21.10.2020

Katin kirjanurkka - Gaudeamus

Karvonen & Kestilä & Mäki-Opas: Terveyssosiologian linjoja ja Kananen: Kilpailuvaltion kyydissä, Gaudeamus 2017.

Kirjoja tulee luettua taas entistäkin enemmän, kun päivät pimenevät ja sisällä tulee melkeinpä siis olosuhteiden pakostakin oltua enemmän. Luen paljon ja varsinkin ruotsalaisia dekkareita, sen olen täällä blogin kirjanurkassa useaan otteeseen maininnutkin, ne ovat aivan omaa luokkaansa jännityksen suhteen. Toisena mielilukemisena ovat historiaan liittyvät teokset ja varsinkin Suomen muinaishistoriaan, kulttuuriin ja tapoihin liittyvät. 


Nyt kirjanurkassa esittelyyn pääsee Gaudeamuksen kaksi oppikirjoiksikin soveltuvaa ajankohtaista ja ihmisen hyvinvointiin liittyvää teosta. Pehmeäkantiset kirjat ovat ilmestyneet v. 2017 ja nämä ovat monen ammattikorkeakoulun ja yliopiston oppikirjalistoilla edelleen.


Terveyssosiologian linjoja -kirja on 299-sivuinen teos, jossa tutkitaan terveyden ja sairauden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja lähestymistapoja sosiaalitieteellisiin peruskysymyksiin. Terveys ja sairaudet koskettavat ihan meistä jokaista omalla tavallaan ja kirja viekin lukijansa monenlaisen kysymyksen äärelle, aiheeseen liittyen.



Kirjassa on useampi kirjoittaja ja kaksi sen päälukua ovat 1. Sosiologisia lähestymistapoja terveyteen ja 2. Sosiologisia analyysejä terveydestä. Kirjan loppupuolella on myös luettelo keskeisistä sosiologian ja terveyden käsitteistä, joka on oikein antoisaa, ytimekästä ja selkeää luettavaa.


Niin ikään useamman kirjoittajan ja Johannes Kanasen toimittama kirja, Kilpailuvaltion kyydissä, kertoo Suomen hyvinvointimallin tilanteesta aina 1960- luvulta nykypäivään. Kuinka hyvinvointilmallimme onkaan syntynyt ja kuinka nyt yhteiskunnassa esiin puskeva kilpailuvaltioajattelu vaikuttaa meidän elämäämme ja hyvinvointiin. Kirja on 214 -sivuinen.


Kilpailuvaltion kyydissä -kirjan sisältöä. Hyvinvointi on laaja käsite ja siihen tulisi panostaa niin yksilön kuin yhteiskunnan. Mitä keinoja meillä onkaan käytössä...mielenkiintoista luettavaa. Mukavaa (ja kirjantäyteistä) lokakuuta sinulle ja palaillaan taas pian.


Yhteistyössä:


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti