14.4.2017

Katin kirjanurkka - Skeptisismi

Malin Grahn-Wilder (toim.): Skeptisismi, Gaudeamus 2016, 453 s.

Epäilyttääkö? No sitten esittelen sinulle oivan opuksen, joka kertoo tiedon kyseenalaistamisesta, aina antiikin ajoista tämän päivän filosofisiin kysymyksiin saakka. Skeptisismi, epäilyn ja etsimisen filosofia on kirja kaikille epäilemisen kyvystä kiinnostuneille. Kuulostaa jännälle ja sitä tämä kirja kyllä onkin kaikkine 453 -sivuineen.


Skeptisismi on oppi, jonka mukaan ihminen ei voi koskaan saavuttaa täysin varmaa ja oikeaa tietoa. Aika mielenkiintoista pohtia tätä mutta kun asiaa tarkemmin ajattelee niin tiedämme tällä hetkellä vain sen mitä olemme oppineet, muiden kokoamista teorioista ja väitteistä jne. Mitä ihminen esimerkiksi sata vuotta sitten tiesi ja mihin perusti tuolloin tietonsa, niin siihen verrattuna kyllä tässä eteenpäin mennään kovaa vauhtia. Mitähän sadan vuoden päästä, olemme varmaankin tämän nykytiedon jo haudanneet, vai olemmeko...


Skeptisismi -kirjan sisällössä käydään läpi esimerkiksi antiikin filosofiaa, keskiajan ja renessanssin epäilijöitä, uuden ajan filosofiaa ja skeptisismin haasteita nykyajan filosofiassa. Teos sisältää paljon myös erilaisia klassikkotekstien suomennoksia Cicerosta David Humeen.



Nykymedia on todella voimakas ja erilaista (oikeaa ja väärää) tietoa pursuaa joka paikasta. Mutta kenen tietoa tuo kaikki on, mistä se on peräisin ja voiko siihen luottaa? 

Kirjan toimittanut Malin Grahn-Wilder:
"Virtuaalitodellisuuden lisäksi myös nyky-yhteiskunnan jatkuva informaatiotulva tarjoaa runsaasti ainesta skeptisille pohdinnoille. Internetissä surffatessa tiedon ja informaation raja hämärtyy ja lähteet karkaavat tavoittamattomiin."


Kaiken kaikkiaan mielenkiitoinen kirja ja pistää pohtimaan omaa skeptisyyttä ja myös sitä, kuinka nykymedian antamilla ja jakamilla tiedonjyvillä on aikamoinen valta yhteiskunnassamme. 


Yhteistyössä:
Gaudeamus


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!