22.5.2016

Katin kirjanurkka - Lavatarhurin niksejä

Haapalahti, Lehtonen, Tuisku: Lavatarhuri, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015, 183 s.

Lavaviljely on kiinnostanut minua aina siitä asti, kun aloitin kasvimaaviljelyn omalla maalla vuosia sitten. Pihamme maaperä on haastavaa, niukkaravinteista ja tiivistä savensekaista multamaata. Alkuvuosina kokeilin ties mitä konsteja tehdäkseni maaperästä viljavamman. Kokeilut kaatuivat kuitenkin aina siihen, että työn määrä ei oikeasti ollut vaivan väärti verrattuna sadon määrään.


Viime vuonna istutin ensimmäiset taimet puiseen lavaan ja tänä vuonna jatkan tällä hyväksihavaitulla kasvatustavalla. Lavaviljely sopii meille hyvin, koska siten saan pidettyä maan hyvänä ja multavana. Saan keskittyä vain lavan kokoiseen kompaktiin multamäärään ja mielestäni hoito on helppoa. Kuvassa avomaankurkkua...vielä saa odotella satoa!


Tammen v. 2015 ilmestynyt kirja; Lavatarhuri, opastaa lavaviljelyn saloihin: kuinka perustaa oma lava ja kuinka saada siitä satoa vuodesta toiseen ja vieläpä puhtaasti ja luonnonmukaisesti viljeltynä. Kirjan kirjoittajina ovat toimineet Heidi Haapalahti sekä Suvi Lehtonen. Kirjassa käydään läpi kasvualusta, katteet, lavatarhurin vuosi sekä sokerina pohjalla; niksit ja yli 40 vihanneksen viljelyohjeet.

Mielestäni puutarhakirjoissa tulee olla paljon kuvia ja Lavatarhuri -kirja pursuaa todella kauniita ja inspiroivia värikuvia. Miltei kaikki kirjan kuvat on ottanut puutarhavalokuvaaja ja -toimittaja Teija Tuisku.


Kirjan loppuosassa on monta sivua erilaisten vihannesten viljelyohjeita. Kustakin lajista on tarkat tiedot ja vinkit lavakasvatusta ajatellen. Tässäkin osiossa kuvat ovat todella informatiivisia ja selkeitä.


Lavaviljelyn plussia:

pitkä satokausi
esteetön kasvualusta 
voi perustaa parvekkeelle
ergonominen työskentelyasento
rikkakasvien kitkeminen helpompaa


Tässä vielä pari tunnelmakuvaa meidän pihamaalta. Tulppaanien vahva, oranssinpunainen väri sykähdyttää sekä ensimmäiset kirsikankukat ovat auenneet.


Kiitos ihanasta yhteistyöstä,
Kustannusosakeyhtiö Tammi!


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti