23.5.2019

Katin kirjanurkka - Ruokaa Mat-ravintolan ohjeilla

Sörensson & Håkans & Sarpaniemi: Ruokaa Mat-ravintolan ohjeilla, Teos 2019, 206 s.

Nyt blogin kirjanurkassa pääsee esittelyyn herkullisten annosten kirja Ruokaa Mat-ravintolan ohjeilla. Ja mikäs se Mat-ravintola on? No se on Helsingissä sijaitseva ravintola, jonka ihanista ja erilaisista resepteistä tämä kirja on koottu... ja ei muuta kuin nauttimaan! 



Kirja on 200 -sivuinen ja kovakantinen. Kuvassa näkymä kirjan sisältöön. MAT -ravintolan kokki ja omistaja Anna Sörensson on laatinut ja koonnut tämän kirjan yhdesä ruokatoimittaja Ebba Håkansin ja valokuvaaja Emma Sarpanevan kanssa.


Löysin jälleen mielireseptin Ruokaa Mat-ravintolan ohjeilla -kirjan sivuilta ja tätä aion nyt kirjasta kokeilla ensimmäisenä; Sinappiset keltajuuret. Nam!


Kirja on mielestäni myös uusien reseptien lisäksi todella kaunis ja kuvat ja taitto vievät mennessään!



Juu, olen aivan hulluna sieniin ja varsinkin kanttarelleihin mutta annan mahdollisuuden myös muille sienille aina tilanteen mukaan. Nämä balsamicosienet ovat niin herkullisen näköisiä tässä kuvassa! Tähän kirjan reseptiin tulee mm. siitakesieniä, balsamicoa, hunajaa, ripaus chilihiutaleita ja rosmariinia! Nam ja sienet muuten sopivat todella hyvin tarjottavaksi vaikka paahdetun lehtikaalin kanssa... mmm...


Karpalo-omenaleipää...



No niin, siellähän se minun mielisieni nyt on... eli kanttarelli ja se pääsee tällä reseptillä kesäkurpitsan ja polentan kera samalle lautaselle. Ihana kirja ja raikkaan tuntuisia reseptejä, ei muuta kuin herkuttelemaan!


Yhteistyössä:
Teos


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti