16.6.2020

Autotalli saa muodonmuutoksen ♥ Elfa ♥ osa 3


*Yhteistyössä Elfan kera* Juhannusviikko on nyt menossa ja helteistä on saatu nauttia viime päivät täällä Kuopion seudullakin. Sääennustusteen mukaan koko kesäkuu olisi aurinkoinen ja erittäin lämmin. Siis aivan ihanaa, kun saa nauttia tällaisista oikein kunnon kesäkeleistä. 


Nyt pääsen esittelemään meidän autotallin muutosta. Se on nimittäin taas edennyt, nyt jo kolmanteen esittelyyn ja mieheni kanssa ollaan nyt asenneltu Elfan hyllykokonaisuuden osat seinälle. Arvatkaa, ollaanko me täällä innoissamme, kun saadaan se entinen autotallin kaaos nyt järjestykseen. Kurkkaahan se alkutilanne ensimmäisestä esittelystä, johon pääset tästä. Toisessa postauksessa päästiin asentelemaan jo turvakantokiskoja, siihen pääset tästä. Tässä kuvassa sovittelemme ja tuunailemme Elfan riippukiskoa tuohon yläosan turvakantokiskoon. Riippukiskojärjestelmä on mielestäni todella kätevä asennusvaiheessa, koska riippukisko asetetaan turvakantokiskon varaan ja sitä ei ruuvata seinään enää sitten kiinni. 


Riippukiskot ja turvakantokiskot ovat meillekin nyt rakentuvan hyllykokonaisuuden ns. "selkäranka" ja niihin voi sitten kiinnittää vaikka minkälaisia Elfan osia. Yleisin seinäkiskoon kiinnitettävä osa on varmastikin tämä Elfan lankahylly kannattimineen. Kuten huomaa, niin meille valikoitui Elfan valikoimasta platinan sävyinen kokonaisuus. Toinen vaihtoehto olisi ollut kaunis puhtaan valkoinen. Platinan harmaa sopii mielestäni hyvin varsinkin autotalliympäristöön.


Oikein innostuin, kun huomasin miten helposti näiden Elfan osien kokoaminen onnistui, vaikka tässä vaiheessa mieheni olikin jättänyt minut puuhailemaan itsekseni. Tässä näkyy nyt juuri asentamani syvyyksiltään erikokoiset Elfan meshkorit. Nämä ovat sellaisia käteviä ulosvedettäviä ja stopparit tietysti ovat myös mukana. Nuo stopparit estävät koria liukumasta telineestä liian pitkälle ulos. Ja muuten, vinkkaan tässä vaiheessa, että jos asennus omatoimisesti ei tunnu innostavalta, niin monelta Elfan jälleenmyyjältä voi tiedustella myös asennuspalvelua.


Kuvassa korin osat. Itse kori tuossa ylempänä ja sitten kaksiosainen ulosvedettävä korinkehys. Korikokonaisuus asennetaan sopivan syvyisten kannattimien kanssa riippukiskoon. Asennuksessa ei tarvitse työkaluja ollenkaan. Käyttäjää on ajateltu kyllä todella pitkälle näissä Elfan tuotteissa. Tykkään! ♥


Meshkorin asennusta: Kannattimet ensin riippukiskoihin paikoilleen ja sitten kannattimien loviin työnnetään meshkorin kehys paikoilleen... Asennettaessa kuluu klik - ja siinä se on.


... tämän jälkeen vieritetään tuo päällimmäinen kehys edellisen sisään... se liukuu nätisti paikoilleen renkaiden avulla.


... ja sitten lopuksi itse kori asetetaan muodostuneeseen kehykseen.


Loppuviimeistelynä meshkorien tai muiden vastaavien Elfan ulosvedettävien tuotteiden väleihin voi asentaa tällaiset jämäkät, muoviset kannattimien suojat. Nämä kannattaa asentaa, koska suojaavat sitten kokonaisuutta lialta ja pölyltä.


Kuvassa Elfan meshkorien välit ilman kannattimen suojaa.


Suoja napsautetaan kannattimen päälle useasta eri kohtaa.


Ja siinäpä se suoja on paikoillaan. Kyllä tämä kivasti muuttaa tuota ulkonäköä viimeistellymmäksi. Huomasin tuossa asennellessani näitä osia, että nämä ovat todella jämäköitä ja kovaa tekoa ja varmasti kestävät käytössä, kuten muutkin Elfan osat. 


Autotalliimme tulee työkaulujen säilytystä varten Elfan säilytystaulut ja niitä on yhteensä kuusi kappaletta. Säilytystaulu on todella kätevä pienten työkalujen ja tarvikkeiden säilytykseen. Taulu kiinnitetään napsauttamalla se kahden kiskon väliin ja myös suoraan seinään kiinnittäminen on mahdollista erillisten seinäkiinnittimien avulla. Säilytystauluja on saatavilla erikokoisia ja meillä 382 mm x 598 mm kokoiset. Näihin seinätauluihin on saatavilla sitten vaikka minkälaisia lisäosia, kuten koreja, koukkuja ja laatikoita.


Elfan kuuluisat kannattimet. Kannattimiin saa kiinnitettyä jos jonkinlaista hyllyä, vaatetankoa ja koria. Kannattimia on saatavilla eri syvyyksinä ja myös valkoisena. Kuvassa työtason kannattimet .Meille tuli 430 mm syvät platinansävyiset meshkorit kolmeen riviin ja päällimmäisten korien päälle sitten vielä 515 mm syvyiset tasot.  Tuollaista työtasoa ja laskutilaa on mielestäni hyvä olla paljon.


Työtason alapuoli jossa näkyy kiinnitysmekanismi.


Työtasojen asennusvaiheessa vastaan tuli valinnan vaikeus. Elfan riippukiskoissa on tuo aukotus aina tietyin välein ja mietin että mihin korkeudelle asetan nuo työtasot. Tässä kuvassa jää työtason ja säilytystaulun väliin pieni aukko. Mietin pitkään, kuinka työtasot asetan ja päädyin siihen, että aukkoa ei kannata jättää, siitä kun helposti ruuvit ja mutterit tipahtaisivat lattialle. Joten ei muuta kuin kannatinta ja tasoa yksi pykälä ylöspäin. 


Elfan työtaso on kokonaan metallista valmistettu ja harmaansävyinen. Taso painetaan jämäköiden kannattimien varaan. Näitä tuli meille vieri viereen viisi kappaletta. Yhden työtason leveys on 605 mm, joten nyt lasku- ja työtilaa on reippaasti. Tässä kuvassa aloitetaan päätyosan viimeistelyä.


Ja kuten meshkorien väleihin asennettiin aiemmin kannatinsuojat, niin työtason reunaan sujahti myös tällainen harmaansävyinen reunasuoja. Viimeistelee kivasti jälleen tuon reunan ulkomuodon ja samalla suojaa lialta ja pölyltä.


Tässä kuvassa näkyy jo tuota kokonaisuutta aika hyvin. Eli työtasot ovat nyt vieri vieressä paikoillaan ja kolmen keskimmäisen tason yläpuolella kahdessa rivissä ovat säilytystaulut. Nyt tason ja säilytystaulun välissä ei ole enää sitä pientä aukkoa. Säilytystaulujen yläpuolella kulkee lankahyllyt.


Sormet syyhyää jo päästä laittelemaan työkaluja ja muita tähän... mutta vielä on muutamaa viime silausta vailla tämä kokonaisuus. Teen tätä ihan ajan kanssa, kun kiirettä ei ole. Mieheni laittelee tallin toista seinää samalla siistiin kuntoon ja käydään läpi myös tavaroita, jotka ovat jo elämää nähneet ja ovat pois heitettäviä, kierrätykseen meneviä ja muuta. Näin tila siistiytyy kunnolla.


Mieheni pääsi jo fiilistelemään ja laittoi heti muutaman koukun, laatikon ja työkalunkin säilytysseinälle. Tästä se lähtee. Seuraavassa autotallin muodonmuutospostauksessa nähdään, miltä lopputulos näyttää koko komeudessaan. Ja ne ennen ja jälkeen -kuvat, niistä huomaa muutoksen hyvin. Ihanaa ja lämmintä kesää sinulle ja palaillaan taas pian! ♥


Ihanassa yhteistyössä:


-Kati-

2 kommenttia:

  1. Pitää sanoa että mainio kokonaisuus ja hyvin sen esittelit. Meilläkin on mökillä vielä ihan kauhea kaaos ulkosäilytyksessä kun on kaikkea tavaraa vielä säilytyksessä esimerkiksi mökin vanhoja ikkunoita mistä tulee aikanaan kasvihuone. Meidänkin pitää sitten kun tavarat vähenee ja laajennus on ohi jonkinlaista hyllysysteemiä. Mutta kaikki aikanaan. Hyvää juhannusta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 On kyllä jännä huomata, miten sitä tavaraa vaan kertyy. Mutta on se kyllä ihanaa aina, kun saa järjestyksen aikaan. Lämmintä juhannusta myös sinne! T:Kati

      Poista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!