18.2.2017

Saunan sisustus ♥ Parttia


Saunasta tulee ensimmäisenä mieleen luihin ja ytimiin leviävä lämpö sekä hiljaisuus. Meillä näitä ihanuuksia on kaksi, toinen on sähköinen sisäsauna ja toinen puulämmitteinen ulkosauna. Molemmissa on kyllä hyvät puolensa. Jotenkin tuon puulämmitteisen kiukaan lämpö tuntuu miellyttävämmältä mutta vaatii toisaalta enemmän työtä lämmityksineen kaikkineen. Sahkökiukaassa ei tarvitse kuin nappulaa kääntää ja kohta pääseekin jo saunomaan.


Saunatilaakin voi sisustaa mieleisekseen. Vaikka vain vaihtamalla lämpömittarin tai lisäämällä itselle mieluisia piensisustusesineitä, saa tilasta helposti paljon elävämmän. Näin kävi meilläkin, kun pääsin sisustamaan näillä Parttia Oy:n saunapöllöillä meidän 1920 -luvulla rakennettua ulkosaunaa. Pöllö saunamittari sekä niin ikään keraaminen Löylypöllö löysivät kyllä heti paikkansa ja vartioivat nyt meidän saunaa. :-)


Parttia Oy on erikoistunut muun muassa saunan tuotteisiin ja sisustukseen. Kivijalkakaupan ja Kotkassa sijaitsevan tehtaanmyymälän lisäksi näitä ihanuuksia pursuava verkkokauppa löytyy osoitteesta www.saunalahja.fi

Parttian valikoimista löytyvään Löylypöllöön ihastuin toden teolla. Pöllö ripustetaan roikkumaan kiukaan päälle ja kuppiosa täytetään vedellä.


Tuotteen mukana tulee 10 ml saunatuoksu, jota lisätään muutama tippa veteen. Löylypöllön pohjassa on pieni reikä, josta vesi sitten tippuu pikku hiljaa kiukaan kuumille kiville nostaen saunaan tuoksuvaa höyryä ja kosteutta. Paitsi käytännöllinen, niin samalla söpön näköinen tuote, jota on kiva saunassa ollessa katsella.




Tämä sympaattisen näköinen mittari sopii niin hyvin yhteen tuon Löylypöllön kanssa. Näitä pöllöjä on muuten saatavissa eri värisinä, käy kurkkaamassa www.saunalahja.fi. Itse valitsin meidän saunaan nämä mattapintaiset, harmaat kaverukset.


Keraaminen Pöllö saunamittari on n. 15 cm korkea. Mittari asettuu painonsakin ansiosta tukevasti seinää vasten paikoilleen. 



Mitä sauna olisi ilman puhtautta ja hyvää tuoksua! Parttian Euca-pesutiiviste on puhdas luonnontuote, joka sisältää eteeristä eucalyptusöljyä. Öljy on luontaisesti desinfioivaa ja antibakteerista. Eucan tuoksu on mielestäni raikas ja mieto ja tuote sopii saunatilan lisäksi erittäin hyvin kaikkien vesipesun kestävien kodin pintojen puhdistamiseen. 


Myrkyttömyys ja desinfioivuus on kyllä hyvä yhdistelmä ja plussana monipuolisuus, tuotetta voi käyttää nimittäin myös pyykinpesuun, suosittelen!


Saanko esitellä saunan lämpömittarin, joka sai suupieleni kyllä nousemaan! Saunamittari savolaisella huumorilla! Mittari on kooltaan 20 x 17 cm ja valmistettu läpisahatusta haavasta tai lepästä - juuri niin ihanan rustiikkinen. Mittari sopii todella hyvin lahjaksikin ja on saatavilla myös venäjän ja ruotsin kielillä. Parttia valmistaa tuotteita myös liikelahjoiksi ja näitä lämpömittareitakin voi tilata omalla tekstillä tai vaikka logolla varustettuna! Ihania tuotteita ja eikun saunomaan!



Ihanassa yhteistyössä
www.parttia.fi


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!