13.10.2020

Katin kirjanurkka ♥ Seikkailuja ja historiaa

Dan Carlin: Loppu on aina lähellä (2020) & Dion Leonard: Gobi (2018), HarperCollins Nordic 

Nyt alkaa pikku hiljaa olemaan kasvimaa ja puutarhan muutkin osat talviteloille laitettuna. Lumen tulloa odotan aina paljon, varsinkin, kun maa valkenee, niin se vaan on niin kaunista. Talvessakin on se oma viehätyksensä, vaikka kylmyyteen en koskaan totukaan. Nyt kun pihahommat ovat lopuillaan on aika kaivaa kirjahyllyn sisältöä ja nyt esittelyyn pääsevät nämä kuvassa komeilevat HarperCollins Nordicin lukuelämykset.


Luen paljon ja viime aikoina varsinkin historiaan liittyvät teokset ovat vieneet minut mennessään. Ruotsalaisia dekkareita luen myös tosi paljon, ne ovatkin mielestäni aivan omaa luokkaansa, jos tykkää vähänkin jännityksestä ja ihmismielen oudoista syövereistä.


Aloitetaan tästä tositarinasta ja kertomuksesta Gobista ja uskomattomasta ystävyydestä. Gobi oli alunperin pieni kulkukoira, joka sitten sulatti sydämiä ja varsinkin kirjan kirjoittajan, Dion Leonardin. Kaksikon seikkailuja on upeaa lukea, kirja on niin erityisen lämminhenkinen ja oikea hyvän mielen kirja. Onhan tuo Gobi ihan valtavan söpö ja suloinen, kiltin katseen omaava koira ja eiköhän omakin sydän sulaisi, jos Gobi tassuttelisi vastaan. ♥ 


Kirjan kirjoittaja, nykyisin Skotlannissa asuva Dion Leonard ja ihana Gobi.


Kirjaa on miellyttävä lukea ja teksti todellakin vie mennessään, varsinkin kun käänteitä ja yllättäviä tilanteita tulee vastaan. Gobin ja Dionin tarina on aivan uskomaton ja se, kuinka kaksi sielua löytävät tällä tavalla yhteyden - se on jotain aivan upeaa. Jotenkin myös tuo elämän ja elämisen arvostus huokuu kirjasta ja tulee vaan niin todella hyvä mieli kirjaa lukiessa.


Aivan ihastuttava teos ja vink, vink... tässä olisi muuten hyvä lahjaideakin. Gobi on kirja, joka on täynnä ystävyyden ihmeitä, tunteita ja sellaista yhteyttä, jota maailmasta löytyy, kun vain aukaisee silmänsä. En kerrokaan enempää... luehan kirja ja kerro mitä mieltä olet. 


Sitten hurjiin tunnelmiin ja historian syövereihin. Loppu on aina lähellä -nimi kertoo jo aika paljon kirjan sisällöstä. Tämän kirjan keskiössä on ihminen ja ihmisen selviytyminen. Kirjan kirjoittajan Dan Carlingin ote käsitellä historian tapahtumia on myös hiukan humoristinen ja siksi myös näitä hiukan raskaampia aiheita on mukavampi lukea.


Loppu on aina lähellä -kirja on kovakantinen ja sivuja on 288. Dan Carlin on tunnettu varsinkin Yhdysvalloissa Hardcore History -podcastistaan, kuuntelijoita on miljoonia, ja nyt näitä tarinankerronnan mestarin sanoja voi lukea tästä suomennetusta teoksesta. Kuvassa kirjan sisältöä.


Kuten aiemmin jo tuolla postauksen alussa kerroin, niin historia on vienyt minut mennessään ja tykkään lukea aiheesta. Olen kiinnostunut varsinkin mytologiasta ja suomalaisten vanhoista perinteistä ja tavoista. Tämä kirja antaa myös paljon tiedon jyväsiä ja pohdittavaa menneisyyden elämän menosta.


Ja tämä teos on muuten myös oiva lahjaidea, kun se isänpäiväkin ja joulukin tuolta lähestyy kovaa vauhtia. Mutta nyt, ihanaa lokakuuta sinulle ja palaillaan taas pian. ♥


Yhteistyössä:
HarperCollins Nordic

http://harpercollins.fi/

-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!