20.9.2016

Katin kirjanurkka - Kasvisruokaa tuoreella otteella

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Kasvisruokaa koko perheelle, suom. Rita Oksanen, Gummerus kustannus 2016, 151 s.

Erilaiset ruokaohjekirjat ovat keräilemisen arvoisia ja kirjahyllyssäni onkin ihan mukavan kokoinen kokoelma erilaisia alan teoksia. Ohjeita on jännittävä selailla ja samalla voi suunnitella, mitä tekisi ruoaksi. Tuntuu, että on niin helppo kangistua niihin tuttuihin tapoihin...samoja makuja ei vaan jaksa aina syödä. Pitäisi useammin rohkaistua kokeilemaan ihan uusia makuelämyksiä.


Kasvisruoasta olen kirjoittanut täällä blogissani aiemminkin ja monet muistatte varmaan, että olen vähentänyt lihan syöntiä viime aikoina huomattavasti. Syitä tähän on lukuisia ja ehkä painavin on se, että en oikein enää pysty syömään tai edes ostamaan lihaa miettimättä eettistä puolta, lihan tuotannosta johtuen. Joo, tuo saattaa kuulostaa piperrykseltä mutta mm. sosiaalisen median kuvat ja videot - joita on välillä hyväkin vilkaista, ettei tipu totuudesta - sekä se, kun otin meille omia kanoja, avasivat silmäni aika pitkälle. Olen myös kyllästynyt lihansyönnin jälkeiseen kehon raskaaseen olotilaan, jota kasvisruokavalio ei aiheuta, ainakaan niin voimakkaasti.


Mutta nyt Kasvisruokaa koko perheelle -kirjan pariin. Uusista ja kokeilunarvoisista ruokaohjeista puhuen... tässä kirjassa niitä on - ja paljon. Kirjan kirjoittajat ovat todella paneutuneet aiheeseen. Sara Ask toimii sekä ravitsemusterapeuttina että ruokatoimittajana ja Lisa Bjärbo on toimittaja, kirjailija sekä bloggaaja. 


Kirjan ensi sivuilla on melkoisen tyhjentävästi selostettu kasvispainotteisen ruokavalion hyödyt ja lukija pääseekin heti mukavaan ruoanlaittotunnelmaan. Yksi syy syödä enemmän kasvispainotteista ruokaa on raaka-aineiden värikkyys. 

..."Vihannesten eri värit eivät ole ainoastaan kauniita vaan myös hyödyllisiä, sillä jokaisesta väristä saa omia suojaravintoaineitansa. Mitä useampia (luonnollisia) värejä lautasella on, sitä parempi. Tämä onnistuu helpoiten kasvisruoalla."


Maistuisiko uppopaistettu avokado tai punajuuririsotto? Kirja tarjoaa jännittäviä reseptejä ja uudenlaista näkökulmaa kasvisruokavalioon. Kasvisruokaa koko perheelle -kirjassa on 60 erilaista ruokaohjetta ja reseptivalikoima kattaa pääruoat, naposteltavat, välipalat sekä jälkiruoat - jokaiselle jotakin.



Tämä kirja pääsee kunniapaikalle, kirjahyllyäni täydentämään ja otankin sen aika pian taas sieltä käsiini, kun voisinkin tehdä jotain jännää ja uutta ruokaa. taidan aloittaa reseptiseikkailuni tästä vihreästä carbonarasta, eikö ole hyvän näköinen annos:


Yhteistyössä
www.gummerus.fi

http://www.gummerus.fi/fi/

-Kati-

1 kommentti:

  1. Itsekin olen vähentänyt lihan syöntiä ja lisännyt kasvisruokia. Tuo kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, kuvavalintasi ainakin houkuttelevat kokeilemaan.

    VastaaPoista

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!