18.11.2017

Katin kirjanurkka - Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu

Linda Peltola: Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu, Docendo 2017, 176 s.

Tuli sitten tehtyä näköjään oma henkilökohtainen ennätys. Laitoin tänä vuonna jouluvalot pihalle jo lokakuun puolella. Oli vaan niin hinku jo saada vähän valoa elämään. Lokakuu ja marraskuu ovat ne pimeimmät kuukaudet, ja kaiken lisäksi kun luntakaan ei vielä ole maassa, joka edes vähän helpottaisi tätä tummuutta. Mutta kyllä se siitä, kohta käännytään sitten jo joulukuun puolelle ja siitähän se ilo taas alkaa. Nimittäin joulupuuhat ja muut ihanat hössötykset.


Docendolta ilmestyi syyskuussa aivan uskomattoman ihana kirja, joka vie mukanaan sinne joulun ajan tunnelmiin ja tuoksuihin. Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu on kovakantinen ja 176 -sivuinen teos, joka on täynnä upeita tunnelmakuvia sekä erilaisia ohjeita omaan joulukotiin.


Sisältö on jaoteltu kahteen eri osioon.


Kirjan kirjoittaja, Linda Peltola on taiteilija, kirjailija sekä kolumnisti. Kirjan kaikki kuvat ovat hänen ottamiaan. Olin aivan hämmentynyt siitä, kuinka upeasti Peltola on vanginnut kuviinsa niin kodikkaan ja todella lämpimän tunnelman. Kuvista myös välittyy se tiivis odotuksen aika, kun jouluaatto alkaa pikku hiljaa lähenemään.


Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu antaa monen monta erilaista ideaa askarteluun ja käsitöihin. Kirjan ohjeilla voi valmistaa esimerkiksi joulukalentereita ja 24 erilaista ideaa tuo varmasti luovuuden esiin. Tulitikkukalenteri on monelle tuttu ja senkin ohje löytyy kirjasta mutta mitäs sanoisit vaikka runo- ja voimakalenterista tai musiikkikalenterista... jänniä ja uusia ideoita!


Mites on... maistuisiko myskikurpitsakakku sekä syntisen juustoinen kantarellipiirakka? Kirjassa on monia syksyn sadonkorjuuajan ja tietysti joulun ajan ruokaohjeita. Nam!


Siis ei tätä kirjan kuvamaailmaa voi muuta kuin ihailla! Upeaa, kun kirjat vievät yhä mukanaan tällä tavalla ja jälleen voi todeta, että kyllä kuvalla onkin valtava voima. :-)


Tämän idean ajattelin ainakin heti kokeilla, kunhan pakkaset saapuvat. Eikö olekin kaunis talvinen asetelma! Erilaisilla kasveilla asetelmaan saa eloa ja vähän väriäkin ja vain mielikuvitus on näiden valmistuksessa rajana. Tällaiset jääkoristeet ihastuttavatkin sitten koko talven, kunhan niitä pakkaspäiviä vaan riittää.


Ihanaa joulun odotusta ja ei muuta kuin lahjaostoksille ja jouluvaloja asettelemaan!


Ihanassa yhteistyössä:
Docendo Oy


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!