23.10.2017

Katin kirjanurkka - Vihreä valtaa kodin

 Caro Langton & Rose Ray: Vihreä valtaa kodin, Gummerus Kustannus Oy 2017, 224 s.

Sisustaminen on ihanaa ja aina välillä iskee oikein vimma siirrellä jo olemassa olevia tai ostaa ihan uusia huonekaluja ja sisustusesineitä kaunistamaan kotia. Tykkään itse lisätä sisustuksen lomaan kauniita ja tietysti myös kodikkuutta lisääviä viherkasveja. 


Viimeisin hankintani on nyt niin trendikkäät ilmakasvit, niitä on meillä tällä hetkellä kolme kappaletta roikkumassa keittiön ikkunan edessä. Ilmakasvit ovat todella helppohoitoisia ja olen niin ihastunut niihin, että tulen hankkimaan niitä lisääkin tässä pikku hiljaa. Gummerukselta on ilmestynyt vähän aikaa sitten ihana kirja, Vihreä valtaa kodin. Kovakantinen ja upeasti kuvitettu teos on oikea tietopakkaus kaikille kodin kasveista, vihersisustamisesta ja kädentaidoistakin kiinnostuneille.


Kirjan sisällys on laaja ja paitsi, että sisällössä käydään läpi kasvien hoidon perusteita todella kattavasti, tuli itselleni yllätyksenä, kuinka monipuolisesti vihersisustamisessa oikeasti voikaan sitten revitellä, kun oikein vauhtiin pääsee.


Vihreä valtaa kodin -kirjan aukeama, jossa kerrotaan jättipeikonlehdestä kaikki oleellinen. Tällaisia yksityiskohtaisia ohjeita tietyn kasvin hoitoon liittyen löytyy kirjasta kymmeniä. 


Kirjan kuvitus on mielestäni todella kaunis... rauhallinen ja tasapainoinen. Silmä lepää näissä kuvissa, kuten tässäkin. Kuvassa ilmakasvi nimeltään caput-medusae, tieteelliseltä nimeltään Tillandsia caput-medusae.


Ruukun valitseminen ja vaihto, kastelu, kasvien monistaminen ja vaikka multatyyppien muokkaaminen, kaikkiin näihin ja moneen muuhun työvaiheeseen perehdytetään selkeillä ohjeilla. 


Ihana miniatyyripuutarha... tällainen olisi kyllä niin kaunis omaankin kotiin... tähänkin ohjeet löytyvät Vihreä valtaa kodin -kirjasta! Mietin, että nyt kun tällainen jouluihminen jo pikku hiljaa valmistautuu joulun tuloon, niin eikös olisi muuten aika kiva idea joulupöytään tällainen miniatyyripuutarha!


Kuvassa kirjasta poimittu kiva idea; tee itse himmeli, johon voi laittaa esille vaikka kauniin ilmakasvin. Esittelin täällä blogissani ilmakasveja ja tuohon kyseiseen esittelyyn pääset kurkkaamaan tästä.


Yhteistyössä:


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!