26.12.2015

Katin kirjanurkka - Romantiikkaa, jännitystä ja mystiikkaa

HarperCollins on yksi maailman suurimmista kirjakustantamoista,
joka julkaisee mm. kaunokirjallisuutta, lastenkirjoja, 
keittokirjoja, terveyteen liittyvää kirjallisuutta ja elämäkertoja.
HarperCollinsin kustannusohjelmaan kuuluu myös aina niin ihanan
romanttinen ja kuuluisa Harlequin-kirjasarja. 


HarperCollins Nordic AB on HarperCollins Publishers LLC -kustantamon 
tytäryhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Kustantamon sivupisteet 
sijaitsevat Oslossa, Kööpenhaminassa ja myös Helsingissä.

Sain luettavaksi ja blogissani arvioitavaksi
kaksi upeaa romaania sekä jännittävän tarot-horoskooppikirjan. 

-------------------------------

Kimberly Belle: Viimeinen henkäys

The Last Breath 2014, suom. Marjut Särkkälä ja HarperCollins Nordic 2015, 384s

"...Pieni kaupunki. Suuri skandaali.
Kuusitoista vuotta on pitkä aika olla poissa mistä tahansa,
paitsi ehkä Rogersvillestä. Kaupungista, jonka aika unohti.
Kumpa minä voisin unohtaa ajan..."

Viimeinen henkäys on kirjailija Kimberly Bellen 384 -sivuinen
 jännittävä ja tunteisiin vetoava romaani. Kirja kertoo Gia Adrewsista,
perhetragedian läpikäyneestä, hyvin vahvasta naisesta...
oikeudenmukaisuudesta sekä myös anteeksiannosta, siitä tärkeimmästä.

Lukukokemus tarjoaa niin draamaa,
tunteiden paloa kuin myös jännitystä...Gia vaarantaa henkensä
purkaessaan menneisyyttä. Purkaminen tuo mukanaan totuuden, mutta mikä se onkaan,
se selviää, kun luet tämän jännittävän tarinan. Minut intensiivinen tarina imaisi mukavasti
mukaansa ja en tohtinut laskea kirjaa pois käsistäni välillä ollenkaan.

-------------------------------

RaeAnne Thayne: Syksyn kimallus

Woodrose Mountain 2012, suom. Marjut Särkkälä ja HarperCollins Nordic 2015, 336s 

RaeAnne Thaynen kirjoittama, 336-sivuinen Syksyn kimallus on sitä aitoa 
ja niin ihanaa romanttista luettavaa eli Harlequin-sarjaa. 

 Hope Crossing on rauhallinen pikkukaupunki, jossa nyt niin turvallista ja
tasaista elämää viettävä, elämässään menetyksiä kokenut Evie
 kohtaa työnsä merkeissä ylimieliseltä tuntuvan yksinhuoltajaisän, 
Brodien ja tämän auto-onnettomuudessa loukkaantuneen tyttären, Tarynin.
Elämät kietoutuvat joskus yhteen yllättävienkin persoonien kanssa.

"...hän ei ollut vieläkään soputunut ajatukseen vanhaan työhönsä 
palaamisesta. Hän ei halunnut joutua vedetyksi taas tähän maailmaan, 
ei sen jälkeen, miten kovasti hän oli ponnistellut 
saadakseen rauhan sen ulkopuolella..."

-------------------------------

Karmel Nair: Tarot-vuotesi 2016

Tarot Predictions 2015, suom. Sanna Lönnfors, Pirjo Ruti ja HarperCollins Nordic 2015, 176s
 
Intialaisen tarot-tulkitsijan, Karmel Nairin mystiikkaa ja ennustuksia tihkuava kirja
Tarot-vuotesi 2016, kutsuu mukaan tutkimaan tulevaa vuotta oman 
horoskooppimerkin kautta. Kirja tarjoaa työkalut tavoitella juuri 
sellaista elämää kuin itse haluaa. Minusta on uusi ja jännittävä ajatus, että
mystisen tarotin voi yhdistää meille kaikille niin tuttuihin tähtimerkkeihin.

Tarot-korteissa on neljä elementtiä, kuten myös länsimaisissa 
tähtimerkeissä: tuli, vesi, maa ja ilma. Tarot-vuotesi 2016, 
paljastaa tulevaisuutesi lempeästi ja antaa elämäsi tilaisuuden 
tutustua tuntemattomaan. Kirja antaa ennustuksen vuoden jokaiselle 
kuukaudelle erikseen ja vie jännittävälle matkalle elämän 
viidelle osa-alueelle: 
terveys, raha-asiat, työelämä, henkinen elämä sekä rakkauselämä.

...jännittävää luettavaa ja samalla niin mystistä!


Kirjoja voi tilata suoraan kotiin: harpercollins.fi tai ostaa esimerkiksi
päivittäistavarakaupoista. Myös erilaisten kirjasarjojen kestotilaus
on mielestäni todella kätevä mahdollisuus. Kestotilata voi
mm. romantiikkaa, viettelystä, lääkäriromaaneja,
klassisia dekkareita sekä psykologisia trillereitä.

HarperCollins -kustantamon kirjoja voi ostaa myös e-kirjana,
käy tutustumassa tarjontaan eharlequin.fi
-
Kiitos ihanasta yhteistyöstä,
http://harpercollins.fi/

-Kati-

24.12.2015

24. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


24.12.

Tiialta pikkuinen virkattu
tonttukoriste ja söpöt puupohjaiset kengät.

Rauhallista joulua!

-Kati-

23.12.2015

Ihanaa joulun aikaa - Merry Christmas!


Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa...
...Merry Christmas!


-Kati-

23. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


No niin...enää yksi yö jouluaattoon...
Tämän päivän paketista ilmestyi pikkuisia jouluisia
kynttilöitä, kranssi, käpykoriste ja söpö pieni tonttu.
Kiitos Kristiina!
-
...Just one more night and it's Christmas Eve... 
In today's package: candles, decorations and a tiny elf.
Thanks Kristiina!
-Kati-

22.12.2015

22. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


22.12.

Pian on aatto, ajatella...
aika menee niin nopeasti, ettei perässä pysy. :-)
Tänään sain avata paketin, jonka sain Ninalta.
Ihania pieniä ruokia ja varsinkin tuo pikkuinen 
rahkapurkki on ihana!  
-
Time goes so fast, it's Christmas Eve soon. :-) 
Today I opened a tiny package, I got from Nina. 
Lovely small packages of different foods, and especially 
that little cup of curd is so cute.

-Kati-

21.12.2015

20.12.2015

20. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


20.12.

Enää muutama päivä aattoon ja pikku 
kalenteripaketit hupenevat kovaa vauhtia...
Tällaisia ihanuuksia tämän päivän paketeista, 
joita sain avata kaksin kappalein.
Kiitos Maija ja Kristiina! :-)
-
Such a lovely ones from today's packages,

flowers, bag and woolen socks.

-Kati-

19. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


19.12.

Pieni kaulin ja riisipiirakoita kuvun alla, kiitos Sanna.
-
Small rolling pin and rice pies.

-Kati-

18. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


18.12.

Upea kukkapylväs ja kukka, kiitos ihanista, Maija!
-
Gorgeous flower and flower column from Maija.

-Kati-

17.12.2015

17. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


17.12.

Niin söpöt pikkuiset, jouluiset tossut ja kaksi kynttelikköä.
Kiitos ihanista, Kirsi!
-
So cute little slippers and two candelabras, Thanks Kirsi!

-Kati-

15.12.2015

15. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


15.12.

Voiko olla ihanampaa, kuin avata näitä luukkuja...
Entä jos joulukalenterin tilalla olisikin vuosikalenteri ;-)
Tämän päivän aarteita, kiitos Nina ja Sanna!

-Kati-

14.12.2015

14. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


14.12.

Mitä söpöjä löytyi tämän päivän 
kalenteripaketista...pikkuisia leluja. 
Nämä saavat aitiopaikan 
nukkikseni lastenhuoneesta.
Kiitos ihanista, Kristiina!
-
 Tiny toys for kids...Thanks, Kristiina!

-Kati-

13.12.2015

13. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


13.12.

Tämän päivän nukkekoti-kalenteripaketissa 
supersöpö, pieni krokettisetti. 
Kiitos ihanasta setistä, Marianne!
-
Super cute, small croquet set.
Thanks, Marianne!

-Kati-

12.12.2015

12. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


12.12.

Päivän paketissa pikkuruinen 
neulatyyny, ompelukone, kankaita ja sakset.
Kiitos ihanista, Kristiina! 
-
Tiny pin cushion, sewing machine
fabrics and scissors. Thanks Kristiina!

-Kati-

11. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


11.12.

Avasin tänään Jaanalta saadun swap-paketin.
Sisältä ilmestyi niin kauniit ja söpöt
kannu ja kattila, Kiitos Jaana!
-
I opened a package from Jaana, 
and I got so cute 
jug and a pan, Thanks Jaana!

-Kati-

10.12.2015

10. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


10.12.

Tänään sain avata kaikkiaan kolme pientä 
yllätyspakettia, joissa oli taas aarteita.
Pieni suloinen lumiukko, materiaalia nukkekodin 
mineihin sekä uskomattoman aidon näköiset 
tapettirullat ja -mallikirjat.

Kiitos, ihanat 
Tiina, Marianne ja Saija!
-
Today I opened three small packages,  
and what a treasures I got:  
So cute tiny snowman, materials for miniatures
 and beautiful wallpapers

 Thank you,
Tiina, Marianne and Saija!

-Kati-

9.12.2015

Katin kirjanurkka - Tee itse saippuaa

Tee itse saippuaa-
20 ihanaa saippuaa kotiin ja lahjaksi


Saippuan valmistaminen kotikonstein on aina
kiehtonut minua. Johtuneeko kiinnostuksestani
luonnonmukaisuuteen ja ekologisuuteen...
En kamalasti välitä keinotekoisista ainesosista (missään)
ja itse tehtyä arvostaakin eri tavalla. Nyt kun vielä joulu on
ovella niin tästä kirjasta saa aivan ihania lahjaideoita!



Narusaippua, jossa massan mukana kuivattuja ruusun
terälehtiä...mmm, mikä tuoksu!


Sarah Harperin kirjoittamassa, 128-sivuisessa kirjassa; Tee itse saippuaa,
esitellään saippuanvalmistuksen perustekniikat ja käydään läpi mm.
perinteinen kylmämenetelmä sekä
valmiina myytävän saippuamassan käyttö.

Kirja pursuaa aivan ihastuttavia kuvia jotka imaisevat
tunnelmallaan mukaan saippuanvalmistuksen maailmaan.


Voisiko saippuan enää kauniimmin asetella,
kuin kakku...ihana idea!


Kirja opastaa vaihe vaiheelta, selkein kuvin,
valmistamaan monenlaisia saippuoita, palashampoota,
kotitekoista pyykinpesujauhetta ja konetiskitabletteja(!).

Kiitos Docendo Oy
ihanasta yhteistyöstä!

-Kati-

9. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


9.12.

Ihana pieni puksipuu ja 
jouluinen kynttiläasetelma,
Kiitos Armi!
-
lovely little tree and
a candle arrangement,
Thank you, Armi! 

-Kati-

8.12.2015

8. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


8.12.

Tämän päivän kalenteripaketista löytyi 
taidokkaasti tehdyt pieni seimi, 
upea amaryllis, enkelikoriste ja 
ihanan nostalgiset Kotilieden joululehdet!

Kiitos Marianne!

-Kati-

7.12.2015

7. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


7.12.

Ihania yllätyksiä tämän päivän peketeista: 
Pieni söpö heijastinliivi ja heijastin, 
polttopuita punotussa korissa 
ja joulun ajan koristuksia nukkekotiin :-)

-Kati-

6.12.2015

6. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


6.12.
Pieni suloinen nalle, 
vesivärit ja kasvitaulu sekä 
nuudeleita ja haarukka, sinihomejuustopala ja lihaa.
Kiitos Tiina, Tiia ja Marianne!
-
Cute little teddy bear,
watercolors and painting,
noodles and fork, blue cheese and meat.
Thank you Tiina, Tiia and Marianne!

-Kati-

5.12.2015

5. Joulukalenteri - Christmas Calendar 2015 Swap


5.12.
Pieni perhoskoristeinen laatikko, tuoksupussukka ja nukke
 sekä toisesta paketista ilmestyi ihastuttava turkismatto ja nalle.
Kiitos ihanista, Saija ja Armi!
-
A small box, scent bag and tiny doll
adorable fur carpet and a teddy bear.
Thank you, Saija and Armi!

-Kati-

4.12.2015

Katin kirjanurkka - Upeat, helpot hartsikorut


Hartsi on lasimaista, kirkasta muovia, josta voi askarrella 
oman mieltymyksiensä mukaan melkeimpä mitä vain. 
Varsinkin koruihin käytettynä se on mitä jännittävin ja monikäyttöisin materiaali.

Heidi Boydin kirja: Upeat, helpot hartsikorut (Atena Kustannus Oy, 2014)
opastaa hartsin käytön saloihin. Kirjan 128 sivua on 
täynnä upeita värikuvia ja ohjeita aina hartsin käytön perusteista mitä 
upeimpiin koruluomuksiin! Kirjassa käydään läpi mm. muotin valmistusta ja 
käyttöä valutyössä sekä koruaskartelun eri työvaiheita.


Hartsin läpi katsottaessa kuvio vääristyy hiukan, kuin kameran linssissä.
 

Kuvassa on hartsiin upotettu pieniä nonparelleja 
ja siten tehty upea sormus. Hauska idea. 
Hartsiin voi todellakin "säilöä" aarteita.


Otteita kirjan aukeamista, upeat kuvat puhukoot puolestaan! :-)
 

Kiitos Atena Kustannus Oy
ihanasta yhteistyöstä!

-Kati-