnikkeet. Hylly on tukevan oloinen, onhan metallirunko tukemassa rakennetta joka puolelta. Itse levyosa on ohuempaa mutta kuitenkin jämäkkää metallia. Ihana ja monikäyttöinen hylly, tykkään! ♥


Hylly seinällä ja tietysti kissataulu asetettuna siihen hyllylle. Alakuvassa meidän kissakolmikosta kaksi, Pena ja Topi. ♥ Voihan sitä noinkin nukkua.



No, mistäs näistä ihanuuksista pidit eniten? Tuoksu- ja hierontakynttilästä, metallisesta kissataulusta vai tästä upeasta mustasta hyllystä? Nyt alkaa nimittäin ihana... 

♥ ARVONTA ♥ 

Arvonta on suoritettu...
ja voittaja on...

MIIA!

Oikein paljon onnea! :-)


Kommentoi tähän postaukseen, mikä tuote puhutteli näistä esitellyistä eniten ja osallistut 
samalla arvontaan, jossa palkintona juuri se tuote, josta eniten tykkäät.


Osallistu näin: Liity blogini lukijaksi esimerkiksi Bloggerin kautta
ja tykkää Giden Facebook-sivusta! Ja sitten vaan kommentoimaan. 
Arvonta on käynnissä 8.8.2018 saakka.


Onnea arvontaan, ilmoitan voittajalle sähköpostitse joten muista 
laittaa sähköpostiosoitteesi mukaan kommenttiin!


Ihanassa yhteistyössä:
Gide Oy


-Kati-

16 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaan! Kynttilät kiinnostavat, pääsee sitten syksymmällä niitä polttelemaan :)

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Musta hylly!! mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Pimeneviä iltoja odotellessa... eli tietysti kynttilät!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kynttilähulluna kynttilät houkuttelevat aina! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kynttilät olisi ihania :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  6. kissataulu =)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Kissataulu on ihana :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Metallihylly Villa ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kynttilät! Ihana arvonta. :)

    arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kissataulu kiinnostaa kovasti.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Kynttilät :)
    miia.kajander@gmail.com

    VastaaPoista
  12. kynttilä mervik75@luukku.com kiva arvonta

    VastaaPoista
  13. Kaikki kiinnostaa, mutta kynttilät alkavat olla ajnkohtaisia syksyn pimeneviin iltoihin!
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kynttilät :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. hylly sopisi meille :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!