31.3.2017

Designia ja sisustusta ♥ Decorate.fi + ARVONTA


Valon määrän lisääntyminen tekee ihmeitä itse kullekin ja minulle kevät on kyllä mieluisin vuodenaika. Kevään ensi merkit näkyvät yleensä niin, että ensimmäisten siemenpussien ilmestyessä kauppojen hyllylle, olen niitä siellä jo saman tien valitsemassa. Onpas taas vaikea odottaa, että lumet sulaisivat pois ja pääsisin laittamaan pihamaata ja kasvihuonetta kuntoon oikein urakalla. 


Sisustaminen vie myös mukanaan, ihan samalla tavalla kuin nuo puutarhahommatkin. Koti muovautuu oman näköiseksi pikku hiljaa, tiettyjen värien ja muotojen yhdistelmänä. Meillä sisustuksessa on paljon valkoista ja harmaan eri sävyjä. 



Viime aikoina olen kiinnostunut sisustuksessa geometrisista muodoista ja löysinkin Decoraten verkkokaupasta todella kauniin Cult Designin Polydrop Grandis-amppelin. Tämä on mielestäni aivan täydellinen meidän kotiin. Yksinkertainen ja samalla erikoinen muoto sekä selkeä, valkoinen väritys. Pienenä tvistinä nuo ruskeat ja jämäkät nahkanauhat, joista amppeli roikkuu.


Polydrop Grandis-amppelia on saatavana kahta eri kokoa, isomman läpimitta on 21 cm ja pienemmän 12 cm, molemmat ovat 16 cm korkeita. Meille päätyi tuo isompi versio ja mietin, että näistä saisi koottua kyllä upean kokonaisuuden, kun laittaisi vaikka kolme amppelia roikkumaan vierekkäin, vaikka kaksi pienempää ja yhden ison. Amppelin sisäosa on kirkkaaksi lasitettu, jolloin se on myös helppo puhdistaa varsinkin mullanvaihdon yhteydessä. Ulkopuolelta amppeli on mattapintainen ja se sopii mielestäni todella kivasti, kun luonnonvalo käy amppelin pintaan kauniin pehmeästi.


Tässä pieni pilkahdus meidän olohuoneesta. Cult Designin valkoisessa Polydrop Grandis-amppelissa kasvaa tällä hetkellä pieni joulukaktus ja maljakossa olevat koivunoksat odottavat vielä silmujen aukeamista.


Decoraten valikoimista löytyvät myös nämä graafiset Bloomingvillen Gradient-lyhdyt, joiden materiaali on ohutta keramiikkaa. Toisen sisus on musta ja toisen valkea ja tuo liukuväri pinnassa on kivan näköinen. Tässä kuvassa toisen lyhdyn sisään pääsi myös pieni ilmakasvi, näihinhän voisi muuten laittaa vaikka pienet ja nyt niin trendikkäät kaktukset kasvamaan... täytyypä kokeilla!



Perinteisenä lyhtynä tuikkukynttilän valo siivilöityy todella kauniisti näiden Gradient-lyhtyjen ohuen keramiikkaseinämän läpi. Kynttilän valo korostaa lyhtyjen kaunista liukuväritystä. Mielestäni upeat ja monikäyttöiset sisustusesineet... valkoisen ja harmaan yhdistelmä... tykkään.



Sitten takaisin kevään fiilistelyyn. Cult Designin S-kokoinen Evergreen-yrttiruukku on ihan uusi tuttavuus ruukkumarkkinoilla. Ruukku on ruotsalaista designia ja tässä on kyllä materiaali ja funktio kohdillaan. Ruukun yläosa on lasittamatonta punasavea, joka pitää sekä mullan että istutukset kosteana pitkään. 



Ruukun alaosa on valkoiseksi ja kiiltäväpintaiseksi lasitettu. Tuo valkea huopanauha punasaviruukun pohjassa imee kosteutta ruukun alaosasta. Jännä idea! Pohjan kulmissa on pienet ja pehmeät muovinapit. Ne estävät mm. pintojen kolhiintumista tai naarmuuntumista. Evergreen-yrttiruukku on kanttiinsa 8 cm ja korkeus on 19 cm. 




♥  ARVONTA  ♥ 

Arvonta on päättynyt!
ja voittaja on...tadaa...

Birgit Bikken pilttuusta!

Onnea oikein paljon voittajalle ♥ 


Osallistu ja voita omaan kotiin upeaa designia by Cult Design.
Palkintona on tämä ihana S-kokoinen
Evergreen-yrttiruukku.



Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen,
mikä ihanuus on suosikkituotteesi Decorate.fi-sivustolta.
Voit liittyä samalla Decoraten Facebookin lukijaksi.


Arvon voittajan perjantaina 7.4. klo 18.
Oikein paljon onnea arvontaan ja
Kiitos niin ihanasta yhteistyöstä
Decorate!



Ihanassa yhteistyössä:
www.decorate.fi


-Kati-

34 kommenttia:

  1. Näitä hyllyjä haluaisin meidän keittiöön: https://decorate.fi/fi/somisteet/154-hylly-hubsch.html
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Tuollainen amppeli olisi meillekin kiva saada harmaana. Mukaan arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja inspiroivia kuvia! :) Minuakin on päässyt keväinen sisustuskärpänen puraisemaan, siksi olikin kiva käydä selailemassa Decoraten nettikauppaa. Siellä on paljon mieluisia tuotteita, joista suosikikseni nousi tällä kertaa Orient Kulho M Cult Design.
    Mukaan ihanaan arvontaan! (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  4. Tämä tyynynpäällinen on tosi soma <3: https://decorate.fi/fi/tekstiilit/42-koristetyynynpaeaellinen.html

    - Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa. Minusta tuo amppeli on tosi kaunis.
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Harmaita amppeliruukkuja olenkin etsinyt, sopisivat meille täydellisesti.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  7. https://decorate.fi/fi/somisteet/13-ruukku.html on suosikkituotteeni :)

    ssiirri@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Tykkään juurikin tuosta Evergreen yrttiruukusta. Hienon näköinen ja hyödyllinen, eli täyttää mun kriteerit :D
    talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tuo amppeliruukku on mun lemppari! Mukaan arvontaan. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Bloomingvillen Gradien-lyhdyt harmaavalkoisella liukuvärillä näyttävät kyllä upeilta.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  11. Kyllä se taitaa olla tuo harmaa amppeli :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Evergreen yrttiruukku on tosi kivan näköinen ja menisi heti käyttöön.
    Ulpu

    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. mukaan arvontaan ja yrttiruukku suosikkini. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Tuo amppeli on hieno, ja nimenomaan valkoisena. ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Valkoinen amppeli on todella kaunis.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Polydrop Grandis Amppeli Cult Design elikkäs tuo ampperiruukku olisi aivan ihana <3
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Muutama kiva uusi tuotemerkkituttavuus tuolla Decoratella valikoimissa. Suosikki kuitenkin on vanhalta tutulta eli House Doctorilta Goal lampunvarjostin eli https://decorate.fi/fi/lamput/118-lampunvarjostin-goal-house-doctor.html
    Mutta tuo yrttiruukku on kyllä hieno! Kylläpä valkoisen ja terrakottan yhdistelmä näyttää kivan raikkaalle ja keväiselle, erityisesti sitten kun siihen vielä yhdistyy yrttivihreää.
    Mukana arvonnassa siis.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  18. Kevät on kyllä ihan kaameaa siemen ja viherkasvi ja kuvasto aikaa!! Rakastan kaikkea vihreää ympärilläni koska se on lupaus huomisesta.Minullekkin. Tervetuloa poikkeemaan blogissani!
    Mukana!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Tuo amppeli on kyllä ihana, ja samoin Orient Kulho M Cult Design.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Orient kulho M Cult Designilta nousi suosikikseni!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Tuosta: https://decorate.fi/fi/keittioe/68-kulho-orient-.html

    matti.viikate@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Nuo amppelit kyllä ihastuttivat! Mutta yrttituukkukin olisi kiva, joten arvonnassa mukana
    hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  23. Nuo lyhdyt olisi ihanat :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  24. ihanat noi amppelit :)
    jonnaa@windowslive.com

    VastaaPoista
  25. Amppelit kyllä hurmasi muodollaan ja kauneudellaan. <3

    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Kyllähän siellä vaikka mitä nättiä oli, mutta kyllä tuo yrttiruukku nousi omaksi suosikiksi.
    Sille olisi kyllä totisesti käyttöä nyt kun yrittelen opetella käyttämään yrtejä ruuanlaitossa muutenkin ku kuivattuja..

    VastaaPoista
  27. Yrttiruukku olisi hauska kiettiön ikkunalaudalla.

    VastaaPoista
  28. Yrttiruukku on lemppari :)

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Olen hullaantunut amppeleihin, joten se on suosikkini kaikista ihanuuksista. :)

    VastaaPoista
  30. Orient-kulhot.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Juuri tuollaisen yrtttiruukun tarvitsisin, joten se on suosikkinikin, vaikka näkyipä tuolla paljon muutakin kivaa ja hyödyllistä olevan. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Valkoinen amppeli!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Lampunvarjostin Goal House Doctor on aivan huippu

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!