14.4.2018

Katin kirjanurkka - Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat

Rosén & Lundgren: Leikkaa hedelmäpuut ja merjapensaat, Otava 2018, 110 s.

No niin, nyt on taas se aika vuodesta, kun puutarhatouhut alkavat vilistä mielessä oikein urakalla. Mutta on tässä keväässä yksi aika tärkeäkin asia, joka kannattaa hoitaa pois alta. Kevätleikkaus esimerkiksi omenapuihin kannattaa tehdä näin kevättalvella. Leikkaamisella saadaan aikaan se, että puu pysyy terveenä ja antaa parhaan mahdollisen sadon. Myös puun muoto pysyy kuosissaan.



Otavan kustantama Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat on kovakantinen ja reilut satasivuinen teos täynnä tietoa ja ohjeita erilaisista leikkaamistavoista. Kuten kuvasta huomaa, on tieto pakattu melkoisen tiiviisti. Kirja on myös sovellettu tänne meille, Suomen oloihin ja se esittelee eri puu- ja pensaslajikkeet myös kasvuvyöhykkeet huomioiden, mikä on erittäin tervetullutta. 


Meillä kasvaa eri omenalajikkeita, puna- ja mustaviinimarjoja, karviaisia ja kaksi kirsikkapuutakin on löytänyt tiensä meille. Puita ja pensaita olen leikannut aina tarpeen mukaan, kun esimerkiksi oksa on katkennut sadon suuruuden vuoksi, tai jos kasvusuunta on suoraan ylöspäin... vähän mutu-tuntumalla olen mennyt. Mutta nyt ajattelin ottaa tähtäimeksi sen, että koitan saada sadosta mahdollisimman hyvä juurikin leikkaamisen avulla. Saas nähdä, kuinka käy!


Hedelmäpuut antavat sadon lisäksi myös silmänruokaa. Alkukesän aikaan on ihaninta, kun omenapuu kukkii ja on täynnä tuoksuvia valkoisia kukkia. Tai sitten punaviinimarjan kauniit pyöreät ja kiiltävät marjat, jotka hehkuvat syksyn auringon alla. Ai että, en malta taas odotaa näitä tunnelmia... sadosta puhumattakaan. 


Leikkaa hedelmäpuut ja marjapensaat -kirjan selkeät piirroskuvat ohjeistavat oikeisiin työmenetelmiin ja antavat myös ideoita. Tässä kuvassa karhunvatukan kasvuun ja leikkaamiseen näppärä niksi. Sitomalla vuosiversot aina tiettyyn suuntaan, on ne helppo leikata vioittamatta uusia marjovia versoja.


Mielimarjani on karviainen ja karviaispensaita ajattelinkin hankkia ensi kesäksi muutaman lisää. Nyt kun kaikki marjat, mitä saamme, tulee syötyä, eikä niitä jää edes pakkaseen. Kun hankkii uuden marjapensaan, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että se on alhaalta asti hyvin haaroittunut.  Jos näin ei ole, tulee marjapensas leikata alas ensimmäisen istutuksen jälkeisen vuoden kevättalvella. Ihanaa... ja ei muuta kuin suunnittelemaan puutarhajuttuja!


Yhteistyössä:
Kustannusosakeyhtiö Otava


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti