Arin Murphy-Hiscock: Vihreä noita, Viisas Elämä 2020 (3.p), 286 s.
Lumet sulaa oikein rytinällä, ihanaa. Kävin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa tänä keväänä kasvihuoneessakin putsaamassa paikkoja. Istutin samalla muutamia kukkasipuleita ruukkuihin... eli tästä tämä kasvukausi nyt pikku hiljaa lähtee. Kirjanurkassa pääsee tänään esittelyyn tämä kuvassa komeileva jännä teos nimeltään Vihreä noita. Kirja vie lukijansa matkalle mm. luonnonyrttien, aistien sekä sisäisen tasapainon maailmaan.
Vihreä noita -kirja on kanadalaisen Arin Murphy-Hiscockin käsialaa ja teos ilmestyi suomeksi käännettynä ensimmäisen kerran v. 2018. Oma kirjani on kolmas painos ja vuodelta 2020. Kirjan kustantajana toimii Viisas Elämä Oy, jonka valikoimassa on paljon mielenkiintoisia mm. ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun liittyviä teoksia. Halutessasi kurkkaa valikoimaan
tästä. ♥
Luonto ja luonnonläheisyys (ja tietysti eläimet) ovat olleet itselleni aina tärkeitä, vaikka kasvoinkin suuren kaupungin lähiössä... tai ehkäpä juuri sen takia. Metsä on luontoelementti, joka on itselleni hyvin merkityksellinen ja kävelenkin usein metsäpolkuja pitkin joko yksin tai puolisoni kanssa ja joskus mukana kulkee myös joku meidän kissoistamme. Nykyään asumme maaseudulla ja luonto on todella lähellä ja merkitys vain kasvanut vuosien saatossa.
Kirjan sisältöä. Luonto on pullollaan erilaisia kasveja ja yrttejä ja on jotenkin helppo ymmärtää luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Luonnossa on paljon kasveja, joilla on erilaisia vaikutuksia kehoon. Esimerkiksi nokkonen, sitä on täällä meillä Suomessa käytetty entisaikoina moneen tarkoitukseen, ravinnoksi mutta myös hivenaineiden kuten raudan ja erilaisten vitamiinien lähteenä ja onhan nokkosesta tehty lankaakin ja sitä myöten myös tekstiilejä ja vaatteita.
Kirjan sisältöä.
Vihreä noita -kirja kertoo:
"Nykyajan teknisessä ja teollisessa yhteiskunnassa luontoyhteyden löytäminen voi vaikuttaa haasteelliselta - onneksi sinun ei tarvitse poistaa tai häivyttää moderneja vaikutteita elämästäsi. Sinun tarvitsee vain löytää tapasi yhdistää moderni elämä aiempaan tietämykseen, joka odottaa, että löydät sen uudelleen."
Kirja vie lukijaansa luontoyhteyden mukana ja kasvattaa arvostusta ympäristöämme kohtaan, jossa elämme. Itselleni puutarhanhoito on mieluisin harrastus ja kirjassa onkin paljon puutarhanhoitoon liittyviä vinkkejä.
Jos omaan puutarhaan ei ole mahdollisuutta, voi aina kokeilla oman pikku yrttitarhan kasvattamista ikkunalaudalla tai parvekkeella. Yrttejä ja useita luonnonkasveja voi käyttää myös teen raaka-aineina... kerään itse mm. mustaherukan lehtiä omista marjapensaista talven varalle. Kannattaa muuten sitten aina varmistaa, että keräämäsi kasvin osat ja teeainekset oikeasti ovat sellaisia, että niitä voi käyttää. Älä kerää teiden varsilta ja varmista, että kyseessä ovat aina puhtaat raaka-aineet. Ihania lukuhetkiä luonnon energioiden, rohtojen sekä vihreän polun parissa. Palaillaan taas pian! ♥
t: Kati