29.9.2016

Katin kirjanurkka - Leilan herkullisia ruokaohjeita

Leila Lindholm: Herkullisen tuoretta ruokaa, suom. Laura Beck, Kustannus Mäkelä 2016, 240 s.

Olettekin varmaan jo huomanneet, että ruokaohjekirjat ovat minulle todellisia inspiraation lähteitä. En koskaan kyllästy suunnittelemaan yhteisiä perheen aterioita. Selailen erilaisia ruokaohjeita netistä mutta paljon tulee etsittyä ohjeita myös ihan perinteisistä ruokaohjekirjoista. Vaikka kirjoja ilmestyykin aika paljon, niin uutuuskirjojen reseptit kuitenkin aina jotenkin yllättävät, freesillä otteella tai vaikka jollakin jännittävällä ainesosien yhdistelmällä.


Leila Lindholmin muistan television ruokaohjelmasta Leila leipoo. Niin, ruokaohjekirjojen selailun lomassa nautin myös ruokaohjelmien katsomisesta. Leila leipoo -ohjelma jäi muutenkin mieleeni mukavan lämpöisellä tunnelmallaan ja myös tietynlaisella kiireettömyydellään, jota ruokaohjelmissa harvoin tuntuu olevan.


Kustannus Mäkelältä ilmestynyt uutuuskirja, Herkullisen tuoretta ruokaa on upea jatke Leila Lindholmin lämpöisen tunnelman kokkailuun. Kirja on 240 -sivuinen tuhti paketti mitä erilaisimpia herkkuja. Setsemään eri osioon jaettu ohjeiden kirjo antaa monenmoisia kulinaarisia elämyksiä. Hehkutan muuten kirjan upeaa kuvitusta, josta on vastannut valokuvaaja David Loftus. Kuvat ovat todella lämminhenkisiä ja tunnelmarikkaita.


Herkullisen tuoretta ruokaa -kirja antaa lukijalleen vinkkejä ja ohjeita myös ravitsemuksen vaikutuksesta kehon hyvinvointiin - tätä en muuten osannut odottaakaan. Aivan mahtava lisä ruokaohjeiden joukossa.


Puhetta luomusta -osiossa käydään läpi muutamia ruoka-aineita, joiden luomutuotantoa pohditaan ja joiden mahdollisista torjunta-ainejäämistä tulisi olla tietoinen. Leila jakaa myös superfoodvinkkejään ja -suosikkejaan. Tiesitkö esimerkiksi, että seesaminsiemenet sisältävät antioksidantteja tai että inkivääri vauhdittaa verenkiertoa ja laskee korkeaa verenpainetta.


Vesimelonipizza on yksi mielenkiintoisista kirjan uusista reseptituttavuuksista. Eikö näytäkin hyvältä!


Nämä terveelliset banaaniletut sisältävät banaanin lisäksi ainoastaan kananmunia sekä vaniljajauhetta. Letut paistetaan ihanan rapeiksi kookosöljyssä ja tarjoillaan tuoreiden marjojen kanssa...hmmm.... 
Leila Lindholmin kirja; Herkullisen tuoretta ruokaa on mielestäni kaikin puolin upea ruokaohjekirja. Kokonaisuus pysyy kasassa ja tunnelmaltaan kirjan ohjeet vievät lukijansa aivan omaan, tuoreiden raaka-aineiden, terveellisen elämäntapojen ja herkuttelun maailmaan.



Yhteistyössä



-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti